Juhannus oli tänä vuonna täynnä haikeutta. Viime kesän tapahtumat oikeastaan kulminoituivat juhannukseen, joka on melkein aina ollut juhla, jota on juhlittu mummun ja ukin kanssa. Elämä kuitenkin kulkee eteenpäin omia polkujaan, ja siihen on mukauduttava. Juhliin täytyy luoda uusia perinteitä ja muistoja.
Yksi odotti ruokailijoita kesäkeittiössä. Urvelo ei meinannut antaa minulle ollenkaan tilaa.
Tämänkin juhannuksen vietin kotona perheen parissa. Perjantaina söimme hyvin ja katsoimme leffoja, lauantaina hyppäsimme uuden paattimme kyytiin ja matkustimme saaren rantaan. Kahvi ei maistu missään niin hyvältä kuin pannulla kuukattuna ja saaressa. Heitin vihdoin talviturkkini, ja muistin, miksi rakastin vettä lapsena. En olisi malttanut nousta vedestä ollenkaan. Saariruoka maistui ihanalta, ja aurinko paistoi taukoamatta koko päivän. Kärähdin, koska olen idiootti. "Tämän päivän puna on huomisen bruna" totesin, mutta isä tyrmäsi: "Tai melanooma."
Kampaajalle, hus!
Ruohosipulia suoraan rannasta. Mukulana napostelin näitä sellaisenaan.
Savusiikaa, perunoita, silliä. Ah.
Tällaisina päivinä Rauma on maailman ihanin paikka.
Juhannuksen virallinen kappale on Saarenmaan valssi, jota soittelin gramofonilla. (Ukki lauleskeli aina Saarenmaan valssia.)
Ihanat naiset ja pieni menninkäisneito, joka vei sydämeni.
Eräänä toukokuisena viikonloppuna vietettiin Nonnulan Jonnan synttäreitä bloggaajaporukalla. Oli ihana päivä mahtavien naisten seurassa: juttua ja ruokaa riitti. Ja tietenkin saimme kotiinviemisiksi aivan sekapäiset goodie bagit. Jonna on suurten linjojen nainen, kuten kuvista kohta paljastuu. En hirveästi tajunnut ottaa kuvia, koska juutuin kiinni jutusteluun, mutta vähän sain iltaa taltioitua. Ette nyt pääse näkemään esimerkiksi Jonnan kasaamaa huikeaa hajuvesibaaria. Mutta uskokaa kun sanon, se oli ihana.
Kuvista ei ehkä välity kassien koko, mutta ne olivat valtavia. Onnibussissa oli ahdasta, mutta en valita.
Illan sponsoreina toimivat muun muassa Raikastamo ja Pink Vanilla Desserts, jonka tekemät kuppikakut olivat sen verran makoisia, että suunnittelen pyhiinvaellusmatkaa Turkuun.
Yksi illan kohokohdista oli ehdottomasti Jonnan tyttären Mimpen tapaaminen. Panda ja minä saimme kunnian leikkiä Muumeilla ja Barbeilla pienen tyttösen kanssa, tosin ainakin itselläni nuo leikkimistaidot olivat snadisti ruosteessa.
Kuvan otti Panda. Käytiin tyttöjen kanssa kaffella ja rannalla. Muumit nukkuivat sillä välin päikkäreitä.
Esittelen vielä hieman goodiebagien parhaimmistoa. Alan jutustella näistä pikku hiljaa. Kuvissa näkyvät tuotteet saavat minut hykertelemään innosta, joten juttua seuraa.
By Terryn tuotteita en ole koskaan päässyt kokeilemaan, mutta nämä vaikuttavat mahtavilta.
HAJUVESIÄ. 'Nuff said.
Supermoodia, Sosaria ja rakastamaani Bio Effectiä.
Korres!!<3
Vaahtokarkkikuorinta (joka esiintyy melkein joka blogissa!) ja Avonin tissiseerumi, oi kyllä. Kannut kiinteiksi 2016.
Kirsikkana kakun päällä Guerlainia.<3
Niin sanoinko jo, että bileet olivat hauskat, lämminhenkiset, herkulliset ja kaikinpuolin superit. Kiitos Jonna, you rule.
Niin siinä vaan kävi, että blogi jäi tahattoman tahalliselle tauolle. Elämä on tyypillisesti vähän potkinut, mutta olen koittanut potkia takaisin. En siis ole kadonnut sen kauemmas, kunhan olen vähän ottanut time outtia kaikesta.
Huomenna jatketaan niin normaalisti kun pystytään! Olen kesätöissä, mutta palan halusta päästä myös bloggaamaan. Olen juuri kauhean savotan syövereissä, koska tuotteita on arvostelematta ja kuvia ottamatta. Älkää siis unhoittako minua, täällä mä olen!
Luvassa on juttua yhdestä ihanasta bloggaajatapaamisesta, parista tuoksusta, huulipunista ja ties mistä. Kirsikkana kaakun päällä on arvonta, joka minun piti suorittaa jo siinä synttärieni kieppeillä. Hupsista.
Myyttikin on palannut tauolta. Kesäyön konsertti lähestyy!
Olen ahminut Diana Gabaldonin Muukalainen-kirjaa, joka on siis Outlander-sarjan eka osa. Ihan loistavaa historiafantasiaa!
Pistän oheen pienen kuvaoksennuksen. Olen minä jotain puuhaillut, kuten viettänyt valmistujaisia ja nauttinut pienestä lomasta kotona.
Nyt kun ikää alkaa olla enemmän, olen alkanut arvostaa ihoa kirkastavia tuotteita. Mitä kuulaampi iho on valmiiksi, sitä helpompaa se on meikata. Lisäksi olen huomannut, että ihoni on muuttunut ohuemmaksi. En ole enää samanlainen rasvanaama kuin pari vuotta sitten, enkä voisi olla asiasta enemmän innoissani. Ohentunut iho ei kuitenkaan tahdo enää kestää rakeellisia kuorintoja. VANHUS.
Ergo, päätin kokeilla entsyymikuorintaa, joka on iholle hellävarainen, mutta samalla tehokas. Sokoksen hyllyssä käteeni osui Ziajan Sensitive skin -sarjan entsyymikuorinta. Se on silikoniton, parabeeniton ja tuoksuton, läpinäkyvän geelimäinen kuorinta herkälle iholle. Se lupaa kuoria kuolleen ihosolukon tehokkaasti ja valmistaa ihon hoitotuotteita varten. Lisäksi se tasoittaa ja pehmentää ihoa.
No, kuinkas sitten kävikään? Kuorinta levitetään kasvoille ja annetaan vaikuttaa 10-15 minuuttia. Se tuntuu iholla viileältä ja kihelmöi hieman. Kihelmöinti ei kuitenkaan tunnu epämiellyttävältä, päinvastoin. Huuhtelun jälkeen peilistä katsoo tosiaan hieman kirkastunut iho. Konsulentti sanoi, että tämän jälkeen ihon pitäisi puskea ulos kaiken kuonan, mutta tällaista efektiä en ole huomannut, mikä on harmi. Olisihan se tyydyttävää saada puristella mustapäitä pois helposti. Mutta iho on todella freesi ja sen väri on tasaisempi. En vielä osaa sanoa, millaisia vaikutuksia on pitkäaikaisella käytöllä, mutta välitön vaikutuskin on ilahduttava. Iho on pehmeä ja tasainen, ja tosiaan seerumi ja voide humahtavat ihoon samantien.
Kuorinta on mainio tuote herkälle iholle, eikä hintakaan juuri kukkaroa kevennä. Sen hinta Sokoksella on 8,90.
Joko olet kokeillut entsyymikuorintaa? Onko sinulla suosikkia? Vinkkejä otetaan vastaan.
Rankan sateen jälkeen maa on kostea ja vehreä. Kaikkialla tuoksuu raikkaalta ja uudistuneelta. Maa huokuu tuoksua, jota on vaikea kuvailla. Aurinko paistaa kuulaana puiden oksien läpi, linnut laulavat ja koko maailma tuntuu heränneen. Kädessä höyryää chai-muki, jonka mausteinen tuoksu sekoittuu kasvien ja mullan tuoksuihin. Puutarha on täynnä ihmeitä ja tutkittavaa. Suurkaupungin humu on kaukana ja pölyinen tie vain muisto. Nyt kaikki on uutta ja kaunista.
Tältä maailma näyttää monsuunisateen jälkeen, ainakin minun kuvitelmissani. Samankaltaista maalailua on varmasti mielessään harrastanut Jean-Claude Ellena (nenä usean Hermes-tuoksun takana, mm. Un Jardin -sarja) luodessaan Un Jardin Aprés La Mousson -tuoksua Hermes'ille. Tuoksu on saanut innoituksensa puutarhasta Keralassa, joka herää eloon rankan monsuunisateen jäljiltä. Mausteinen, raikas ja kukkainen tuoksu on suoraviivainen, vaan ei tylsä. Se on mielenkiintoinen ja erikoinen, eikä tuoksutarjottimellani ole mitään vastaavaa.
Niiin kaunis pakkaus! Norsu! En kestä.
Tuoksu aukeaa mausteisena ja kukkaisen vetisenä. Sen alkutuoksussa on kukkaisia nuotteja. Sydäntuoksu on lumoavan mausteinen: kardemummaa, korianteria, inkivääriä, pippuria ja inkiväärinkukkaa. Pohjalla odottavat vetiver ja kasvisnuotit. Omalla ihollani esiin tulevat kardemumma ja vetiver. Tuoksu on samalla lämmin ja raikas. Sen kesto on mainio, joskin odotettavasti ei mieletön. Hajuvesi on sopivan sukupuoleton, mikä lisää sen mielenkiintoisuutta.
Kerala on paratiisi maan päällä, jonne uskon vielä palaavani. Tämä tuoksu viekin ajatukset juuri sinne, missä luonto on mitä upeinta ja ihmiset mitä lämpimimpiä. Sitä parhaimmat tuoksut tekevät; ne vievät mielikuvamatkalla ja nostavat arjen yläpuolelle. Un Jardin Apres La Mousson tekee juuri sen.
Täytän tänään 26 vuotta. Monen mielestä ikäkriiseilyni voi tuntua hölmöltä, mutta lähestyvä 3kymppiä alkaa todella hermostuttaa. Elämä tuntuu olevan niin keskeneräistä, vaikka voisi kuvitella, että aikuisella naisella olisi jo enemmän lankoja käsissään. Kuluneet muutama vuotta ovat olleet raskaita, ja tuntuu, kuin nuoruus olisi vilahtanut ohi vähän turhan hätäisesti. Aikaa on mennyt murehtimiseen ihan tolkuttomasti.
Mutta elämän ei kai kuulukaan olla helppoa ja huoletonta. Ja sanovat, että timantteja syntyy vain kovassa paineessa. En tiedä timanttistatuksestani vielä, mutta ehkä jonain päivänä helpottaa ja saan huomata, että tämä kaikki on kannattanut. Että minulla on jotain annettavaa maailmalle. Että olen jättänyt jäljen edes johonkin. Ja että kaikelle tälle on ollut suurempi tarkoitus. (Elämän tarkoitus voi olla 42, mutta epäilen, että jostain suuremmastakin on kyse.)
Olen alkanut pitkästä aikaa vähän haaveksia, ja miettiä tulevaisuutta muunakin kuin synkkänä mörkönä. En ihan vielä haaveile suuria, mutta pienistä jutuista se lähtee. Jos vaikka tulevaisuudessa elämä olisikin kivaa ja elämisen arvoista. Jos vaikka tämä tuleva ikävuosi olisikin oikeasti hyvä ja täynnä niitä asioita, joita parista viime vuodesta on puuttunut. Ystävyyttä, iloa, unelmia ja uusia kokemuksia. Jos vaikka jokainen päivä ei enää olisikaan pettymys. Nousisin aamulla ajoissa ja odottaisin tulevaa päivää. Ja oppisin kestämään sen, että elämä on hirveän epävarmaa, mutta samalla jännittävää ja kutkuttavaa. Jos vaikka en suunnittelisi liikaa, mutta kuitenkin alkaisin jälleen suunnitella ja panostaa esimerkiksi uraani ja hyvinvointiini. Alkaisin taas kirjoittaa runoja. Tekemään biisejä. Tehdä keikkaa. Maalata. Jos vaikka ihastuisin pitkästä aikaa oikeasti.
Elämä ei ole pelkästään sitä, mitä minä siitä teen, eikä kukaan ole yksin oman onnensa seppä. En enää halua langeta ajattelemaan, että pystyisin tähän yksin, tai että minun edes kannattaisi yrittää. Ihminen tarvitsee ympärilleen muita ihmisiä. Ainakin minä tarvitsen. Elämän arvaamattomuuden keskellä rakkaat ympärillä ovat, tämä on kliseiden klisee ja mitä ällöttävin sentimentaalinen lausahdus, niitä tähtiä taivaalla ja lamppuja polulla. Aion opetella puhumaan enemmän asiaa, enkä vain sanomaan, että minulle kuuluu hyvää. Ja samalla kuuntelemaan paremmin ja kantamaan toisten taakkoja. Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta, tai ainakin jotain sen suuntaista.
En ole fiksu tai kypsä, vaan todella hölmö ja keskeneräinen. Rikkinäinen. Heikko. Vähän (okei, todella) vinksahtanut. Mutta samalla aivan älyttömän vahva. Itsepäinen. Hauska. Ihan lahjakaskin. Kaiken keskellä motivoitunut. Urhea. 26-vuotias, taivas varjele.
Pinnallinen sivulause: tein synttärien kunniaksi duochrome-smokyn Wet'n'wildin Comfort Zone -paletilla, kiharsin hiukseni (näistä tuli kyllä aika mummot, mutta se lienee symbolista se...) ja pistin bindin otsaan. Mainittakoon, että olen värjännyt hiukseni, sillä haluan eroon punaisesta päästä. Rakastan sitä, mutta se liittyy elämänvaiheeseen, jonka soisin olevan ohi. Uusi pää, uudet kujeet. Suunnitelmissa on kasvattaa omat blondit kutrit takaisin, ja ainoa keino todella on kasvattaa tai leikata. Katsotaan, missä vaiheessa tukka joutuu kirurginveitsen alle.
Ulkona paistaa aurinko, ja ajattelin lähteä vähän kirpputoreille, jos vaikka löytäisin lahjoja itselleni. Ja jos vaikka eksyisin johonkin ihanaan kahvilaan ja söisin kakkua.
Haluan päättää kilometripostaukseni kappaleeseen, joka osuu kovaa; Tuomon 26.
No need to act surprised when I say that I'm aware of how you wonder
everyday of what it is that makes you want to go away when there really is
no reason for you not to stay.
See, I know that there are things in your past that you have to deal with and
I know you thought these wounds, they would heal with time, but it turns out
they're much harder than you thought that they would be. And you feel it, oh,
so deep every time you look at me.
But if you stay by my side, then one day when we've grown older, you'll look
at me and smile and you'll say:
"Do you remember back when we were 26? I used to feel like I was so much
older. Do you remember how I used to reminisce and look back on what I
should have done? Isn't that absurd?"
So, I'm asking you to reconsider, think of all the good times that we have
had. Open up your heart and all the pain pours out. And when you're through
with tears, I will still be here. But if you stay by my side, then one day when
we've grown older, you'll look at me and smile and you'll say:
"Do you remember back when we were 26? I used to feel like I was so much
older. Do you remember how I used to reminisce and look back on what I
should have done? Isn't that absurd?
And now that I'm older, I feel much younger than back then,
and somehow it feels my soul's at ease,
I know that there's still a day to seize, a day to seize.
Heisuli hei! Tässä pikainen vappunaama ennen kuin sukellan juhlivaan kansanjoukkoon. Tein nopean ruskean smokyn silmiin ja maalasin huulet ihanan oranssilla NYXin Soft Matte Lip Creamilla, sävyssä Morocco. Tarkempaa juttua tulossa myöhemmin.
Nyt ei muuta kuin vastuullista vappua, syökäähän munkkeja ja juokaa simaa. Jee!
Päivän biisi on on itseoikeutetusti Agit Propin "Kenen joukoissa seisot."
Kenen joukoissa seisot? Kenen lippua kannat? Ei synny rakkautta ilman oikeutta, ei synny oikeutta ilman taistelua, ei taistelua ilman yhteistä rintamaa.
