maanantai 31. joulukuuta 2018

Joulun (maltillinen) lahjasaldo

Vaikka vastustan enenevissä määrin kulutushysteriaa ja tavaralla lesoilua, haluan silti jakaa saamani joululahjat. Tänä vuonna lahjaläjä ei ollut suuri, ja hyvä niin. Siinä oli kuitenkin ajatuksella hankittuja ja pitkään iloa tuottavia juttuja, sellaisia jotka kestävät käytössä.


Veljeltä ja tämän vaimolta sain ihanaa Kuura-teetä. Toiselta veljeltä sain nukkaleikkurin ("Niin ei tartte enää vinkua että missä se on!") sekä Sufjan Stevensin Carrie&Lowell -albumin. Siinäpä lahja, joka kosketti niin, että purskahdin itkuun kun avasin sen kääreestä. Levy on minulle tosi tärkeä, enkä ole koskaan edes jutellut tästä veikan kanssa.



Isältä ja äidiltä sain pienen setelilahjan lisäksi soman raitapyjaman (joka jäi kuvasta uupumaan – on vähän vaikea kyetä ajatteluun kun aivojen tilalla on Julia-konvehteja) ja vihreän Iittalan Kastehelmi-purnukan. "Tulevaan asuntoosi!" Tänä jouluna moni perheenjäsen availikin Iittalan paketteja, sillä olimme ostelleet itse kukin toisillemme lahjaksi astioita. Itse ostin veljelleni harmaat Kartio-lasit. On mukavaa antaa kotimaista designia ja vähemmän mutta laadukasta.

Niin juu, sain lauluyhtyeläisiltäni Happy Socks -pakkauksen, jossa oli The Beatles -sukkia. Ihana ja ajatuksella hankittu juttu. Ja toivottavasti laadukas!


Sain tädiltäni lahjakortin Stockmannille, ja ostin sillä uuden Fjällrävenin Kånken-repun. Entinen hajosi lopulta niin atomeiksi, että minun oli pakko sanoa tack och adjö. Reppu oli uskollinen kumppanini lähes 10 vuotta, joten toivon, että tämä uusi palvelee minua yhtä kauan.

Ostin myös samalla lahjakortilla jättimäisen A+Moren villahuivin ja samalta merkiltä villaisen merimieslakin. Huivi on 100% villaa ja valmistettu Suomessa. Hiukan tyyriimpihän se oli, jos vertaa halpakauppojen akryylirätteihin. Mutta veikkaanpa, että se kestää käytössä hilppasen pidempään, ja onhan aito materiaali niin paljon kauniimpaakin ja käyttäjäystävällisempää.


Lahjoin itse itseäni ehkä turhan avokätisesti, sillä ostin &Other Storiesin Sardonyx fire -tuoksuöljyn (unohtui kuvasta), Nesti Danten saippuapakkauksen (yhden annoin jo äidille!) sekä Tuomaan markkinoilta Tuohkeen valmistaman ihanan tuohisen joulukoristeen. Lisäksi ostin pyjaman. Vielä minun pitää mennä farkkukaupoille, ja sen jälkeen saankin hetken olla ostamatta mitään. Onneksi! Tosin kestorättejä ja marseillesaippuaa pitää hankkia, mutta ne nyt menevät kategoriaan "välttämätön kodintavara."


Täytyy sanoa, että joulun yltäkylläisyydestä on mukava palata arkeen. Erityisesti kaipaan jo normaalia arkiruokaani. En ajattele mitään muuta kuin hummusta ja linssipataa. Lomalla olen syönyt lihaa, ja pakko sanoa, että olo on tukkoinen.

Hieman jännittää, olenko saanut levättyä tarpeeksi. Onneksi arkeenkin voi tuoda levollisuutta, kuten ottamalla aikaa itselle hyvän kirjan parissa. Ja nythän alkaa minun elämässäni täysin uusi vaihe, joten enpä tiedä yhtään miltä arkeni alkaa näyttää.

Saitko sinä kivoja lahjoja? Vai onko joulu ja lahjat nounou?

Niin juu! Hyvää uutta vuotta, tyypit! 

6 kommenttia:

  1. Yksi joulun parhaita lahjoja oli ehdottomasti akkuporakone - asia, josta en ennen osannut edes haaveilla! Nyt haaveilen jiirisirkkelistä :D

    VastaaPoista
  2. Hyvät, tarpeelliset lahjat ovat aina tarpeen, kuten vaikka itsetehdyt villasukat. Mieluummin jätän vaikka lahjan ostamatta kuin hankin sattumalta jotain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, villasukat on aina hyvä idea. Ja pakotetut lahjat buu! En halua itsekään mitään kädenlämpöistä ja turhaa. 😹

      Poista
  3. Ooh, ihania lahjoja ja superia että sait nyt sen uuden repun, joka tuli tarpeeseen! :) Mulle hyödyllisin lahja oli varmaan pystyhiiri, jonka avulla voi toimistotyötä tehdessä ehkäistä jännetupen tulehdusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä onnistunut lahjavuosi! Laatu korvaa määrän. 😸

      Poista

Kiva kun kävit!