9 kuvaa vuodelta 2019

Hyvää uutta vuotta, murut! Ajattelin ensin, että en jaksa alkaa vääntää muisteloita vuodesta 2019, mutta tunnetusti olen se tuuliviiri, josta Danny laulaa. No niin. Ha ha. Instagram on täyttynyt (kirjoitin tämän sanan muuten varmasti viidesti, olipas vaikeaa! Täyttynyttäyttynyttäyttynyt..) Best Nine -kollaaseista, ja perinteiseen tapaan tein sellaisen minäkin. Ne ovat aikalailla "Fanni istuu, Fanni makaa, Fanni edestä ja takaa", mutta samalla ne kyllä ovat hyvä kurkistusikkuna vuoteen 2019.  Eivätkä muuten lainkaan kronologisessa järjestyksessä, hähää.

1. Maisterisnainen! 

Tammikuussa 2019 minä valmistuin Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta Musiikin Maisteriksi, pääaineenani musiikkikasvatus. Oli aika vänkä tunne pitää käsissään papereita, joista oli niin pitkään haaveillut, ja joista olin jo varma, etten niitä tulisi koskaan saamaan. Aika monta itkua, epätoivoa, paniikkia, pelkoa ja kauhua vaadittiin, mutta toisaalta, aika todella monta opittua asiaa, naurua, elämystä, iloa ja tärkeää ihmissuhdetta myös. Hain paperit koulun vahtimestarilta, joka ne ojennettuaan toivotti kuivakasti "No kaikkea hyvää nyt sitten." Menin opiskelijaruokalaan syömään maailman surkeimman tofu-pinaattipastan. Se oli juhlava päätös yhdeksän vuoden opiskeluille. Seuraavana päivänä lähdin ystäväni Soilan kanssa Tallinnaan, vastavalmistuneiden maisterimatkalle. Helmikuussa sitten juhlittiin isommin, ja pitkin vuotta, oikeastaan. Mutta siihen myöhemmin!

2. Maisteri matkustaa! 

Elokuussa matkustin maisterimatkalle Edinburghiin. Tätini järjesti hauskan reissun. Lisää siitä täällä: KLIK. Tässä kohtaa lienee tarpeellista kertoa, että vuotta 2019 leimasi negatiivisesti valtava, paikoin lamaannuttava ilmastoahdistus. Lentäminen ei tehnyt sille hyvää, ja häpesin sitä aivan valtavasti. Totesin tässä pari päivää sitten, että hitto vie, elokuun lentely ei saa pyyhkiä pois kaikkia niitä hyviä onnistumisia vuoden ajalta. Joten lensin, mutta en ajatellut hetkeen lentää uudestaan.

3. Kesä, eikä mitään tekemistä!

Kesällä elämä tuntui pysähtyneeltä, mutta nyt katson sinne vähän kaihoisasti. Sillä vuoden 2019 kesä oli aika hyvä kesä. Rauhallinen, valoisa. Oli ystäviä ja merta. Kuvassa istun nauttimassa ilta-auringosta Vanhassa Raumassa ystävien kanssa. Nurmikko, pullo viiniä ja kevyet kengät, eli ne kesäyöt. Nyt huomaan ensimmäistä kertaa aikoihin odottavani kesää. Kesään on vuosia liittynyt ahdistusta. Pahat masennusvaiheet ja isovanhempien kuolemat ovat ajoittuneet kesille, ja oli vaikea karistaa sitä taakkaa. Huomasin kokevani outoa haamukipua, jonka onneksi tajusin jossain kohtaa nimetä ja nitistää.

4. Valot päälle!

Tammikuussa 2019 tuntui viimeistään siltä, että joku on laittanut valot päälle elämässäni. Ihmeellinen rauha, tasapaino ja ilo oli vaan täyttänyt koko olemukseni. Valmistumisen aiheuttama helpotus varmasti teki osansa, mutta osoitan sormella myös Jumalaa. Vuosi 2019 on mielessäni aina se vuosi, kun masennuksesta ei ollut jälkeäkään. Se vuosi, kun olinkin äkkiä (tai no, "äkkiä") ihan eri tyyppi. Olen ollut kouluikäisestä saakka aikalailla jatkuvasti ahdistunut ja masentunut. Sen poissaolo tuntuu aika väkevältä, voin sanoa.

5. Home sweet home!

 Lokakuussa muutin uuteen kotiin. Ihana pieni pesäni on pakottanut minimalismiin ja kaiken omistamisen ja ostamisen ankaraan pohdintaan. Hyvä niin, koska hoarding gene is strong in this one. Nytkin mietin, mistä luopua seuraavaksi, ja siitä lisää ehkä myöhemmin. Uusi koti on kaunis, tunnelmallinen, ja juur sopiva tähän hetkeen. Ja tämän kirjoitan all caps: ASTIANPESUKONE. On helppo olla kiitollinen kun ei tartte tiskata koko_frigging_ajan.

6. Maisteri juhlii!

Helmikuussa juhlimme valmistujaisia isommin. Seurakuntani sali täyttyi rakkaista ihmisistä. Juhlimme, söimme, nauroimme, tanssimme huutokatrillia. Minulle laulettiin ja pidettin puheita. Tuntuu vieläkin epätodelliselta se rakkauden määrä. Vuoden 2019 paras ilta, ehdottomasti. Ystäväni Aaro teki minusta upeat LOTR-potretit, tässä minä Gandalfina. Juhlien jälkeisenä yönä itkin räkäistä iloitkua ja heräsin aamulla silmät turvonneina. Kerrankin sen arvoista!

7. Midsommar!

Juhannuksen suunnitelmat menivät mönkään, mutta onni olikin onnettomuudessa: juhannus oli hauskin vuosiin! Vietin sen perheen kanssa kotona ja merellä. Teimme koivuseppeleet, kuuntelimme vanhaa Suomi-iskelmää ja kaikki oli kerrassaan kaunista. Yöllä ajelimme maaseudulla ystävieni Soilan ja Samuelin sekä Paju-koiran kanssa, päätyen Sammallahdenmäelle. Käki kukkui ja tunnelma oli maaginen. Seuraavana päivänä lähdettiin paatin kanssa saareen. Uimme, söimme, makailimme rantakalliolla. Paloin pahemman kerran. Unohtumaton, ihanan kliseinen Suomijuhannus.

8. Midsommar, igen!

Tämäkin kuva on juhannukselta. Poseeraan äitini kanssa. Vuonna 2019 oivalsin hirveästi mitä haluan elämältä, ja samalla tuntuu, ettei minulla ole hajuakaan siitä, mitä haluan tehdä. Kesällä nämä pohdinnat jotenkin kärjistyivät. Olen nyt aika vakuuttunut siitä, mitä haluan. Mutta en todellakaan tiedä, mitä haluan tehdä. Ne ovat kaksi aivan eri asiaa, ja sekin on ollut oivallus. Saas nähdä. Yksi tavoite vuodelle 2020 (hyissss.....) minulla on yli muiden: olla enemmän läsnä hetkessä. Tosi kulunut ajatus, mutta minulle tarpeellinen. Jos en hyysäisi niin paljon tulevaisuudessa (tai varjelkoon menneisyydessä) vaan keskittyisin siihen, mitä ympärillä tapahtuu nyt. Vuosi 2019 oli täynnä upeita pieniä hetkiä. Sellaisia isossa mittakaavassa merkityksettömän oloisia, mutta siinä juuri kaikkein merkityksellisimpiä.

9. Meri! Meri on tullut takaisin!

Ja miten sopivasti, viimeisessä kuvassa pompin kohti merta. Meri tuli minulle entistä rakkaammaksi. Tulevaisuudenhaaveet sisältävät meren läsnäoloa. Kuvassa olin hirmu onnellinen, sillä kevät oli tullut ja jäät sulaneet. Kävelimme Lauttasaaressa Soilan ja Pajun kanssa (he ovatkin läsnä tässä tekstissä!) ja nautimme tuoreesta keväästä. Soila brand ambassadoroi Larua, ja toivoi minun muuttavan sinne. Ei olisi haitannut sekään! Tuo keväinen ilta oli ihana. Viileä ilma, ilma tuoksui ihanalta ja maailma oli perinjuurin itkettävän kaunis. Ja siihen hetkeen Soila kertoi joutsenenraadosta, jonka he olivat löytäneet läheisestä rantakivikosta, joten lähdin into piukeena etsimään sitä. Löysin vain kaksi sulkaa, jotka otinkin talteen. En sairastunut lintuinfluenssaan. Myöhemmin kesällä löysin saaresta joutsenen luun. Jotain merkitystä tällä kaikella on, tai sitten ei. Ehkä voisin olla enemmän kuin joutsen, eli hemmetin kiukkuinen, sähisevä ja vaarallinen provosoituna? Pistää miettimään. Kuvassa olen muuten ihana pöljä itseni. Tuollainen minä huomasin olevani. Vuonna 2019 en pelännyt. Uskalsin juosta, pomppia puihin, hyppelehtiä kallioilla ja kiivetä tikkaita pitkin korkealle. Kroppani uskalsi ja tiesi kykenevänsä, ja pää seurasi perässä.

Vuoden 2019 kuunnelluin kappale oli The Weather Stationin "Everything I saw." Ja todellakin! Näin ja tein, sanoin ja kuulin kaikenlaista, ja kaikki oli minun.

"I grew pale white lilacs and wild columbine – and all of it was mine.

In old recycling bins I grew watermelon vine – and all of it was mine.

And everything I saw seemed to get so small like from a speeding car, old familiar barns."

Mitenkäs just sinun uusi vuosi? Ilahduttaako uusi vuosikymmen, vai kauhistaako ajan kiihkeä virta?

Ps. Tämä on nyt jotenkin hirmuisen imelä kirjoitus, mutta aina ei tartte pistää lekkeriksi, kuulemma. 

Hei hei mitä kuuluu?

No mitäs tässä nyt on tapahtunut? Tuntuu ihan siltä, ettei mitään ja silti vaikka mitä. On ollut iloa ja sitten on ollut suurta surua, koko elämän tunneskaalaa siis aika isosti.

Syys-lokakuun taitteessa kappasin kimpsuni ja kampsuni ja muutin Kallioon. Oi kyllä, olen nyt kävelevä nuori kulttuurialalla työskentelevä klisee, mutta en valita. Uusi koti on ihana. Pieni mutta kaunis ja kotoisa. Muuton yhteydessä luovuin aivan valtavasta määrästä tavaraa. Vaatekaappi on kolmasosa entisestä, ja kaikin puolin koen, että tämä on puhdas pöytä ja uusi alku. Yritän napsia kivoja kuvia joku päivä! Tämä koti on rukousvastaus ja on mukavaa asua hetken verran yksin.

Lyhensin tukkaa aika reippaasti. Totesin, että uusien alkujen hengessä myös riekaleinen letti saa lähteä. Onhan tämä polkka nyt todella fresh ja ihana. Eikä yhtään mummo, vaan enemmänkin lesbian style icon (eli K-Stew I'm looking at you. Tämähän on nyt ihan pöljä insideläppä parin kaverin kanssa, mutta kuvaa tyyliäni aika hyvin.)

Olen lukenut! Kesän aikana tuhosin neljä kirjaa, ja se on melkoinen saavutus nykyminulle. Luetut kirjat olivat: Kazuo Ishiguro: Menneen maailman maalari (pitkäveteinen mutta katarttisen kaunis, eli suosittelen!), Erik Axl Sund: Lasiruumiit (aivan hirveää feel bad -kirjallisuutta, ei toivon pilkahdustakaan. En suosittele, ellet halua että tulee paha mieli.), Naomi Alderman: Voima (dystooppinen, myös vähän feel bad. Kehuttu, itsekin pidin kunnes loppua kohden alkoi ahdistaa ja en enää pitänytkään), Carlos Ruiz Safon: Tuulen varjo (aivan ihana! Niin kaunis ja lumoava kirja. Vahva suositus!). Nyt työn alla on Toni Morrisonin "Minun kansani, minun rakkaani", joka ei ole vielä imaissut mukaansa. Toivotaan parasta! Lisäksi olen lukenut Raamattua ennennäkemättömällä innolla.

Olen ihmetellyt ja katsellut. Tuntuu, että elämäni on aika hidasta ja pysähtynyttä, ja silti olen aivan totaalisen poikki ja väsynyt. Olisi kiva saada joku kolmas työ, ihan vaan rahankin takia. Mutta uskon, että oikeat ovet aukeavat oikealla hetkellä. Olisi mukavaa myös keksiä uusi harrastus.

Olen kävellyt paljon. Se tuntuu jotenkin puhdistavalta. Kehossa on ollut paljon outoa raskautta ja kipua. Olo on ollut turpea ja hankala. Kävely tuntuu auttavan siihen.

Yksi suru-uutinen myös mahtui elokuun loppuun. Mietin pitkään, josko tekisin aiheesta erillisen postauksen, mutta en varmaan pysty, sillä tämänkin vähän kirjoittaminen saa aikaan hysteeristä itkua. Rakas Väinö-kissamme kirmasi taivaan heinäpelloille metsästämään perhosia. En oikein voi uskoa tätä, Väinö oli perheessämme 10 vuotta. Kuolema oli yllättävä. Toivottavasti Väinö tiesi loppuun saakka, että se oli äärettömän rakastettu perheenjäsen. Olo on tyhjä ja tuntuu, etten pääse tästä koskaan yli. Eikä kuolemasta tavallaan pääsekään, mutta onneksi pahin suru helpottaa joskus.

Eli uusia tuulia muttei kovalla tahdilla. Yritän keskittyä niihin positiivisiin juttuihin, kuten uuteen kotiin ja ympyröihin. Bloggaaminen ei just nyt motivoi, mutta olen miettinyt, pitäisikö kokeilla noita videohommia. Miltäs kuulostaisi?

Viime viikkoina tehosoitossa on ollut elokuvallinen Owen Pallet. Ah, sopii haikeiluun!

Mitä sinulle kuuluu? Olisi mukava kuulla! 

Toukokuussa

Viikon välkähdykset ei ihan toimi, jos välkähdyksiä ei kerää viikottain. Joten siirryn kuulumisten jakamiseen kuukausittaisella (ungefär) syklillä.

...Olen kasvatellut avokadoja. Kasvun ihmeen seuraaminen on ollut huikeaa puuhaa. Myönnän: myös tuskallisen hidasta, sillä pistin kivet itämään maaliskuussa. Mutta nyt alkaa näkyä! Kiviin on kasvanut versoja, ja vartta on lähtenyt kunnolla kasvamaan. Katsellaan kuin käy!

...Ylipäätään kasvit ovat tuottaneet yhäkin paljon iloa. Miten se onkaan niin, että vihreä virkistää! Sain vanhemmiltani valmistujaislahjaksi upean "kasvihuoneen", ja sinne olenkin mahduttanut ties mitä kasvatettavaa. Kuten ne avokadot! Olen saanut pari pistokasta, fiilistellyt mullanvaihtoja, uusia ruukkuja ja kirppikseltä ostamaani kasviopasta. Se on suosikki-iltalukemista!

...Juhlin vappua. Vappu on aina ollut ihan parasta! Nyt oli taas uudenlaisen vapun vuoro, kun sitä ei enää juhlittu opiskelijastatuksella. Aattona tanssimme Vallilan vapputansseissa, vappupäivänä grillasimme ja hengailimme rennosti. Ystävät, se on se vapun juttu. Ja kevättunnelma.

...Täytin 29. Myönnän, että minua kylmää lähestyvä uusi vuosikymmen, mutta samalla en voi olla olematta innoissani elämästä. Kirjoitin Facebookiin näin: "On ihan hyvä olla 29, vaikka samalla pikkasen karmii olla miltei 30. Tai siis, pitäiskö tässä nyt tietää mitä tehdä isona?Tulen muistamaan kuluneesta ikävuodesta Jumalan ihmeellisen suuruuden, ja sen miten Hän muutti ja kasvatti minua. Olen kokenut paljon rakkautta. Ja nauranut. 29-vuotiaana haluaisin nähdä näitä lisää. Plus kissoja. Paljon kissoja." Juhlin merkkipäivääni ystävien seurassa. Söimme lettuja ja vaan olimme yhdessä.

...Olen syönyt parsaa ja tahinia. Minulla alkaa varmaan kohta kasvaa korvista parsaa! Mutta lyhyestä sesongista on otettava kaikki irti. Tahinia käytän levitteenä leivän päällä. Ah nam!

...Löysin upean silkkipaidan, vintage-Marimekkoa. Ylipäätään huhti-toukokuussa olen kirppisshoppaillut aika tehokkaasti.

...Työt loppui! Lauluyhtyeeni Helsingissä ja Karkkilassa konsertoivat mallikkaasti, ja nyt on hyvä jäädä kesälomalle!

...Kosmetiikkarintamalla olen nautiskellut itsetehdystä kasvovedestä, simppelistä ihonhoitorutiinista sekä Zuiin highlighterista. Siitä lisää kohta!

...Kävin leffassa kahdesti. Leffassa käyminen on kallista lystiä, mutta veli tarjosi synttärien kunniaksi Avengers: The End Gamen (itkin, nauroin, jessss) ja Redissä oli femmalla liput Tolkieniin (itkin, nauroin, jessss)!

Toukokuu hurahti ohi nopeasti, eikä ihme! Näyttäisi olleen aika täysi kuukausi, vaikka välillä tuntui, että eihän tässä tapahdu mitään. Lievä tylsyys on ollut lopulta positiivinen asia, koska olen murrosvaiheessa, jossa opettelen elämään hitaammin ja vähemmän stressaten. Huomaan, että olen jo vähän rauhoittunut elämään nyt enkä ensi viikolla. Se on upeaa.

Viikon välkähdykset III

Kuukauden tauko, no haha, apua. Helmikuun puolen välin jälkeen tahti on vähän hidastunut. Olen tehnyt töitä ja lopun aikaa vähän tuijotellut seinää. Mutta on tähän jotain pientä mahtunut silti.

Vietin valmistujaisjuhlia. Ilta oli ihana ja juhlat ylittivät odotukseni. Tunnelma oli lämmin ja rakkaudellinen. Olen vieläkin vähän häkeltynyt siitä miten paljon elämässäni on ihmisiä, jotka järjestivät aikaa tullakseen juhlimaan kanssani. Erityisesti perheeni näki paljon vaivaa. Sain ihania sanoja, lahjoja ja läsnäoloa. Tanssimme huutokatrillia (parasta!) ja veljeni kavereineen soitti musiikkia. Söimme linssikeittoa ja joimme simaa. Pidimme juhlat seurakuntani tiloissa, ja oli mahtavaa viettää isoa iltaa ns. kotioloissa. Juhlien jälkeen istuin huoneeni lattialla, luin saamiani kortteja ja itkin räkäitkua. Kokemus siitä että on rakastettu, hyväksytty ja arvostettu teki aika hyvää sielulle. Hyviä kuvia juhlista ei juurikaan ole, en kerennyt keskittyä puhelimen räpläämiseen. Kunnon kuva asusta ja etenkin seppeleestä olisi ollut jees, mutta näkyvät ne näistäkin. Äiti oli teettänyt minulle laakeriseppeleen, koska kyllähän maisterilla pitää seppele olla.

Isältä ja äidiltä sain pronssisen Kuutar-riipuksen, pikkuveikalta korvikset. 

Pastoriltani sain Oswald Chambersin Parhaimpani Hänelle alkukielellä. Aika erityinen lahja, joka on ollut kovassa luvussa.

Graduohjaajani antoi minulle Sankaritarinoita tytöille. Taas, olin otettu.

Ystäväni Aaro oli muokannut minusta Fandalfin ja Faladrielin. Nämä ovat aivan sairaita! Ah! 

Olen muutenkin viettänyt aika paljon aikaa Suhella. Rakastan seurakuntaani. Niin se vaan on.

Raakkasin vaatehuoneen läpi nyt kolmannen kerran tänä vuonna. Ja lisää tavaraa menee kiertoon. Se, etteivät hyllyt enää tursua tavaraa tuntuu ihanalta.

Olen pukeutunut todella yksitoikkoisesti (mustiin) farkkuihin ja mustaan paitaan. Nyt tarkoituksena olisi löytää eettisesti ja ekologisesti tuotettuja peruspaitoja. Neuletrikoo on suosikkimateriaalini. Saa vinkata! Eipä tämä vieläkään kaksinen muotiblogi ole, kuten allaolevat kuvat todistavat.

Olen kävellyt aika paljon. Nyt kun minun täytyy maksaa normihintaa HSL:n palveluista, olen tullut pihiksi. Koska elämä pyörii juuri nyt aika pienessä piirissä, eli Pasila-Kallio, on käveleminen oiva vaihtoehto. Haaveilen pyöräilykelien alkamisesta. Onneksi ratikalla kulkeminen on hiukan halvempaa, ja periaatteeni on, että jos ratikalla ei pääse en edes mene. Vitsi vitsi, mutta on siinä valitettavasti pieni totuuden siemen.

Minulla on ollut paljon hyviä hiuspäiviä, kiitos etikkahuuhteiden. Niistä lisää myöhemmin.

Sydämen asialla alkoi taas Yleltä. Olen onnellinen. Saatoin itkeä tirauttaa onnenkyyneleitä ekan jakson aikana, mutta ei siitä sen enempää.

Koin uskomattoman yllätyksen, kun eräs japanilainen Instakaverini lähetti minulle kuvan, jonka oli tehnyt minusta. Käsittääkseni tämä on grafiikkavedos. Olen todella otettu, että minulle täysin vieras ihminen, joka tuskin ymmärtää sanaakaan mistään höpinöistäni, on tehnyt minusta niin kauniin ja söpön kuvan. Elämä, se sentään on hassua!

Ja niin, aivan! Aloitin tammikuussa uuden työn yhden lauluyhtyeen taiteellisena johtajana. Työ on mukavaa ja palkitsevaa, ja näköjään tämä lauluyhtyeskene on se mitä nyt aikuisena teen. Ei haittaa. Yhtyeen treenitilassa on maailman kauhein vessa. Siksi nämä upeat vessaselfiet.

Kuukauden aikana olen kuunnellut aika paljon musiikkia, kas kas, ja tehokkaimmassa soitossa on ollut The Weather Stationin All of it was mine -albumi.

Mitäs sinne? Toivottavasti kaikki on hyvin. Hei, kevät koittaa!

Kohti minimalismia?

Minimalismi, tuo ah niin trendikäs sana! Ja mikäpä jottei, sillä tietynlainen Nuuskamuikkuilu tuo mielenrauhaa. Konmarittaminen on ollut trendikästä jo jonkin aikaa, ja onkin varmasti ihan toimiva metodi. Itse vaan kavahdan siihen liittyvää henkisyyttä, joka tuntuu minulle täysin vieraalta ja sopimattomalta. Sen sijaan ihan järkiperäinen minimalismi vetoaa minuun kovasti. Sillä kuten aiemmin olenkin jo paasannut, yletön tavaramäärä ahdistaa. Ja haaliminen on vaan ympäristön kannalta kuormittavaa. Meillä on jatkuva tarve hankkia aina vaan lisää. Se on loputon kehä. En toki omassa elämässäni usko siihen, että vain passilla ja hammasharjalla tulee toimeen, enkä koe mielekkäänä esimerkiksi sitä, ettei minulla olisi levyjäni tai kirjojani. Omalla kohdallani minimalismi ei olekaan sitä, etten omista mitään. Mutta mikä on tarpeen ja mikä ei? Tätä olen pureskellut paljon.

Tässäpä oikeastaan se meikkipussi, jolla tulisin oikein hyvin toimeen.
Jokin tumma luomiväri satunnaisten rajausten tekoon tosin unohtui. 

Katsoin viime viikolla Netflixistä dokumentin nimeltään Minimalism - A documentary about the important things. Se oli ravisteleva kokemus. Järkiperäinen, kiihkoton ja silti todella syvällinen dokkari sai minut ajattelemaan suhdettani tavaraan. Että olen ennen ostanut tunteellisesti, lohduttaakseni itseäni tai jotain ihanneminää ajatellen. Se on varmasti aikanaan ollut aika luonnollinenkin tapa reagoida elämän synkkyyteen. Että ostamalla uuden huulipunan on saanut edes hetkellisesti lohtua tykyttävään pahaan oloon. Kosmetiikka oli pahimman masennuksen aikana minulle ihan oikeasti tärkeä juttu. Mutta nyt haaliminen vähän nolottaa.

Uuden ostamisesta saatu onnentunne on kovin lyhyt. Se erikoisen värinen huulipuna jäi lopulta laatikkoon pölyttymään ja luomivärit koskemattomiksi. Vaatteet kaappiin tai ryppyyn lattialle. Olen joutunut toteamaan, että ehkä olenkin nykyisin se tyyppi, joka käyttää päivittäin punaista huulipunaa. Tai, jos oikein villiksi heittäytyy, viininpunaista tai nudea. Miksi minun siis pitäisi omistaa jokin hullun värinen puna? Miksi minulla on todella monta luomiväripalettia tai -nappia? En käytä niistä edes puolta. Tai miksi ostan vaatteita ihanneminälle, joka on kukkamekkoon ja valkoiseen pellavaan pukeutuva luonnonlapsi. Olen ehdottomasti ja valitettavasti luonnonlapsi, mutta en pukeudu kukkamekkoon, enkä missään nimessä valkoiseen. Minulla on melkein aina farkut ja musta paita päällä. Ja niissä vaatteissa koen oloni mukavaksi ja kotoisaksi. Pukeutumistyylini on oikeasti aika minimalistinen ja tavanomainen. Utilitaristinen, jopa. Ne ihanneminän vaatteet jäävät lojumaan kaappiin. Ne ovat ihania, mutta ne eivät ole minua. Ne ylläni minulla on vaivaantunut olo. Ne saavat aikaan ahdistusta, kun kaappi on täynnä ja silti ei ole mitään päällepantavaa. Tarvitsenko oikeasti useat farkut? Enkö mieluummin omistaisi parit hyvät, joita on ilo käyttää? Pitääkö minun hankkia kaappiini kaikkea ihan kivaa ja trendikästä, jos vaikka kuitenkin tulisi käytettyä, vaikka tiedän jo kaupassa, että no no senor. (Ja sitten se suuri kysymys: miksen heitä näitä reikäisiä alkkareita menemään.)

Ostaminen ja omistaminen saattaa tuoda hetkellistä iloa, kunnes pian täytyy taas saada ostosfiksit ja ostaa lisää. Mikä noidankehä! Ja luopuminen, se on hankalaa. Tavarasta tulee suojamuuri, ja uudesta tavarasta ihanne. On vaatinut todella suurta ajattelutavan muutosta ja raskailta tuntuviakin valintoja päästä näinkin pitkälle. Ja näinkin pitkällä olen kesken ja sorrun ihan idioottimaisiin juttuihin.

Tyhjensin vaatehuonetta ja ihan valtava läjä vaatteita meni kellariin. Se tuntui hetken aikaa ikävältä, mutta lopulta olo oli puhdas. En edes muista mitä pistin pois. Tyhjensin meikkilaatikkoa, ja laitoin useamman luomivärin pois. Aion antaa ne eteenpäin ystäville. Seuraava askel on myydä ja lahjoittaa ylimääräiset vaatteet. Parissa Facebookin kirppisryhmässä olenkin onnistunut pistämään rojua kiertoon. Ja jo nyt tuntuu, että olen saanut elämääni kirkkautta ja rauhaa. Ja on upea oivallus, etten koe tarvitsevani mitään. Ei ole ihanneminää, jolle ostaa vaatteita. On Fanni, joka tykkää tylsästä. On Fanni, joka viihtyykin laadukkaissa perusvaatteissa. On Fanni, joka käyttää aina samaa huulipunaa. Ja silti, on Fanni, joka rakastaa kirjojaan, levyjään, vaatteitaan, kasvejaan, hajuvesiään, astioitaan, huonekalujaan ja kenkiään. Konmarin "spark joy" on tässä kohtaa ihan hyvä ajatus. Ne asiat, jotka saavat minussa aikaan iloa, saavat jäädä. Muu joutaa pois, ja se tuottaa vasta tuottaakin ihan valtavaa iloa. Minun ei tarvitse tarvita tavaraa. Tarpeeni ovat aivan muualla, haluan rakkautta ja mielekkyyttä. Haluan olla vähemmän markkinakoneiston orja ja kuluttaja, enemmän Fanni. Siinäpä tavoitetta kerrakseen, huhhuh.

Tällä hetkellä mieletöntä iloa ja tyydytystä tuo kasvien kasvattaminen ja uusien silmujen seuraaminen. Onhan ne kasvitkin omaisuutta, mutta niin erilaista. Menninkäisenlehti ja palmuvehka vaan puskevat uutta lehteä. Iloa tuo myös se, että opettelen arvostamaan sitä mitä minulla on. Suosittelen kokeilemaan!

Loppukevennyksenä: paiskasin ystävääni Lottaa semiaggressiivisesti mutamalla vaatteella ja meikkituotteella. Hän pohti, että kehtaako ottaa kaikkea. Lähes ärähdin, että "Vie nyt hyvänen aika pois nämä mun nurkista pyörimästä!" Ja lopulta hän kysyi huvittuneena: "Ootsä Fanni kattonu paljonki minimalismivideoita Youtubessa?"
"Hä, ai kuinnii?" Ja vastaus on tietenkin, että olen. Voi tottavie minä olen. Terkuin, hurahtanut tavaravuoren sisällä.

Ja kun näen, että eteenpäin laittamani tavarat saavat uuden elämän ei luopuminen harmita pätkääkään. Decluttering, jossa tavaraa päätyy kaatikselle muuten vaan on karsea ilmiö, sos.

“I've found that the less stuff I own, the less my stuff owns me.”

― Nathan W. Morris

Samaistutko vai oletko täysin vastarannalla? Kirjoituksen kuvituksena muuten sellaisia juttuja, joista en hevillä luovu: kirjavuori, Mummun ja Ukin matto, isän vanha kitara, Mummun ja Vaarin taulu. 

Valoisaa alkavaa viikkoa! Muista: sinä itsessäsi olet arvokas ja hyvä!

Ps. Sori tää on ollut ihmeellistä ränttäystä koko ajan. Mielessä on vaan niin isoja keloja jotka tuntuvat muuttavan elämää. Täytyy varmaankin keksiä jotain kevyttä välillä, en halua muuttua siksi raskaaksi ja ärsyttäväksi paasaajaksi. Terkuin, Piisamirotta.

Viikon välkähdykset II

Valmistuin musiikin maisteriksi. Olo on tyhjä, vähän surullinenkin.

Olen ollut todella, todella, todella väsynyt. Uskon kuitenkin, että kyllä tämä tästä. Pienet kuopat tiessä ovat ihan normaaleja, ja kait sitä ison puristuksen jälkeen ja elämänmuutoksen korvilla vähän pitääkin väsyttää. Vietin lomaviikon Raumalla, ja lenssuhommiksihan se meni. Kroppa oli vissiin sitä mieltä että nyt sitä unta. Yes ma'am.

Vegaaniset arkiruoat: makaronilaatikko ja sienikastike. Onnistuin valmistamaan arkiruokia (ja myönnettäköön, lohturuokia), jotka ovat todella maistuvia eivätkä kalpene yhtään lihaisille, juustoisille tai kermaisille versiolle. Just sayin'. Erityistä iloa ovat tuottaneet kuvassa vilahtavat virolaiset suolakurkut. Vetäisin puolikkaan purnukan yhdeltä istumalta hups.

Yökylässä Maria Veitola. Jorma Uotisen jakso oli hauska, ihana, koskettava, inspiroiva. Rakastan Jorma Uotista, olen rakastanut aika pienestä pitäen. Jakson paras hetki oli ehdottomasti seuraava sananvaihto: "Jorma onko sulla Muumimukeja?" "Ei totisesti." Nauroin aivan kippurassa.

Lumi. Sitä riittää. Kenkäni ovat olleet aivan väärät tähän säähän (Dr Martensit ovat todella, todella liukkaat. Tietäjät tietää!) ja on vähän vaikea liikkua ulkona, mutta ihan sama. Raumalla on satanut lunta parin päivän aikana 20 senttiä. Kolasin pihaa ja nautin. Lumi on parasta.

Monkin farkut (näkyvät ekassa kuvassa!) ja kirppikseltä löytyneet nahkaiset talvikengät. Kunnon materiaalia, mukavat päällä, luomupuuvillaa. Samat speksit kengistä, paitsi että eivät ole puuvillaa vaan nahkaa. Ainoat talvikenkäni tänä talvena ovat olleet Dr Martensit, ja sanottava on, että kyllähän yksillä talvikengillä pärjää mutta mälsää se on. Jalka kaipaa pientä vaihtelua, joten nämä kengät olivat onnenpotku!

Mummun vanha duffeli. Niin pehmeä ja todella lämmin. Laadukasta villakangasta ja ihana harmaa väri. Löysin sen vähän sattumalta enkä tajua miksi on jäänyt käyttämättä.

Nauhoitimme yhteen biisiini paremmat lauluraidat. Se on ihan valmis, tai no, perfektionisti täällä moro.

Käväisimme Tallinnassa "ex-vaimon" (eli entisen kämppiksen ja hyvän ystäväni) kanssa pienellä valmistujaismatkalla. Oli ihanaa käppäillä, keli oli täydellinen ja Tallinna on vaan ihana kaupunki. Söimme Vegan Restoran V:ssä, jolle annan täyden kympin. Tallinnassa on jotain sellaista vetoa, joka saa minut ajattelemaan pitäisikö minun asua siellä hetki. Suomalaisella palkkatasolla, toki... Jotain ihanan vinksahtanutta kaupungissa on.

Punainen huulipuna. Vetelen sitä huuliini ja olo on välittömästi virkeämpi.

Huulilla Avonin Mark Liquid Lip Lacquer, sävyssä Head turner. Ihan kiva puna, vähän mansikkaisemman
sävyinen kuin mihin olen tottunut. En tiedä miksi, mutta Blogger pilasi tämän kuvan, mutta no jaa, menköön. 

Ystävät. Minulla on elämässäni upeita ihmisiä. Tulee melkein nolo olo, kun ajattelen kaikkia niitä tyyppejä joiden kanssa saan jakaa elämäni.

Mitäs kaikkea teitsin viikkoon on mahtunut? Toivottavasti kaikki on hyvin! Viikon tehosoitossa on ollut Greta Van Fleetin "Black smoke rising." Kunnon Led Zeppelin -pastissi maistuu yllättävän hyvältä!

Ps. Jos et vielä tiennyt, minut löytää Instagramista nimellä @fannilaurella.  Siellä jaan nättejä kuvia ja erityisen häiriintyneitä stooreja. Kehuvat että piristävät päivää kuin päivää. Otan kehut vastaan. Yhden naisen komediashow!