Nolot tunnustukset

Blogeja on hetken aikaa koetellut tunnustusten hyökyaalto, ja ajattelin surffata laineilla itsekin. Tarkoituksena on siis tunnustaa noloja kauneussalaisuuksia, ja koska olen virallisesti vähän ällö, lähden mielelläni mukaan. Anteeksi jos alkaa oksettaa. I'm Fanni, I'm disqusting.

Okei, aloitetaan kevyesti: en vaan tajua contouringia ja strobingia. Olen varmaan ainoa kauneusbloggaaja, joka ei varjosta nassuaan. En osaa, en hiffaa.

Jalkani ovat melkeinpä aina aivan hirvittävässä kunnossa. Rasvaan niitä aina kun muistan, eli ehkä kerran viikossa. Kantapäilläni voisi hioa puuta, ja varpaankynsieni lakkaukset ovat säälittävät.

Olen maailman laiskin sheivaaja. Sääret hoidan säntillisesti huhtikuusta syyskuuhun, sen jälkeen luonto hoitaa hommansa. Kainaloitani sen sijaan en sheivaa ollenkaan. Minulla on ikävä pigmenttihäiriö molemmissa kainaloissa ja niiden iho on todella herkkä. Lisäksi sieltä löytyy pari koholuomea, jotka repeävät auki aina, kun ajelen karvat. Olen ratkaissut ongelman hylkäämällä kainalokarvojen poiston kokonaan. En haise tai ole epähygieeninen, eivätkä ne nyt muutenkaan vaikeuta elämääni, päin vastoin. Mielestäni kainalokarvat ovat esteettisesti ihan jees, niin miehillä kuin naisillakin. Ei ole mitään ihanampaa kuin kesäinen tuuli kainalokarvoissa.

RAKASTAN finnivideoita. Voisin katsoa niitä tuntitolkulla.

Olen laiska hoitamaan vartaloni ihoa. Naaman hoidan säntillisesti, muualla vallitsee "sitten jos viitsin" -mentaliteetti. Kausittain skarppaan kyllä.

Olen vähän turhan laiska putsaamaan siveltimiäni. Aina kun sen teen, tajuan, että eipä se nyt mikään maailman raskain homma ollutkaan. Mutta ryhtyminen, se on niin hankalaa.

Olen välillä tosi ulalla trendien suhteen. Bongaan ne kyllä äkkiä, mutta harvemmin lähden mukaan saman tien. Tulen kaikkiin ilmiöihin mukaan vähän jälkijunassa, jos silloinkaan. Esimerkkinä Beauty Blender -perhe. Omistan BB:n, mutta olen käyttänyt sitä ehkä kolme kertaa. Seuraan ihastuneena sivusta merenneitohiuksia, värikkäitä kulmakarvoja ja mitä näitä nyt onkaan. Olen ehkä vähän jumiutunut jonnekin menneisiin vuosiin.

Hui, olo on kevyempi. On ollut huojentavaa lukea muiden tunnustuksia, en ole yksin häpeäni kanssa...

Throwback-haaste

Voi, minkä teitkään, Life and Other Disasters -blogin Marika! Hän heitti haasteena meikata samalla tavalla kuin teininä. Okei, tästä tulee samalla hauskaa ja vähän nöyryyttävää.

Olin teininä, hmm, erikoinen ja angstinen. Elin monta tyylivaihetta vähän sinnepäin. Olin punkkari, emo ja hippi, välillä myös mummo. Plus se lyhyt vaihe, kun melkein kilpailimme, kuka pukeutuu nuhruisimmin. Yhdessä vaiheessa pukeuduin vain mustaan, toisessa mahdollisimman moneen väriin samanaikaisesti.

Jjep. Tässä oikeastaan tiivistyy kaikki. Selfie aikana ennen Instagramia, vailla itseironian häivää, vessan peilin edessä, naama vakavana ja ah, niin kohtalokkaana. 2004. 

Tyylinäyte vuodelta 2005. Paidassa luki "Your favourite band SUCKS." 

Teini-ikä oli vaivaannuttavaa aikaa. Iho kukki, kroppa muuttui, mielialat heittelivät, olin ihan hukassa tunteideni ja itseni kanssa, ja kaikkea tätä korostin meikkaamalla sangen tyylikkäästi. Tosin sanottava on, että en koskaan loikannut mukaan kaikkein kammottavimpiin meikkitrendeihin. Olen itselleni ikuisesti kiitollinen, etten nyppinyt kulmakarvojani liikaa. Meikkivoidehuulet jätin välistä, ja meikkivoiteeni ei koskaan ollut liian tummaa. Itseasiassa päin vastoin. Se oli mahdollisimman vaaleaa. Halusin olla "pale and interesting." Naama piti myös meikata ihan tukkoon. Käytin jossain vaiheessa Max Factorin Panstickia, koska se peitti kaiken. Ei iho varmaan hirveästi päässyt hengittelemäänkään, joten ilmankos se kukki vähän lisää.

Tässä arkinen tyyli. Paljon eyelineria ja huulikiiltoa. Ja maskinaama.

Teiniaikojen meikkipussista löytyi vaalea meikkivoide, tummanruskea sekä musta kajal, nestemäinen eyeliner, kivipuuteri, peitepuikko ja huulikiilto. Taisi siellä olla jotain luomivärejäkin, mutta en muista niitä juurikaan käytelleeni. Joskus halusin räväyttää, ja piirsin mustalla kajalilla Kellopeli Appelsiini -tyyppiset viivat silmien alle. Trés cool, tiedän. Minulla oli melkein aina kestorajaukset silmissä, koska en omistanut silmämeikinpoistoainetta.

Näin mentiin kaupungille näyttäytymään. Rakastin muokata kuviani lisäämällä äärimmäisen paljon kontrastia ja mahdollisesti jonkun kelmeän filtterin, kuten tässä. Yritin poseerata samalla tavalla, muttei onnistu. En osaa ottaa itseäni niin vakavasti. 

Yksi olennainen osa naamaani olivat jo tuolloin kulmakarvat. Tykkäsin tosin maalata ne tummanruskealla Anytimen kajalilla ihan supertummiksi. Joo. Ja tietenkin käytin huulikiiltoa, johon tukka ja kaikki ilmassa leijuva mähmä tarttui. Aina Anytimea. Useita tuubeja Anytimea. Paitsi sen kerran, kun ostin Lancomen Juicy Tubesin, johon olin säästänyt rahaa pitkään ja hartaasti. Lopulta en raaskinut edes käyttää sitä, koska se oli niin hieno. (Kuvassa näkyvä Juicy Tubes on uudempi, mutta se lensi roskikseen välittömästi kuvan ottamisen jälkeen. Hyi. Never again.)

Teemaan sopiva biisi on ehdottomasti Nirvanan "Lithium." 

"I'm not scared, light my candles in a daze, cause I've found God."

Onneksi en ole enää teini-ikäinen. 

Mites sinulla, kaipaatko takaisin nuoruuden kultaisiin vuosiin?

Seilorimaatuska vauhdissa

Ikuinen asukriisi jatkuu. Nyt olen jo melkein luovuttanut ja päättänyt vaan pistää päälle mitä hölmömpiä juttuja. Tänään oli sellainen päivä. Kuulin olevani maatuska ja Pikku Myy, itse näin asussa vahvaa seilorihenkeä. Ananaskorviksiakin ehdotettiin. Nyt ne olivat kauan kadoksissa olleet (kannattaa mennä joskus tutkimaan, mitä sängyn takaa löytyy!) lemppariroikkokolmiot. Runsaiden helmojen kanssa pieni on hyvästä.

Se yrittää, se ei yritä. 

Olen koko punapäisyyteni ajan kamppailut punaisten vaatteiden kanssa. Rakastan punaista, mutta tuntuu, että se ei vaan toimi hiusvärini kanssa. Siis tuollainen rehellinen tomaatinpunainen. Maailma ei taaskaan kaatunut, vaikka sitä päälleni puinkin. Alla oleva mekko on kunnon raskausvaate, tai ainakin iso. Mutta sievä se on. Vähän jalkojen omaa ihoa vaaleammat sukkikset on aina classy valinta. Laukku on paras osa asua: se on mummuni vanha, jonka hän oli antanut toiselle mummulleni, joka antoi sen minulle. Tunnearvo on melkoinen. Ja on Aitoa Friittalan nahkaa. Hah hah, vanhat ihmiset ymmärtää vitsin. Jälkivinkkelistä asu olisi kaivannut ehkä jonkin korun, ja eihän tuo laukku mätsää kenkien kanssa alkuunkaan. Mutta onneksi suuri tulva ei tämän takia ylitse vyöry.

Pistin venäjähuivin päähän, poliittisesti epäkorrekti kun olen. Silmiin väritin utua ja huuliin sivelin Korresin Villiruusu-huulivoita. 

Paita: Lindex

Mekko: Lindex

Kengät: Salainen kirpputori

Laukku: peritty

Korvakorut: Gina Tricot

Huivi: Venäjän tuliainen

Noooin se siristää. 

Kevät tulee! Ulkona voi kulkea takki auki. Melkoista! Sen kunniaksi lisää uutta Joosea, koska olen luukuttanut tätä biisiä aika ahkerasti viime päivinä. Plussaa somasta musavideosta. KLIK!

"Ah ja voi, jo kauhistu!" mutta älä kuitenkaan liikaa!

Ps. Voouu vaauuu, teitä on jo 13! Kui jännää! 

Don't go chasing waterfalls

Ysärijysäri all the way ja parhaat asiat syntyvät vahingossa. Näistä teeseistä koostuu viime viikkojen lempparikampaus, vanha kunnon vesiputous. Tarvittiin yksi auennut päälakinuttura ja sitä seurannut naurukohtaus. Ja siitä se ajatus sitten lähtikin: tämähän näyttää oikeasti ihan nastalta.

Okei, tämä ei todella ollut lapsuuteni lempifrisyyreitä, päin friggin vastoin. Mutta silloin se tukka roikkuikin vaan. Nyt apunani on tupeerauskampa ja kasariakin kasarimpi muotovaahto. Ja niin se ponnari vaan nousee, keskellä päätä kuin korein kuusi. Tai jotain. Plus se heiluu mukavasti kun pää liikkuu. Hii.

Huomatkaa, miten versatiilinen oman elämäni Cara Delevigne olenkaan. 

Tekee hyvää tällaiselle vakavikolle. Ei se tyyli ole niin kuolemanvakava asia kuitenkaan ehkä. Lisätään soppaan vielä värikästä huulipunaa, ja siinä hän on, Fanni 6-vee äitin meikkipussilla. Muuten, etsintäkuulutan sen täydellisen oranssin huulipunan. On käsittämätöntä, ettei minulla ole sellaista. Nyt huulilla vaka vanha MACin "Chili." 

Että naurakaa vaan. Nauran kanssanne.

Pyydän myös huomioimaan kauhujen kulmakarvat. Cara juu tosiaan.

Päivän biisi on auringon ja kevään kunniaksi "Here comes the Sun" maailman parhaalta Beatlesilta.

Ps. Aamukahvilla-Henriikka naureskelikin jo ysärihiuksille. Hae ihmeessä lisää tyyli-inspistä tästä, klik.

Pps. Jostain syystä Blogger on päättänyt tehdä kuvista aivan himpskatin rakeisia. Sori.

20. + 21.

Hitihati ilmoittautuu! Joulu vie mukanaan, niin leipomisen kuin konsertoinninkin merkeissä. Myytti veti eilen kahdesti salin täyteen ihmisiä, ja joulutunnelma löytyi itse kullakin. 

Päätin kuun alussa, että tänä vuonna rakennan piparkakkutalon. Luonnollisesti tein suuria suunnitelmia pienessä päässäni.

Jotakin tällaista kuvittelin saavani aikaan.

Mutta niinhän tässä nyt kävi, ettei mennyt niinkuin Strömsössä. Muumitalon mallinen piparkakkutalo on tavallisen haastava; pyöreä ja moniosainen. Taikina ei irronnut muoteista, ja jouduin korjailemaan hommaa käsin. Käräytin ensimmäisen pellillisen. Koristelin seinät ja katot kauniisti ajatellen, että on kivampi koota valmiiksi koristeltu talo. Virhe.

So far, so good!

Kun aloin koota taloa, ymmärsin, että kuuma sokeri todella on kuumaa, jähmettyy nopeasti ja leviää kuin rutto. Sormet rakoilla ja itkua tihrustaen sain kuitenkin palasia yhteen, ja homma alkoi näyttää valoisalta. Kunnes huomasin, että yksi seinä on muita lyhyempi. Kunnes löysin yhden seinäkappaleen, joka on hilpaissut piiloon leivinpaperin alle. Koska yksi seinä puuttuu, oli katon kiinnittäminen vähän hankalaa. Säätämiseksi meni. Hienot kuorrutteeni sulivat ja suhruuntuivat. Sokeria oli kaikkialla. Ärräpää lensi. Pahoinpitelin äitiä (vahingossa!)

Mutta ihmeiden ihme, se nousi sittenkin. Ja nyt minulla on hieno, joskin tosi suhruinen ja vino muumitalo. Minä onnistuin, melkein. Opin samalla tärkeän läksyn: realismi ei ole aina pahitteeksi.

Hikisenä ja vähän ärtyneenä toivotan iloista lauantai-iltaa. Kolme yötä jouluun on. Sen kunniaksi vanha kunnon Jethro Tullin "Christmas song."

Saunaan!

Kuva: kotiliesi.fi

6.

Itsenäisyyspäivää vietetään meidän pikkutaloudessamme hyvin rauhallisesti. Aamulla neiti muusikko teki pakollisen keikan, mutta siitä eteenpäin elämä on ollut yhtä Sibeliusta, sokeria ja New Super Mario Bros:ia. Luukku numero kuusi ja itsepäisyyden tunnelmapalat. Laiskat, uniset ja höpsöt palat. Hyvä Suomi!

Uunissa paistui juureksia. Omnomruokaa.

Pesin tukan, ja pidin sitä kolme päivää leteillä. Tänä aamuna minua tervehti itsenäisen itsepäinen jew-fro.

Ah, löysin Marimekon Jokapoikapaidan kirpputorilta femmalla. Ensin yritin poseerata vakavan muotibloggarimaisesti (fail!!) kunnes tajusin, että pitäähän maailman nähdä tämä aistikas yhdistelmä: Jokapoikapaita, sloggit ja villasukat; matchy matchy! Kaikki niin made in Finland.

Punnitse ja säästä vastaa tämän illan sokerihumalasta: Candy Bros.:in nougat, sekä suklaalla kuorrutetut kirsikat ja mangot, nam. Nam on myös uusi Trendi.

Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa, suomalaiset ja muutkin. Herkän patrioottiseen tunnelmaan meidät vie verraton M.A.Numminen kappaleellaan "Joulupukki puree ja lyö." Nauttikaa.

"Rauhoittava" yrttitee

Kas, kätevänä hippiemäntänä  tekaisin itse yrttiteetä. Se oli helppoa se. Kun oli purkkeja tyhjänä (Dammansin "Le jardin bleu" oli ehkä karseinta maistamaani teetä heti Yellow labelin jälkeen. Yh.) ja teki mieli valloittaa taas uusi territorio omiin nimiin.

Laventelia, valeriaanaa (as in rohtovirmajuurta) ja inkivääriä, kippaan ja ravistaen. Kivaa on. Toki jos on ihka-aito luonnon ja hippiaatteen ystävä, ne yrtit poimii ihan itse tuolta luontoäidin helmasta. Minä olen urbaani ja kiireinen moderni nainen, en minä ehdi tuonne susirajan taakse metsään sotkemaan, ostin siis yrttini kaupasta.

Parempien yöunien ja rauhallisemman mielen kiiltävät kuvat silmissäni en ajatellut, että näiden kolmen yrtin yhdistelmä ei ehkä toimikaan just ihan satasella. Ensiksikin: valeriaana haisee aivan kamalalle. Toiseksi: valeriaana haisee aivan kamalalle. No, ajattelin sitten pistää salviaa keventäväksi elementiksi. Salviani oli homeessa. Tai ainakin luulen niin. Enkä yleensäkään ymmärrä, miksi ajattelin salvian olevan keventävä elementti. Tai että se sopisi tähän keitokseen.

Siinä makoisia toukkia. Teretulemast teelle vaan.

Nyt illalla uskalsin hauduttaa ensikupposen. Oli meinaan Rapsakka ensipuraisu. Laventeli maistuu vaatekaapille. Inkivääri potkaisee. Mutta valeriaana pistää unettamaan. Ihmeellinen yrtti.

Onneksi en laittanut sitä salviaa. Ties mikä aatsipoppa tämä sitten olisi.

Tämä on pahaa. Niin pahaa.

Maailma 1 - Fanni 0

Ps. Oho, blogillani on jo 9 lukijaa. Ainakin yhdeksää ihmistä kiinnostaa. Hahaa. Hymyilen teille bepantheninvalkoista hymyäni ja linkitän teille iloista musiikkia. JEE!

Teiniangstia, ystävät!

"Myydään: elämä 50 p.

Kaikkein tyhmintä on puhelinmyyjät, lomat ja työttömyys. Mutta vielä typerämpää on ulkopuolisuus, junasta tipahtaminen, pakkoystävällisyys ja tulevaisuudettomuus, sehän ei ole ede sana. Silmissä vilistää joku ihme Tukholman ostoskatu, en mä sinne tahdo, mä tahdon uudistua ja repiä ääliöitten aivot ja syöttää korpeille ja polttaa vaniljasikareita ja saada keuhkosyövän ja KUOLLA 27-vuotiaana kuten kaikki suuruudet, koska mä olen suuruus ja loistava ja voittamaton ja älykäs ja parempi kuin kukaan muu IKINÄ.

Tällasta tänään, bienvenue vaan, älytön blabberismi ja lii-oittelu."

Hei, olen Fanni 17 vee, ai kuinnii angstinen? 

Päivän asu. NOT. 

Angstin kruunaa luonnollisesti vanha kunnon Nirvana. Angstia viikkoosi!

Köh köh niisk

Terveisiä sairastuvasta! En kirjoita siksi, että minulla olisi tylsää, sillä kyllä flunssaisen elämä on mielenkiintoisia käänteitä täynnä.

Jotkut ihmiset eivät panosta sairaana ulkoiseen olemukseensa, mutta minä olen toista maata. Tänäänkin oikein vaihdoin paidan, kun olin samaa villapaitaa käyttänyt jo torstaista. Huomaa isältä pöllityt lainatut collegepöksyt, superchic viitta (en tosiaan leiki supersankaria yksinäni täällä) ja siististi yleisnuhruinen olemus. Tukan sentään pesin. Niin ja sukat ansaitsevat erityismaininnan. On ne kauniit.

Peilipose ja duckface. Wonderful!

Sairaana on aikaa sivistää itseään. Tärkeintä on katsoa mahdollisimman typeriä elokuvia, joista ei vartin kuluttua enää muista mitään. Ja tietenkin Uutta Sherlockia, koska siinä on Benedict Cumberbatch. Oi, Benedict.

Tietenkin ravinto on tärkeää. Olenkin painottanut riittävää kalsiuminsaantia syömällä aika paljon lakritsijäätelöä. Myös pikanuudelit ja Saarioisen äitien tekemät kasvispihvit pitävät tasapainoisen ruokavalion tasapainoisena. Olen muistanut nesteyttää itseäni juomalla runsaasti Panadol Hottia. Se on herkullista ja pitää yleisen pöhinän hyvänä. Sponsorisopimusta odotellessa.

Kauneusvinkki: Bepanthen.

Niin, ja jos elämä neljän seinän sisässä tuntuu ahdistavalta, kannattaa tehdä virkistäviä retkiä lähikauppaan. Pää huppuun ja yritä pysyä pystyssä.

Blogeja syytetään asioiden silottelemisesta. Tässä tapauksessa olisi ehkä kannattanutkin vähän silotella. Mutta koska olen juonut jo aika paljon tätä herkullista nestemäistä särkylääkettä, on arvostelukyky heikentynyt. Terveydeksenne, siis!

Onneksi musiikki on hyvää. Kuten tämä kappale. Ehkä paras biisi aikoihin. Eteerisyyttä, ystävät.

"Tänään juhlistan naiseutta!"

Eräs ystäväni lohkaisi viisaasti: on hienoa olla nainen, tänään juhlitaan sitä!

Naisellisuuden ja kesän kunniaksi vähän jotain liehuvaa, kiharaa, punaista ja värikästä (lue: joukossa valkoista! Ooh!)

Päivän pukimet, palasina, s'il vous plait:

Miksi pissiksiä aina pilkataan kun ottavat kuvia peilin kautta? Toimiva metodi.. not.

Joku naamaraja selkeesti. Pyydän huomioimaan tyhjän seinän (Beatles lähti lentämään, oikeasti) ja esteettisesti mytätyt kollarit siellä sängyn alla.

Joinakin aamuina tukka vaan onnistuu. Tänään, kerrankin, se oli hyvällä tuulella. Kaksihaarainen tosin. Vähän tupeerasin ja tupsutin hiuspuuteria, suolasuihketta ja lakkaa. Tuuli ei myöskään tee pahaa.

Tämän hetken lempparilaukku! Pihistin Soilalta, kun "on kuulemma liian painava". Ehkä tässä kohdataan kokoerojen vaikutus,  kun minusta liian kevyt laukku tuntuu oudolta. Tunki haluaa tunkin nyssäkän. Salkut on aina jees, varsinkin kun ovat aitoa nahkaa.

All time suosikkikengät, jotka on ottaneet jo niin paljon osumaa, että alkavat hajoilla. Parin viikon takainen sorassa kahlaaminen ei auttanut asiaa, ei. Huomaa esteettinen kahden maton raja. Tämä on esteettinen päivä!

Kulmakarvat eivät näy, mutta paikoillaan ovat. Kaikki muu on turhaa. Paitsi huulipuna, tietty. Tänään Max Factoria, sävy 812 Flame tree (liekkipuu? Ok.)

Toki parhaimmatkin asiat voivat muuttua märiksi ja suttuisiksi, kun käsienpesualtaan viemäri tukkeutuu. Pakkohan se oli avata, ja kyllä, mönjää tippui varpaille.  

Siitä huolimatta, tämä on kaunis päivä, ainakin Helsingissä. Näin hevosia ja söin croissanttia Ekbergillä. 

Pusuja neljälle lukijalleni (hohoo!) ja muillekin. Jätän poskeenne huulipunajäljen.

Prillisilli

Juhlistan tänään uusia laseja. Nämä on erikivat, verrattuna aikaisempiin jotka olivat jo aika kulahtaneet ja yäk.

Kivaa näissä Redgreeneissä (Ray Banit ei vaan kuulkaas istuneet, nenälle tai kukkarolle) on se, että nämä sopivat kaikkiin juttuihin, niin koulutyttöilyyn kuin grungelusmupäiviin. Ehkä hankin syksyllä vielä jotkut toisenlaiset, kyllästyn kuitenkin niin nopeasti. Ja hei, silmälaseja on pakko käyttää koko ajan. Vaihtavat ihmiset paitaakin useammin kuin kerran kolmessa vuodessa.

En ole ihan vielä kekannut, miten meikata silmät näiden prillien kanssa, mutta näppärästi siirsin ongelmaa myöhemmille ajoille ja sutaisin huulipunaa. (We Care Icon, 23 True Red ja 24 Deep Red) Lusmu mikä lusmu!

Niin ja koska olin jo kätevästi riisunut virallisen päivän asun, jonka myös kätevästi sotkin maidolla, tässäpä virallinen jokapaikansuosikki, legendaarinen lohipaita! Pikkuveljen mukaan maailman rumin vaate ikinä (pyysi samaan hengenvetoon saada lainata), kämppiksen mukaan "ei tuolla miestä saada!" Mitä minä miehillä, minulla on paita jossa on kuksa, onki ja kala! Finland. 

Ach, päivän musapala.. 

Yh.

Joskus elämä on vähän hankalaa, ja tuntuu, että kaikki kauneus on kadonnut ympäriltä ja ennen kaikkea itsestä.

Elämä alkaa näyttää tältä:

Se muuttuu nuhjuiseksi kasaksi. Kasan alle on hyvä piiloutua ja kurkistella sieltä maailmaa väsynein silmin. 

Mutta toivoa ja kauneutta on, täytyy vain uskoa! Katsopa, tässä sitä tarjotaan:

(Esineet eivät ole omiani, itse laitan likaiset alushousut pyykkiin ja jätän Kentucky Gentlemanin sinne kauppaan.)

Jotta ei menisi liian synkäksi, mukaan kappale, joka tekee olosta hetkellisesti hyvin rauhallisen.