Don't go chasing waterfalls

Ysärijysäri all the way ja parhaat asiat syntyvät vahingossa. Näistä teeseistä koostuu viime viikkojen lempparikampaus, vanha kunnon vesiputous. Tarvittiin yksi auennut päälakinuttura ja sitä seurannut naurukohtaus. Ja siitä se ajatus sitten lähtikin: tämähän näyttää oikeasti ihan nastalta.

Okei, tämä ei todella ollut lapsuuteni lempifrisyyreitä, päin friggin vastoin. Mutta silloin se tukka roikkuikin vaan. Nyt apunani on tupeerauskampa ja kasariakin kasarimpi muotovaahto. Ja niin se ponnari vaan nousee, keskellä päätä kuin korein kuusi. Tai jotain. Plus se heiluu mukavasti kun pää liikkuu. Hii.

Huomatkaa, miten versatiilinen oman elämäni Cara Delevigne olenkaan. 

Tekee hyvää tällaiselle vakavikolle. Ei se tyyli ole niin kuolemanvakava asia kuitenkaan ehkä. Lisätään soppaan vielä värikästä huulipunaa, ja siinä hän on, Fanni 6-vee äitin meikkipussilla. Muuten, etsintäkuulutan sen täydellisen oranssin huulipunan. On käsittämätöntä, ettei minulla ole sellaista. Nyt huulilla vaka vanha MACin "Chili." 

Että naurakaa vaan. Nauran kanssanne.

Pyydän myös huomioimaan kauhujen kulmakarvat. Cara juu tosiaan.

Päivän biisi on auringon ja kevään kunniaksi "Here comes the Sun" maailman parhaalta Beatlesilta.

Ps. Aamukahvilla-Henriikka naureskelikin jo ysärihiuksille. Hae ihmeessä lisää tyyli-inspistä tästä, klik.

Pps. Jostain syystä Blogger on päättänyt tehdä kuvista aivan himpskatin rakeisia. Sori.