torstai 28. helmikuuta 2019

Helmikuun loppuneet -19

Helmikuussa tyhjeni/pilaantui/roskiin lensi aivan jäätävä läjä tavaraa. Pistin myös kiertoon muutamia juttuja, enkä enää edes muista mitä. Kertoo ehkä omaa kieltään siitä, miten paljon olen arvostanut omistamiani tuotteita.



Biozell - Silver dry shampoo: Parempi kuin Biozellin "normaali" versio. Imi rasvaa, antoi mukavaa rakennetta ja sävy tosiaan oli hopeinen. Kului tyhjäksi nopeasti ja tuoksu oli epämiellyttävä. En ostaisi itse.

Urtekram - Nordic berries Body lotion: Urtekram on takavuosina jäänyt tutkani ulkopuolelle, mikä on erikoista. Tämä oli oikein hyvä vartalovoide. Saattaisin ostaa täysikokoisen.

Lavera - Basis Sensitive Firming body milk: Niin ikään Lavera on jäänyt tutkani ulkopuolelle, mutta enpä tästäkään ollut vakuuttunut. Ihan peruskiva voide, mutta tuoksu oli vähän epämiellyttävä. En ostaisi.

Zuii Organic - Flora Luminizing Creme: Zuiin tuotteet ovat olleet ihania, mutta tämä herätti kysymyksiä. En oikein tiedä mihin tätä olisi pitänyt käyttää, ainakin jos on talvenkalvakka. Kesällä  tällainen hohtovoide ehkä voisi näyttää iholla ihan hauskalta, mutta nyt lopputulos oli semisti hohtava umppalumppa. En ostaisi.


Missha - Pure Source pocket pack (Lotus Flower): Mukava naamio, joka tuli kosmebloggaajien boksivaihtareista. Kuivui todella töpäkäksi kalvoksi, tuoksui hauskan hiusgeeliseltä (oikeasti, tuoksu oli jotenkin nostalginen) ja ihosta tuli kirkas ja sileä. Repiminen oli mukavaa puuhaa, koska naamio tarrasi ihoon ihan kunnolla. Ah, miten tyydyttävää! Hiukan vaan tästäkin tulevan jätteen määrä ärsyttää, joten en osta itse.

Dior - Pores Away Pink clay mask: Luxuriöösiä kosmetiikkaa, joka ei kuitenkaan ollut yhtään sen kummempaa kuin halvemmat sisarensa. Tuoksu sentään oli mukava. En ostaisi.

Iroisie - Masque de beaute fraicheur intense*: Aivan ihana väsyneiden aamujen pelastaja! Kiinteytti, kirkasti ja freesasi ihoa. Ylellinen luonnonkosmetiikan tuote, saattaisin ostaa itse, jos huomaisin tälle todellisen tarpeen. Tällä hetkellä tuntuu, että jos sitä mieluummin nukkuisi. Saattaisin ostaa itse.


Lumene - Matt Touch Syväpuhdistava turvenaamio: Tämä naamio on osastoa "elettiinpä ennenkin." Ei tosin kauhean hyvin, sillä naamio ei ollut erityisen toimiva. Tämä oli Raumalla saunakäytössä, ja kesti iäisyyden. Haju oli kamala, eikä ihokaan tullut sen puhtaammaksi. Eipä tätä enää myydäkään.

Yves Rocher - Pure Calmille Cleansing Micellar oil: Näppärä puhdistusöljy! Kaikki hehkuttavat, niin minäkin. Ostanen uudestaan.

Mádara - Detox Blackberry white clay facial soap: Oikein hyvä kasvosaippua. Toimiva työhevonen! Ostan uudestaan.


Lush - Christingle Kiinteä vartalonhoitoaine: Jäin ihanan Lush-myyjän uhriksi alennusmyynneissä vuosi sitten. Tuotteen tuoksu oli huikea, mutta en vaan koe kuuluvani suihkussa käytettävien vartalovoiteiden kohderyhmään. Kiinteässä olomuodossa ei tosin ollut mitään napinan aihetta, toimi hyvin. Kausituote, en osta uudestaan.

Lush - Breath of God EdP: Yksi lempituoksuistani! Loppua kohden tuoksu vähän muuttui, eikä suinkaan parempaan suuntaan. Breath of God on ihanan outo tuoksu, ja sain siitä ristiriitaista palautetta. Minulla on vielä kiinteä versio, jota käyttelen oikein mielelläni. Saatan ostaa uudestaan, joskus hamassa tulevaisuudessa.

Kiehl's- Original Musk EdP: Ja sitten se lempituoksuni, ikinä. Itken verisiä kyyneleitä, koska L'oreal jne. Mietin jopa periaatteistani luistamista, koska elämä ilman Original Muskia on harmaata. Pentele kun pitää olla niin älyttömän "eettinen" ihminen. ("Eettinen", koska itsekäs paskahan se minäkin olen.)




Essence - Tint & Colour Shot (04 Magic calmness): Huulistain muuttui loppua kohden limaiseksi mönjäksi, onneksi tuubissa ei ollut tuotetta jäljellä kuin nimeksi. Pieni pakkaus kuluu loppuun nopsaan. Mukava huulituote, voisin ostaa uudestaan, tosin tarvetta tuskin hetkeen ilmenee.

Benefit - Sunbeam: Ei mitään käryä tuotteen toimivuudesta. Pieni purtilo on lojunut laatikossa pitkään. Meinasin kokeilla kasvoille, mutta olikin tyhjä. Miksikä niin olen hillonnut? Luojakaan nähköön. En ostaisi.

Dior - Dream Skin perfect skin creator: Tai ööh, mikä lie tuotteen nimi. Jos näytepaketissa lukee asiaa tuhansin kielin, on vähän vaikea ottaa selkoa. Silikonista oli. Siinäpä se. En ostaisi.

L'Occitane - Ultra rich face cream: Jos olisin yhtään kuivaihoisempi olisin ihastuneempi. Nytkin toimi yövoiteena ihan hyvin, mutta taisi lopulta olla eineen verran liian raskasta kreemiä, sillä iho alkoi kukkia. Ihana tuoksu! En ostaisi.

Avon Mark. - Liquid lip lacquer matte (Head turner): Niin siis tällainen testipakkaus huulipunaa on maailman epäkäytännöllisin idea. Ihan kiva sävy ja suht mukava huulituntuma. En ostaisi.



Lisäksi roskikseen lensivät nämä ikivanhat ja nuhjaantuneet tuotteet:

Isadora - Waterproof Gel eyeliner: Hehee, tämä eyeliner on ajalta kun aloin innostua meikkaamisesta. Turkoosi silmämeikki sopii meikälle todella hyvin, mutta ei vaan ole tullut käytettyä. Roskiin siis. Tämä eyelineri oli tosi kestävää kamaa, joten sikäli voin suositella, jos tätä nyt myytäisiin. En osta uudestaan.

Lumene - Wild rose lipstick, sävyt 18 Lupiineja sekä 70 Kuulaus: Nämä olivat hyviä punia, mutta sävyt täysin vääriä minulle. Ei valmisteta enää, joten sepä siitä.

Lumene - Rasberry Miracle Lipstick (03 Kukkiva maa): Voi, nostalginen Rasberry Miracle! Rakastin näitä punia, ja yksi löytyykin vielä laatikosta. Tämä sävy oli ihana "my lips but better" ja rokkasin punaa aikanaan tosi paljon. Sori vaan Lumene, mutta tykkäsin susta ennen enemmän. Mietin juuri, olenkohan ostanut yhtäkään Lumenen tuotetta pariin vuoteen, vaikka ennen olin Lumene-tyttöjä henkeen ja vereen. Höh.

H&M - Hello Kitty Blusher stick (Light pink): Ja sitten päästäänkin todellisen arkeologisen löydön äärelle! Olen ostanut tämän varmasti 10 vuotta sitten. En oikein tiedä mistä mystinen "poskipuna"puikko nyt tupsahti esille, mutta roskiin lensi välittömästi. Glitterpuikko, jossa ei ollut kovin kaksinen glitter, mihin tätä olisi pitänyt käyttää?

TanworX - Tan maintainer: En ole kummoinenkaan rusketuskuningatar, enkä osaa sanoa mistä tämä voide on laatikkooni tupsahtanut. Sen tiedän, etten käyttänyt kertaakaan ja nyt oli mennyt pilalle. Voide oli muuttunut iljettäväksi nesteeksi, hyi. En ostaisi, en käsitä, häh.

Essence - Make be brow duo eyebrow powder (01 Mix it blonde!): Olihan tämä jo kuopalla, mutta puuterimaiset kulmatuotteet eivät ole kiinnostaneet enää aikoihin. Lisäksi pinta oli kerennyt kovettua, eikä napostele raaputtaa. En osta uudestaan.

Seppälän valkoinen kajalkynä: Muinaisten muistelu jatkuu. Olen historian ystävä, ja rip Seppälä.

Essence - Velvet Stick Matt Lipcolour (04 Cherry crash): Kynämuotoon pakattu huulipuna ei vaan ikinä toimi, koska se teroittaminen on paholaisesta. Ja vaikka puna muuten olikin mukava kaikinpuolin, oli tämä epäkäytännöllisyys minulle liikaa. Tosin ajatuksenahan tällainen olisi ehkä aika ekologinen, jos siis olisi täysin puinen pakkaus? En osta uudestaan.

Avon - Ultra glazewear Lip gloss (Clear)*: Kaksi syytä, miksi jäi käyttämättä: 1. Maistui muovilta, 2. En ole valmis huulikiiltoihin, vieläkään. Huulituntuma oli ihan mukava, aika liukas eikä lainkaan liian tahmea. Mutta kun ei niin ei. En osta itse.

Boho - Nail Polish (VA022 Rose poudre)*: Bohon kynsilakat ovat ihania! Tämäkin oli, mutta pullon pohjat ehtivät kuivahtaa. Täydellinen, puuterinen vaaleanpunainen. Ostaisin itse.

+ 4 muuta kynsilakkaa, joiden mielenkiintoisuus minun kirjoissani pyöreä 0.

Semmoinen läjä! 33 kipaletta kohtasi loppunsa. En käsitä mistä tätä tavaraa vaan tulee. Argh.

Onko joukossa tuttuja tuotteita? Ystäviä? Vihollisia?

10 kommenttia:

  1. Kiehl'sistä, voi sitä joskus olla heikko, jos elämän aistillisuus sitä vaatii. :D Mutta tajuan niin hyvin sun pähkäilyn, ton tuotteen kanssa. Jospa saisit sen kierrätettynä, joku päättäis luopua omastaan tai lahjana, hih...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin on totta. :) "Elämän aistillisuus" on sopiva sanapari kuvaamaan Original Muskia, nimittäin siitä olen saanut eniten kehuja miespuoleisilta ihmisiltä. :D

      Niin juu, pitäiskö pyytää synttärilahjaksi. :D

      Poista
  2. Oih Lumenen Lupiineja! Oli joskus lemppari, mutta luovuin siitä jo aikaa sitten ärtymyksestä Lumenen eläinkoepolitiikkaa kohtaan. Tuo Bohon lakka näyttää ihanan sävyiseltä, jos en muista väärin niin taisivat olla vegaanisiakin. Ei sillä että yhtään uutta kynsilakkaa tartteisin.. Mä en tullut mitenkään toimeen Breath of Godin kanssa, käytin sen voidemaisen purkin jalkavoiteena loppuun :D Iroisien naamio kuulostaa myös hyvältä, mutta ei varmaan pääse ostoslistalle kun olen viime aikoina tajunnut etten oikein ole kasvonaamioihminen. Siinäpä oli taas purkki poikineen ja tyttärineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumenen eläinkoepolitiikka on kyllä jotensakin mystinen! Koko merkki on nykyisin muutenkin mystinen. Eipä siitä sen enempää. :D
      Bohon lakat tosiaan ovat vegaanisia! Nyt kun olen tyhjännyt kynsilakkoja pois, voin melkein nähdä itseni ostamassa tämän saman sävyn itselleni jossain mutkassa.

      JALKARASVANA. Apua. :D:D

      Poista
  3. Millainen tuo Bohon lakka oli käyttää? Siis lähinnä kuivumisaika + kesto verrattuna tavanomaisiin kynsilakkoihin. Parhaillaan mulla on käytössä Essie, mutta houkuttaisi testata Bohoa tai vastaavaa joskus kun se loppuu (kyllä, käytän siis tasan yhtä kynsilakkaa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bohon lakka ei eroa "normaaleista" lakoista minun silmissäni ollenkaan. Kuivuu nopeasti, peittää jo yhdellä kerroksella ja kestää kiitettävästi. Minulla ei melkeinpä mikään kynsilakka kestä paria päivää pidempään, mutta Boho näyttää kivalta vielä kolmantena! :)

      On aika upeaa, että näinä aikoina jollakulla on "vain" yksi kynsilakka! Arvostan!

      Poista
  4. Lavera on mulle sellainen merkki, jolle en meinaa lämmetä ollenkaan... joku tökkii, enkä tiedä oikein mikä ja miksi. Myös Urtekram kuuluu samaan kategoriaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla etten ole yksin mielipiteineni! Ja kun just se, etten oikein osaa sanoa että miksi näin on! Laveran kropparasvat ovat tosin olleet ihan kivoja, joskus, ehkä. :D

      Poista
  5. Pitäisi varmaan itsekin silmäillä taas huulipunavarastoa ja kattoa onko siellä jotain antiikkilöytöjä seassa.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!