lauantai 27. lokakuuta 2018

I Love Me -saalis

Kulutuskriittinen ja ekologisista arvoista kiinnostunut bloggaaja täällä moi. Viikonloppuna oli  I Love Me -messut, ja kiertelin siellä bloggaajapassi tississä. Ja no, tarttuihan sitä tavaraa mukaan. Eli miten meni noin niinkuin omasta mielestä?

ETEENPÄIN. Ei jäädä jumittamaan allekirjoittaneen härskiin kaksinaamaisuuteen, vaan perataan läpi mukaan tarttunut tavaravuori. Osa on ostettuja, osa saatuja. Pr-tuotteet on merkitty erikseen, ja myös firmat joilta ne on saatu mainitaan.


Miraz Organicilta sain pari Zuiin tuotetta sekä Ecodentan hammastahnoja. Flora Powder Glow Highlighter (sävyssä "Moon) on huikea korostuspuuteri, joka menee ehdottomasti käyttöön. Flora Sheerlips Lipstick (sävyssä "Buttercup") on pronssisen sävyinen, keveä huulipuna. Jännä sävy, ehdottoman mielenkiintoista testailla. (Tuotteet saatu!)


Adesso Nutraceuticals lahjoi minua Naturativin ecoAMPOULE 1 -seerumilla. Nyt kun ihoni on hieman ärtynyt ja punoittava, aion ehdottomasti kokeilla josko tästä olisi apua. Luonkos on tuonut markkinoille ehkäpä mielenkiintoisimman tuotteen aikoihin! Ilona Radiant Oil Cleansing cake, eli kiinteä puhdistusöljy sai minut hihkumaan vilpittömän innoissani. Olin nimittäin aivan hetki sitten pohtinut, miksei kaupoista löydy zero waste -öljyputsaria. Ping ja pong, tässä se on. Lukivat ajatukseni! Tästä seuraa raporttia mitä pikimmin! House of Organicilta sain Ben & Anna -deodorantin tuoksussa Indian Mandarin. Testailen aina mielenkiinnolla luonnonkosmetiikan dödöjä, ja tämä versio ilahduttaa etenkin pakkauksensa tähden. Täysin pahvinen pakkaus on helppo kierrättää! (Tuotteet saatu!)


Jolie ei jättänyt kylmäksi tänäkään vuonna! Runsaassa pussissa oli ihania juttuja Patykalta, Inarilta sekä absolutionilta. Inari Arctic Beauty on todella mielenkiintoinen, kotimainen merkki. Ja absolutionin ripsaria on kiva päästä kokeilemaan, sillä luonnonkosmeripsarit eivät ole ihan vielä saaneet minua puolelleen. (Tuotteet saatu!)


Ja sitten ne omat ostokset! Urtekramilla oli iso messuosasto, ja sieltä tarttui mukaan tämä Coconut Hair oil. NHS:n osastolla oli vaikka ja mitä (kuten Karkkipäivän Sanni, joka sai minut täysin hämilleni ja höpisemään kummia, koska olin niin starstruck...) Ostin Nurmen eteerisiä öljyjä, piparminttua ja may changia. Naturellen pisteellä oli Juice Beautyn tuotteita femmalla, ja pakkohan oli ostaa nestemäinen huulipuna testiin. Gwyneth Paltrow on inhokkini, mutta hyvän punan se on väsännyt! Nappasin myös vihdoin kokeiluun Inkuton mustasaippuan. 

Pakko muuten mainita, että Inkuton perustajarouva on hurmaava tyyppi. 


Ja niitä näytteitäkin lykittiin käsiin. Hups. 

En ottanut messuilta juurikaan kuvia. Lähdin sinne hieman ex tempore perjantaina, ja yleinen väsymys ja stressitila hiukan verottivat turnauskestävyydestä. Päätin lähteä liikkeelle yksin, mutta lopulta törmäsin Neiti Minttukiharaan, ja kiertelimmekin yhdessä ja muun muassa hypistelimme kristalleja. Kiitos seurasta, Nella!

Hienoa oli huomata, kuinka luonnonkosmetiikka oli edustettuna messuilla. En juuri edes kierrellyt muilla osastoilla, eikä se harmita oikeastaan yhtään. Messuilla olisi toki ollut paljon enemmänkin hypisteltävää, mutta mieluummin lyhyempi ja kiva kiertely, kuin väkisin raahautuminen, eikös niin.

Olitko I Love Me -messuilla? Löytyikö jotain kivaa? 

4 kommenttia:

  1. Kiinteä öljyputsari kuulostaa erittäin mielekiintoiselta! Odotan innolla syväanalyysia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En malta odottaa, että saan sen käyttöön. Ensin pitää vaan tyhjentää Yves Rocherin öljy. 😹

      Poista
  2. Sulle tarttui kyllä mukaan tosi kiinnostavia juttuja! Erityisesti kiinnostaa kuulla mitä tykkäät ecoAMPOULE1:stä, Oil Cleansing Cakesta ja Inarin voiteesta. Ja oli kiva saada susta seuraa messuille, kiitos vaan itsellesi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä pääsee vähitellen testiin. Kiinnostaa itseäkin todella paljon. 😸

      Poista

Kiva kun kävit!