maanantai 19. lokakuuta 2015

Ruskan sävyissä

(Alkuperäinen otsikko oli Ruskaa pakkasella, mutta sensuuritoimisto tuli käymään.)

Ulkona paistaa aurinko ja ilma on ihanan kuulas. Sen kunniaksi päivän naamassa on lämpimiä sävyjä. Halusin vihdoin kokeilla Makeup Revolutionin Explicit Content -paletin punaista luomivärinappia, joten tuumasta toimeen ja maalailemaan.


Punainen on haastava väri silmämeikissä, ja halusin tehdä lookista edes etäisesti arkikelpoisen. Maalasin ensin ulkonurkat ja luomivaon mattaruskealla, jonka päälle lisäsin hohtelevaa punaista, silmän keskeltä sisänurkkaan. Häivytin koko komeuden vaalealla punaruskealla. Tein alaluomiin rajaukset punaisella, ja töpöttelin mustaa kajalia vähentämään itkusilmäefektiä. Luonnollisesti vetäisin pienet eyelinerviivat silmien ulkonurkkiin. Harjasin ripsiini reippaasti Avonin Big&False lash -maskaraa, joka on muuten aikast kiva.

Hiivatin irtohiukset! 
Pohjasta on sanottava sen verran, että Lumenen blurmeikkivoide ei ole osannut käyttäytyä kasvoillani, mutta tänään kokeilin levittää sen Beauty Blenderillä, ja kappas, se toimii hitusen mukavammin.


En ole ihan kotonani punertavassa silmämeikissä, ja jotenkin sen parittaminen ruskeaan huulipunaan tuntui liioittelulta. Mutta jotenkin nude huulikiilto tuntui nynneröltä ja paljaalta, eli ruskealla mentiin.

Eihän tämä mikään hillitty arkilook ole, mutta ihan sama, elämä on liian lyhyt ainaiseen tylsistelyyn.


Käytetyt tuotteet:

Lumene Longwear blur -meikkivoide, 1 Kultahiekkaa
Essence All about matt! -peitevoide, 20 Matt nude
Joe Blasco Orange Highlight 1 -valovoide (saatu)
Rimmel Natural bronzer, 021 Sun light
Lush Tunteiden hehku -irtopuuteri (saatu)
H&M Blusher, Spring flower
Rimmel kulmakynä, 002 Hazel
Rimmel Brow this way -kulmavaha
Elf Eye primer
Makeup Revolution Parental Advisory, Explicit content -luomiväripaletti
Lumene Natural Code Eye Intensifier, 1 Intense black
Essence Waterproof Liquid eyeliner, musta
Avon Big&False lashes -maskara, musta (saatu)
Elf Studio Matte lipcolour, Praline

Semmoista! Onko punainen löytänyt tiensä sinun luomillesi?

6 kommenttia:

  1. Tosi kaunis meikki! Mä olen vähän arkaillut punaisen suhteen, tuntuu pelottavalta, vaikka kaikki karpalonsävyt suorastaan himottavat! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jotenkin punaisesta silmämeikistä tulee helposti sen näköinen, että on itkenyt silmät turpeiksi. Mutta eipäs tämä nyt niin itkuinen look ollutkaan! :) Karpalo on ihana sävy!

      Poista
  2. Tuohan on tosi toimivan näköinen kokonaisuus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Iltaa kohden aloin jo tottua punaisiin silmiin, eli stamp of approval on lyöty. :)

      Poista
  3. Onpa kauniita maanläheisiä sävyjä! Minäkin olen tuollaista punertavaa luomiväriä arkaillut, mutta nyt kyllä tekisi mieli kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitsa! Punaisen luomivärin kanssa on vaarana, että silmät näyttävät itkettyneiltä, mutta kai se on sävystä kiinni. Kannattaa koklata!:)

      Poista

Kiva kun kävit!