Ikävä

Kesä 2015 on ollut Menetysten kesä. Minun on täytynyt sanoa hyvästi, kahdesti, yhden kuukauden aikana. Kaipaus tuntuu mittaamattomalta, ja välillä suru lyö palleaan ja salpaa hengen. Itku tulee kun ikävöi. En voi käsittää, ettei enää voi soittaa tai mennä käymään. Ettei enää jutella tai nähdä. Että yhteinen aika onkin loppu.

Ja joskus toinen tulee vastaan; pienissä hetkissä näkee ripauksen rakkaasta ja muistaa, miltä tämä näytti ja miltä hänen äänensä kuulosti. Joinakin aamuina katsoo itseään peilistä, ja näkee tutun nenän, tutut silmät, samanlaisen hymyn. Muistaa ne aamut, kun istuttiin katsomassa hämärää ja juotiin kaakaota. Tai kun pelattiin Kimbleä, lauantai-iltaisin katsottiin Avaraa luontoa. Krokettipelit kesäisin, luontoretket, lumilinnat, viisaus, syli.

Rakkaus ei koskaan katoa, ei vaikka toinen poistuukin hetkeksi näkyvistä. Minä voin luottaa Jumalaan ja Hänen kauttaan jälleennäkemiseen. Minun ei tarvitse pelätä tai olla epätoivoinen, sillä tämä kaikki on vain osa matkaa. Minulla on vastaanottokomitea taivaassa.

Mummu ja Ukki, nähdään pian.