15. + 16.

Kaksi joulukärpästä yhdellä iskulla, eli luukut 15 ja 16 aukeavat kerralla. (Siksi enemmän tekstiä, hähää. I does what me wants.)

Juhlimme eilen Suhen joulujuhlaa. Olen todella onnellinen ja ylpeä, että minulla on tällainen koti. En olisi voinut uskoa, kun kolme vuotta sitten syksyllä astelin sisään Kinaporinkadun palvelutaloon johonkin ihme hipsteriseurakuntaan, että siitä seurakunnasta tulisi minulle koti. En olisi voinut kuvitellakaan, että minusta tulisi näin siunattu. Ensimmäinen reaktioni Suheen oli niin negatiivinen, että mielessäni suorastaan vannoin etten tulisi tänne enää.

Kuva: Miska H.

Seuraavana sunnuntaina taisin löytää itseni saman paikan penkistä. Seuraavaksi huomasin olevani pienryhmässä, palvelutiimissä (Grow Up House for the win. Ehkä koko Suhen tärkein tiimi, jos minulta kysytään!) ja tutustuneeni uusiin, upeisiin ihmisiin. Huomasin, että Jumala toimii tässä seurakunnassa. Ymmärsin, että tämä seurakunta haluaa olla ihmisenä ihmiselle. "Lähellä ihmistä, lähellä Jumalaa." Vuodessa Suhesta oli tullut sellainen osa minua, että liitin sen osaksi identiteettiäni. Tämä on minun kotini. Tämä on minun perheeni.

Suhe ei ole täydellinen seurakunta, mikä lienee itsestäänselvää. Me olemme ihmisinä aika nollia, erilaisista lähtökohdista, erilaisia, usein eri mieltäkin. Ja eikö se teekin kaikesta jotenkin armollisempaa? Ensimmäinen mielikuvani isosta, pinnallisesta hipsteriseurakunnasta oli ihan pöljä. Koska Suhessa ei ole kyse mistään muusta kuin Kristuksesta. Siksi tämä seurakunta toimii. Ei minkään muun takia.

Ihailen ja rakastan sitä, kuinka ihmiset viikko viikon jälkeen haluavat antaa parastaan Jumalan huoneelle. Tästä esimerkkinä vasta ilmestynyt joululevy ja eilinen joulujuhla. Suhe Live on ihan rautaa.

Olen kiitollinen. Jeesus antoi minulle parhaan joululahjan syntymällä maailmaan, ja siitä alkoi kaikki hyvä. Kuten se, että minulla on vihdoin koti.

Päivän biisi on luonnollisesti joululevymme sinkkulohkaisu, Nyt syttyy valot tuhannet. KLIK.

Tervetuloa kotiin tammikuussa 2014.