Hymy palaa kasvoille

Me kuljemme kaikki kuin sumussa täällä, tiesi Leinon Eiska. Omassa elämässäni se on pitänyt paikkansa aivan liian pitkään. Nyt kuitenkin alkaa tuntua, että unihiekka pyyhkiytyy vähitellen silmistä. Lisääntyvä valo on varmasti yksi tekijä, mutta veikkaanpa, että tervehtymisprosessini on päässyt hyvään vaiheeseen. Ketipinor lopetettiin marraskuun lopulla. Vieroitusoireet kestivät pari viikkoa, mutta niiden jälkeen olen kokenut ison harppauksen eteenpäin. Se tuntuu ihmeelliseltä. Jaksan nousta aamuisin sängystä, pestä pyykkiä, tehdä ruokaa, siivota, leipoa, mennä kouluun. Unentarve on vähentynyt. Jaksan lukea kirjoja, mikä tuntuu uskomattoman ihanalta. Jaksan hymyillä ja jutustella. Sain palautetta eräältä opettajaltani, että olenkin puheliaampi kuin hän ensin luuli. Niin olen. Alan olla se sama Fanni, joka innostuu, pölöttää, nauraa ja heittäytyy keskusteluihin ja tilanteisiin. Se Fanni, joka on luova. Niin luova, että olisi kiva saada joku off-nappula. Jopa gradun tuottaminen eteenpäin alkaa tuntua hyvältä. Hitaasti ja haparoiden, mutta sekin on liikettä eteenpäin.

Keskeneräisyyden hyväksyminen ja sen rakastaminen. Elämässä ei ole olemassa jotain patenttiratkaisua siihe miten se kuuluisi elää. Minä olen elänyt nyt näin, ja minun on hyväksyttävä se. Rakastettava sitä, että olen ollut rikki. Rakastettava lääkkeiden takia muuttunutta kroppaani. Rakastettava mieltäni ja sieluani. Rakastettava kaikkea sitä, mitä minä olen. Kipuineni ja ärsyttävyyksineni. Minua on rakastettu niin paljon. Miksen siis rakastaisi itse itseäni. Muutenhan melkeinpä annan sen rakkauden valua hukkaan. Miksen voisi olla itselleni armollinen? Jumala on niin äärettömän armollinen, enkä usko, että Hän haluaa minun ruoskivan itseäni. Hellitä vähän. Keitä teetä. Punaa huulet, tai älä punaa. Muista syödä. Osta kukkia. Tapaa ystäviä. Silitä kissoja. Nuku. Naura. Nauti elämästä. Kokoa ympärillesi yhteisö, jossa koet olosi hyväksi ja jota voit palvella. Älä ole niin ankara. Sinä kelpaat. Sinä riität. Sinulla on niin paljon annettavaa. Sinä olet äärettömän kaunis, sisältä ja ulkoa.

En oikein tiedä, olenko puuhaillut mitään sen merkittävämpää viime aikoina. Muistan hymyilleeni. (Todisteena kivoista hetkistä iso läjä satunnaisia otoksia omasta naamasta ja niistä näistä. En pyydä anteeksi.)