Näytetään tekstit, joissa on tunniste L'occitane. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste L'occitane. Näytä kaikki tekstit

torstai 28. helmikuuta 2019

Helmikuun loppuneet -19

Helmikuussa tyhjeni/pilaantui/roskiin lensi aivan jäätävä läjä tavaraa. Pistin myös kiertoon muutamia juttuja, enkä enää edes muista mitä. Kertoo ehkä omaa kieltään siitä, miten paljon olen arvostanut omistamiani tuotteita.



Biozell - Silver dry shampoo: Parempi kuin Biozellin "normaali" versio. Imi rasvaa, antoi mukavaa rakennetta ja sävy tosiaan oli hopeinen. Kului tyhjäksi nopeasti ja tuoksu oli epämiellyttävä. En ostaisi itse.

Urtekram - Nordic berries Body lotion: Urtekram on takavuosina jäänyt tutkani ulkopuolelle, mikä on erikoista. Tämä oli oikein hyvä vartalovoide. Saattaisin ostaa täysikokoisen.

Lavera - Basis Sensitive Firming body milk: Niin ikään Lavera on jäänyt tutkani ulkopuolelle, mutta enpä tästäkään ollut vakuuttunut. Ihan peruskiva voide, mutta tuoksu oli vähän epämiellyttävä. En ostaisi.

Zuii Organic - Flora Luminizing Creme: Zuiin tuotteet ovat olleet ihania, mutta tämä herätti kysymyksiä. En oikein tiedä mihin tätä olisi pitänyt käyttää, ainakin jos on talvenkalvakka. Kesällä  tällainen hohtovoide ehkä voisi näyttää iholla ihan hauskalta, mutta nyt lopputulos oli semisti hohtava umppalumppa. En ostaisi.


Missha - Pure Source pocket pack (Lotus Flower): Mukava naamio, joka tuli kosmebloggaajien boksivaihtareista. Kuivui todella töpäkäksi kalvoksi, tuoksui hauskan hiusgeeliseltä (oikeasti, tuoksu oli jotenkin nostalginen) ja ihosta tuli kirkas ja sileä. Repiminen oli mukavaa puuhaa, koska naamio tarrasi ihoon ihan kunnolla. Ah, miten tyydyttävää! Hiukan vaan tästäkin tulevan jätteen määrä ärsyttää, joten en osta itse.

Dior - Pores Away Pink clay mask: Luxuriöösiä kosmetiikkaa, joka ei kuitenkaan ollut yhtään sen kummempaa kuin halvemmat sisarensa. Tuoksu sentään oli mukava. En ostaisi.

Iroisie - Masque de beaute fraicheur intense*: Aivan ihana väsyneiden aamujen pelastaja! Kiinteytti, kirkasti ja freesasi ihoa. Ylellinen luonnonkosmetiikan tuote, saattaisin ostaa itse, jos huomaisin tälle todellisen tarpeen. Tällä hetkellä tuntuu, että jos sitä mieluummin nukkuisi. Saattaisin ostaa itse.


Lumene - Matt Touch Syväpuhdistava turvenaamio: Tämä naamio on osastoa "elettiinpä ennenkin." Ei tosin kauhean hyvin, sillä naamio ei ollut erityisen toimiva. Tämä oli Raumalla saunakäytössä, ja kesti iäisyyden. Haju oli kamala, eikä ihokaan tullut sen puhtaammaksi. Eipä tätä enää myydäkään.

Yves Rocher - Pure Calmille Cleansing Micellar oil: Näppärä puhdistusöljy! Kaikki hehkuttavat, niin minäkin. Ostanen uudestaan.

Mádara - Detox Blackberry white clay facial soap: Oikein hyvä kasvosaippua. Toimiva työhevonen! Ostan uudestaan.


Lush - Christingle Kiinteä vartalonhoitoaine: Jäin ihanan Lush-myyjän uhriksi alennusmyynneissä vuosi sitten. Tuotteen tuoksu oli huikea, mutta en vaan koe kuuluvani suihkussa käytettävien vartalovoiteiden kohderyhmään. Kiinteässä olomuodossa ei tosin ollut mitään napinan aihetta, toimi hyvin. Kausituote, en osta uudestaan.

Lush - Breath of God EdP: Yksi lempituoksuistani! Loppua kohden tuoksu vähän muuttui, eikä suinkaan parempaan suuntaan. Breath of God on ihanan outo tuoksu, ja sain siitä ristiriitaista palautetta. Minulla on vielä kiinteä versio, jota käyttelen oikein mielelläni. Saatan ostaa uudestaan, joskus hamassa tulevaisuudessa.

Kiehl's- Original Musk EdP: Ja sitten se lempituoksuni, ikinä. Itken verisiä kyyneleitä, koska L'oreal jne. Mietin jopa periaatteistani luistamista, koska elämä ilman Original Muskia on harmaata. Pentele kun pitää olla niin älyttömän "eettinen" ihminen. ("Eettinen", koska itsekäs paskahan se minäkin olen.)




Essence - Tint & Colour Shot (04 Magic calmness): Huulistain muuttui loppua kohden limaiseksi mönjäksi, onneksi tuubissa ei ollut tuotetta jäljellä kuin nimeksi. Pieni pakkaus kuluu loppuun nopsaan. Mukava huulituote, voisin ostaa uudestaan, tosin tarvetta tuskin hetkeen ilmenee.

Benefit - Sunbeam: Ei mitään käryä tuotteen toimivuudesta. Pieni purtilo on lojunut laatikossa pitkään. Meinasin kokeilla kasvoille, mutta olikin tyhjä. Miksikä niin olen hillonnut? Luojakaan nähköön. En ostaisi.

Dior - Dream Skin perfect skin creator: Tai ööh, mikä lie tuotteen nimi. Jos näytepaketissa lukee asiaa tuhansin kielin, on vähän vaikea ottaa selkoa. Silikonista oli. Siinäpä se. En ostaisi.

L'Occitane - Ultra rich face cream: Jos olisin yhtään kuivaihoisempi olisin ihastuneempi. Nytkin toimi yövoiteena ihan hyvin, mutta taisi lopulta olla eineen verran liian raskasta kreemiä, sillä iho alkoi kukkia. Ihana tuoksu! En ostaisi.

Avon Mark. - Liquid lip lacquer matte (Head turner): Niin siis tällainen testipakkaus huulipunaa on maailman epäkäytännöllisin idea. Ihan kiva sävy ja suht mukava huulituntuma. En ostaisi.



Lisäksi roskikseen lensivät nämä ikivanhat ja nuhjaantuneet tuotteet:

Isadora - Waterproof Gel eyeliner: Hehee, tämä eyeliner on ajalta kun aloin innostua meikkaamisesta. Turkoosi silmämeikki sopii meikälle todella hyvin, mutta ei vaan ole tullut käytettyä. Roskiin siis. Tämä eyelineri oli tosi kestävää kamaa, joten sikäli voin suositella, jos tätä nyt myytäisiin. En osta uudestaan.

Lumene - Wild rose lipstick, sävyt 18 Lupiineja sekä 70 Kuulaus: Nämä olivat hyviä punia, mutta sävyt täysin vääriä minulle. Ei valmisteta enää, joten sepä siitä.

Lumene - Rasberry Miracle Lipstick (03 Kukkiva maa): Voi, nostalginen Rasberry Miracle! Rakastin näitä punia, ja yksi löytyykin vielä laatikosta. Tämä sävy oli ihana "my lips but better" ja rokkasin punaa aikanaan tosi paljon. Sori vaan Lumene, mutta tykkäsin susta ennen enemmän. Mietin juuri, olenkohan ostanut yhtäkään Lumenen tuotetta pariin vuoteen, vaikka ennen olin Lumene-tyttöjä henkeen ja vereen. Höh.

H&M - Hello Kitty Blusher stick (Light pink): Ja sitten päästäänkin todellisen arkeologisen löydön äärelle! Olen ostanut tämän varmasti 10 vuotta sitten. En oikein tiedä mistä mystinen "poskipuna"puikko nyt tupsahti esille, mutta roskiin lensi välittömästi. Glitterpuikko, jossa ei ollut kovin kaksinen glitter, mihin tätä olisi pitänyt käyttää?

TanworX - Tan maintainer: En ole kummoinenkaan rusketuskuningatar, enkä osaa sanoa mistä tämä voide on laatikkooni tupsahtanut. Sen tiedän, etten käyttänyt kertaakaan ja nyt oli mennyt pilalle. Voide oli muuttunut iljettäväksi nesteeksi, hyi. En ostaisi, en käsitä, häh.

Essence - Make be brow duo eyebrow powder (01 Mix it blonde!): Olihan tämä jo kuopalla, mutta puuterimaiset kulmatuotteet eivät ole kiinnostaneet enää aikoihin. Lisäksi pinta oli kerennyt kovettua, eikä napostele raaputtaa. En osta uudestaan.

Seppälän valkoinen kajalkynä: Muinaisten muistelu jatkuu. Olen historian ystävä, ja rip Seppälä.

Essence - Velvet Stick Matt Lipcolour (04 Cherry crash): Kynämuotoon pakattu huulipuna ei vaan ikinä toimi, koska se teroittaminen on paholaisesta. Ja vaikka puna muuten olikin mukava kaikinpuolin, oli tämä epäkäytännöllisyys minulle liikaa. Tosin ajatuksenahan tällainen olisi ehkä aika ekologinen, jos siis olisi täysin puinen pakkaus? En osta uudestaan.

Avon - Ultra glazewear Lip gloss (Clear)*: Kaksi syytä, miksi jäi käyttämättä: 1. Maistui muovilta, 2. En ole valmis huulikiiltoihin, vieläkään. Huulituntuma oli ihan mukava, aika liukas eikä lainkaan liian tahmea. Mutta kun ei niin ei. En osta itse.

Boho - Nail Polish (VA022 Rose poudre)*: Bohon kynsilakat ovat ihania! Tämäkin oli, mutta pullon pohjat ehtivät kuivahtaa. Täydellinen, puuterinen vaaleanpunainen. Ostaisin itse.

+ 4 muuta kynsilakkaa, joiden mielenkiintoisuus minun kirjoissani pyöreä 0.

Semmoinen läjä! 33 kipaletta kohtasi loppunsa. En käsitä mistä tätä tavaraa vaan tulee. Argh.

Onko joukossa tuttuja tuotteita? Ystäviä? Vihollisia?

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Heinä- ja elokuun loppuneet

Päätin käytännön ja laiskuuden syistä yhdistää kahden kuukauden loppuneet samaan postaukseen. Kesällä kun mukamas loppuu vähemmän... Olin väärässä, mutta kerrankos sitä. Tämän postauksen kuvat on muuten otettu yhdellä tämän hetken hauskimmista kamera-aplikaatioista: Huji. Sillä saa ainakin tällaiselle ysärilapselle nostalgisia "kertakäyttökamerakuvia." Suosittelen!


Rexona - Active Shield -dödö: Toimi niinkuin kuuluu. Ostanen uudestaan, sillä en ole vielä löytänyt sitä oikeaa luomupuolelta.

Herbina - Syväpuhdistava shampoo: Ehkä ihan hyvä? En käytä juurikaan syväpuhdistavia shampoita enää, tämäkin ehti olla avattuna ainakin kaksi vuotta. Jos tulee tarve syväpuhdistavalle shampoolle, voi olla että ostan uudestaan.

Cameleo - Dry shampoo: Erinomaisen toimiva kuivashampoo! Minulla ei ole tästä mitään pahaa sanottavaa! Ostan uudestaan, kunnes löydän jonkin vähemmän jätettä tuottavan version. Saa vinkata "zero waste" kuivashampoista, jos sellaisista tietää!

Cien - Eye make-up remover: Lidlin peruskauraa. Ei minun suosikkini. En osta uudestaan.



Madara - Cloudberry Oat Milk -hand & body soap: Kaunis ja toimiva saippua. Ostan uudestaan.

Organic Shop - Caribbean fruit cocktail -tonic bath foam: Ihanan tuoksuinen kylpyvaahto. Ja melkoinen jättileka, vaan nyt se on tyhjä. Tykkäsin, ja voisin periaatteessa ostaa uudestaan. Tuoksu alkoi kyllä vähän tympiä loppua kohden, joten taukoa aion ainakin pitää.

Dr. Hauschka - Lemon-lemongrass Vitalising Bath essence*: Kiva kylpyöljy! Ostaisin toisessa tuoksussa.

Piparminttusaippua: Äitini oppilas tekee itse saippuaa, joten mitään brändiä ei tällä ole. Mutta mukava, mieto minttusaippua. Itse toivoisin enemmän tuoksua. Muuten ei pahaa sanottavaa.

Yves Rocher - Noix de Coco -bath cube: Nostalgisen tuoksuinen kylpykuutio toimi just niinkuin pitää. Ostan uudestaan.


absolution - La Créme de Santé*: Miellyttävä kasvovoide tuntui rauhoittavalta ja just sopivan kevyeltä päiväkäyttöön keväällä ja kesällä. Talvella tämä tuskin toimisi minulla. Tuoksu oli todella voimakkaan luonnonkosmetiikkamainen, enkä oikein koskaan päässyt sinuiksi sen kanssa. Mutta muuten pidin kovasti! Plussaa mageasta korkkisysteemistä! Saattaisin ostaa itse.

It's Skin - Carrot Sheet mask: Ihan mukava naamio. Ei suosikkini, tykkään lopulta enemmän kosteuttavista kangasnaamioista. En osta uudestaan.

L'occitane - Pivoine Sublime Perfecting toner: Oikein ihana kasvovesi! Toimi tehtävässään moitteetta, tuoksui kivalta ja pullo on nätti kuin nappi! Ostaisin uudestaan.

Montagne Jeunesse - Strawberry Cream -naamio: No en pitänyt. Haju oli kauhea ja tämä alkoi allergisoida minua keväällä. En uskonut kuin vasta kolmannella käyttökerralla, että tämähän sen allergisen reaktion saa aikaan. Holvasin sitten eräänä päivänä ihan huolella kaikkialle paitsi naamaan, eli rintakehälle, selkään ja olkapäille. Virhe. Virhevirhevirhe. Mojova allerginen reaktiohan siitä tuli. En mennyt ulos sinä päivänä, iho oli niin punainen ja kirveltävä. En osta uudestaan.



Makeup Revolution - "Lace" Luxury baking powder: Tästä puuterista tuli HG-kamaa heti ekalla käytöllä. Erinomainen irtopuuteri. Matta mutta kuulas lopputulos, joka pysyi pitkään. Yez pliiz. Ostan uudestaan.

Dr Pawpaw - Tinted balm: Tämä meni tosi äkkiä pilalle! Truuttasin huulille ja naamaa pisin alkoi valua eltaantunutta öljyä. Yäk. En osta uudestaan.

Makeup Revolution - Lip Euphoria: Mahdoinko käyttää tätä kiiltopunaa kuin pari kertaa? Sävy on ihan nätti, mutta minulle aivan väärä. Väärä ruskeanude ei imartele. En myöskään perusta tahmeasta koostumuksesta. Roskiin. En osta uudestaan.

Blistex - Happy Lips Mango: En osaa sanoa mikä oli tämän kosteutusteho, mutta hitsi kun oli nostalginen tuoksu.  Minulla oli lapsena ja teininä aina jotain makuhuulirasvoja, ja tämän Blistexin tuoksu toi mieleen ne ajat. En silti osta uudestaan, koska rasva muuten oli aika jonninjoutava.

Yves Saint Laurent - Black Opium (EdP): Niin makea ja pistävä. Ei jatkoon.

Prada - Candy L'eau: Sama kuin yllä. Ei.

Viktor & Rolf - Bonbon Couture: Kenties toistan itseäni, mutta silläkin uhalla: niin makea ja pistävä. Ei jatkoon. (Tosin tämä yksilö toimi helteellä yllättävän hyvin. Ehkä hiki toi siihen sen kipeästi kaipaamaa suolaa?)



Lumene - Glow Reveal Peeling mask: Saanko tunnustaa? Tästä ei jäänyt minulle mitään mielikuvaa. En ainakaan tällä perusteella ostaisi.

Lumene - Bright Now Vitamin C BB Cream: Ikivanha näyte, mutta tuotehan toimii vielä. Tykkäsin aikoinaan kovastikin Lumenen BB:stä, ja täytyy sanoa, että tykkään vieläkin. Uudistunutta versiota en ole vielä kokeillut, mutta täytyy pitää mielessä. 

Melvita - L'Or Rose Firming oil: Miellyttävä vartaloöljy! Tuoksu ihana ja tuntuma mukava. Vartaloöljyt eivät selvästi olekaan niin lähmäisiä kuin olen luullut. Hinta tällä on aika tyyris, mutta voisin ehkä ostaa jos tulisi tarjous vastaan.

Korres - Red Grape Tinted sunscreen: Sävyttävät naamavoiteet ovat aina suosiossani. Tästäkin pidin. Voisin ehkä ostaa.

Joik - Exfoliating facial scrub*: Ihan mukava kuorinta. Tuntui tehokkaalta. Ei tosin jäänyt mieleen mitenkään erityisesti, joten en ostaisi.

Bio-Oil: No hyi, kuka tästä oikeasti tykkää? Pelkkä haju oli aivan hirveä, saatikka mineraaliöljyinen koostumus. En osta.

Whamisa - Organic flowers toner: Ihana, ihana, ihana. Tuntui tosi kivalta, tuoksui miellyttävän luomuiselta ja teki iholle gutaa. Yez pleez, ostan jahka monetaarinen tilanne antaa myöten.


27 loppunutta tuotetta, osa näytteitä, osa täysikokoisia. Lisäksi luovuin heinä-elokuussa kolmesta hajuvedestä (Armani - Si, Joh Galliano - Parlez-moi amour, Narcso Rodriques - Rose Musc) joten melkeinpä nekin voisi laskea tähän kasaan. Ehkä? No miten niin ehkä, kyllä voi! Tämä on minun blogini, joten täällä määrään minä. Ne ovat loppuneita. NIH. :D :D :D ANTEEKSI. 30 tuotetta vähemmän, mieli keveämpänä.

Onko joukossa tuttuja, rakkaita, inhokkeja? Tästä on hyvä ponnistaa kohti syyskuuta! Jos sinulla on mielessäsi jokin aihe, josta haluaisit lukea, kerro ihmeessä!

*tuotteet saatu

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Kauneusbloggaajien beautyswap

Maria Glow -blogin Maria sai alkuvuodesta kuningasidean: mitä jos me kauneusbloggaajat kokoaisimme toisillemme yllätysbokseja? Itse en paljoa ämpyillyt: todellakin halusin mukaan. Maria arpoi porukan, ja minä sain kunnian lähettää laatikon Charming Nailsin Tainalle. Minulle paketin kokosi Mustaa Kajalia -blogin Heidi. (Pakko mainita, ihanaa Rauma-poweria. Haha.)

Heidin lähettämä laatikko on todella ihana ja yltäkylläinen. Joukossa oli sellaisia tuotteita, joita en itse olisi tajunnut tai raaskinut hankkia. Kekseliäs boxi, käytännöllinen mutta whimsical. (Tajuatte kohta, kun näette mitä sieltä paljastui!)


Misshan Pure Source cell sheet mask -kangasnaamiot vaikuttavat aivan superherkullisilta! L'occitanen Fleur de Cericier -käsivoide tuoksuu niin ihanalta. Nuorempana pidin kovasti kyseisestä hajuvedestä, ihana päästä kokeilemaan käsivoiteena.


Color Switch Instant Brush Cleanser on näppärä tuote, kun haluaa saada siveltimen puhtaaksi nopeasti. Essencen Smoothing Lip peeling tuli tarpeeseen, sillä rohtuneet huulet, hyi. Wet'n'Wildin MegaLast Lip Colour -huulipuna sävyssä Sandstorm (titiditidiititidititi...) on ihana ysärinude. I<3Makeupin Lip Lava -huulipuna sävyssä Firestorm (I see what you did there, Heidi!) sen sijaan on hengästyttävän ihana, intensiivinen punainen. Swatchia käytännössä tulee jossain vaiheessa. Mutta ah, mikä puna.


The Body Shopin Pink Grapefruit -suihkugeeli on ihana, ja odottaa kesää. Shea-huulivoi, TBS:lta myöskin, kolahti nostalgiahermoon: TBS:n huulivoit olivat lapsuuden ja nuoruuden suuria rakkauksia. Guccin Bloom-tuoksunäyte oli hauska lisä. Pääsen kokeilemaan tuoksua, jota ei muuten tulisi kokeiltua. Lushin Sikkim Girls -tuoksu oli yksi boksin kohokohdista. Olen hinkunut tuoksua jo pitkään.


Ihan huikeat jutut olivat Essencen Be My Highlight -paletti sekä I <3 Makeupin Mermaid's Heart -hohdepaletti. Enpä olisi kumpaistakaan itse tullut koskaan hankkineeksi, mutta ah, miten somia ne ovat. Värikkäät, hohtavat tuotteet eivät ole mukavuusalueellani, mutta intouduin jo taiteilemaan kaikenlaista. Tykkään! Essencen luomivärisivellin on niin kaunis. En tiedä onko tämä nyt sitten sitä holoa vai hä, mutta häivytyssiveltimiä tarvitsee aina!






Kiitos miljoonasti Heidi! Tästä riittää riemua pitkäksi aikaa. Ja kiitos Maria, että ideoit ja moottoroit tämän swapin. Seuraavaa odotellessa! Päivitän tähän vielä jossain vaiheessa kaikki julkaistut postaukset aiheesta.

Mikä tuote sinua kiinnostaa?

Muiden tähän mennessä julkaistut postaukset:
Keyword: Love
Mustaa Kajalia
Blinger Shimmer
Charming Nails (Meitsin lähettämä boksi!)