Niin että on nyt sitten käyty Skotlannissa. Viivyimme Edinburghissa tätini kanssa vain kaksi kokonaista päivää, joten kyseessä oli aika nopea pyrähdys. Jonkinlaisen kuvan kaupungista kuitenkin sain. Tässä muutama ajatus:
1. Edinburghin keskusta on aika pieni ja kaikkialle pääsee jalkapatikalla. Tosi mukavaa, mielestäni. Kävellessä asiat näkee aivan eri tavalla ja ehtii pysähdellä ihmettelemään.
2. Arkkitehtuuri vanhassa kaupungissa on tosi viehättävää. Pidin erityisesti kapeista kujista, joissa varmasti leijailee kymmenien prostituoitujen haamuja. Viktoriaaninen kauhutunnelma on jotenkin vahvaa. Talot ovat tosi harmaita, teollisuuskaupunki kun on kyseessä. Ja se vaan lisää tuota goottiatmosfääriä. Huikein mesta oli Greyfrias's Kirkyard -hautuumaa. AH. Siellä olisi voinut vaellella kauemminkin!
3. Jeskamandeera Harry Potter -huuma on viety kaupungissa äärimmilleen. Siis, J.K eI oLE sKotLaNniSTa, mutta koska HP:t on kirjoitettu kaupungissa, on koko franchise tietty vedetty omiin nimiin. Oli kauppaa (Museum of Context se paras ja kiiltävin!) ja ties mitä kierrosta ja näytelmää. Jopa lentokentällä oli jos jonkin sortin putiikkia. Eritysen ärsyttävää siksi, että tuntui että kaikki tavara keskittyi vain niihin leffoihin, jotka ovat aivan perseestä.
4. Princes Street on "the" shoppailukatu, mutta hyviä putiikkeja löytyy vanhasta kaupungistakin. Esimerkiksi Cockburn Streetillä (tirsk) on hauskoja hipsterikauppoja.
5. National Galleryssa (The Mound, Edinburgh, EH2 2EL) on ilmainen siipi, joka on täynnä upeaa taidetta. Suosittelen lämpimästi! Taisin ottaa eniten kuvia täältä. Koska taidemuseot best.
6. Maistoin haggista ja black puddingia. Petyin, koska maistuivat tosi tavallisilta.
7. Kohtasin kaksi pöllöä. Oli koskettavaa ja jotenkin järisyttävää katsoa huuhkajaa silmiin ja silittää sitä.
8. En hirveästi shoppaillut, koska ei tehnyt mieli eikä käsimatkatavaraan hirveästi mahtunutkaan. (SASin 8 kiloa on vitsi. Jussayin.) Jotain kuitenkin tarttui mukaan. Arlandan lentokentältä Movesgood-merkin haalari, joka on ekologista ja eettistä muotia. Ihana pellava-viskoosihaalari on täydellinen vaate moneen menoon. Kuva kokonaisuudesta ylempänä. Aion jatkossa bongailla tätä merkkiä, vaikuttivat ihanilta.
1. Edinburghin keskusta on aika pieni ja kaikkialle pääsee jalkapatikalla. Tosi mukavaa, mielestäni. Kävellessä asiat näkee aivan eri tavalla ja ehtii pysähdellä ihmettelemään.
2. Arkkitehtuuri vanhassa kaupungissa on tosi viehättävää. Pidin erityisesti kapeista kujista, joissa varmasti leijailee kymmenien prostituoitujen haamuja. Viktoriaaninen kauhutunnelma on jotenkin vahvaa. Talot ovat tosi harmaita, teollisuuskaupunki kun on kyseessä. Ja se vaan lisää tuota goottiatmosfääriä. Huikein mesta oli Greyfrias's Kirkyard -hautuumaa. AH. Siellä olisi voinut vaellella kauemminkin!
3. Jeskamandeera Harry Potter -huuma on viety kaupungissa äärimmilleen. Siis, J.K eI oLE sKotLaNniSTa, mutta koska HP:t on kirjoitettu kaupungissa, on koko franchise tietty vedetty omiin nimiin. Oli kauppaa (Museum of Context se paras ja kiiltävin!) ja ties mitä kierrosta ja näytelmää. Jopa lentokentällä oli jos jonkin sortin putiikkia. Eritysen ärsyttävää siksi, että tuntui että kaikki tavara keskittyi vain niihin leffoihin, jotka ovat aivan perseestä.
4. Princes Street on "the" shoppailukatu, mutta hyviä putiikkeja löytyy vanhasta kaupungistakin. Esimerkiksi Cockburn Streetillä (tirsk) on hauskoja hipsterikauppoja.
Tunnock's teacakes, voimorjes mitä herkkua. |
6. Maistoin haggista ja black puddingia. Petyin, koska maistuivat tosi tavallisilta.
Juu, vetelin liha-aamiaisen. Reissussa en aina jaksa miettiä ihan joka siirtoa. Nämä siirrot kyllä kostautui, olen vieläkin turvonnut ja huonovointinen. |
7. Kohtasin kaksi pöllöä. Oli koskettavaa ja jotenkin järisyttävää katsoa huuhkajaa silmiin ja silittää sitä.
Lintunaisella lintukorvikset ja itkuinen ilme. |
8. En hirveästi shoppaillut, koska ei tehnyt mieli eikä käsimatkatavaraan hirveästi mahtunutkaan. (SASin 8 kiloa on vitsi. Jussayin.) Jotain kuitenkin tarttui mukaan. Arlandan lentokentältä Movesgood-merkin haalari, joka on ekologista ja eettistä muotia. Ihana pellava-viskoosihaalari on täydellinen vaate moneen menoon. Kuva kokonaisuudesta ylempänä. Aion jatkossa bongailla tätä merkkiä, vaikuttivat ihanilta.
Lushilta minun piti ostaa tuoksu, mutta lopulta tuli sellainen olo, että ääh, onhan minulla noita tuoksuja. Jäi siis ostamatta. Joten ostin Jumping Juniper -shampoopalan ja Big-hoitoainepalan. Superdrugista hain uuden puuterin, just sitä mitä olen käyttänyt ennenkin. Cuttea Shark -teemyymälästä (26 Victoria St) ostettiin Earl Grey Blue Flower -teetä.
Ja vaikka vannoin, etten astu jalallanikaan Primarkiin, toisin kävi. Ostin vakosamettisen takin, jollaisesta olen haaveillut jonkin aikaa. Mutta nolottaa aivan hitokseen tämä. ANTEEKSI. Tämä on ensimmäinen pikamuotiostos pitkiin aikoihin, mutta noloa silti, kun aina paasaan.
9. Ja jotta ei menisi liian positiiviseksi, kerrottakoon, että hostelli jossa yövyimme oli aivan kamala. Safestay Hostel ei saa suosituksia meikältä. Sadan punnan (per yö) huoneelta olisi voinut olettaa vähän enemmän kuin kerrossänkyä, haisevaa vessaa, pyyhkeiden puutetta ja wifiä joka ei toimi. Lisäksi lisähintainen aamupala oli farssi. BUU. Olen ollut hostelleissa Intiassa saakka, ja tämä oli silti surkein kokemus. Sijainti tosin oli hyvä, ihan keskellä kaikkea.
Scottish monument |
Joten kaiken kaikkiaan, en ihastunut ikihyviksi, mutta samalla tiedostan, että oma reissufiilis oli vähän hukassa. Paremmalla tuulella Edinburgh olisi varmasti ollut ihastuttava. Skotlanti kiehtoo kyllä muuten, etenkin sen pohjoiset saaret.
Oletko koskaan käynyt Edinburghissa? Mitä tykkäsit?
No Greyfriars Bobby ja tarina tuli varmaan tutuksi? Ja onhan siellä monta muutakin tarinaa, kuten Deacon Brodie...
VastaaPoistaKävin tuolla joskus takavuosina usein töitten takia, plus sitten muutamaan otteeseen lomalla, ennen ja jälkeen niiden vuosien. Onhan paikassa oma viehätyksensä :)
Juu, stoorit kuulin. Ihailen skottien ja myös irlantilaisten tapaa iskeä tarinaa, jutut ovat tosi viihdyttäviä. :)
PoistaMinä kävin kaksi vuotta sitten syyskuussa, ja hurahdin ihan täysin siihen! Tietysti turistimäärä oli huono puoli, mutta yritin löytää siitä sitä aitoa tunnelmaa, ja mielestäni löysinkin. Kävin yhtenä päivänä bussimatkallakin, joka kiersi läpi upeiden maisemien ja meillä oli hauska skottimies kuskina, joka kertoi hassuja tarinoita koko matkan. Loch Nessin hirviötäkin käytiin katsomassa ;)
VastaaPoistaTuristeja oli tosiaan paljon, etenkin nyt kun oli käynnissä jokin isompi festivaaliviikko. Me pohdimme myös bussimatkan tekemistä Loch Nessille, mutta totesimme, että liikaa pitäisi mahduttaa pariin päivään. Seuraavalla kerralla sitten. :)
PoistaKiva postaus! Matkajuttuja on aina kiva lukea :) Kuvan huuhkajaa jäin katsomaan pidempään. Oon pöllöfani ja hieman kade, että oot päässyt noin lähelle huuhkajaa. Jotenkin noin sen silmät on ihan super-hypnoottiset :D
VastaaPoistaKiva kuulla, että matkajuttu kolahti. Kipuilin hetken, että viitsinkö edes. :D
PoistaTuo huuhkajakokemus oli maaginen, ei voi muuta sanoa, terveisin Hullu lintunainen. <3
Ihanan postaus ja tuli heti hinku päästä Edinburghiin <3
VastaaPoistaUlkomailla tulee helpommin lähdettyä taidemuseoihin (luisteleva mies -taulu on aivan mahtava!) ja koluttua kirkkoja. On jotenkin spessumpia siellä;) :D
Kiitos, kiva kuulla että onnistuin myymään Edinburghin negatiivisesta sävystäni huolimatta!<3:D
PoistaTuo luistelijamaalaus on isompikin ilmiö. "The Skating minister" taisi olla nimi. Itse repesin totaalisesti luisteluasennolle ja piti sitä imitoidakin museossa. Sain paheksuvia katseita museon työntekijöiltä, haha. :D
Mutta hei, musta parasta on se, että myöntää menneensäkin, vaikka tuli vannottuna. Olemme vain ihmisiä. <3
VastaaPoistaNo totta sekin, rehellisyys best. <3
PoistaEdinburgh vaikuttaa kauniilta paikalta! Minuun vetoaa kovasti vanhat kivitalot ja menneen ajan tunnelma :)
VastaaPoistaKaunis kaupunki olikin, ainakin tuo vanha osuus. Kovin erilainen mihinkään Suomen kaupunkiin verrattuna, ja siksi talojen töllistely olikin hauskaa puuhaa! :)
PoistaNo siis hei, ihan hyvin JOSKUS voi sallia itselleen jonkun pikamuotiostoksen - no one is perfect! <3 En ajatellut itseänikään siitä rankaista, jos joskus sorrun, vaikka pääasiassa yritänkin tehdä harkittuja ostoksia ja panostaa laatuun. Edinburgh vaikuttaa kyllä tosi kivalta ja värikkäältä kaupungilta, ihan hyvin voisin sinne joskus reissun tehdäkin ja oon joskus asiaa miettinytkin! Kiitos kun veit meidät tämän postauksen myötä tutustumaan kaupunkiin :)
VastaaPoistaNo se on totta, en ole täydellinen minäkään, ja se on tosi armollista. <3
PoistaJa ihana kommentti kaikin puolin Mia!<3
En ole käynyt mutta viimeistään tän postauksen ansiosta tahdon käydä. Ihania kuvia olet ottanut. :)
VastaaPoistaOi, kiva kuulla! Kiitos! :)
PoistaKertomasi perusteella Edinburgh kuulostaa juuri niin ihanalta kuin oon kuvitellutkin! Nyt on vielä pakompi mennä sinne joskus! :D <3
VastaaPoistaMun mielestä pikamuodin ostamisessa ei ole vikaa, jos on ihan aidosti tyytyväinen tuotteeseen ja ostaa sen sillä periaatteella, että sitä aikoo oikeasti käyttää pitkään ja pitää siitä huolta :)
Kiva kuulla että onnistuin kuvailemaan kaupunkia sittenkin innostavasti!:)
PoistaPikamuoti on minulle ihan hirveä piru, mutta on myös haastavaa löytää vaatteita, jotka olisivat eettisiä JA pienituloiselle sopivia. Mutta tästä pitäisi melkein kirjoittaa oma juttunsa. :D