maanantai 24. elokuuta 2015

Femme fatale

Ah, kesä ja kärpäset! Öiset uintiretket ja elokuisen luonnon raikkaat tuoksut! Mikä sopisikaan paremmin näihin tunnelmiin kuin synkkä, täyteläinen ja itämainen tuoksu?

Hahaa, tiedän. Että kirjoitanpa aivan väärään vuodenaikaan tästä tuoksusta. No, pikavauhtia lähestyvän syksyn varalle! Kyseessä on Nonnulan Jonnalta voittamani alusvaatevalmistaja Agent Provocateurin L'Agent. Talon alusvaatteet saavat kaltaiseni nunnan punastelemaan, ja tuoksukin on melkoisen rohkea. Vaaleanpunainen pullo lupailee hempeää ja suloista tuoksua, mutta ulkonäkö pettää. Tuoksu on kaukana hempeästä! Se on täynnä mausteita, suitsuketta ja pihkaa. Aluksi se on pippurinen, ja sen alta aukeaa ihanaa kukkaisuutta, minun ihollani myös pientä puuterisuutta. Lopulta tuoksu muuttuu savuiseksi ja tummaksi. Siinä on makeuttakin, mutta ei suinkaan liikaa. Ei vaniljaa, ei mitään gourmandia. Jostain syystä omalla ihollani tuoksussa on vanhan kirjan sivuja. Rakastan tätä nuottia, johtui se mistä hyvänsä. Ollakseen supernaisellisen alusvaatevalmistajan tuoksu, on L'Agent jopa hieman maskuliininen.



Tuoksu on vanhanajan femme fatale, eli mystisen ja käheä-äänisen naisen tuoksu. Ajattelen Lauren Bacallia kun suihkautan sitä iholleni. Se kestää iholla huikean kauan, jopa suihkun ja saippuoinnin. Kun suihkautan tuoksua ranteisiini illalla, aamulla on jäljellä ihanan pehmeä ja lämmin tuoksu. 


No mitäs pullo sisältää?

Alkutuoksu: rosépippuri, angelica (karhunputki?), ylang-ylang
Sydäntuoksu: ruusu, tuberoosa, kurjenpolvi, jasmiini, osmanthus (tuoksuoliivi?)
Pohjatuoksu: meripihka, patsuli, mirha, santelipuu, tonkapapu, ranskalainen labdanum (eräänlainen
pihka), myski, suitsuke

Ai ai noita pohjatuoksuja!

(Niin, ja mainitsevat, että tuoksussa on myös feromoneja. En ole vielä ehtinyt testailla, onko niillä mitään vaikutusta mihinkään. Blogin tiedejaosto palaa asiaan, mikäli voidaan osoittaa feromonien toimivan.)


Tämä ei ole keveä ja helppo kesätuoksu, eikä todellakaan pikkutytöille. Olen vähän kahden vaiheilla, että sopiiko tämä edes minun ikäiselleni. Oikeina päivinä sopii. Silloin, kun puen ylleni mustaa pitsiä ja maalaan huuleni tummalla punalla, ja yritän olla mystinen. (Tosin kaikki mystisyys katoaa minusta sillä sekunnilla kun avaan suuni...) Tämän tuoksun kanssa maltti on valttia: överien vaara on valtaisa. Kokeiltu on. Tuoksunuottien runsaus sekoittaa pään ja tukkii nenän helposti, joten käytän tuoksun kanssa kahden suihkauksen taktiikkaa.

Uskon, että L'Agent jakaa mielipiteet, ja se on ihan ymmärrettävää. Jotkut voivat inhota, mutta jääpä enemmän minulle. Oikein annosteltuna tämä on ihana, pikkuisen seksikäs, sopivan vintage ja arvokkaanoloinen tuoksu. Tämä tuoksu huomataan.

Tuoksuun sopii sensuellien biisien ykkönen, Kate Bushin "Sensual world." Mmhm-yes.

4 kommenttia:

  1. Ihanaa, että pidät tästä <3

    Sun tyyli kirjoittaa on kyllä aivan mieletön. Aina kun luen sun tekstit, tulee hyvälle tuulelle <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas, kiitos! Kirjoittaminen on vaan ihanaa, hauskaa, että ilo välittyy lukijallekin!

      Ja kiitos tuoksusta, ihana!<3

      Poista
  2. Tää on varmasti tuoksu, josta pitäisin tai sitten en voisi sietää. Takuulla sellainen, että jakaa mielipiteet, ei mitään sellaista, että nooh, meneehän tää. :D

    Kaimani tavoin tykkään lukea sun tuoksupostauksia, niistä kuulta intohimo tähän asiaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Jos etsii neutraalia ja kaikkia miellyttävää tuoksua, kannattaa tämä ohittaa!:D

      Kiitos! Elämän top 10 -intohimosta on tosiaan kyse!<3

      Poista

Kiva kun kävit!