keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Lush-viikko osa 3: Fairly Traded Honey ja I Love Juicy

Tänään estradille nousevat kaksi vallan ihanaa shampoota, Fairly Traded Honey ja I Love Juicy. Olen käyttänyt useita Lushin palashampoita, joten olin iloinen saadessani kokeilla välillä nestemäisiä shampoita.


Fairly Traded Honey on kosteuttava ja pehmentävä shampoo, joka saa voimansa sambialaisesta reilunkaupan hunajasta, pellavansiemenlimasta ja eteerisistä kukkaisöljyistä. Peräti 50% shampoosta on hunajaa ja 20% pellavansiemenlimaa. Nämä raaka-aineet kosteuttavat tehokkaasti, ja pehmentävät karheaa kuontaloa. Ja koska hunaja on, öö, itsestäänsäilyvää, ei tuotteeseen ole lisätty säilöntäaineita. Shampoo ei ole supervaahtoutuva, mikä tekeekin siitä hellävaraisen. Siinä on kuitenkin riittävästi pesutehoja. Hennaamisen jäljiltä tukka kaipaa aina välillä kunnon kosteuspommeja, ja tämä shampoo on juuri sellainen. Hiukset eivät kuitenkaan jää littanoiksi, vaan ovat  kuivuttuaan ilmavat ja kiiltävät. Tuoksu on voimakkaan hunajais-kukkainen, ja jostain syystä sahtimainen.


I Love Juicy sen sijaan on superpesevä ja -vaahtoutuva shampoo. Siinä on tuoreiden hedelmien entsyymejä, jotka putsaavat rasvoittuvan päänahan tehokkaasti, mutta hellävaroen. I Love Juicyssa todella on hedelmämehuja: tuorepuristettua appelsiini-, ananas-, papaija-, mango-, ja kiivimehuja. Tuoksu on makea ja ihana. Shampoo on riittoisaa tavaraa, eli pieni pullo kestänee kauan. Se vaahtoutuu ja levittyy helposti, ja huuhteleminen on helppoa. Hiuksista tulee puhtaat, kiiltävät ja hyväntuoksuiset. Tekisi mieli maistaa tätä shampoota, mutta ehkä pitäydyn ulkoisessa nauttimisessa. (Vaikka ei siinä, olen maistellut saippuoita joskus lapsena, erityisen herkullisena muistan The Body Shopin mansikka-saippuan...) I Love Juicy on vegaaninen.


On pakko sanoa, että kaikki kokeilemani Lushin hiustenhoitotuotteet ovat olleet erinomaisia! Karma, Seanik, Soak and Float, Godiva, Trichomania sekä tämän kirjoituksen shampoot ovat kaikki aivan loistavia shampoita hiusten erilaisiin tarpeisiin. American Cream sen sijaan on ehkäpä universumin herkullisin hoitoaine, ja hennapalat toimivat erinomaisesti. Kannattaa siis ehdottomasti tsekata Lushin todella laaja hiusosasto.

Joko olet kokeillut Lushin shampoita?

6 kommenttia:

  1. Mä oon kokeillut shampoita ja hoitoaineita ja tykkäilen myös. Näistä kumpaakaan en ole vielä ehtinyt kokeilemaan, mutta toi hunajainen versio olis mun hampputukalle nyt nannaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantsii hankkia kokeiluun! Se jättää tukan ihanan pehmoiseksi. Toki mun tukka ei ole pahimmasta hamppupäästä, mutta toi ja hyvä hoitoaine olisi varmaan herkkua hampputukalle!

      Poista
  2. En ole koskaan kokeillut Lushin hiustuotteita, mutta mehukkaat sisällöt kuulostaa niin hyvältä :)

    VastaaPoista
  3. Oi nää kuulostaa ihanalta, mulla ei ole mitään kokemusta Lushin hiustuotteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jotenkin sitä mieltä, että hiustuotteet ovat Lushin parhainta osaamista!:)

      Poista

Kiva kun kävit!