tiistai 20. syyskuuta 2016

Vähän äkäseen ulos ovesta!

Joinakin aamuina ei ole liikaa aikaa meikkaamiseen, varsinkaan nyt opiskelujen alettua. Meininki on enemmänkin "ruokaavessaanhampaatäämitämäpuenpäälleäkkiänaamaanjotainainiintukkakinÄH", eli kauheella höökillä pitää suorittaa rutiinit läpi. Yleensä herään ajoissa, mutta silloinkin käytän mieluummin aikani kahvin siemailuun ja fiilistelyyn, ja tajuan 20 minuuttia ennen lähtöä, että ai niin juu, vissiin pitäisi laittaa itsensä kuosiin. Joinakin päivinä skippaan meikkaamisen kokonaan, mutta 95% ajasta haluan kammata naaman edes johonkin kuntoon. On mukavampi olla kun on vähän siistiytynyt. (Enkä tässä nyt dumaile heitä jotka päättävät olla meikkaamatta. Ihan sama mitä teet tai et tee, more power to you!)



1. Meikkipohja

Yllä oleva kuva paljastaa karun totuuden, naamalle todellakin pitää tehdä jotain. Hyvinä päivinä en tarvitse kuin vähän peitevoidetta sinne tänne ja päälle puuteria ja poskipunaa. Normipäivinä iho vaatii vähän enemmän.  En perusta paksuista maskeista, joten levitän iholle ohuelti jotain kevyttä meikkivoidetta, peitän silmänaluset, puuteroin ja tupsuttelen poskipunaa. Olen huomannut, että poskipuna tekee nassulle todella paljon. Nuorempana en tajunnut poskipunaa yhtään, mutta niin vaan se naama valjuuntuu.

2. Kulmakarvat

You know me, guys. Tätä vaihetta en ohita IKINÄ. Nopeina aamuina harjaan kulmiin värillistä geeliä.

3. Silmämeikki

Silmät sen sijaan skippaan. Pohjustan luomet ja levitän niille mattaista beigeä luomiväriä. Jos aikaa jää, vetelen ripsiin pari kerrosta maskaraa.


4. Huulet

Huulipunaa on oltava! Yleensä punaisen eri sävyt freesaavat ilmettä eniten, mutta sävy voi olla melkein mitä vain. Jos haluan päästä erityisen vähällä päivän mittaan, valitsen jotain nudea. Kesällä ja alkysyksystä olen mieltynyt Bohon huulipunaan sävyssä 103 Groseille. (Tarkempaa juttua tulossa myöhemmin.) Huulipunan levitän vasta, kun olen päättänyt mitä puen ylleni. Huulipuna on sikses jees, koska kun sitä on huulilla, näyttää nopeakin sinne päin -meikki mietityltä. Huulipunaleidit ovat siis oikeasti vaan laiskoja! Huulipunan voi levittää myös sporassa, jos äkkilähtö yllättää.




Tähän kaikkeen menee alle 10 minuuttia, uskokaa minua! Eikun ulos ovesta. Tukkahan saa roikkua miten sattuu, yleensä se onkin sotkunutturalla. Odotan, että tukka kasvaa jotta saan taas pikkumyyn, tuon arkiaamujeni pelastajan.

Naamalla näkyvät tuotteet kuvassa:



Miltäs teikämannen arkimeikki näyttää?

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Islannin ihme

Joskus tulee vastaan tuotteita, jotka jättävät sanattomaksi. Minun tapauksessani niitä ovat monet hajuvedet ja jotkut huulipunat. Mutta ennen en ole kohdannut ihonhoitotuotetta, joka saisi aikaan jalat alta vievän wau-efektin. Nyt kuitenkin minulla on käsissäni sellainen.

Bio Effectin EFG-seerumi ja EFG Day serum. Huhhuh. Sain I Love Me -messuilta kokeiluun pienen pullon EFG-seerumia. Otin sen kokeiluun tyypillisen skeptisesti. Mutta kas, seerumi osoitti voimansa välittömästi. Iho näytti kirkkaalta ja kuulaalta, tuntui pehmeältä ja sen sävy oli tasainen. Muutaman päivän käytön jälkeen vaikutus oli sen kun parani. Huokoset vaikuttivat pienemmiltä, epäpuhtaudet vähenivät selkeästi. Ohhoh.


Päiväseerumi sen sijaan on aivan mahtava meikin alle. Se ei tarvitse edes kosteusvoidetta päälleen. Molemmat tuotteet kelpaavat todella hyvin silmänympäryksille. Iho jää raikkaaksi, pehmeäksi ja tasaiseksi. Täydellinen pohja meikille. Ja toisaalta, kun iho näyttää hyvältä, ei siihen tarvitse ladata niin paljon meikkiä. 

Molempien seerumeiden taustalla on kauhea määrä tieteellisiä innovaatioita, mutta koska olen (taas) kipeä, on aivojen tilalla jäätelöä ja kuumeilua. Siksi linkitän mieluummin kun alan jaaritella omiani, kun ei keskittymiskyky nyt riitä. Halusin kuitenkin vihdoin päästä kertomaan näistä tuotteista, sillä on olen aika in love. Tässä linkki Bioeffectin sivuille: KLIK. Niin ja mainitsinko, Bioeffect on islantilainen firma. Kaikki islantilainenhan on supercool.

Tuotteiden hinta on aika suolainen, joten pullojen tyhjentyessä saattaa olla lainan paikka. No ei vainen. Odottelen, josko vastaan tulisi hyvä tarjous.

Tuotteet saatu

torstai 1. syyskuuta 2016

Nevermind

Nopea naama. Syksy tuo mukanaan tummat huulipunat, jes! Huulilla Colorpopin Nevermind. Nimi lämmittää entistä Nirvana-fania. Tein pitkästä aikaa pientä cat eyetä. 




Muutama naamalla näkyvä tuote: Milani Baked blush, sävy Red Vino. L'Oreal Brow artist plumper, Colourpop Lippiestix sävy Nevermind, MAC lipliner, sävy Nightmoth.

Ajattelin hetken, että Nevermind ja MACin Cyber olisivat dupeja, mutta eivät IHAN. :D 

Semmonen feissi. Mitäs sinne?