maanantai 16. marraskuuta 2015

Mausteinen sosekeitto

Dippadai! Alkavan viikon kunniaksi jotain ihan muuta. Nimittäin keittoa! Yksi ruokabravuureistani on sosekeitto, ja ajattelin jakaa tällaisen ungefär-reseptin. Määrät eivät ole järin tarkkoja, mutta eipä tämä mitään ydinfysiikkaa olekaan. Maustan keiton yleensä punaisella chilitahnalla, mutta tällä kertaa pistinkin sekaan intialaista Punjabi tikka-maustetahnaa.



Fannin mausteinen sosekeitto

1 bataatti
Muutama porkkana (tässä käytin viisi)
2-3 dl linssejä
Valkosipulia
1 prk tomaattimurskaa
1 prk ruokakermaa TAI kookosmaitoa (kookosmaito on maukkaampaa, mutta tällä kertaa sitä ei ollut kaapissa valmiina!)
3 tl maustetahnaa
Maun mukaan suolaa
2-4 dl juuresten keitinlientä
(1 tl masala-mausteseosta/pippuria/mausteita maun mukaan)

1.Keitä bataatit, valkosipuli ja porkkanat yhdessä kattilassa, toisessa pestyt linssit.
2. Kun bataatit, porkkanat ja linssit ovat kypsiä, kaada vesi pois, mutta säästä muutama desi juuresten keitinlientä!
3. Soseutta juurekset ja linssit tasaiseksi, lisää joukkoon tomaattimurska, maustetahna ja ruokakerma. Jos keitto on liian paksua, lisää keitinlientä desilitra kerrallaan. Varo kuitenkin, ettei keitosta tule liian juoksevaa
4. Kiehauta vielä kuumaksi.
5. Tarjoile! Halutessasi voit ripotella pinnalle siemeniä, tuoreita yrttejä, raejuustoa tai oikeastaan mitä vaan.


Keitto on erityisen hyvää, kun ulkona on kylmää ja pimeää. Se on terveellistä, lämmittää ja lohduttaa.

Mikä on sinun lohturuokaasi?

(Ps. Anteeksi, käytin tänään korneja tehosteita.)

4 kommenttia:

  1. Musta noi sydämet on hauska lisä. :) Keitto vaikuttaa tosi hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiva!:D Keitto on hyvää, ja kun sitä tekee sunnuntana ison satsin, niin sitä syökin koko seuraavan viikon...:)

      Poista
  2. Mun lohturuoka on kyllä itsetehty pizza, jos suklaata ei lasketa. :D

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!