lauantai 12. joulukuuta 2015

One small child

(Ajattelin jakaa uudelleen yhden vanhan tekstin, koska sen ajatus alkoi puhutella jälleen. En tahdo saarnata tai lyödä Raamatulla päähän, vaan ennemminkin fiilistellä armoa ja lohdutusta. Sellanen disclaimer..)

Joulu on tavattoman kiva juhla. Se on niin harras. Luen jouluevankeliumin. Laulan seimen lapsesta, joka syntyy aina vaan ja uudestaan. Ostan älyttömän määrän lahjoja. "Hiljennyn" "joulun sanoman" äärelle. (Todellisuudessa katseeni etsii suklaarasiaa.)

Ja se perimmäinen syy koko joululle, se "sanoma", on ihan hukassa. Jeesus syntyi, ja kaikesta tästä on tullut vain fraasi, jota toistelen kuin kauppalistaa. Jeesus syntyi, ok ok. Jeesus syntyi, ja siellä oli se tähti. Jeesus syntyi, ja minä saan yhtenä päivänä vuodessa fiilistellä hartaana kiiltokuvia, hohdetta, suloista autuutta. Jeesus syntyi, ja puhun tapahtumasta kuin puhuisin minkä tahansa lapsen syntymästä. Hienoa, kaunista, ihmeellistäkin. Mutta se on vain lapsi. Maailmaan syntyy päivittäin 490 000 lasta. Miksi yksi olisi erityinen?

Mutta ei se ollut vain lapsi. Jeesus ei syntynyt vain, jotta jälkipolvet saisivat kauniin tarinan kerrottavaksi. Jeesus ei syntynyt tullakseen kiiltokuvaksi. Jeesus ei syntynyt vain syntymisen takia.

Jeesus syntyi, koska olen koulukiusattu. Koulukiusaaja. Musta. Valkoinen. Jotain siltä väliltä. Iso. Pieni. Ihastunut väärään mieheen. Ihastunut vääriin asioihin. Homo. Hetero. Jotain siltä väliltä. Rikas. Keskiluokkainen. Köyhä. Toinen nainen. Pettäjä. Petetty. Suosittu. Nobody. Hyväksikäytetty. Hyväksikäyttäjä. Suomalainen. Pakistanilainen. Romani. Pornoriippuvainen. Alkoholisti. Perheenäiti. Hyvä ihminen. Paha ihminen. Kristitty. Muslimi. Ateisti. Yksin. Peloissani. Epätietoinen. Epätoivoinen.

Jeesus syntyi, koska minä en jaksa. Jeesus syntyi, koska minä en pystykään tähän yksin. Jeesus syntyi kantamaan minun ihmisyyteni, kokonaan. Jeesus syntyi, koska minä olen. Jeesus syntyi, koska rakastaa minua niin paljon, etten pysty edes käsittämään sitä.

Jeesus syntyi ristiä varten. Joulun sanoma on risti ja siinä ilmestyvä Jumalan armo minua kohtaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit!