keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Hiusteni matka hennatusta kohti omaa väriä

Blogiani pitempään lukeneet ehkä tietävät, että hennasin hiuksiani noin kolmen vuoden ajan. Ja olen yhä sitä mieltä, että jos haluaa punaiset hiukset, kannattaa harkita hennaamista! Mikään tuote ei ole ennen tai sen koommin tehnyt tukastani yhtä hyväkuntoista ja antanut sille niin upeaa sävyä. Henna on luonnonmukainen ja ympäristöystävällinen tapa värjätä hiuksia, ja lisäksi melko zero waste. Yleensä hennajauhe on pakattu pahviin, ja koska lopullinen tahna sekoitetaan itse, on pakkaus aina kevyt.

Kevät 2015: täydellinen punaisen sävy ja täydellisen terve tukka.

Syksy 2015, kun sävy oli jo väärä ja tukan malli kauhea.

Mutta vuoden 2016 alkaessa aloin kyllästyä punaiseen tukkaan. Olin ostanut väärän sävyistä hennaa, ja sävy muuttui liian kirkkaanpunaiseksi rakastamani syvän kuparin sijaan. Alkoi kiusallinen hiusvuosi, sillä värin kasvattaminen pois on aina kauheaa. Kyllä te tiedätte. Olin parin kuukauden jälkeen valmis radikaaleihin ratkaisuihin, sillä juurikasvun venyminen oli samanaikaisesti hidasta ja kuitenkin niin nopeaa, että tukka oli karsea. Värjäsin päälle ruskealla. Muuten kiva, mutta ruskea ei ole ollenkaan minun värini. Koin oloni vaivaantuneeksi. Päädyin siis blondaamaan, kaikista maailman kielloista huolimatta. Ja sen onnistuttua blondasin taas uudestaan. Olihan se tukka vähän oksennuksen sävyinen, mutta vähitellen oranssi alkoi taittua. Vuoden 2017 saapuessa hius alkoi olla jo inhimillisen sävyistä, vaikka toki lutrasin hopeashampoolla.

Maaliskuu 2016. Kuva ystäväni häistä, joissa toimin kaasona.
Seppele oli ihana, mekkoni oli ihana, kampaus oli ihana, mutta tukan väri aivan jäätävä.

2016 syksy, tukan sävy Le Barf. 
Nyt tukka on pisteessä, jossa en enää koe tarpeelliseksi värjätä sitä. Keväällä testailin tyhmyyspäissäni vaalennusta, ja se oli idioottimainen virhe. Ilman sitä olisin varmasti paremmassa tilanteessa, mutta det är vad det är vad det är. Tukka ei siis ole täysin omaa sävyä, ja joukossa on vielä outoja, tummanpunervia alueita. Mutta yleisilmeeltään tukka on vaaleaa ja ihan luonnollisen sävyistä. Se on positiivinen asiain laita, ja kuulkaa nyt, kun vannon pyhästi: en enää (kesto)värjää hiuksiani. Okei, saatan vähän vaalennella, mutta se on silti omassa värissä pysyttelemistä, mielestäni. Esimerkiksi savivaalennus kiehtoo minua kovasti. Viihdyn hyvin vaaleassa kuontalossa. Se on minulle luonnollisin valinta (no daa, blondi kun olen ihan luonnostani.) Terve, vaalea ja pitkä tukka, täältä tullaan!



Tämä matka on opettanut minulle pari juttua:

1. Oman värin kasvattaminen takaisin on perinjuurin hidasta puuhaa. Kuulostaa itsestään selvältä, mutta silti se yllättää. Vaikka oikoisi mutkia, se on silti pirun hidasta. Lettikampaukset, huivit, hatut ja sävytenaamiot ovat silloin ystäviä.

2. Sakset ovat paras kaveri. Ainakin minulla värjääminen teki tukasta niin purkkaa, että ainut keino pitää homma läjässä oli leikata, ja usein. En halunnut luopua kaikesta pituudesta, joten saksin vähitellen pois huonoa latvaa. Mutta sitä on pitänyt tehdä paljon. Näin jälkivinkkelistä ajateltuna radikaali leikkaus olisi varmaankin ollut parempi sikäli, että olisin päässyt aloittamaan puhtaammalta pöydältä. Elä ja opi!

3. Kunnon kosteuttaminen on välttämätöntä. Hoitoainetta on kulunut, mutta en halua edes tietää, missä tukkani olisi, jos en olisi uinut erilaisissa hiustenhoitotuotteissa. Öljyt 5/5.

Nämä veijarit (jokainen "a bang for your buck!") ovat arvossa arvaamattomassa: Cameleo
Hopeashampoo, Yves Rocher Anti-breakage seerumi ja Gliss Fiber Therapy -hoitoainesuihke.
Nyt aion jatkaa matkaani mahdollisimman luonnonmukaisella hoitorutiinilla. Tulevat ajat tuovat mukanaan hyvän ekohoitoaineen ja jätettävän hoitoaineen etsimistä. Hiukseni eivät ihan vielä ole täysin kuivilla, mutta kyllä sieltä alkaa tulla tervettä kuontaloa. Olen pysytellyt pitkässä polkassa, koska toistaiseksi tukka ei venyneenä ole kovin kaunista. Mutta pitkän letin päivä koittaa vielä! Aionkin kokeilla miten pitkäksi saan tukan kasvamaan. En ole koskaan pitänyt niitä hirmuisen pitkänä, joten en edes tiedä mihin saakka hiukseni voivat kasvaa. Kattellaan! Värjäämätön hius on myös se ekologisin vaihtoehto, jos vaan oma sävy on sellainen jota jaksaa katsella. Mitä vähemmän tarvitsee hiustuotteita, sen parempi.

Onko sinulla hiusprojekti käynnissä? Vai oletko luonnonhiuksinen?

Ps. Näin paljon asiaa sitä saa hiuksista...

maanantai 10. syyskuuta 2018

Ruskean paluu

Syksy ja värejään vaihtava luonto hiipii meikkirutiiniin. Sen huomaa etenkin poskipunan kaipuuna ja pienenä skarppaamisen tarpeena. Olen taas käyttänyt ripsiväriä, herranen aika. Kuulostaa huvittavalta, mutta pitkän suhteellisen meikittömän kauden jälkeen pelkkä ripsari tuo lookkiin aika paljonkin uutta. En sano että välttämättä parempaa, mutta uutta. Myös tummemmat huulipunat tekevät jokasyksyisen paluun. Nappasin esille vanhan ystävän, eli H&M:n huulipunan sävyssä "008 So cocoa." Muistin taas, kuinka paljon pidän tummanruskeasta huulipunasta. En ole varma onko se enää mitenkään järin trendikästä, mutta samapa tuo. Se toi nassuun ihan eri ilmettä. Ja kesän hikisyyden jälkeen ainakin minä kaipaan uutta ilmettä. Vaikka vieläkin on vähän hiki. Alan epäillä varhaisia vaihdevuosia.

Ruskea huulipuna muuten tekee hampaistani aika valkean näköiset. Erikoinen ilmiö.


Aika no nonsense -tyyppinen meikkihän tämä on. Peitin tummat silmänaluset Joe Blascon valovärillä, joka on muuten huike tuote. Hintava, mutta a bang for your buck, sillä yksi nappi kestää ja kestää ja kestää. Puuteroin kevyesti, mutta muuten en tehnyt sen kummempaa meikkipohjaa. Harjasin ripsiin ripsiväriä, laitoin luomille vaaleaa luomiväriä (Alima Puren Mirage, joka on puhdasta rakkautta!) ja sudin poskille poskipunaa. Highlighteria unohtamatta, daa. Kulmat harjasin rakastetulla I<3Makeupin I Tint my Brows -kulmageelillä (Medium brown). Ja sitten vetelin huulille ruskeaa huulipunaa. Rajasinkin, sillä näin tumma puna alkaa vaatia rajauskynää, etenkin kun ei ole täysmatta. Rajauskynän virkaa toimitti NYXin Suede Matte lip liner, sävyssä Club Hopper (nimi sopii minulle kuin nappi nokkaan, koska olenhan minä melkoinen klubbailija...)



Päivän tuoksu on muuten Stella McCartneyn Stella, tuo syystuoksujen kuningatar jo vuodesta 2005.

Joko syksy hiipii sinun meikkipussillesi? Vai vieläkö pidät kiinni kesästä?


keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Heinä- ja elokuun loppuneet

Päätin käytännön ja laiskuuden syistä yhdistää kahden kuukauden loppuneet samaan postaukseen. Kesällä kun mukamas loppuu vähemmän... Olin väärässä, mutta kerrankos sitä. Tämän postauksen kuvat on muuten otettu yhdellä tämän hetken hauskimmista kamera-aplikaatioista: Huji. Sillä saa ainakin tällaiselle ysärilapselle nostalgisia "kertakäyttökamerakuvia." Suosittelen!


Rexona - Active Shield -dödö: Toimi niinkuin kuuluu. Ostanen uudestaan, sillä en ole vielä löytänyt sitä oikeaa luomupuolelta.

Herbina - Syväpuhdistava shampoo: Ehkä ihan hyvä? En käytä juurikaan syväpuhdistavia shampoita enää, tämäkin ehti olla avattuna ainakin kaksi vuotta. Jos tulee tarve syväpuhdistavalle shampoolle, voi olla että ostan uudestaan.

Cameleo - Dry shampoo: Erinomaisen toimiva kuivashampoo! Minulla ei ole tästä mitään pahaa sanottavaa! Ostan uudestaan, kunnes löydän jonkin vähemmän jätettä tuottavan version. Saa vinkata "zero waste" kuivashampoista, jos sellaisista tietää!

Cien - Eye make-up remover: Lidlin peruskauraa. Ei minun suosikkini. En osta uudestaan.



Madara - Cloudberry Oat Milk -hand & body soap: Kaunis ja toimiva saippua. Ostan uudestaan.

Organic Shop - Caribbean fruit cocktail -tonic bath foam: Ihanan tuoksuinen kylpyvaahto. Ja melkoinen jättileka, vaan nyt se on tyhjä. Tykkäsin, ja voisin periaatteessa ostaa uudestaan. Tuoksu alkoi kyllä vähän tympiä loppua kohden, joten taukoa aion ainakin pitää.

Dr. Hauschka - Lemon-lemongrass Vitalising Bath essence*: Kiva kylpyöljy! Ostaisin toisessa tuoksussa.

Piparminttusaippua: Äitini oppilas tekee itse saippuaa, joten mitään brändiä ei tällä ole. Mutta mukava, mieto minttusaippua. Itse toivoisin enemmän tuoksua. Muuten ei pahaa sanottavaa.

Yves Rocher - Noix de Coco -bath cube: Nostalgisen tuoksuinen kylpykuutio toimi just niinkuin pitää. Ostan uudestaan.


absolution - La Créme de Santé*: Miellyttävä kasvovoide tuntui rauhoittavalta ja just sopivan kevyeltä päiväkäyttöön keväällä ja kesällä. Talvella tämä tuskin toimisi minulla. Tuoksu oli todella voimakkaan luonnonkosmetiikkamainen, enkä oikein koskaan päässyt sinuiksi sen kanssa. Mutta muuten pidin kovasti! Plussaa mageasta korkkisysteemistä! Saattaisin ostaa itse.

It's Skin - Carrot Sheet mask: Ihan mukava naamio. Ei suosikkini, tykkään lopulta enemmän kosteuttavista kangasnaamioista. En osta uudestaan.

L'occitane - Pivoine Sublime Perfecting toner: Oikein ihana kasvovesi! Toimi tehtävässään moitteetta, tuoksui kivalta ja pullo on nätti kuin nappi! Ostaisin uudestaan.

Montagne Jeunesse - Strawberry Cream -naamio: No en pitänyt. Haju oli kauhea ja tämä alkoi allergisoida minua keväällä. En uskonut kuin vasta kolmannella käyttökerralla, että tämähän sen allergisen reaktion saa aikaan. Holvasin sitten eräänä päivänä ihan huolella kaikkialle paitsi naamaan, eli rintakehälle, selkään ja olkapäille. Virhe. Virhevirhevirhe. Mojova allerginen reaktiohan siitä tuli. En mennyt ulos sinä päivänä, iho oli niin punainen ja kirveltävä. En osta uudestaan.



Makeup Revolution - "Lace" Luxury baking powder: Tästä puuterista tuli HG-kamaa heti ekalla käytöllä. Erinomainen irtopuuteri. Matta mutta kuulas lopputulos, joka pysyi pitkään. Yez pliiz. Ostan uudestaan.

Dr Pawpaw - Tinted balm: Tämä meni tosi äkkiä pilalle! Truuttasin huulille ja naamaa pisin alkoi valua eltaantunutta öljyä. Yäk. En osta uudestaan.

Makeup Revolution - Lip Euphoria: Mahdoinko käyttää tätä kiiltopunaa kuin pari kertaa? Sävy on ihan nätti, mutta minulle aivan väärä. Väärä ruskeanude ei imartele. En myöskään perusta tahmeasta koostumuksesta. Roskiin. En osta uudestaan.

Blistex - Happy Lips Mango: En osaa sanoa mikä oli tämän kosteutusteho, mutta hitsi kun oli nostalginen tuoksu.  Minulla oli lapsena ja teininä aina jotain makuhuulirasvoja, ja tämän Blistexin tuoksu toi mieleen ne ajat. En silti osta uudestaan, koska rasva muuten oli aika jonninjoutava.

Yves Saint Laurent - Black Opium (EdP): Niin makea ja pistävä. Ei jatkoon.

Prada - Candy L'eau: Sama kuin yllä. Ei.

Viktor & Rolf - Bonbon Couture: Kenties toistan itseäni, mutta silläkin uhalla: niin makea ja pistävä. Ei jatkoon. (Tosin tämä yksilö toimi helteellä yllättävän hyvin. Ehkä hiki toi siihen sen kipeästi kaipaamaa suolaa?)



Lumene - Glow Reveal Peeling mask: Saanko tunnustaa? Tästä ei jäänyt minulle mitään mielikuvaa. En ainakaan tällä perusteella ostaisi.

Lumene - Bright Now Vitamin C BB Cream: Ikivanha näyte, mutta tuotehan toimii vielä. Tykkäsin aikoinaan kovastikin Lumenen BB:stä, ja täytyy sanoa, että tykkään vieläkin. Uudistunutta versiota en ole vielä kokeillut, mutta täytyy pitää mielessä. 

Melvita - L'Or Rose Firming oil: Miellyttävä vartaloöljy! Tuoksu ihana ja tuntuma mukava. Vartaloöljyt eivät selvästi olekaan niin lähmäisiä kuin olen luullut. Hinta tällä on aika tyyris, mutta voisin ehkä ostaa jos tulisi tarjous vastaan.

Korres - Red Grape Tinted sunscreen: Sävyttävät naamavoiteet ovat aina suosiossani. Tästäkin pidin. Voisin ehkä ostaa.

Joik - Exfoliating facial scrub*: Ihan mukava kuorinta. Tuntui tehokkaalta. Ei tosin jäänyt mieleen mitenkään erityisesti, joten en ostaisi.

Bio-Oil: No hyi, kuka tästä oikeasti tykkää? Pelkkä haju oli aivan hirveä, saatikka mineraaliöljyinen koostumus. En osta.

Whamisa - Organic flowers toner: Ihana, ihana, ihana. Tuntui tosi kivalta, tuoksui miellyttävän luomuiselta ja teki iholle gutaa. Yez pleez, ostan jahka monetaarinen tilanne antaa myöten.


27 loppunutta tuotetta, osa näytteitä, osa täysikokoisia. Lisäksi luovuin heinä-elokuussa kolmesta hajuvedestä (Armani - Si, Joh Galliano - Parlez-moi amour, Narcso Rodriques - Rose Musc) joten melkeinpä nekin voisi laskea tähän kasaan. Ehkä? No miten niin ehkä, kyllä voi! Tämä on minun blogini, joten täällä määrään minä. Ne ovat loppuneita. NIH. :D :D :D ANTEEKSI. 30 tuotetta vähemmän, mieli keveämpänä.

Onko joukossa tuttuja, rakkaita, inhokkeja? Tästä on hyvä ponnistaa kohti syyskuuta! Jos sinulla on mielessäsi jokin aihe, josta haluaisit lukea, kerro ihmeessä!

*tuotteet saatu