Viikon välkähdykset III

Kuukauden tauko, no haha, apua. Helmikuun puolen välin jälkeen tahti on vähän hidastunut. Olen tehnyt töitä ja lopun aikaa vähän tuijotellut seinää. Mutta on tähän jotain pientä mahtunut silti.

Vietin valmistujaisjuhlia. Ilta oli ihana ja juhlat ylittivät odotukseni. Tunnelma oli lämmin ja rakkaudellinen. Olen vieläkin vähän häkeltynyt siitä miten paljon elämässäni on ihmisiä, jotka järjestivät aikaa tullakseen juhlimaan kanssani. Erityisesti perheeni näki paljon vaivaa. Sain ihania sanoja, lahjoja ja läsnäoloa. Tanssimme huutokatrillia (parasta!) ja veljeni kavereineen soitti musiikkia. Söimme linssikeittoa ja joimme simaa. Pidimme juhlat seurakuntani tiloissa, ja oli mahtavaa viettää isoa iltaa ns. kotioloissa. Juhlien jälkeen istuin huoneeni lattialla, luin saamiani kortteja ja itkin räkäitkua. Kokemus siitä että on rakastettu, hyväksytty ja arvostettu teki aika hyvää sielulle. Hyviä kuvia juhlista ei juurikaan ole, en kerennyt keskittyä puhelimen räpläämiseen. Kunnon kuva asusta ja etenkin seppeleestä olisi ollut jees, mutta näkyvät ne näistäkin. Äiti oli teettänyt minulle laakeriseppeleen, koska kyllähän maisterilla pitää seppele olla.

Isältä ja äidiltä sain pronssisen Kuutar-riipuksen, pikkuveikalta korvikset. 

Pastoriltani sain Oswald Chambersin Parhaimpani Hänelle alkukielellä. Aika erityinen lahja, joka on ollut kovassa luvussa.

Graduohjaajani antoi minulle Sankaritarinoita tytöille. Taas, olin otettu.

Ystäväni Aaro oli muokannut minusta Fandalfin ja Faladrielin. Nämä ovat aivan sairaita! Ah! 

Olen muutenkin viettänyt aika paljon aikaa Suhella. Rakastan seurakuntaani. Niin se vaan on.

Raakkasin vaatehuoneen läpi nyt kolmannen kerran tänä vuonna. Ja lisää tavaraa menee kiertoon. Se, etteivät hyllyt enää tursua tavaraa tuntuu ihanalta.

Olen pukeutunut todella yksitoikkoisesti (mustiin) farkkuihin ja mustaan paitaan. Nyt tarkoituksena olisi löytää eettisesti ja ekologisesti tuotettuja peruspaitoja. Neuletrikoo on suosikkimateriaalini. Saa vinkata! Eipä tämä vieläkään kaksinen muotiblogi ole, kuten allaolevat kuvat todistavat.

Olen kävellyt aika paljon. Nyt kun minun täytyy maksaa normihintaa HSL:n palveluista, olen tullut pihiksi. Koska elämä pyörii juuri nyt aika pienessä piirissä, eli Pasila-Kallio, on käveleminen oiva vaihtoehto. Haaveilen pyöräilykelien alkamisesta. Onneksi ratikalla kulkeminen on hiukan halvempaa, ja periaatteeni on, että jos ratikalla ei pääse en edes mene. Vitsi vitsi, mutta on siinä valitettavasti pieni totuuden siemen.

Minulla on ollut paljon hyviä hiuspäiviä, kiitos etikkahuuhteiden. Niistä lisää myöhemmin.

Sydämen asialla alkoi taas Yleltä. Olen onnellinen. Saatoin itkeä tirauttaa onnenkyyneleitä ekan jakson aikana, mutta ei siitä sen enempää.

Koin uskomattoman yllätyksen, kun eräs japanilainen Instakaverini lähetti minulle kuvan, jonka oli tehnyt minusta. Käsittääkseni tämä on grafiikkavedos. Olen todella otettu, että minulle täysin vieras ihminen, joka tuskin ymmärtää sanaakaan mistään höpinöistäni, on tehnyt minusta niin kauniin ja söpön kuvan. Elämä, se sentään on hassua!

Ja niin, aivan! Aloitin tammikuussa uuden työn yhden lauluyhtyeen taiteellisena johtajana. Työ on mukavaa ja palkitsevaa, ja näköjään tämä lauluyhtyeskene on se mitä nyt aikuisena teen. Ei haittaa. Yhtyeen treenitilassa on maailman kauhein vessa. Siksi nämä upeat vessaselfiet.

Kuukauden aikana olen kuunnellut aika paljon musiikkia, kas kas, ja tehokkaimmassa soitossa on ollut The Weather Stationin All of it was mine -albumi.

Mitäs sinne? Toivottavasti kaikki on hyvin. Hei, kevät koittaa!