Näytetään tekstit, joissa on tunniste Inspiraatio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Inspiraatio. Näytä kaikki tekstit

maanantai 18. helmikuuta 2019

Kohti minimalismia?

Minimalismi, tuo ah niin trendikäs sana! Ja mikäpä jottei, sillä tietynlainen Nuuskamuikkuilu tuo mielenrauhaa. Konmarittaminen on ollut trendikästä jo jonkin aikaa, ja onkin varmasti ihan toimiva metodi. Itse vaan kavahdan siihen liittyvää henkisyyttä, joka tuntuu minulle täysin vieraalta ja sopimattomalta. Sen sijaan ihan järkiperäinen minimalismi vetoaa minuun kovasti. Sillä kuten aiemmin olenkin jo paasannut, yletön tavaramäärä ahdistaa. Ja haaliminen on vaan ympäristön kannalta kuormittavaa. Meillä on jatkuva tarve hankkia aina vaan lisää. Se on loputon kehä. En toki omassa elämässäni usko siihen, että vain passilla ja hammasharjalla tulee toimeen, enkä koe mielekkäänä esimerkiksi sitä, ettei minulla olisi levyjäni tai kirjojani. Omalla kohdallani minimalismi ei olekaan sitä, etten omista mitään. Mutta mikä on tarpeen ja mikä ei? Tätä olen pureskellut paljon.

Tässäpä oikeastaan se meikkipussi, jolla tulisin oikein hyvin toimeen.
Jokin tumma luomiväri satunnaisten rajausten tekoon tosin unohtui. 
Katsoin viime viikolla Netflixistä dokumentin nimeltään Minimalism - A documentary about the important things. Se oli ravisteleva kokemus. Järkiperäinen, kiihkoton ja silti todella syvällinen dokkari sai minut ajattelemaan suhdettani tavaraan. Että olen ennen ostanut tunteellisesti, lohduttaakseni itseäni tai jotain ihanneminää ajatellen. Se on varmasti aikanaan ollut aika luonnollinenkin tapa reagoida elämän synkkyyteen. Että ostamalla uuden huulipunan on saanut edes hetkellisesti lohtua tykyttävään pahaan oloon. Kosmetiikka oli pahimman masennuksen aikana minulle ihan oikeasti tärkeä juttu. Mutta nyt haaliminen vähän nolottaa.

Uuden ostamisesta saatu onnentunne on kovin lyhyt. Se erikoisen värinen huulipuna jäi lopulta laatikkoon pölyttymään ja luomivärit koskemattomiksi. Vaatteet kaappiin tai ryppyyn lattialle. Olen joutunut toteamaan, että ehkä olenkin nykyisin se tyyppi, joka käyttää päivittäin punaista huulipunaa. Tai, jos oikein villiksi heittäytyy, viininpunaista tai nudea. Miksi minun siis pitäisi omistaa jokin hullun värinen puna? Miksi minulla on todella monta luomiväripalettia tai -nappia? En käytä niistä edes puolta. Tai miksi ostan vaatteita ihanneminälle, joka on kukkamekkoon ja valkoiseen pellavaan pukeutuva luonnonlapsi. Olen ehdottomasti ja valitettavasti luonnonlapsi, mutta en pukeudu kukkamekkoon, enkä missään nimessä valkoiseen. Minulla on melkein aina farkut ja musta paita päällä. Ja niissä vaatteissa koen oloni mukavaksi ja kotoisaksi. Pukeutumistyylini on oikeasti aika minimalistinen ja tavanomainen. Utilitaristinen, jopa. Ne ihanneminän vaatteet jäävät lojumaan kaappiin. Ne ovat ihania, mutta ne eivät ole minua. Ne ylläni minulla on vaivaantunut olo. Ne saavat aikaan ahdistusta, kun kaappi on täynnä ja silti ei ole mitään päällepantavaa. Tarvitsenko oikeasti useat farkut? Enkö mieluummin omistaisi parit hyvät, joita on ilo käyttää? Pitääkö minun hankkia kaappiini kaikkea ihan kivaa ja trendikästä, jos vaikka kuitenkin tulisi käytettyä, vaikka tiedän jo kaupassa, että no no senor. (Ja sitten se suuri kysymys: miksen heitä näitä reikäisiä alkkareita menemään.)



Ostaminen ja omistaminen saattaa tuoda hetkellistä iloa, kunnes pian täytyy taas saada ostosfiksit ja ostaa lisää. Mikä noidankehä! Ja luopuminen, se on hankalaa. Tavarasta tulee suojamuuri, ja uudesta tavarasta ihanne. On vaatinut todella suurta ajattelutavan muutosta ja raskailta tuntuviakin valintoja päästä näinkin pitkälle. Ja näinkin pitkällä olen kesken ja sorrun ihan idioottimaisiin juttuihin.

Tyhjensin vaatehuonetta ja ihan valtava läjä vaatteita meni kellariin. Se tuntui hetken aikaa ikävältä, mutta lopulta olo oli puhdas. En edes muista mitä pistin pois. Tyhjensin meikkilaatikkoa, ja laitoin useamman luomivärin pois. Aion antaa ne eteenpäin ystäville. Seuraava askel on myydä ja lahjoittaa ylimääräiset vaatteet. Parissa Facebookin kirppisryhmässä olenkin onnistunut pistämään rojua kiertoon. Ja jo nyt tuntuu, että olen saanut elämääni kirkkautta ja rauhaa. Ja on upea oivallus, etten koe tarvitsevani mitään. Ei ole ihanneminää, jolle ostaa vaatteita. On Fanni, joka tykkää tylsästä. On Fanni, joka viihtyykin laadukkaissa perusvaatteissa. On Fanni, joka käyttää aina samaa huulipunaa. Ja silti, on Fanni, joka rakastaa kirjojaan, levyjään, vaatteitaan, kasvejaan, hajuvesiään, astioitaan, huonekalujaan ja kenkiään. Konmarin "spark joy" on tässä kohtaa ihan hyvä ajatus. Ne asiat, jotka saavat minussa aikaan iloa, saavat jäädä. Muu joutaa pois, ja se tuottaa vasta tuottaakin ihan valtavaa iloa. Minun ei tarvitse tarvita tavaraa. Tarpeeni ovat aivan muualla, haluan rakkautta ja mielekkyyttä. Haluan olla vähemmän markkinakoneiston orja ja kuluttaja, enemmän Fanni. Siinäpä tavoitetta kerrakseen, huhhuh.



Tällä hetkellä mieletöntä iloa ja tyydytystä tuo kasvien kasvattaminen ja uusien silmujen seuraaminen. Onhan ne kasvitkin omaisuutta, mutta niin erilaista. Menninkäisenlehti ja palmuvehka vaan puskevat uutta lehteä. Iloa tuo myös se, että opettelen arvostamaan sitä mitä minulla on. Suosittelen kokeilemaan!

Loppukevennyksenä: paiskasin ystävääni Lottaa semiaggressiivisesti mutamalla vaatteella ja meikkituotteella. Hän pohti, että kehtaako ottaa kaikkea. Lähes ärähdin, että "Vie nyt hyvänen aika pois nämä mun nurkista pyörimästä!" Ja lopulta hän kysyi huvittuneena: "Ootsä Fanni kattonu paljonki minimalismivideoita Youtubessa?"
"Hä, ai kuinnii?" Ja vastaus on tietenkin, että olen. Voi tottavie minä olen. Terkuin, hurahtanut tavaravuoren sisällä.

Ja kun näen, että eteenpäin laittamani tavarat saavat uuden elämän ei luopuminen harmita pätkääkään. Decluttering, jossa tavaraa päätyy kaatikselle muuten vaan on karsea ilmiö, sos.



“I've found that the less stuff I own, the less my stuff owns me.”
― Nathan W. Morris

Samaistutko vai oletko täysin vastarannalla? Kirjoituksen kuvituksena muuten sellaisia juttuja, joista en hevillä luovu: kirjavuori, Mummun ja Ukin matto, isän vanha kitara, Mummun ja Vaarin taulu. 

Valoisaa alkavaa viikkoa! Muista: sinä itsessäsi olet arvokas ja hyvä!

Ps. Sori tää on ollut ihmeellistä ränttäystä koko ajan. Mielessä on vaan niin isoja keloja jotka tuntuvat muuttavan elämää. Täytyy varmaankin keksiä jotain kevyttä välillä, en halua muuttua siksi raskaaksi ja ärsyttäväksi paasaajaksi. Terkuin, Piisamirotta.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Hairspiration

Olen todella kyllästynyt hiuksiini. Vaikka kuinka hoidan, ne ovat takkuiset ja elottomat. Leikkasin niitä hiukan itse näppärän ponnarikikan avulla (tsekkaa vaikkapa tästä!) mutta ne ovat silti vaan mälsät. Garnierin hunajanaamio, josta juttua myöhemmin, auttoi hieman, ja öljymuhittelutkin tarjoavat ensiapua, mutta minusta alkaa tuntua siltä, että ainoa apukeino on laillinen saksiminen.

Minun tekisi mieli lyhentää ihan reippaasti, mutta samalla pelkään, että pallonaama vain korostuu. Pehmeä lasku olisi lyhyt polkka, ja olenkin kaivellut interwebsistä inspiraatiokuvia, jotka läjäytän nyt tähän.


Pitkät polkat olisivat todellakin mukavuusalueellani, sillä tällaisia minulla on ollut usein. Pienikin muutos freesaa ilmettä aika paljon. Vasemmanpuoleinen leikkaus on hauska pienen sivusiilin ansiosta. Se tekee siitä erityisen, muttei liiaksi. Ihania ovat Kirsten Dunstin ja Emma Stonenkin hiukset. (Emma Stone<3)



Oikeasti minua houkuttaisi leikkauttaa selkeästi lyhyemmät hiukset. Mieleni tekisi pitkästä aikaa otsistakin! Olen vähän sotkuisempien frisyyrien ystävä, ja kaikkein mälsintä on tuntikausien väkertäminen päivittäin. Tykkään siitä, että voin pestä, harjata, lisätä muotovaahtoa ja poistua ovesta. Tukkani on melko runsasta ja painavaa, joten pieni keventäminen ei ainakaan haittaisi. Otsatukka ei saa olla liian pitkä, koska silmälasit. 


Minua viehättää ajatus korvien näkymisestä, sillä tykkään korvistani, vaikka se kuulostaakin kummalliselta. Etenkin keskimmäinen malli on supersöpö. Monet näistä kampauksista ovat ihanan ysäreitä. Minulla oli mukulana aina polkkatukka ja otsis. 

En tiedä, sopisiko minulle noin lyhyet hiukset, sillä minulla ei ole kaulaa ollenkaan. Täytyy keskustella asiasta kampaajan kanssa. Jotain tarttis kuitenkin tehrä. 

Onko jollakulla muulla hinku saada muutosta tukkaan? Mitä olet ajatellut?



sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Suhe Live - "Siinä sä oot"

Seuraa armotonta mainostusta ja hypeä, kuten asiaan kuuluu. Suhe Live julkaisee piakkoin ensimmäisen joululevynsä, joka kantaa nimeä "Siinä sä oot."

Tämä on tosi spesiaalia. En tietenkään ole täysin puolueeton mielipiteissäni, mutta uskokaa kun vilpittömästi ihastelen.

Miksi tämä on vuoden paras (joulu)levy? Esim siksi, että...

1. Se kuulostaa freesiltä.
2. Sitä teki ihan paras jengi.
3. Sovitukset on hienoja.
4. Jumala puhuu tämän levyn kautta.
5. Se on sopiva seos vähän vieraampia ja tutumpia joululauluja.
6. Levyllä on kaksi ihan upouutta laulua; jäätävän mahtava "Jeesus on keskellämme" (tulevaisuuden
klassikkojouluylkkä, anyone?) ja meitsin väsäämä "Siinä sä oot."


Ja viimeinen syy, joka on henkilökohtaisin: "Siinä sä oot" on ensimmäinen tekemäni laulu, joka on levytetty.

Asiakastodistuksia: "Itkin kahvikuppiin!" "Olin vaan et wou, mitä ihmettä!" "Löysin itseni lattialta makaamasta ja kuuntelemasta tätä!"

Stay tuned. 

torstai 30. toukokuuta 2013

Bones.

Jon Acuffin Stuff Christians like on ehkä yksi parhaita juttuja internetissä, tämän videon (klik!) ja oman blogini lisäksi. Ai miksi? Stiigaa ite!

"Arrive empty to the grave, having given all you were given, stewarded all you were tasked with.

Give the grave only bones."

'Nuff said. Amen!


Jos ottaisin tatuoinnin, tämä teksinpätkä olisi kova kilpailija. Tein muuten ylläolevan kuvan ihan omin pikku kätösin. Huoneentaulu, nääs.

Rohkeeta loppuviikkoa!!!

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Dove Real Beauty Sketches

Pakko jakaa aivan ihana video, jonka aivan ihana Eeva jakoi Facebookin puolella. Ehkä tämä on mainos, mutta todella koskettava sellainen. En itkenyt, olenhan kiveä, mutta melkein.

Kampanjaan osallistui naisia, jotka saivat kuvailla itseään poliisipiirtäjälle (apua, mikä se on på finska??!!) Tämä piirsi kuvat kuulemansa perusteella. Sen jälkeen tuntemattomat henkilöt tekivät saman, kuvailivat naisten ulkonäköä.

Melkein jo arvaakin, kuvat olivat aivan erilaisia. Naiset olivat kuvailleet itseään ihan pieleen. Muut näkivät heidät toisin: kauniimpina, keskittyen hyviin asioihin. Naiset itse keskittyivät ryppyihin, pulleisiin poskiin, kapeisiin huuliin.


Mieletön opetus. En tiedä, mistä Dove on repinyt faktansa "vain 4% maailman naisista näkee itsensä kauniina", mutta ajatus on varmasti oikeassa suunnassa. Ihailen Doven ideaa mainostaa "aidoilla naisilla" (""-merkit valinnaisia) Erittäin onnistunutta mainontaa, minuun se ainakin vetoaa.

Tässä linkki YouTube-videoon (klik!)
ja kampanjan nettisivuille (klok!)

Disclaimer -Ps. Ei, en pidä eläinkokeista, palmuöljystä tai mistään ekokatastrofeista. Hyi niille! 

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Urge for going

Kaipaan tien päälle. Ymmärrän, mistä Pelle Miljoona laulaa, kun hän juttelee kaupunkien huutavista valoista. Haluaisin nähdä enemmän, haistaa ja maistaa vieraita kaupunkeja, metsiä ja meriä.

Tämä teksti alkoi hyvin: Pelle Miljoona -sitaatti. Yeah. 

Venetsian pulut.

Tasaisin väliajoin (lue: aina) minut valtaa valtava kaiho tehdä Nuuskamuikkuset. Lähteä jonnekin ja kadota hetkeksi. 

Luin perjantaina isoa maailmankartastoa. Opin, että Texasissa on kaupunki, jonka nimi on Corpus Christi. Intiassa on vielä niin paljon nähtävää. Kanadassa on Saskatchewan laakso, joka on kuulemma keväisin uskomaton. Venäjän halki voisi matkustaa junalla. Ratsastaa Mongoliassa. Santiago de Compostela. Irlannissa maa syöksyy mereen. Tyyni valtameri. Kioton kirsikkapuut. Afrikka. Intiaanireservaatit. En tiedä mitään Lähi-Idästä, se pitäisi korjata. 

Grasse, France.
Punainen jättiläinen ja ihmeellinen Nousevan auringon maan juna.
Totoromaa!
Hagia Sofia


Klikkailen maanisesti Travellinkkiä, ja suustani purkautuu marinaa: kuemmääookäynymissään! 

Minun ei pitäisi lukea kartastoja. 

Otsikko vinkkaa jo päivän biisistä: Joni Mitchell ja "Urge for going" - "I get the urge for going but I never seem to go."

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Valoa ja kalavaleita

Muutama tunnelmaotos kuluneelta viikolta. Sitten en enää puhu Kalevalasta, ainakaan hetkeen. (Sori kuomat, olen ollut yhden asian nainen!)

Hullu viikko takana, toinen edessä. Harjoittelu, Kalevala-yöjuoksut ja kaikki valo ja energia ovat ottaneet koville, ja nyt odotan sitä surullisen kuuluisaa "crash and burn" -moumenttia.

Mutta oli miten oli, mieletön viikko ja mieletön elämä ja mieletöntä kaikki muutenkin. Seuraavat kuvat mieletöntä kansallisromantiikkaa, koska vieläkin soi päässä Kalevalat ja runonjalat kutittelee varpaita.


Hei hoi, neuvostohauki! (Tajusin patsaan symbolisen merkityksen vasta näillä näppäimistöillä)


Kalevala-pose, keskiviikkona klo 23.59.


Perjantaina jo tässä, Hakasalmen huvila klo 10.15


Larin Paraske ja pari muutakin urheaa runonlaulajaa, noin klo 10.40.


Ja korvissa killuttelivat luonnonoikut heposet, tietenkin. (Kalevala Koru, mallin nimeä en tiedä, enkä ole löytänytkään...)

Ja koska elämän suuriin nautintoihin kuuluu uni puhtaissa lakanoissa, vetäydyn juurikin sinne runonjalkoineni ja valeriaanoineni. VIVA LA VIDA!

Niin ja päivän musiikkikappale, se on Myyttiä, vakaa ja vanhaa.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Aurinkomme ylös nousi


Ihana valo! Vaikka olen tällainen vampyyri, on kevät ihana vuodenaika. Tai ainakin tämä tietoisuus keväästä. Täytyykin alkaa tehdä kevätlaulua.

Koko viikonloppu on ollut progen juhlaa, joten miksipäs en kuuntelisi vielä lisää vänkiä tempomuutoksia ja hassuja tahtilajeja. Kuuntele sinäkin! 

Analyyttistä ja aurinkoista alkuviikkoa, kuomat! 

Ps. Jo vain, minut löytää myös Instagramista, nimellä fannilaurella. Ei juuri ruokakuvia, mutta Lo-FI, LO-FI!

perjantai 28. joulukuuta 2012

Urhea punapää

Disneyn "Urhea" on ihan loistava elokuva. Ai kui? Koska se sijoittuu Skotlantiin. Koska soundtrack on sopivan säkkipillinen. Koska siinä on karhuja. Parasta kuitenkin on sankaritar, Merida. Vielä parempaa on Meridan iso, kihara, hulmuava, punainen kuontalo.


Ihanaa, että Disney prinsessa on kerrankin omapäinen ja fiksu. Ihanaa, ettei loppuratkaisu olekaan rakastuminen ja prinssi. Ihanaa, että sankaritar on punapää, joka käyttää jousipyssyä ja ratsastaa! Minäkin tahdon punaisen tukan ja jouskarin (ja sen hepan!!!)

Alan harkita hiusvärilakon päättämistä. Tosin ei minusta silti tulisi noin coolia, ellen alkaisi elämäntapalarppaajaksi.

Lopuksi vielä soundtrack-fiilistelyä. 

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Lumen Valo ja Mysterium


Lauluyhtye Lumen Valon joulukonsertti Uspenskin katedraalissa oli, jälleen kerran, henkeäsalpaava. Vanha musiikki tuo ainakin minulle joulun (ja uuden vuoden, pääsiäisen, synttärit, kesän... No, tajuat varmaan...) ja Lumen Valoa parempaa vanhan vokaalimusiikin taitajaa en juuri keksi. Hilliard Ensemble, ehkä.

Ohjelmisto oli ilotulitteita ja räjähdyksiä, alusta encoreen. Erityinen huomio O magnum mysteriumeihin: La Roccan, Lauridsenin ja Gabrielin. Gabrieli on ikisuosikkini, ja kauniisti se soikin. Joukossa oli myös Piae Cantionesia, jee! Tällä kertaa "Salve, flos et decor", josta muuten tein itse arrin tänä syksynä. Iloitsin myös Sidoroffista, Komulaisesta ja Brittenistä. Ohjelmiston jokainen kappale oli kuin minulle valittu, ja liikutuin. Useaan otteeseen.

Lumen Valon sointi on aivan mieletön. Varsinkin miehet olivat tänään kovassa vedossa. Laulu oli puhdasta ja hivelevää. "Wexford Carol", jossa tulikasteensa koki yhtyeen uusi baritoni, Valter Maasalo, oli viehättävä ja keveä. Koska se on yksi lempparibriteistäni, oli ihan pakko tykätä. Miehet lauloivat "In natali Dominin", ja riisuttu harmonia toimi kuin häkä.

Jo konsertin alussa tuntui, kun joku olisi käärinyt minut huopaan ja tuuditellut koomaan. Laulajien intensiteetti oli sitä luokkaa, ettei yleisö uskaltanut hengittää, ennen kuin laulajat hengittivät. Lumen Valo on taitava esiintyjä, hallittu ja hillitty. Jos, ja kun, musiikki on hyvää, ei tarvita muuta. Tietenkin itse katedraali oli hengästyttävän kaunis, ja valomies osasi asiansa, mutta tämä ryhmä olisi hyvä vaikka perunakellarissa. Voisinkin säilöä vähäsen Lumen Valoa itselleni perunakappaan, ottaisin esille iltaisin ja menisin sen säestyksellä nukkumaan.

Niin ja encore, "Bogoroditse Dyevo" oli niin täynnä tunnetta ja rakkautta, että hiljaiseksi veti. Koko konsertti oli yhtä pyhyyden läsnäoloa, joka tuntui keuhkoissa ja selkärangassa.

Konsertteja on vielä muutama tulossa, suosittelen kokosydämisesti! Kuuntele, jos et usko!

Ps. Anteeksi ylisanaisuuteni ja adjektiivien liikakäyttö, olen vain aika riemuissani.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Oi, Antony


Joskus käy näinkin: ensin vihaa jotain artistia, kunnes viha muuttuu rakkaudeksi. Antony & The Johnsons on näitä tapauksia.

En pidä Antonyn vibraatosta, en äänestä. En tuosta älyttömästä ulinasta ja koko henkilöhahmosta noin yleensäkään.

Mutta silti kuuntelin. Ja kuuntelin. Kunnes jotain aukesi. Miehellä on verta vuotava sydän. Yhtyeen äänimaailma on taianomainen. Soitinsovitukset. Melodiat. Voi, äärimmäinen kauneus.

Välillä epäilen silti, pidänkö Antonyn äänestä. En ihan ymmärrä miestä (tai naista), enkä ole tutustunut tämän historiaan tai harrastuksiin. Mutta joskus rakkaus on sitä, että antaa olla, hyväksyy toisen erilaisuuden ja ottaa vastaan kaiken kauniin, mitä rakastajalla on tarjota.

Joten jos tapaat minut unelias hymy kasvoillani, leijumassa talvisessa maisemassa, on tässä ainakin yksi syy.








Hyvää alkavaa viikkoa, ollaan lempeitä!

Ps. Hähää, linkki erikseen joka rivillä. 

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Begin again

Joskus kaikki on niin kaunista, että haluaa vain nauraa ja tanssia. Vaikka yksin pimeässä huoneessa. Pyöriä ja pyöriä ja pyöriä, kunnes kadottaa suunnan.


Kuuntelen tätä kappaletta monta kertaa peräkkäin ja hymyilen, koska siinä tiivistyy aika paljon:

Dream... How I dream to feel.
Dream... How I dream to feel.
And everything will fill with light,
A golden sun would fool this night.
And all that is and ever was
Begin again,
Begin again.
To feel, finally for real.


tiistai 16. lokakuuta 2012

It's simple


Johnny Cashilla oli hallussaan tiivistämisen taito. Ei kaikki olekaan niin hankalaa, hei. Don't take it too hard. (Biisivalintakin ilmeinen. En stressaa!)



Kuva: andrewromano.tumblr.com

lauantai 25. elokuuta 2012

Colours

Intian värit olivat täydellisiä. Kaikkialla oli väriä, kimallusta, kuvioita ja kauneutta. Jopa tällainen vampyyri innostui pitkästä aikaa muustakin kuin mustasta ja harmaasta. Poltettu oranssi, keltainen, vihreä, viininpunainen ja intialaisten tapa yhdistää vastavärejä tekivät vaikutuksen. 


Pyhän miehen kukka. 



Minttu-sitruunamehua aamulla. Nam.



Malai Kofta.


Mysoren basaarissa myytiin paljon kauniita kukkia...


...värijauheita...


...rannekoruja...


...ja tuoksuöljyjä kauniissa pulloissa. Niin kauniita.

'

Värikäs seuralaiseni.







Syksyllä voisinkin pukeutua punaiseen mekkoon ja laittaa kukkia hiuksiin; jospa se piristäisi kaamoksen keskellä. Otan mallia intialaisilta: vaikka olisi vain tavallinen arkimaanantai, on syytä pistää itsensä koreaksi. 

Seuraavaksi jatkan suosikkiosuudellani, Intian ihmisillä. 

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Jolly marvelous

Haluaisin olla brittiläinen opiskelija. Koulupuvut, isot kivilinnat, järkevät nahkakengät, älykkölasit, salkut, tweed, kyynärpaikat, vekkihameet, villaneuleet, kauluspaidat... Olisi mukava näyttää skarpilta, mutta söpöllä ja vähän jopa vinksahtaneella tavalla.








Olisipa jo syksy niin kehtaisi. 


Kuvat: picasa, tumblr, wallisversuskate.blogspot.comssplprints.com, flickr.com, nibsblog.wordpress.com,