perjantai 29. kesäkuuta 2018

Näin yritän vähentää muovijätettä

Muovi on lähtökohtaisesti ihan perseestä. Etenkin turha muovi: kaikki mahdollinen pakataan yksittäin ja erikseen muovikääreisiin, eikä kuluttaja voi asialle juuri mitään. Se sylettää minua aivan mahdottomasti. Haluaisin ostaa parsakaalini ja muut vihannekseni ilman, että niitä olisi kääritty kelmuun tai pakattu valtaviin muovisammioihin. Kaikkien mahdollisten tuotteiden pakkaaminen älyttömiin muovikerroksiin on ärsyttävää ja turhaa – kosmetiikkaa vasta pakataankin melkein järjestään muoviin. Minussa alkaa päivä päivältä vahvistua tunne, etten voi enää jatkaa näin. Koska otan vasta ihan vauvan askeleita tällä, öh, ympäristötietoisemmalla tiellä, haluan jakaa muutaman keinon elää vähän järkevämmin. Ihan vain itseänikin varten. Nämä ovat varmasti about kaikille selvää kauraa, mutta kertaus on opintojen äiti (inhokkisanontani!).

1. Siirry muovipulloista lasisiin tai metallisiin juomapulloihin. Satunnainen jaffapullo on ihan fine, mutta arkisin kuljetan vettä kestopullossa. Minulla oli käytössäni Siggin alumiinipullo, ja nyt hankin rinnalle lasisen pullon silikonikuorella. Silikoni on myöskin ristiriitainen materiaali, mutta perustelen tämän sillä, että silikoninen kuori suojaa pulloa ja näin se on pitkäikäinen. Kestopullo on sitäpaitsi säästää rahaa aika tavalla, kun ei tarvitse ostaa vettä kaupasta. Vastikään muuten uutisoitiin, että muovipulloista irtoaa muovia juoman mukana elimistöön. Aika karua, eikö? En ihan ole varma, onko tämä vielä täysin kylmää faktaa, mutta ajatus on inhottava.


2. Hanki kestomuki kahville. Take away -kahvi on mielestäni ihan mahtava juttu. Ehkä vähän turha rahanreikä, mutta pieni kofeiinitärinä on mainio arjen piristäjä. Kuitenkin take away -mukien muoviset kannet ovat täysin turhaa roskaa. Olen käyttänyt jo vuosia KeepCupia, joka alkaa olla aika atomeina. Hankin siis myös Indiskasta kestomukin, joka alkaa sekin olla atomeina. Aion käyttää molemmat niin loppuun kuin voin. Nekin ovat muuten muovia, ja seuraavaksi hamassa tulevaisuudessa hankin lasisen KeepCupin tai vastaavan.

3. Säilö tähteet ja pakkaa eväät muovirasian sijaan lasipurkkeihin. Itselläni on nykyisin tapana pestä ja säästää isommat ja pienemmätkin lasipurkit ja käyttää ne tähteiden säilytykseen. Toki käytän vanhoja tuppervaaroja, mutta niistä irtoava muovi on alkanut ahdistaa. Olen siirtymässä enenevissä määrin lasisiin säilytysastioihin. Ja ne punajuuripurkit ovat oivallisia tähän tarkoitukseen. Ostin nuo lasiset säilytyspurkit ihan Tigeristä.



4. Pakkaa ostokset kestokassiin. En ole enää vuosiin ostanut juurikaan muovipusseja. Nykyisin kannan mukanani melkein aina kangaspussia, joskus jopa kahta. Niihin saa pakattua paitsi ostokset, myös kirjaston kirjat ja eväät. Tykkään ostaa hauskoja kangaskasseja matkamuistoksi tai bongatessani kivoja muuten vaan. Ja jos unohdan kangaskassin (niin käy joskus, kun hosuu) ostan muovipussin sijasta paperikassin, jonka utilisoin pahvinkeräysastiana. Ja muuten, pyrin pakkaamaan myös muutkin kuin ruokaostokset kestopussiin. En tarvitse vaatekaupan muovipusseja mihinkään. 

5. Hanki kestohedelmäpussi. Myös vihannekset ja hedelmät voi pakata kestokassiin! Itse ostin kestopussit SPR:n liikkeestä, mutta niitä saa ostettua varmaan muualtakin.Tietenkin monet vihannekset voi ostaa ilman pussia, esim. banaanien ja paprikoiden pakkaaminen pussiin on hassua.


6. Kierrätä muovi. Tämän toivoisin olevan helpompaa kuin nyt. Taloyhtiöömme on tulossa muovinkeräysastia, mutta astia on antanut odottaa itseään jo yli kuukauden. Toivossa on hyvä elää.  

Kuvassa Mádaran Cloudberry oat milk sekä Blackberry White clay -saippuat, Lushin Santa Baby -huulipuna, Christingle-suihkukosteusvoide,  Saving face -kasvoöljypala sekä äitini oppilaan käsintehdyt saippuapalat.

7.Valitse pakkauksetonta kosmetiikkaa. Tämä on nykyään osittain suht helppoa. God bless Lush! Kaikenlaiset kiinteät tuotteet ovat loistava tapa säästää paitsi luontoa, myös rahaa. Myös kotikosmetiikka on loistava juttu. Olen kuorinut kropan ihon kahvinpuruilla jo iät ja ajat. Seuraavaksi aion kokeilla naamioiden kokkailemista. Palashampoot ja -saippuat ovat minusta ihan mahtava juttu. Ja onneksi nykyään saa hyviä palashampoita, jotka ihan oikeasti toimivat. Kaikkea kosmetiikkaa ei tietenkään saa pakkauksettomana, mistä pääsemmekin seuraavaan pointtiin:

8.Valitse lasinen, pahvinen tai metallinen pakkaus. En osaa sanoa, onko tämä vain omantunnon epätoivoista rauhoittelua, mutta jotenkin haluan uskoa, että lasiin pakattu tuote on paremi kuin muoviin. Toki lasipakkaukset ovat yleensä kalliimpia. Onneksi esimerkiksi Sulapakin biohajoavat pakkaukset ovat lyömässä itseään läpi markkinoilla. Se ilahduttaa! Etenkin luonnonkosmetiikkaa pakataan usein pahviin, esimerkiksi Bohon meikeissä ei ole juuri lainkaan muovia.

Kuvan kosmetiikkatuotteet saatu. Erityismaininnan ansaitsee Signe Seebidin Roos-mineraalideodorantti, j
oka on loistava luonnonkosmetiikan dödö. 


9. Kiinnitä huomiota niihin pikkujuttuihin ja haasta itseäsi.
  • Tarvitsenko muovista kantta juomaani? Entä sitä pilliä? Onko muovipussiin pakattu tuote korvattavissa muulla pakkausmuodolla? (Esimerkiksi irtokarkit ovat tässä suhteessa ekologisempi vaihtoehto. HARMIN PAIKKA...)
  • Voinko ostaa pumpulipuikkoni ilman muovia? Vastaus: voin. Ainakin Johnson & Johnson'silla on muovittomia pumpulipuikkoja. Eivätkä ole juurikaan sen kalliimpia.
  • Entä hammasharja? Löytyykö muoviselle harjalle vaihtoehtoa? Vastaus: kyllä löytyy! Markkinoilla on esimerkiksi bambusta valmistettuja hammasharjoja. Itselläni on Humble Brushin harja, joka on oikein toimiva ja myös tyylikäs!
  • Siirryin takaisin pulverimaiseen pyykinpesuaineeseen, sillä se on pakattu pahviin. Ihan yhtä puhdasta pyykkiä tulee nytkin. Aion opetella tekemään itse pyykinpesu- ja tiskiainetta! Niinkin eliminoi vähän pakkausroskaa ja vesistöjen kuormittumista.
  • Tarvitsenko aina elmukelmua?
  • Tekonahkaiset halvat kengät ja laukut, ei kiitos. Ylipäätään vaatekaupoilla yritän panostaa aitoihin materiaaleihin ennemmin kuin polyesteriin. Tosin puuvillan tuotanto on ihan oma lukunsa, eikä siitä sen enempää.


Viimeinen juttu on ainakin minulle se haastavin: 

10. Osta vähemmän. Sori. Olen onnistunut välttelemään yletöntä kosmetiikan ostelemista viime aikoina, ja olenkin hieman ylpeä tästä. 

Ja ymmärrän, että tällainen bloggaaja, joka kuluttaa kosmetiikkaa varmasti keskivertokansalaista enemmän ja haahuilee kirpputoreilla ei ole maailman uskottavin henkilö paasaamaan tällaisesta aiheesta. Paljastankin teille: en tiedä, mikä on blogini jatko nyt, kun en enää koe voivani kuluttaa samalla tavalla kuin ennen. Ehkä alan kirjoittaa pääasiallisesti luonnonkosmetiikasta, en tiedä. Kokeiluja, onnistumisia ja epäonnistumisia olisi varmasti hauska jakaa, jos ne sattuvat kiinnostamaan jengiä. (Yh, hetki sitten vielä vannoin, ettei minusta tule tekopyhää viherpiipertäjää. Voi Moro lasso.) 

torstai 7. kesäkuuta 2018

Vauhti päällä

Kevään mittaan olen ollut koko ajan todella ärtynyt, pahantuulinen, kulmikas ja räjähdysaltis. En ole nukkunut kovin hyvin. Minun on ollut vähän vaikea keskittyä mihinkään. Etenkin huhtikuun lopusta lähtien keskittymisvaikeudet ovat olleet jo aika isoja. Tuntuu, että pää on täynnä ajatuksia ja ideoita. Muut ihmiset ovat aivan liian hitaita, ja liikenteessä jokainen muu ottaa aivoon. Ahdistavat ajatukset täyttävät pään heti kun pysähdyn. Parisen viikkoa puheeni tempo on ollut selvästi kiihtynyttä, ja puhunkin välillä vähän liikaa ja innoissani. Olen änkyttänyt. Sykkeeni on ollut korkea, ja todellisuus alkanut katkeilla. Huimaa ja oksettaa. Olen saanut paniikkikohtauksia. Olen saanut myös raivokohtauksia. On hyvää pöhinää, mutta myös sellaista pöhinää, joka ei tunnu hyvältä.


Kävin hulluushoitajallani, ja hän sanoi, että tämä on selvää hypomaniaa. Ja hassua kyllä minä yllätyin, koska jostain syystä pieneen mieleenikään ei ollut tullut, että tosiaan, minulla, kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavalla, voisi mitenkään olla hypomaniaa. Se depressiopääty on käynyt sen verran tutuksi, että sieltä toiseen päähän sinkoutuminen tuntui epätodennäköiseltä. (Ja tarkoitan sinkoutumista sanan todellisessa merkityksessä. En oikein osaa sanoa, missä kohtaa oireet muuttuivat näin radikaalisti, sillä alkuvuodesta minulla oli isojakin masennusoireita.) Nyt jopa positiiviset asiat heilauttavat minut ihan valtavan kiihtyneeseen tilaan. Päässäni on aivan liikaa liikennettä. Se tuntuu kropassa asti.


Eipä tästä muuta sanottavaa ole, paitsi että nyt on pakko levätä. Pakko, vaikka kuinka ahdistaa. Pysähtyminen pelottaa, koska silloin minun on pakko ajatella niitä asioita, jotka ahdistavat minua kaikkein eniten. Pelkään, että tästä tulee ihan oikeastikin #psykoosikesä2018, ei vain läpällä. Haluan kuitenkin uskoa ja luottaa siihen, ettei niin käy. Mutta irrationaalinen ahdistukseni ei tunne järkeä tai luottamusta. Se vaan ahdistuu ja pelkää.

Minulla on onneksi ollut ihan mielettömän rakkaudellinen kokemus siitä, että Jumala kulkee kanssani. Että oli vauhtia liikaa tai liian vähän, Hän on siinä. Tuntuukin, että ainoastaan rukous ja muu hartauden harjoittaminen, näin sisäsiististi ilmaistuna, maadoittaa ja tasaa pulssia. Jumala ei onneksi ole hiljaa.


Että semmottii. Halusin jakaa tämänkin osan elämääni, koska kuten aiemmin olen puhunut, näistä asioista pitää puhua enemmän ja avoimemmin. Ei minua enää jaksa hävettää, koska miksi hitossa häpeäisin tällaista. Minulla on myös vahva tahto auttaa muita, jotenkin edes. Nyt juuri ainoa tapa on olla avoin ja koettaa murtaa mielenterveysongelmien stigmaa. Jos sinulla on olo, että tarvitset apua, älä pelkää pyytää sitä. Mielenterveysseuran sivuilla on paljon tietoa siitä, mistä ja miten voit hakea apua. Puhu ääneen. Jos haluat jakaa ajatuksia täällä kommenttikentässä, älä pelkää tehdä sitä. Minulle voi myös laittaa viestiä vaikka Instagramissa, jos haluat jutella tai jakaa kokemuksia.


Pahoittelen, mutta minun on vaan pakko linkittää loppuun tämä kappale. Siihen liittyy runsaasti todella hilpeitä muistoja, ja se on vieläkin yhden ystäväni ja minun takuuvarma tunnelmannostattaja. Meillä on tähän koreografiatkin, naturligtvis. Vauhti kiihtyy, voi toden totta.


maanantai 4. kesäkuuta 2018

Kauneusbloggaajien kesäinen meikkihaaste

Alohair-blogin soma Sanna operoi meille bloggaajille haasteen, jossa jokainen meikkaa samalla paletilla keväisen tai kesäisen meikin. Jokainen pisti virtuaaliseen arpakoriin sanan, joka toimisi inspiraationlähteenä jonkun toisen meikille. Ja aikamoisia taideteoksia gimmat ovat näistä sanoista saaneet aikaan!

Pretty.fi sponssasi meille NYXin The Go-To -paletit, sävyssä Bon Voyage! ja Glitternisti glitterit (jotka jäivät kuvaamatta! HÖH ja anteeksi!). Paletti on oivallinen ja monikäyttöinen reissutuote, hence the name. Se tuleekin varmasti kulkemaan mukana kesän riennoissa, melkein pelkästään korostuspuuterin takia, sillä se on kultaa.



Oma inspiraatiosanani oli "juhannus." Hihkuin riemusta kun sain sen, sillä juhannus on minusta älyttömän inspiroiva juhla. Alkukesän luonto, hämärä hiljaisuus, linnut ja rauha. Minulle juhannus on näitä, ei niinkään ördäämistä soutuveneessä. (Hehe.) Aloin pallotella erilaisia juttuja, ja yhtenä iltana kun olin jo nukahtamaisillani se iski minuun: Eino Leinon runossa "Juhannus" sanotaan "Ja jos minä illoin itkenkin, niin siellä on sateenkaari." Boom. Tämä oli niin inspiroiva laini että päätin toteuttaa sen meikissäni.


Paletista käytin violettia ja vihreää luomiväriä. Meikki ei ehkä ole yläluomella se kaikkein onnistunein, mutta se nyt on mitä se on. Halusin silmistä utuiset, sellaiset kuin alkukesän yöt ovat. Laitoin violettia alaluomille ja häivytin raivokkaasti. Harjasin ripsiin ripsaria, ja kulmat meikkasin aika luonnollisiksi. Halusin samaan naamaan vähän sitä saunanraikkautta, joten sudin paletin poskipunaa aika runsaalla kädellä poskille ja jopa vähän nenänvarteen. Käytin myös aurinkopuuteria ja sitä korostuspuuteria. Mikään näistä ei näy kuvissa, sillä päivä oli aika kirkas. Huulet jätin nudeiksi: rajasin ne Rimmelin nudenvärisellä kynällä ja taputtelin päälle Makeup Revolutionin punaa. Huulet näyttävät kuvassa hieman erilaisilta kuin livenä, tuli tuollainen nänniefekti, joka ei kyllä ollut tahallinen. Hmm, ehkä se nyt menee siihen juhannussauna-kategoriaan..??



Mutta meikin pièce de résistance on aivan ehdottomasti glitteristä väsäämäni kyyneleet. Käytin molempia saamiani glittereitä, ja läiskin niitä silmänalusille antaumuksella. Olen jotenkin tosi ylpeä tästä luovasta ajatuksestani, että tein meikin Eino Leinon inspiroimana. Terkuin Runotyttö-90.

Alla oleva kuva on äitini ottama, meillä oli pieni kuvaussessio. Se oli ihan hauskaa, mutta en vaan osaa olla kameran edessä, en vaikka henki olisi kyseessä. Tämä kuva kuitenkin on mielestäni tosi onnistunut, ehkä yksi parhaista mitä minusta on koskaan otettu. Tukka oli edellispäivän lettikampauksella, ja lainasin äidin kukkaseppelettä. Look on kyllä todella kesäinen. Että melkeinpä tekisi mieli siteerata sitä toistakin Eino Leinon runoa jossa puhutaan jostain neiti kesäheinästä, mutta taidan nyt tyytyä yhteen korkeakulttuuriseen viittaukseen per teksti.



Minä avaan syömeni selälleen
ja annan päivän paistaa,
minä tahdon kylpeä joka veen
ja joka marjan maistaa.

Minun mielessäni on juhannus
ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin,
niin siellä on sateenkaari.

Eino Leino

Tämän päivän taideteokset löydät täältä:


Ja aiemmat tästä: 

Nena Sofia´s Nails / Kevätmeikki - Krookus
Meikkimonsterin maailma / Kevätmeikki - Omenankukka
Ria G / Kevätmeikki - Vehreys
Life And Other Disasters / Kevätmeikki - Vaaleanvihreä
MaittaLy / Kevätmeikki - Kirsikkapuisto
Kultainen kynsilakka / Kevätmeikki - Tulppaani
The Diary Of A Shopaholic / Kevätmeikki - Sitruunaperhonen

Divine / Kevätmeikki - Valo
Blinger Shimmer / Kevätmeikki - Perhonen
Henna V / Kevätmeikki - Solina
Be Beauty Or Creepy / Kevätmeikki - Leskenlehti
Kiira K / Kevätmeikki - Ensisäteet
MissAria / Kevätmeikki - Lehtisilmut
Alohair / Kevätmeikki - Aurinkoiset aamut

Kidult / Kesämeikki - Kesämökki
Charlotta Eve / Kesämeikki - Merituuli
Maria Glow / Kesämeikki - Mojito
Elämää smykkinä / Kesämeikki - Kesäyö
Strokes Of Color / Kesämeikki - Mansikka
Anni Jää / Kesämeikki - Järvi

Charming Nails / Kesämeikki - Jäätelö 

lauantai 2. kesäkuuta 2018

Toukokuun loppuneet 2018

Taas! Taas kuukausi on loppunut! Toukokuun päättyminen ei haittaa, sikses, koska se oli kauniisti ilmaistuna hulinainen. Olen ihan piipussa, joten pieni kesän sivutuotteena tuleva lepo ei ole pahitteeksi. Mutta ennen lepohommia laskeskellaan toukokuun loppuneiden tuotteiden läjä. Joka oli ihan mukava! Taloyhtiöömme tuli muuten muovinkierrätysastia, jes! Tämä helpottaa elämää suuresti!


Loppuneita tuotteita oli 20, joista täysikokoisia 17. Eibä!


Lidlin partahöylä on uskollinen sidekick, koska se on halpa ja hyvä. Nyt kun muoviroska ahdistaa, olen pohtinut josko siirtyisin perinteiseen terään. Saas nähdä. Ostan silti uudestaan, toistaiseksi.

Garnier Respons - Honey Treasures strenghtening conditioner: Olkoonkin Lorkun tuote, en mahda sille mitään, että rakastan näitä Garnier Respons -tuotteita, etenkin tätä hunajasarjaa. Tuoksu on valtavan nostalginen, eikä hoitotehoissakaan ole moittimista. Ostaisin uudestaan. 

Lush - Miranda: Lushin palasaippuat ovat kultaa aina vaan. Tämä hedelmäinen yksilö piristi alusta loppuun. Ostan uudestaan, ainakin muita Lushin saippuoita.


Freedom Makeup London - Pro Studio Radiance Tonic: Tilasin viime vuonna silloiselta Tam Beautylta, nykyinen Revolution Beauty (ja joskus aikoinaan ihan Makeup Revolution... Hohhoijaa, päättäkää!) tämän kuorivan kasvoveden, jonka väittävät olevan dupe legendaariselle Pixin Glowtonicille. Pixiä en ole kokeillut, joten en osaa sanoa siitä, mutta ihan ok kasvovesi tämä oli. En huomannut erityisen kuorivaa vaikutusta, ehkä iho hieman kirkastui. Epäilen placebo-vaikutusta. Tuoksu oli aika tuju. En osta uudestaan. 

Organic Shop - Sea Depth -kasvonaamio: Organic Shopin tuotteet ovat sellaisia takuuvarmoja ja kivoja tuotteita. Niin tämäkin, sikäli. Perustoimiva mutanaamio, joka putsasi ihoa ihan mallikkaasti ja jätti nassun sileäksi. Ei kuivattanut yhtään, eli minun kirjoissani puhdistustehokaan ei ollut yhtä hyvä kuin monissa muissa mutanaamioissa. Ikävää tuotteessa oli ensiksikin se, että sen poispesu oli mahdotonta. Tuntui, että naamio vaan liukuu iholla ja läärää altaan, muttei silti irtoa. Aika paljon sai käyttää aikaa naama hanan alla. Lisäksi tuoksu oli mielestäni aivan hirveä. Se muistutti jostain intialaisesta ihonhoitotuotteesta, jota ystäväni äiti käytti ysärillä. En osta uudestaan. 

Eos huulirasva*: Goodiebagissa tullut Eosin huulirasva jossain marjaisessa tuoksussa oli sellainen huulirasva, jonka elämyksellisyys oli suurempaa kuin itse tuotteen toimivuus. Rasva liukui huulille hyvin, tuoksui ja tuntui ihan kivalta, mutta siinä se. Ei kosteuttanut tai tehnyt muutakaan. En muutenkaan ole enää tällaisten tuotteiden kohderyhmää. Nuorena olisin innostunut. En ostaisi itse. 

Lumene - Valo Hyaluronitiiviste: Nyt kun kulutin viimeisen pullon varastoista, taidan pitää ainakin taukoa tästä tuotteesta. Ihan kiva, jälleen kerran sellainen työhevonen. Plussaa lasipullosta! Ostaisin uudestaan.


Wet'n'Wild - Comfort Zone: Tämä oli aikoinaan ihan ehdoton lempiluomiväripalettini. Silloin, kun aloin innostua meikkaamisesta, eli, öö, jurakaudella? Säästin tätä ihan vain sentimentaalisuuttani, ja olihan siinä se hieno duochrome. Kokeilin käyttää palettia toukokuussa, ja kyllähän se hyvä on. Pigmenttinen ja hyvin häivyttyvä. Sävytkin kivoja. Mutta ihan aikuisten oikeasti, tiesin jo kauan sitten, etten tule tätä enää käyttämään. Ja kun se duochromekin räsähti rikki, totesin kylmästi adios. Suosittelen tätä palettia silti lämpimästi, käsittääkseni on myynnissä vieläkin. Ostaisin uudestaan, jos pitäisi alkaa luoda meikkikokoelmaa uudestaan. 

Rimmel - Mono eyeshadow: Ikivanha sinkkunappi. Olen ostanut tämän Rauman Seppälästä silloin, kun Seppälässä vielä myytiin Rimmeliä. Ja hups, silloin kun Seppälä ylipäätään oli olemassa. (RIP!!!) Eli ainakin 10 vuotta sitten. Syytä tämän kertakaikkiaan surkean napin säästämiselle ei ole. Se pyöri paniikkimeikkipussissa, ja olenkin sitä sutinut luomille niissä hätätilanteissa, kun on pitänyt saada naamalle ja kulmiin vähän väriä. Roskikseen. En osta uudestaan.

Mystinen luomivärisivellin on pyörinyt samassa meikkipussissa. Ällöttävä kapistus joutaa hautausmaalle sekin. 

Catrice - Eye Brow Stylist (040 DON'T LET ME BROW'N): Oikein pätevä kulmakynä! Halpa, toimiva, täydellisen sävyinen. Ostan uudestaan. 


Lumene - CC Color Correcting & Blurring primer: Ihan hyvä primeri, mutta pitkin hampain käytin loppuun. En enää pidä primereista, koska silikoninen tuntuma äklöttää, enkä ihan tosissanikaan huomaa mitään eroa meikin kestossa. Käytän mieluummin setting sprayta, jos niikseen tulee. En osta uudestaan. 

Isadora - Wonder nail, sävy Atlantis: Nyyh! Yksi lempilakoistani evör otti ja loppui. Tai no, pohjat menivät niin paksuiksi, että tuotetta ei enää saanut kuin yhteen käyttökertaan. Kevyet mullat ystävä. Ostaisin, jos myytäisiin.

Catrice - Velvet Matt Lip Cream (070 Into the rosewoods): Oikein mukava, hmm, mattainen kevythuulipuna. Puna oli keveä, kosteuttava ja näppärä laiskuustuote, jolla sai pientä piristystä nassuun. Pakkaus oli mennyt hajalle, joten roskiin. Ostaisin uudestaan.

Colourpop - Ultra Satin lip (Cozy): Mukava puna, noin käyttöliittymältään. Väri oli alkuintoilun jälkeen loppupeleissä aivan liian räikeä oranssinpunainen, jota en vaan osannut käyttää. Viimeisellä kerralla huomasin punan härskiintyneen vasta, kun olin jo laittanut sitä nassuun. Yök. En osta uudestaan. 

Inika - Mattifying setting powder*: En ihastunut tähän puuteriin. Siinä oli hieman samaa fiilistä kuin noissa HD-puutereissa, eli minun ihollani silkkaa valkoista talkkia. Pieni pakkaus on näppärä, sen säästän reissupuuteria varten. En ostaisi itse. 


L'Occitane - Terre Lumiere edp (näyte): Tällaiset lappunäytteet korpeavat minua aivan suunnattomasti. Tästä hieraisi juuri ja juuri yhteen ranteeseen. Ihan kiva tuoksu, mutta tällä kokemuksella paha mennä sanomaan muuta. Voisin ainakin kokeilla uudestaan. 

Wamisha - Organic flowers toner: Ai että miten mukava tuote! Tuntuma, toimivuus, tuoksu, kaikki just napissa! Whamisa on ehdottomasti kiinnostuslistallani. Viime aikoina minulla ei vaan ole ollut varaa ostaa juuri mitään kosmetiikkaa. Mutta aion mennä hypistelemään lisää. Ostaisin. 



Elizabeth Arden - Green Tea edt: Ostin tämän tuoksun keväällä 2010. Muistan sen tarkasti, sillä tätä tuoksua käytin kun kävin Akatemian pääsykokeissa. Kevyt teetuoksu ei enää ole ihan ominta minua, mutta kovin miellyttävähän tämä klassikko on. Nyt pullon pohjat olivat menneet pilalle, joten roskiin. Voisin ehkä ostaa uudestaan, miksipäs ei.

Flow Cosmetics - Lime & Strawberry Himalayan salt body scrub*: Härjentes miten ihanan tuoksuinen tuote. Uskomattoman herkullinen, teki joka kerta mieli lipaista vähän suuhunkin. (Myönnän, kerran kokeilin. En suosittele.) Kuori tehokkaasti ja jätti ihon tosi kosteutetuksi. Suolakuorinnat ovat vaan siitä ikäviä, että jos ja kun iholla on jotain pientä haavaumaa, kirveltää se aivan helkkaristi. Muuten kyllä mainio tuote. Ostaisin itse.

Signe Seebid - Laventeli-kylpyöljysydämet*: En koskaan saanut näistä juttua aikaiseksi blogiin, mikä on sääli. Ihanan laventeliset "kylpykonvehdit" sulivat kylpyvedessä, ja tekivät vedestä tuoksuvaa ja kosteuttavaa. Joukossa oli myös ihan oikeaa laventelinkukintoa. Kunnon rauhoittava  hemmottelutuote. Ostaisin itse.

Sellainen roskaläjä! Onko joukossa jotain tuttua? Jotain, mistä olet eri mieltä? Kerro toki! Kesällä muuten nämä postaukset saattavat harveta, sillä kesäisin asustan kahta paikkaa, enkä kyllä ala roudata kamoja loputtomiin, niin uskollinen harrastaja en ole.

*Merkityt tuotteet saatu