Minun mielessäni on juhannus, ja juhla ja mittumaari

Juhannus oli tänä vuonna täynnä haikeutta. Viime kesän tapahtumat oikeastaan kulminoituivat juhannukseen, joka on melkein aina ollut juhla, jota on juhlittu mummun ja ukin kanssa. Elämä kuitenkin kulkee eteenpäin omia polkujaan, ja siihen on mukauduttava. Juhliin täytyy luoda uusia perinteitä ja muistoja.

Yksi odotti ruokailijoita kesäkeittiössä. Urvelo ei meinannut antaa minulle ollenkaan tilaa. 

 Tämänkin juhannuksen vietin kotona perheen parissa. Perjantaina söimme hyvin ja katsoimme leffoja, lauantaina hyppäsimme uuden paattimme kyytiin ja matkustimme saaren rantaan. Kahvi ei maistu missään niin hyvältä kuin pannulla kuukattuna ja saaressa. Heitin vihdoin talviturkkini, ja muistin, miksi rakastin vettä lapsena. En olisi malttanut nousta vedestä ollenkaan. Saariruoka maistui ihanalta, ja aurinko paistoi taukoamatta koko päivän. Kärähdin, koska olen idiootti. "Tämän päivän puna on huomisen bruna" totesin, mutta isä tyrmäsi: "Tai melanooma."

Kampaajalle, hus! 

Ruohosipulia suoraan rannasta. Mukulana napostelin näitä sellaisenaan. 

Savusiikaa, perunoita, silliä. Ah. 

Tällaisina päivinä Rauma on maailman ihanin paikka.

Juhannuksen virallinen kappale on Saarenmaan valssi, jota soittelin gramofonilla. (Ukki lauleskeli aina Saarenmaan valssia.)

Minä avaan syömmeni selälleen

ja annan päivän paistaa.

Minä tahdon kylpeä joka veen,

ja joka marjan maistaa.

Minun mielessäni on juhannus,

ja juhla ja mittumaari,

ja jos minä illoin itkenkin,

niin siellä on sateenkaari.

- Eino Leino -

Mitäs teikäläisen juhannukseen kuuluu?

And it was all Yellow

Kirppislöytö! Keltainen on lempivärini, ja olen tunnetusti tosi kotiseutuylpeä (hahahahahaha) joten mikä olisikaan täydellisempi pari varastetulle lainatulle keltaiselle Rauma-anorakille kuin keltainen Rauma-collegepaita. Ensimmäinen löytöni kirpputori Nostalgiasta, muuten. Paita tosin kutistui pesussa, höh, mutta se on silti niin älyttömän kamalan hieno, etten tahdo kestää. Et voila, tässä se on:

Lämpenettekö? 

Päivän biisi, niin, se on Lauluyhtye Jungmannien "Merimiäste läksilaul" joka saa meikäläisen aina tosi emotionaaliseksi. Hiiluvee, haaluvee.

18.

Luukku 18; Olen ihan himoissani, eli vihdoinkin kotona. Loma on virallisesti alkanut. Täällä minua odotti kaksi kissaa ja kattilallinen riisipuuroa. (Ei, en syönyt yksin koko kattilallista riisipuuroa.) Suunnitelmani on kölliä kaksi viikkoa haalareissa ja rapsutella Kerttua korvan takaa.

Hyvästi vastuu ja stressi, palaan asiaan tammikuussa!

Rentoa tunnelmaa säestää ihanan mystinen ja iisi Balulalow, ja koska en osannut päättää, kumpi melodia on juuri nyt parempi, laitan molemmat. Sting kähisee ja Loreena McKennit ulisee. Ah.

Rentoutta!

9.

Yhdeksäs luukku aukeaa. Leikitään, että luukut seitsemän ja kahdeksan olivat viallisia; toisessa oli niin pahaa suklaata, ettei sitä syö kukaan. Toinen luukku oli tyhjä. Bazinga!

Jos olet Rauman seutuvilla 20.12, tule ihmeessä kuulostelemaan Lauluyhtye Myyttiä ja rauhoittumaan kauniiden, perinteisten joululaulujen pariin. Tämä on jo toinen vuosi, kun Myytti järjestää "Kun pääsky pitkän on matkan päässä"-pikkukonsertin. Melkein perinne, siis.

Minulle joululaulujen laulaminen Myyttisten tyttöjen kanssa on aivan ehdoton jouluhengen tuoja. Olisi aika mälsää, jos en saisi laulaa "Puer natus in Betlehemiä" ja sytytellä lyhtyihin kynttilöitä. Tänä vuonna konsertti osuu vuoden melkein pimeimmälle päivälle. Tunnelmaa ja joulumieltä on siis tarjolla. Glögiä myös!

Tässä vielä se Puer natus in Betlehem viime vuodelta. KLIK.

Iloa maanantaihin!

Julisteen kuva: Antti Saarinen

5.

No, tämä nyt ei ole kovin jouluinen juttu, mutta menköön. (Laiska ilmoittautuu!)

Olen mielenkiinnolla seurannut MTV3:n lähettämää Suomen Kaunein Koti -ohjelmaa. On tosi siistiä päästä kurkkimaan toisten taloihin. Ja tokihan on hauskaa myös arvostella, ei siinä. On nastaa, muten erilaisia makuja ihmisillä on.  Suurimmaksi osaksi kodit ovat olleet ihania, tavalla tai toisella. Eivät todellakaan minun tyyliäni (eli tyylittömiä) mutta mielenkiintoisia ja hauskoja.

Oma lehmäkin on minulla ojassa: vanhempani osallistuivat kyseiseen ohjelmaan, ja voi sitä jännäystä. Maanantaina sai katsella itseään ja kotiaan ihan telkkarista. Koti näytti hyvältä, tietenkin. Jatkoon eivät pisteet riittäneet, mutta kokemus oli kiva.

Mutta virheenhän minä tein ja luin nettikeskusteluita. Hassua, miten asiantuntevia ihmisiä vauva.fi -sivusto on täynnä. Ja miten ilkeä onkaan keskustelukulttuuri. Kaikista kodeista oli melkein poikkeuksetta vain pahoja asioita sanottavana, jotkut kommentit menivät ihan henkilökohtaisuuksiin ("olipas punakka pariskunta!" "Hyi kun ruma!") ja mitä vielä. Meidän koti oli kuulemma "persoonaton" kun on niin valkoinen. Ja eteisen lattia on "teennäinen." Miten lattia voi olla teennäinen? Totta kai se on tehty, eihän se itsestään siihen kasva. Mikä kelpaisi? Maalattia? "Talvella paleltaa, mut ei ole teennäinen."

Eikä siinä mitään. Kun menee telkkariin, asettaa itsensä arvosteltavaksi. Mutta nämä nettikommentoijat, joiden mielestä mikään ei koskaan ole hyvin, voisivat vaikka hankkia sen kuuluisan elämän. Tuli paha mieli monien ohjelmassa mukana olleiden puolesta. Uskon, että kotien omistajat ovat laittaneet sydämensä koteihinsa, ja innoissaan osallistuneet ohjelmaan. Varmastikin osa kodeista on sisustettu isolla rahalla. Voin kuitenkin sanoa, että meidän kotia ei ole. Aika nitkutellen on menty, kuulkaas. Kaikki on vanhaa romua. Sattumalta vanhempani vaan ovat ammattilaisia, jotka osaavat kunnostaa tuota romua. Ei se, että on sisustettu kauniisti, ja pohdittu asioita loppuun saakka, tarkoita että rahaa on. Ja vaikka olisikin, so not? Älytöntä ininää.

Eikä mikään viiden minuutin pätkä näytä mistään kodista sitä, mikä siitä tekee sen kodin. Asukkaita, henkeä, ääniä ja tuoksuja. Ja kukapa nettikommentaattori tietäisi, mistä se teennäinen lattia on. Tai että talon "rakenteellinen muutos," eli se lisäosa, on tosiaan 100 vuotta vanha. Kauhea, kun otan henkilökohtaisesti.

Minä pidän kodistani. Toki olen todella puolueellinen, tietenkin olen. Pidän kodistani, koska sillä on kiva sisältö. Kalusteista viis. Meidän kotiin mahtuu ääntä, elämää, ruokaa, naurua ja vieraita. Joskus tapellaan, joskus ei. Plus meidän kissat on ihania.

Ja koska tämä on joulukalenteri: meillä on kaunis joulu. Sitä ajatusta säestämään Sofia Karlsson ja "Jul, jul, strålande jul."

Tervetuloa käymään!

Salaisen kirpputorin aarteet

Minulla on salakirppis, jota varjelen kuin perintöposliineja. En ole koskaan lähtenyt sieltä tyhjin käsin, hinnat ja laatu ovat niin priimaa.

Käyttämätön paita, ehkä 90-luvulta? Eurolla. "Kun eihän tästä nyt voi enempää pyytää."

100% villaa, made in England, taas eurolla. Haloo hei. Myönnän, jos olisi ollut made in Poland, en olisi ehkä ostanut, mutta made in England. 

Ja vielä ihana ikoni, olisiko matkaversio? Valaiskaa joku tietäväisempi. Mukana hengailee kaapista löytämäni äidin vanha sormus. Tämän kevään juttu, sirot sormukset? 

Kirppikset on jees. Paitsi loosikirppikset ja UFF. 

Jos sinulla on mielessäsi joku erityisen hyvä kirpputori, kerro heti!! (Ellet ole härski pihtari niin kuin minä.)

Vapaaviikon onnenkantamoiset

Aivot narikkaan, auringonpaiste ja hengailu; siinä kolme tosi kovaa. Ainakin tällä viikolla.

Raumalla myönnän olevani laiska, enkä edes häpeä. Miksi pitäisi, häh? Ja tämä viikko on ollut niin rento onnenkantamoinen, että huomaan luovuudenkin palaavan pätkittäin.

Kivaa on esim. uusi kynsilakka, joka tosin on luokattoman laaduton. Sävynkin nimi on "Stupid frog."

Uusi Trendi ja kuppi kahvia.

Keltainen (Soilalta varastettu lainattu!) anorakki ja lapsuuden lempparilohkare.

Kirpputorien helmet.

Kirpputorien ihan oikeat helmet.

Hyvä kirja, vaikka päätinkin, etten lue enää tätä kolmatta osaa kun toinen alkoi ahdistaa. No jaa. Kyseessä siis Robert Holdstockin "Alkumetsä" -sarja. Tiedän, fantasianörtti.

Ja tietty kiva perhe ja kissa. Meillä on kivaa. Oon nukkunut ja katsonut leffoja. Australia oli aika tyhmä, mutta Intouchables oli puhdasta timangia. Kivaa!

 

  Aurinkotunnelmaan tuudittaa Ali Farka Tourén ja Toumani Diabetén "In the heart of the moon" -albumi. (Aurinkotunnelma - kuulevy. Tiedättehän...) Rakkautta korvillenne!

Teiniangstia, ystävät!

"Myydään: elämä 50 p.

Kaikkein tyhmintä on puhelinmyyjät, lomat ja työttömyys. Mutta vielä typerämpää on ulkopuolisuus, junasta tipahtaminen, pakkoystävällisyys ja tulevaisuudettomuus, sehän ei ole ede sana. Silmissä vilistää joku ihme Tukholman ostoskatu, en mä sinne tahdo, mä tahdon uudistua ja repiä ääliöitten aivot ja syöttää korpeille ja polttaa vaniljasikareita ja saada keuhkosyövän ja KUOLLA 27-vuotiaana kuten kaikki suuruudet, koska mä olen suuruus ja loistava ja voittamaton ja älykäs ja parempi kuin kukaan muu IKINÄ.

Tällasta tänään, bienvenue vaan, älytön blabberismi ja lii-oittelu."

Hei, olen Fanni 17 vee, ai kuinnii angstinen? 

Päivän asu. NOT. 

Angstin kruunaa luonnollisesti vanha kunnon Nirvana. Angstia viikkoosi!

Loma kotona

En ole tehnyt lomalla mitään. Tavoite saavutettu! Kotona on ollut siistiä vaan hengailla ja roikkua päämäärättömästi.

Toki olen istunut takkatulen ääressä. Kyllä se lasketaan tekemiseksi.

Tietenkin järjestin kirjat kivasti. Kirjojen ainut funktio ei nääs ole tulla luetuiksi, ei. Ne ovat kauniita, niitä on kiva hypistellä, niissä voi uida, niihin voi kaivautua kuin myyrä ja antaa niiden ropista sateena päälle. Ahne hamstraaja täällä, hei. Hyllyssä muuten lapsuuden suosikkeja: Tiheikön väki ja Petteri Kaniini. 

Olen nauttinut kosmetiikkakaapistani. Tätä kaipaan Helsingissäkin. Huomaa tyhjä tila valokuvakehyksissä. Elämän pitää aina olla vähän Tabula Rasa.

Olen juonut runsaasti teetä, vähemmän kahvia. Mellow-mielentila, nääs. Ostin testiin Higher Living -merkin Sweet chili -teetä. Se on makoisaa! Toisaalta, kaikki on makoisaa Tiheikön väki -mukista. (Huomaa, samaan kappaleeseen kolme väliennenväliviiva -viivaa)

Kissakevennys! On se sellainen veijari. Lomalla ehtii rapsutella kisukaveria. Purr!

Muutama päivä vielä lomaa jäljellä, ihanaa. Rentoutukaa te muutkin! 

Ps. Olen alkanut pitää Reginasta, siis siitä bändistä. Joko loma on soseuttanut aivoni, tai ihmeiden aika ei ole ohi. Siispä päivän musiikkikappale on "Tapaa minut aamulla". Selvä se, jos en ole nukkumassa.

Mennen tullen uuteen vuoteen

Itse vietän uuden vuoden mieluiten kivassa seurassa, rennosti ja mukavasti. Kaava on toimivaksi todettu: ruokaa ja musiikkia. Oikeassa seurassa apokalyptinen jännäys ja kaikki muukin uuteen vuoteen liittyvä stressi lientyy.

Uuden vuoden pöljäily on ihan ehdotonta. Tai pöljäily milloin vain. Lupaan olla ihan pöhkö, myös vuonna 2013.

Makeaksi lopuksi (tai aluksi!) juustokakkua.

Aika saattaa olla meitä vastaan, mutta siitä huolimatta: Hyvää uutta vuotta, itse kullekin säädylle! Voittokunnossa eteenpäin!

Nyt tää niinku mainostais omia tekemisiään

Hoi sinä!

Jos olet Raumalla ja viikon menokalenteri näyttää tyhjältä, kas, tässäpä täytettä:

F som Folk -ilta Cafe Luwilan terassilla perjantaina 27.7 klo 18 ja 20. Siellä allekirjoittanut itse hipsuttelee menemään folkin ja muun nyyhkykaman tahdissa. Jos oikein innostun, soitan omaakin matskua. Siis lisää nyyhkykamaa.

Sunnuntaina 29.7 Lauluyhtye Myytti laulaa Kylmäpihlajan majakkasaarella klo 14. Luvassa merellisiä lauluja, mutta rannalla odottavan näkökulmasta. Kantaesitämmekin jotain, siis yllätysmomentteja ja jännitystä on tiedossa. Miten tätä nyt vielä mehustaisi...? Tämä konsertti tulee olemaan elämys!

On muuten hauskaa, kun nyt tuntuu vielä, että kaikki on ihan levällään, ja alkaa iskeä totinen paniikki. Ehkä me kuitenkin selvitään, ja luodaan hieno konsertti kuulijalle. Tämä on niin ihanaa puuhaa, mutta välillä paketti hajoaa itselläni täysin ja alan kiukutella, kun ei me olla tarpeeksi hyviä ja kun ei me osata ja kun vää vää vää. Ollaan me vielä keskeneräisiä, niin monessakin suhteessa, mutta kukapa ei. Joskus tunteet kuumenee, joskus nauretaan (okei, yleensä), joskus tapellaan (usein), joskus itketään, ja siinä välissä lauletaan. Ja tapellaan lisää. Ja nautitaan tästä täysin siemauksin. Joskus muuten mokaillaankin, mutta hei, that's life. Psst, joskus voitetaan kulttuuripalkintojakin. Trolololoo.

Musiikki on vietävän nastaa.


Kuva: Laura Saarinen

Juuret

Että minä inhosin Raumaa, kun asuin täällä. Jo ala-asteella olin varma, etten jäisi mätänemään pahanhajuiseen pikkukaupunkiin, vaan lähtisin heti, kun voisin.

Niin minä teinkin, tavallaan. Mutta vaikka lähdin Raumalta, ei Rauma lähtenyt minusta. Täällä on yhä osa elämästä. Ja nyt tänne on kiva palata, kun saa tulla vain hengähtämään.

Sillä tämä on ahdistava paikka. Mutta silti niin ihana.

Täällä voi esimerkiksi...

...löhötä vanhempien sohvalla ja syödä niiden piikkiin (win-win!)

...tavata niitä ystäviä, jotka on roikkuneet mukana jo viisivuotiaasta (tajusin, kun kirjoitin tuon, että jopas, olen vanha!)

...kaikkien vuosien jälkeen löytää jotain uutta! Täällä voi ajella päämäärättömästi ympäri maaseutua, ja löytää mystisiä juttuja keskeltä metsää, kuten piilokirkon. (Kuulostaa silti häävimmältä kuin se on.)

Kaunis kyltti herätti huomioni. Öh.

...kiertää pakotteettomasti ihanaa Vanhaa Raumaa.

Narsissit - varma kevään merkki!

...laulaa. Tunnettu paikallinen sanonta onkin, että kaikki muu on paskaa paitsi kusi ja Myytti. 

Meistä on ilmeisesti täysin mahdotonta saada kuvaa, jossa kaikilla olisi a)kiva ilme b)silmät auki. APUA OTETAAN VASTAAN!

En ehkä palaa tänne enää asumaan, mutta halusin tai en, Rauma asuu sellaisella haikealla tavalla minussa. Hyi miten kornia, mutta totta. Ja täältä on oikeasti haikeaa lähteä nykyään. Inha aikuistuminen.

Täytyy lähteä kauas, että osaa arvostaa sitä, mikä on lähellä.