Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nörtti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nörtti. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. lokakuuta 2014

Prillikaupoilla

On taas se aika elämästä, kun pitäis ostaa uudet prillit. Aaggh, sanon minä. Ensimmäistä kertaa elämässäni pidän rilleistäni niin, etten haluaisi vaihtaa. Ne ovat kuitenkin niin naarmuiset ja näkökin on ikääntynyt sen verran, että pakon (ja äidin) edessä taivun.

Käväisin tänään Specsaversilla koklailemassa erinäisiä blehoja. Nyt kaipaankin sinun apuasi, hyvä lukija/satunnainen vierailija. Mitkä ois parhaat? (Samalla saatte ihailla bloggaajan meikitöntä, ilmeetöntä naamaa. En kehdannut ilveillä, kun yksi mummo katsoi pahasti kuvailujani. Kuvien laatu on muuten ihan HD-tasoa. Onko ihan teiniä puhua kuvien laadusta? Onko tämä sulje jo liian pitkä?)



Kauhea kasa! Omat lempparit ovat ehkäpä numerot 1, 2, 7, 8, 14, 15, 16 ja 17. Numerot 3 ja 18 ovat jotenkin ihanan ysäreitä, mutta ehkä liiankin? Olenko valmis ohuille metallisangoille kaikkien muovivuosien jälkeen? Enpäs tiedä. 

Olisin kiitollinen mielipiteestäsi. 

Ps. Kampaaja ois paikallaan. 

maanantai 7. huhtikuuta 2014

10 kirjaa

Huomasin Mustaa Kajalia -blogissa kirjahaasteen, jossa tarkoituksena on listata kymmenen itselle tavalla tai toisella tärkeää kirjaa. "Kirjojen ei tarvitse olla suuria tai hienoja, riittää, että ne ovat koskettaneet sinua tavalla tai toisella." Tähän haasteeseen oli ihan pakko tarttua, sillä suhteeni kirjoihin on verrattain pitkä ja intohimoinen (nimimerkillä "Raahasin matkalaukullista kirjoja pitkin Etelä-Eurooppaa.") Olen lukenut siitä hetkestä, kun opin lukemaan, joskus enemmän ja joskus vähemmän, mutta aina on edes yksi kirja kesken. Tällä hetkellä muuten TSH, Raamattu, Jake Nymanin "Tähtisumua" ja Kazuo Ishiguron "Never let me go." (Raamattu ja TSH taitavat olla ikiluennassa. Kuten kuuluukin!) Esittelen samalla vähän muutenkin kirjahyllyäni, koska miksipäs ei.


Ensimmäinen lukemani kirja oli Astrid Lindgrenin Ronja Ryövärintytär. Opin lukemaan kuuden vanhana, ja olin niin ylpeä, kun olin lukenut kokonaisen romaanin! Muistan yhä, kuinka istuin mummun kanssa sängyssä viltin alla, ja luin. Tämä on yhäkin yksi lempparitarinoitani maailmassa. Ystävyyden voima ja merkilliset metsän otukset, tie meikän sydämeen jo vuonna -96.

Nicky Cruzin omaelämäkerrallinen Juokse poika juokse kolahti isosti varhaisnuoruudessa. Luin kirjan monta kertaa, ja aina se kouraisi. Tarina New Yorkin jengeistä, väkivaltaisuuksista, huumeista ja lopulta tapahtuvasta muutoksesta Cruzin elämässä oli vaikuttava. En tosin usko, että hiukan juustoinen ja pateettinen kirja iskisi enää kyyniseen ja kylmään aikuiseen.

Hyllyssä myös tinapillejä. 
11-vuotiaana hurahdin The Beatlesiin, ja niihin aikoihin sain käsiini kirjan John Lennon panee omiaan. Pieni runo- ja tarinakokoelmahan on ihan älytön, ainakin suomennettuna. Mutta voi nostalgia! Enää en juuri naura kirjan jutuille, saati sitten pidä niitä maailman nerokkaimpina, mutta olihan Lennon ihana. (Veikkaan myös, että koko homma toimisi alkukielellä paremmin...) Luin joskus runon "Täällä Alek" aamunavauksessa ystäväni kanssa. Eivätpä pyytäneet enää aamuja aukomaan.

Jane Austenin maailma vetoaa tällaiseen parantumattomaan romantikkoon, ja kaikkein ihanin on Ylpeys ja ennakkoluulo. Kirja on periaatteessa ihan Harlekiini-novelli, mutta koska se luetaan Suureksi Kirjallisuudeksi, voin lukea sitä huoletta ja häpeilemättä. Myös P&P -leffat ja kaikki mahdollinen oheismerchandise uppoavat. Kovaa. Olen aina valmis väittelemään siitä, kuka on paras Mr. Darcy. (Colin Firth. Daa.)

Musahylly; virsiä, Dowlandia ja Tori Amosia. Lisäksi uskonasioita ja öh, hymnologian peruskurssi. 

Joskus teininä innostuin fantasiasta, ja taisin lukea melkein kaikki Rauman kirjastosta löytyvät fantsut. Mieleen eivät ole jääneet erityisesti kuin Ursula K. Le Quinin kirjoittama Maameren tarinat -sarja, jonka ahmin kokonaisuudessaan yhden kesän aikana. Näin jälkivinkkelistä katsottuna kirjoissa on lievää Tolkien-henkeä, mutta toisaalta väitän, että kaikki fantasia jTl (jälkeen Tolkienin) on Tolkien-henkistä. Mielestäni Le Quinin luoma maailma on kuitenkin omaperäinen ja hieno. Erityisesti minuun vaikutti tarinan käsitys kielestä ja asioiden nimistä. Muistan niitä pohdiskelleeni pikku päässäni hetken jos toisenkin.

No niin, ilmiselvästi John Ronald Reuel Tolkienin Taru Sormusten Herrasta on listalla. En edes vaivaudu perustelemaan.

Kirjahyllyssä tietenkin (no daa!) kunnon chick lit, James Joycen Odysseus, jonka sain vaariltani saatesanoilla "onhan sitä paremminkin aikaansa tullut vietettyä." Viekussa toinen vaarin lahjus, Eino Leinon Helkavirsiä. 


Haruki Murakamin Kafka Rannalla on ehdottomasti viime vuosina lukemieni kirjojen parhaimmistoa. Kirja on kerrassaan niin kummallinen, että siitä ei voi olla pitämättä.  Kissojen kanssa praattaskeleva päähenkilö, arkimystiikka, oudot sattumukset, unet, viittaukset populaarikulttuuriin ja vähän vino huumori upposivat. Aikomuksenani on lukea kirja seuraavaksi enkuksi, japani ei valitettavasti ihan taitu.

Tove Janssonin Muumit ovat olleet rakas osa elämääni pienestä pitäen. Muumien kohdalla päässäni sammuu järjen valon hivenkin ja innostun suorastaan maanisesti ihan kaikesta mikä liittyy edes etäisesti noihin maagisiin sulo-otuksiin. Murkkuna löysin Muumi-kirjat, ja ahmin ne nopeaan tahtiin. Suosikeiksini nousivat haikea Muumilaakson marraskuu ja Muumipappa ja meri. Ja tietenkin ikisuosikkini Kuka lohduttaisi Nyytiä?, jonka osaan ulkoa, sekä laulaen että puhuen. Haastakaa vaikka matsiin. Myös oheistuotteet uppoavat. Valitettavasti.

Tämä on nolohylly: Villi ja vapaa, joku tädiltäni saatu pokkari, Barry Trotter, ja Aikojen arvoitukset - historiaa valittujen palojen tapaan. Feat. Rumpukapulat.
Innostuin kovaa Suomen kansanperinteestä muutamia vuosia sitten. Erityisesti Kanteletar on lunastanut lähtemättömän paikan sydämessäni. En keksi montaakaan kirjaa, joka inspiroisi minua niin paljon kuin Kanteletar. Miten ihmeessä kirjasta voikin löytyä runo joka ikiseen elämäntilanteeseen. Runoihin on myös todella kiitollista säveltää. Kalevala ja Kanteletar ovat parhaita tekemiäni kirjaostoksia, ehdottomasti.

Listan viimeinen on se kirja, jota ilman en selviäisi. (Ei, en puhu Bertin päiväkirjoista, vaikka nekin ovat kovia.) Sain oman Raamattuni vuonna -97 mummultani joululahjaksi. Nyt se sama Raamattu näyttää vähän rupsahtaneelta ja alkaa hajota liitoksistaan. Se on ollut siellä missä minäkin, vaikka olenkin valitettavan laiska sitä lukemaan. Löydän siitä aina uusia puolia. Se lohduttaa, rohkaisee, ojentaa ja inspiroi. Aina en ymmärrä ja sekin on ok. Kaiken kaikkiaan se on kirja, joka on muuttanut minua enemmän kuin mikään.

Sanottava on, että tämä oli todella haasteellista, sillä tuntuu epäreilulta jättää niin monia kirjoja pois. Hyötyäkin tästä oli: muistin, miten kivaa lukeminen on. Jörkka tietää: lukeminen kannattaa aina.


Minua kiinnostaisi kuulla juttua sinun, arvoisa satunnainen vierailija, lempparikirjoista. Kommentit on aina jees, tiedättehän ;)

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Ystävällinen pekaanipähkinä-kahvikakku

Hauskaa sunnuntaiaamupäivää, kuomat. Frendit on yksi suosikkisarjojani koskaan, ja kun pari vuotta sitten bongasin kirpputorilta "Frendit - Kokkausta ja sydänystäviä" -keittokirjan, en olisi voinut juosta kassalle se kädessäni nopeammin. (Could I be more excited?) Kuitenkin kävi niin, että kuten monet muutkin keittokirja-aarteeni, kirja jäi hyllyyn enkä tehnyt siitä koskaan mitään.

Eilinen brunssi oli oiva syy muuttaa asioiden suunta. Mikä olisikaan parempaa syötävää brunssilla ystävien seurassa kuin parhaiden tv-ystävien reseptillä tehty pekaanipähkinä-kahvikakku? Lisäsin vähän omaa twistiä karvasmantelilla, koska se on nam. Koska olen kiva enkä lainkaan yhtä takakireä ja tarkka kuin Monica, jaan reseptin juuri sinulle, satunnainen vierailija. Ja näin se menee:

Ruokastailaus on niin mun juttu, kuten kuvasta näkyy.

Ystävällinen pekaanipähkinä-kahvikakku

Pekaanipähkinäpäällyste

1/2 kpp (n. 1,25 dl) fariinisokeria
1/2 kpp pekaanipähkinöitä hienoksi rouhittuna
2 rkl vehnäjauhoja
1 tl kanelijauhetta
2 rkl voita notkistettuna

Kahvikakku

8 rkl voita notkistettuna
1 kpp (n. 2,5 dl)  fariinisokeria (tai 1 dl valkoista sokeria ja 1,5 dl fariinia)
2 isoa kananmunaa
1 1/2 kpp (vajaa 4 dl) vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
reilut 2 tl vaniljasokeria
1/2 kpp (1,25 dl) maitoa
(+ Muutama tippa karvasmanteliaromia, jos diggaat.)

Lisäksi: vaniljakastiketta tai jäätelöä

  • Kuumenna uuni 200°C:een. Voitele irtopohjavuoka.
  • Sekoita päällysteen aineet sormin, kunnes pähkinät ovat verhoutuneet sokeriin ja voihin. Jätä odottamaan.
  • Vaahdota voi ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmunat ja vatkaa, kunnes taikina on tasaista.
  • Sekoita jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja suola pienessä kulhossa. Lisää kuivat aineet taikinaseokseen vuorotellen maidon kanssa. Tässä vaiheessa kannattaa lisätä myös karvasmanteli. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja ripottele pähkinäpäällyste päälle tasaiseksi kerrokseksi.
  • Paista kakkua uunin keskitasolla noin 30 minuuttia, kunnes se on kullanruskea ja kypsä keskeltä. Tarjoa lämpimänä. Nauti parhaiden frendien (oikeiden tai niiden televisiossa asuvien) kanssa.
Ps. Kirjassa on jenkkimitat, jotka on käännetty vähän niin ja näin. Kannattaa hankkia sellainen leivontamitta, jossa on myös unssit ja kupit. 

Ystävientäyteistä sunnuntaita! PIVOT! PIVOT! PIVOOOOOT!


lauantai 18. tammikuuta 2014

Ihan kiva lauantai

Elämä on hyäärggh (onomatopoetiikka ftw!) mutta onneksi joskus on kivaakin. Kuten tänään. Alla päivän meininkejä: brunssia ihanien naisten seurassa, shoppailua ja laatuaikaa pikkuveikan kanssa leffassa. Ai mikä leffa? Oisko Hobitti 2. Joo, tiedän, tiedän.


Iik, mikä kahvikuppi! Jos nämä sopisivat yhtään omaan tyyliini, hamstraisin koko sarjan.
Hei, en voinut jättää näitä hytisemään yksinään.
 Päätökseen saattoi vaikuttaa kenkien alhainen hinta.
(Kengät: ilmaislaari, Lönnrotinkadun kierrätyskeskus)
Kumpi on kampi? Tämä on aitoa nörttihuumaa. 
Väsyneisiin mutta ihan iloisiin tunnelmiin täältä Angmarista, stop.

Äidin vanha paita, eli virallinen turvariepuni. Huivin tägi näkyy tyylittömästi. Suits me alright! (Huivi: Zara)

Kuunnelkaa ihmeessä kivaa musiikkia: tänään tehosoitossa Leonard Cohenin "If it be your will."

torstai 2. tammikuuta 2014

Kalpa Kassila ja Smaugin autioittama maa

Käväistiin kaukokämppiksen kanssa katsomassa "Hobitti 2 - Smaugin autioittama maa." Koska olen tällainen nörtti, ja erityisesti TSH-geek, olivat odotukset aika matalalla. Eka Hobitti kun oli ihan mälsä ja aika kaukana koko kirjasta. (Parasta siinä oli tämä biisi ja Gandalf.)


"Smaugin autioittama maa" oli todella paljon parempi kuin "Odottamaton matka." Jossain vaiheessa totesin, että okei, juonellisia vapauksia on otettu aika lailla, mutta menköön, sillä tämä on viihdyttävä leffa itsessään. Kolme tuntia meni äkkiä, ja voi pojat, kyllä nörttiä jännäsi. Pari kertaa säikähdin ihan kunnolla, ja muutaman kerran meinasin hihkaista innosta.

Ai miksikö meinasin hihkaista innosta? Koska Legolas Viherlehti. Ja koska Smaug (jota näyttelee aivan liian ihana Benedict Cumberbatch, fyi!) Ja tietenkin koska Gandalf.  Kauhua herättivät muun muassa örkit, jotka olivat todella, todella kammottavia. Visuaalisesti elokuva oli ihan tolkuttoman hieno.


Mutta mutta, kyllä minua harmittaa, että elokuvan tekijät ovat paitsi lisänneet paljon tavaraa Hobittiin, myös tehneet siitä synkemmän tarinan kuin se kirjassa on. Ja mikä ihmeen Tauriel?

Samalla on hauskaa, kuinka Hobitti-elokuvista on tehty selkeästi johdanto Sormusten Herroille, koska mukana on selkää Silmarillion-settiä. Tulevaisuudessa kaikki kuusi voi katsoa loogisena kokonaisuutena. Hienoa! Jos koskaan saan lapsia, ensin katsotaan Hobitit, sitten Sormusten Herrat. Tai siis ihan ensin luetaan kaikki kirjoina, tietty.


Kaikesta negistelystä huolimatta odotan vuoden kuluttua ilmestyvää kolmatta Hobittia. Mutta sanonpa vaan, etteivät Hobitit vedä vertoja Sormusten Herroille, eivät sitten millään. Harmi.

(Joku varmaan huomaa, etten oikein itsekään tiedä, mitä mieltä olen. Koko homma hämmentää.)

Mutta, kuunnelkaahan tätä biisiä ja fiilistelkää Tolkienia, muodossa tai toisessa. Ihku Ed Sheeran ja "I see fire" eli tammikuun tehosoittobiisi.



Kuvat: b-i.forbesimg.com, http://2.bp.blogspot.com

perjantai 24. toukokuuta 2013

Korvat kesäkuntoon 2013

Olen ehkä vähän peelo, mutta tajusin taas miten hienoa musiikkia proge onkaan. Näin ollen aloitin iltani Kingston Wallilla, ja Pink Floydin kautta olen päätynyt King Crimsoniin. Juuri siihen yhtyeeseen, jonka teininä julistin olevan "ihan mälsä."

Voi minua lapsiraukkaa. En todellakaan ollut kuunnellut "In the Court of the Crimson King" -albumia.

Mutta nythän minä sitä kuuntelen. Olen aika onnellinen, koska tämä on niin hyvä levy. Nimikkoraita on ihan helmi.

Ja tästä sikisi synkkään mieleeni aatos: pitkiä kesäöitä on paljon, ja niin on hyviä levyjäkin. Yksi levy per yö. Tai ilta, mutta pääasia on, että kuuntelen levyn kun maailma on jo hiljaisempi. Yksin tai yhdessä, mutta hiljaa. Voin lainata ne kirjastosta, ostaa tai kuunnella Spotifysta. Jos löydän jonkun jostain älppärinä, aina parempi. Voisin kuunnella läpi jo olemassaolevat vinyylini. Ja korjata levarini! Tuoda sen Helsinkiin! Innostun koko ajan enemmän.

Join the movement! Aloita vaikka tästä: (valmistaudu universumin räjähtämiseen!)


Kesän lopussa olen jo paljon rock-kultivoituneempi, ja voin keskustella sun kanssa muustakin kuin The Beatlesista. 

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Vaadimme kevättä!

Huutomerkki otsikossa tarkoittaa, että olen tosissani! Tänään korkkasin Spotifyssa Summer, dude -soittolistani, ja ulkona tarvitsee aurinkolaseja. Kaiken logiikan mukaan kevään pitäisi olla käynnissä. Mutta silti on kylmä ja viima hytisyttää luihin saakka. HUHUU, KEVÄT!


Ja kuten talvella lupailinkin, alan nyt laulaa kevättä esiin. Kuuntele itse, jos et usko! Kalevalainen Kevät, olkaa hyvät. Yhtykää kertosäkeeseen, yhtykää lujaa.

Laulakaa lujaa, mutta muistakaa myös hiljentyä, onhan hiljainen viikko. Shh!

torstai 14. maaliskuuta 2013

SisterSister

Olen melko todennäköisesti maailman paras sisko. Joka väittää muuta, saa turpaan koulun pihalla, ihan kuin ne idiootit jotka kiusasi mun veljiä.

Parhaan siskon palkinto kiinnitettiin viimeistään viime viikolla hohtelemaan uljaasti rintapielessäni, kun järjestin veikalleni syntymäpäiväkekkerit. Oli Räyhä-Ralf -elokuva ja limua, melkein-meksikolaista sabuskaa (vain melkein, koska Pueblo oli täpösen täynnä. Näin ollen maistelimme aitoja nepalin makuja.) ja kaikinpuolin mukava tunnelma. Koska mä osaan. Koska sisko järkkää.


Leffassa pitäisi käydä useamminkin. Sen tajuaa aina, kun istahtaa mukavalle penkille ja isolla ruudulla tapahtuu jotain kivaa. Eskapismia, nääs. Räyhä-Ralf oli erinomaisen hauska, ainakin jos ymmärtää jotain videopelien päälle, ja Veikkahan ymmärtää. 


Hyvä sisko huolehtii myös veikkansa hyvinvoinnista. Huomion arvoista on, että myös miehinen mies söi kasvisruokaa. 


Käppäilimme Helsingin illassa ja keskustelimme arkkitehtuurista ja videopeleistä. Niin kuin aina.

Tiedän mitä ajattelet: olisipa tuo minunkin siskoni. Tai edes miniä.

Laulu minulle: Antony And The Johnsons - You are my sister. Snif.

perjantai 15. helmikuuta 2013

"Kukkakaali, raitapaidat"

Voi, löysin tekemäni "Mistä tykkään" -listauksen vuosimallia 2006. Harva asia on lopulta muuttunut. Uskoisin, että Paris Hiltonista olen tykännyt aika ironisesti. Sillai hipsteristi.

Olen pahoillani, mutta olen hukkunut nostalgiaan. Normaalista poiketen, musalinkki HETI. Vanha kunnon Nostalgia. (Lempimusiikkiani on Hector, eikä se ole mikään projektor!)

"Mistä tykkää? (vastaisku Maijan negatiivisuudelle; Olen kerrankin positiivinen! Hip ja hei!)

Joulu ja amerikkaöverit, brittielokuvat, Hugh Grant, Colin Firth, väriliidut, uudet puukynät, raitapaidat, Marimekon ylihinnoitellut kankaat, kukkakaali, sadepäivät, kumisaappaat ja lätäköt, överit ihmiset, Beethovenin Pastoraalisinfonia, joulumusiikki, lipevät aamut ja illat, makuhuulirasvat, värit, talvi, pakkanen, lumi, syksy, kevät, kesä, huonot komediat, mummut ja papat, huono iskelmä, tyhmät vitsit isän kertomana, passit, magneetit, Ylpeys ja ennakkoluulo, vasta uskoon tulleet, pianon soitto kunnes kädet särkee, klarinettiin puhaltaminen kunnes peukalo ja huulet ei enää kestä, elämän pienet ilot kuten joulun tms. odotus, joulu, Händelin Messias-oratorio, hyvä runous, opettajat (slurp), japanilainen katumuoti, tytöt ja pojat, Paris Hilton, Smak, Tarja - Tulen Jumala, uuvatin näköinen hymyily kun pyöräilee yksinään, kohteliaisuus, kissat, teevee kiinni, leipominen, c-kasetit, mixtapet, vanha Pro Fide, vanha musiikki, kansanradio, pyöräily kesäisin, tennarit, villasukat, säärystimet, ranteenlämmittimet, pitkikset, pipot, myssyt, baskerit, kaulaliinat, tädin huono musiikkimaku, ironia ja sarkasmi, Seth Cohen, ne kaksi huonoa muusikkovitsiä, Stevie Wonder-, vitsinä tai ilman, maapähkinävoi, piparit, omat pehmolelut, takatukat, lastenruoka, ysärijysäri, valokuva-albumit, vanhat kirjat, nuottikirjat, uudet koulukirjat, itsensä valokuvaaminen, suihkussa kailottaminen, pehmeät univaatteet, järjetön myräkkä, historiatietokilpailut, tv-visat, ooppera, idiotismi, muumit, sadut, postikantaja Petskin ja kevätpörriäinen, Muffen hullut tarinat, mustalaisen päiväkirja, mannet, kännykättömyys, ruokalan ruma maalaus, hirveät savityöt, kauniit savityöt, Kalevala, tappeleminen Hiljan kanssa, kailottaminen, lämmin tee aamuisin, kaakao talvella, ensilumi, Lumiukko ja itkunpyrskäyket, Matti&Teppo, letit, hörhöily, wannabemeininki, heijastimet, silmälasit, metripersehousut, ihmiset, vanhat autot, suklaamakkara, ruotsintunnit, villaleggingsit, luovat korut, puut, teiniangsti.

Niin, oikeastaan sitten kaikki on kivaa.

Mietin elämää vain öisin. Muuten en paljon mitään mietikään."

perjantai 28. joulukuuta 2012

Urhea punapää

Disneyn "Urhea" on ihan loistava elokuva. Ai kui? Koska se sijoittuu Skotlantiin. Koska soundtrack on sopivan säkkipillinen. Koska siinä on karhuja. Parasta kuitenkin on sankaritar, Merida. Vielä parempaa on Meridan iso, kihara, hulmuava, punainen kuontalo.


Ihanaa, että Disney prinsessa on kerrankin omapäinen ja fiksu. Ihanaa, ettei loppuratkaisu olekaan rakastuminen ja prinssi. Ihanaa, että sankaritar on punapää, joka käyttää jousipyssyä ja ratsastaa! Minäkin tahdon punaisen tukan ja jouskarin (ja sen hepan!!!)

Alan harkita hiusvärilakon päättämistä. Tosin ei minusta silti tulisi noin coolia, ellen alkaisi elämäntapalarppaajaksi.

Lopuksi vielä soundtrack-fiilistelyä. 

lauantai 15. joulukuuta 2012

Onnellisuus.

Onnellisuutta on ainakin kielioppisääntöjen rikkominen. Piste otsikossa? Hähää, äikänopet!

Onnellisuutta on tämä väsymys, ja tieto siitä, että kohta helpottaa.


Onnellisuutta on hyvä huulipuna. (Vanha tuttu, vanha kunnon Macin "Chili")


Onnellisuutta on lämmin villapaita.


Onnellisuutta on lupa juoda kaakaota aamulla. 


Onnellisuutta on Trivial Pursuit hyvässä seurassa, jopa silloin kun häviää. (Suurempaa onnellisuutta on toki murskaava tuplavoitto, tietenkin!)


Onnellisuutta on sopiva ripaus lapsenmielisyyttä. Simo-Oskari Tanelin vierailu Musiikkitalossa oli oikein onnistunut. Kyllähän nalleja tulee ulkoiluttaa.

Onnellisuutta on tämä joulunalusaika.


Onnellisuutta on kynttilät ja kukat.

Onnellisuutta on oma jouluinen Spotify-soittolista. Ole hyvä, hidasta joulua.

Onnellisuutta on elämä itsessään, niin lipevää kuin se onkin. Mä oon lempee ja juustonen, niin kuin Mikko Kuustonen.

Ja hei, luonnollisesti onnellisuutta on Mikko Kuustonen.


perjantai 30. marraskuuta 2012

Pakkanen, puhurin poika

Talvi on täällä! Ihana viima, ihana lumi, ihana kuura.


Pidän talvesta, koska pukeudun lämpimästi. Villasukat ja paksut hissanmaikan samettihousut, siinä se. Ida neuloi sukat, mikä on ehkä suloisimpia juttuja ikinä. 


Pohjoismaisen kelin kunniaksi pohjoismaista fiilistä korvissa.  


Suosikkikenkäni ja suosikkilaukkuni. Molemmissa on postinkantajatunnelmaa. Tai muumimeininkiä. 


Ennen kuin astuu pimeään ulkomaailmaan, täytyy muistaa suojautua. Heijastinkukka rintaan siis. 

Talvi, aion iloita sinusta kunnes kevät lauletaan esiin. 

"Anna Luoja, anna lunta,
Lumen lennellä laajalti.
Lunta soille, lunta maille,
Lumipeitto peitteheksi.
Pakkanen puhurin poika, 
Souda järvet jäätyviksi
roudan rautahankaimilla.
Anna hyydön hyväellä,
Viluilman viipyellä,
Luojan lumen pysytellä.
Anna Luoja, anna lunta."

Pysykää lämpiminä ja juokaa teetä!

Ps. Päivän biisi on Rajattoman "Pakkanen". 

torstai 27. syyskuuta 2012

Pimeetä touhua

Syksy on siksi kiva vuodenaika, että saa polttaa päreidensä lisäksi kynttilöitä. Miettikää nyt! Kynttilät on jees! Syksyisin saa ihan luvan kanssa (onpas muuten ärsyttävää tuo "ihanluvankanssamäansaitsentämän" -ajattelu. Höpsis. Tee asioita tai älä, ei siihen lupia kysellä) kökkiä pimeässä huoneessa, ainoastaan noin miljuunan kynttilän valossa ja kuunnella vaikka Hilliard Ensemblen Perotinus-levyä. Kuuntelin sen viidesti läpi, pelkästään tänään.

Mutta kynttilät. Ja hämärä, niin ympäristö kuin mielentilakin. Pasila on tosi jees kynttilänvalossa, suosittelen.

Ja miksei suitsukkeetkin. Pieni päänsärky on aina paikallaan.


Äiti osti kivan tarjottimen kirpparilta. Iskä sanoi, ettei välttämättä kannata pistää kynttilöitä sen päälle. En totellut. (Viiniä ei meillä juoda maun, vaan söpön pullon takia.)


Kuunnelkaa se Perotinus-levy! On se täydellinen.
Lopuksi jotain ihan sairasta (ja ihanaa!!!) 

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Voi Kirjavaras minkä teit!

Lukaisin Mark Zusakin kirjan "Kirjavaras" kevätiltojen ja orkesterinjohtosavotan ratoksi.

Ratto on ehkä väärä sana, sillä kirja oli ihan hitsin traaginen. Siis niin traaginen, että itkin sporassa, bussissa, orkesterin soittaessa, ja lopulta kun päättelin luku-urakkani lauantaina, vollotin sängyssä varmaan puoli tuntia kirjan loppumisen jälkeen. Viimeksi saman aiheutti Never let me go, sitä ennen surullisenkuuluisa Tulikärpästen hauta (pahin kaikista. Itken ajatuksellekin!)

Älkää ymmärtäkö väärin, oli kirjassa huumoriakin. Kun kertojana on itse Kuolema (jee!), oli kirja täynnä näppäriä havaintoja elämästä ja ihmisistä. Silti, tarina kun sijoittuu Saksaan ja natsiaikoihin (IIMS, my friend, IIMS) on aika selvää, että ei tämä järin onnellisesti pääty. Kaikki hyvät tyypit kuoli. KAIKKI. Ja asioita jäi tekemättä ja sanomatta, mikä tekee skenaariosta niin tavattoman kivuliaan.

Mutta jos jotain oivalsin elämästä tämän kirjan suosiollisella avustuksella, on se hetkeen tarttuminen. Elämä on liian lyhyt ja saattaa päättyä yllättäen. Asioita, joilla on merkitystä, on tehtävä, ja ihmiset, joilla on mitään väliä, ansaitsevat kuulla ja tietää sen, että heillä on mitään väliä. (Miten syvällistä, oon oman elämäni Gandhi ja Yoda)


Kirjassa on myös kuvia, jotka ovat ihanan naivistisia, mutta vähäeleisyydessään syvällisiä. En ole aikoihin lukenut mitään näin kaunista ja vaikuttavaa.

Pikkumiinus kirjoitusvirheistä joukossa, skarpatkaa hei siellä painossa. Tämä on liian hyvä kirja layout-mokille.

Itkuista iltaa kaikille! Tämä Saumenchs menee nukkumaan juhannuslakanoihin. (Dramaattisen tunnelman tarjoaa tänään Sibelius itse, jota "ansiokkaasti" johdin. En halua kuulla tätä kappaletta enää lainkaan.)

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Museokamaa

Tykkään ihan älyttömästi historiasta ja museoista. Olen käynyt kansallismuseossa ainakin kaksi kertaa aikaisemminkin, mutta en saa tarpeekseni. Koska pikkuveikkani ei ollut vielä käynyt kansallismuseossa, teimme hauskan pikakierroksen.

Museossa in vaikka ja mitä! Esihistoriasta keskiajan kautta nykyaikaan. Myös nukketalonäyttely on katsastamisen arvoinen. Kansallismuseossa ajan saa kulumaan helposti. Ja samalla oppii jotain! Learning is fun! Tiesittekö, että Suomesta on löydetty maailman vanhin verkko? (8000 eKr!!)



Ihana karhu! Niin lempeä katse. Siel' karhut on, siel' karhut on.

Maailman ruhnuisimmat (mutta silti kivat) nahkaspittarit. Kyllä, minulla on todella pieni jalka.


Akseli Gallen-Kallelan freskot ovat ihan huikeita. Kalevala on aina jees.


Mystisiä pääkalloja. 


Esihistoriaosastolla on niin paljon kauniita koruja.



Veli nauttii arkkitehtuurista.


Jeesuksen ympärileikkaus; osa Kalannin kirkon alttaritaulusta. Yllätyspyllätys keskiaikaosasto on suosikkini.


Tiesitkö, että Piispa Henrik on Suomen virallinen suojelupyhimys. 


Maailman oudoin Maria-patsas. Alareunassa sininen naama, jonka merkitys jäi avonaiseksi.



Tällaisen talon vielä hankin. Siis ihmisten kokoisena ja mieluummin keltaisena.


Huussi, jossa oli sisällä tekokakkaa. Helmi! 


Tajusin, minkä alan lehti Kalle on vasta kun katsoin kuvia ajatuksella. 


Kalle on siis miestenlehti. Tosin 50-luvun rohkeat kuvat ovat nykyvinkkelistä tavattoman viattomia. Nykyään naistenlehdissäkin on rohkeampia kuvia.


Tekoteetä! Jopa pula-aikana paketit olivat kauniita. 


Ihana, vm -66 Kuplavolkkari jota sai ajaa! Jee! 


Menkää ihmeessä vierailemaan Kansallismuseoon! Perjantai-iltaisin taisi olla ilmainen sisäänpääsy. Nörtti kiittää ja toivottaa hauskaa viikonloppua.