maanantai 13. maaliskuuta 2017

Venäjänpuna

Koska naisella ei voi koskaan olla liian monta punaista (okei, minkä tahansa väristä...) huulipunaa, kävin MACin tiskillä hivelemässä vaihtoehtoja. Olen pitkään halunnut ostaa joko Ruby Woon tai Russian redin, ja tällä kertaa päädyinkin sitten jälkimmäiseen. Se on pieni palkinto siitä, että olen jaksanut ikäviä fyysisiä vaivoja useita viikkoja. (Niille ei näy vieläkään loppua, muttei siitä sen enempää. Jalat on tallella ja pää pelittää, kaikki muu on melkeinpä ekstraa. Palaan ehkä asiaan jos oma diagnoosini on oikea.)


Epäröin ensin hieman, sillä olin jotenkin ajatellut, että selkeästi lämpimään taittava punainen olisi ainoa hyvä vaihtoehto. Mutta eihän kumpikaan mainitsemistani sävyistä ole loppupeleissä kovin lämminsävyinen. Ja silti, Russian red sopii naamaani kuin nakutettu. Se ei todellakaan ole liian kylmä, vaikka MAC itse väittää sen olevan bluish red. Se on sopivan kirkas, samalla neutraali, samalla femme fatale. Kuten hyvä punainen huulipuna, se saa ihoni hehkumaan ja ilmeen pirteäksi. Rakkauteni punaista huulipunaa kohtaan vain yltyy. Ja mikä parasta: puna on matta, muttei liian kuiva. Ruby Woohan on retro matte, eli hieman kuivempi. Russian red liukuu huulille moitteettomasti, pysyy kuin tauti, muttei kuivata. Primeri alla on tietenkin aina hyvä ratkaisu, mutta ilmankin pärjää mainiosti.




Koska mutkat matkassa ovat kivoja, sairastuin heti punan ostettuani kunnon räkätautiin, joten haaveilemani punaisten huulten pelastamat arkiaamut siirtyivät hieman. Mutta kun ne koittivat, ai jai. Jokaisella naisella pitäisi olla punainen huulipuna. En keksi parempaa meikkituotetta, paitsi tietty värillinen kulmageeli. Näillä kahdella pelaan itse, enkä juuri muuta kaipaakaan. Sisarueni, hanki jo se punainen huulipuna. Et tule katumaan!


(Voisin itseasiassa tehdä vähän kartoitusta omistaistani punaisista sävyistä, jos siitä jollekin olisi apua!)

10 kommenttia:

  1. Punainen väri on klassikko, joka ei koskaan petä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei petä, ei! Vaikea keksiä tilannetta, johon se ei sopisi!:)

      Poista
  2. Onpa todella kiva ja raikas sävy, sopii sinulle hyvin. Voi harmi noita vaivojasi, toivottavasti saat helpotusta niihin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! En ole hetkeen muita punia oikein käyttänytkään.. :D

      Eiköhän se tästä, päivä kerrallaan!:)

      Poista
  3. Punainen ei petä kyllä ikinä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei!<3 Tuntuu, että siihen voi luottaa enemmän kuin joihinkin ihmisiin..:D

      Poista
  4. Samaa mieltä edellisten kanssa, ja todellakin punainen puna saa yleisilmeen hehkumaan :)

    VastaaPoista
  5. Upea sävy ja sopii sulle mahtavasti! Täytyy tämäkin puna jossain vaiheessa hankkia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Suosittelen hankkimista. Eihän huulipunia voi olla liikaa!:D

      Poista

Kiva kun kävit!