perjantai 26. lokakuuta 2018

Lihaton lokakuu: hävyttömän hyvä (ja helppo) vegaaninen kurpitsasoppa

Siis. Melkein nolottaa jakaa näin simppeli resepti, mutta koska tämä on niin hyvää, totesin, että ilosanomaa pitää levittää. Kurpitsasesonki on nyt kuumimmillaan, ja kaupasta saa erilaisia kurpitsoja todella edullisesti. Yhdestä myskikurpitsasta teen helposti kaksi ruokalajia, joten aika riittoisasta veijarista on kyse. Satokausiajattelu on muutenkin parasta, sillä se on ympäristöystävällistä ja edullista.


Lienee sanomattakin selvää, että resepti on kirjattu aika summamutikassa, sillä eipä näitä määriä tule aina ihan sentintarkkuudella mittailtua. Siispä kannattaa mennä oman maun mukaan; joku haluaa enemmän suolaa tai vähemmän pippuria. Joten go for it. Kurpitsasoppa lämmittää pimeneviä iltoja, on terveellistä ja maukasta.

Kurpitsasoppa (vegaaninen)

Puolikas myskikurpitsa
2 valkosipulinkynttä
1 kasvisliemikuutio
3 dl vettä
Kourallinen tuoretta persiljaa tai basilikaa
Suolaa
Mustapippuria myllystä
Valkopippuria
1 prk kaurakermaa
Tilkka öljyä paistamiseen

1. Kuori ja pilko kurpitsa pienehköiksi kuutioiksi. Ota siemenet talteen. Toistan: ota siemenet talteen.
2. Kuullota kurpitsakuutiot pienessä öljytilkassa kattilassa, kunnes ne ovat hieman pehmenneitä. Lisää joukkoon silputut yrtit ja valkosipuli. Lisää vesi niin, että kurpitsat peittyvät juuri ja juuri. Nakkaa perään kasvisliemikuutio. (Veden voi kiehauttaa vedenkeittimessä, niin ei tarvitse odotella kiehumista.)
3. Hauduta matalalla lämmöllä, kunnes kurpitsa ja sipuli ovat pehmenneitä.
4. Soseuta sauvasekoittimella tai blenderillä.
5. Lisää joukkoon mausteet ja kaurakerma. Kiehauta vielä kerran.

+ Ne siemenet! Älä ole törppö ja heitä herkullisia, ravinteikkaita siemeniä mäkeen. Putsaa ne hedelmälihasta, kuivaa ja paahda kuivalla pannulla haluamiesi mausteiden ja suolan kanssa. Pieni loraus öljyä ei myöskään pilaa siemeniä. Ruokahävikin vähentämistä tämäkin!

Tarjoa keitto pelkilteen, tai ripottele päälle siemeniä, tofua, yrttejä... Itse tykkään laittaa päälle noita kurpitsansiemeniä. Tofukaan ei ole pahaa. Tuore leipä kylkeen on melkeinpä jo liian hyvää.


Liitän vielä kuvan satokausikalenterista, sillä se on todella mukava muistilista ruokaostoksille. Tämän olen napannut Yhteishyvän sivuilta.

Kuva: yhteishyvä.fi

Oletko kurpitsan ystävä? Kurpitsasta tulee muuten aina mieleen suurin ja kaunein kurpitsojen promoaja, eli Muumit. Ja tietenkin vanhalla dubbauksella, en ole mikään barbaari. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit!