17.

Se on kuulkaas tasan viikko jouluun, toverit.

Siksipä kalenterin ensimmäinen leivontafiilistely! (Lupaan, että yhdestä luukusta aukeaa jotain hääviä!)

Kun pitää keksiä jouluelokuvailtoihin nopeaa, jouluista naposteltavaa, on tässä ihan ässä juttu:
mariannepiparit!

Ja näin se käy: ota yksi paketti piparkakkutaikinaa (tai tee itse, jos olet aidosti kätsä emäntä eikä sinulla ole kiire!) ja pussi mariannerouhetta. Kauli marianne taikinan joukkoon, ja leikkaa siitä tankoja. Paista 200°c:ssa uunin ylätasolla n. 8 minuuttia. Älä paista liian pitkään, tai tulee turhan kovia.

Sitten vain piparkaakut nättiin purnukkaan ja menoksi. Minä pakkasin ne Petteri Kaniini -peltirasiaan.

Päivän musiikkikappale on "It's beginning to look like christmas," ja sen esittää luonnollisesti ihana Bing Crosby.

Nam ja miau! 

15. + 16.

Kaksi joulukärpästä yhdellä iskulla, eli luukut 15 ja 16 aukeavat kerralla. (Siksi enemmän tekstiä, hähää. I does what me wants.)

Juhlimme eilen Suhen joulujuhlaa. Olen todella onnellinen ja ylpeä, että minulla on tällainen koti. En olisi voinut uskoa, kun kolme vuotta sitten syksyllä astelin sisään Kinaporinkadun palvelutaloon johonkin ihme hipsteriseurakuntaan, että siitä seurakunnasta tulisi minulle koti. En olisi voinut kuvitellakaan, että minusta tulisi näin siunattu. Ensimmäinen reaktioni Suheen oli niin negatiivinen, että mielessäni suorastaan vannoin etten tulisi tänne enää.

Kuva: Miska H.

Seuraavana sunnuntaina taisin löytää itseni saman paikan penkistä. Seuraavaksi huomasin olevani pienryhmässä, palvelutiimissä (Grow Up House for the win. Ehkä koko Suhen tärkein tiimi, jos minulta kysytään!) ja tutustuneeni uusiin, upeisiin ihmisiin. Huomasin, että Jumala toimii tässä seurakunnassa. Ymmärsin, että tämä seurakunta haluaa olla ihmisenä ihmiselle. "Lähellä ihmistä, lähellä Jumalaa." Vuodessa Suhesta oli tullut sellainen osa minua, että liitin sen osaksi identiteettiäni. Tämä on minun kotini. Tämä on minun perheeni.

Suhe ei ole täydellinen seurakunta, mikä lienee itsestäänselvää. Me olemme ihmisinä aika nollia, erilaisista lähtökohdista, erilaisia, usein eri mieltäkin. Ja eikö se teekin kaikesta jotenkin armollisempaa? Ensimmäinen mielikuvani isosta, pinnallisesta hipsteriseurakunnasta oli ihan pöljä. Koska Suhessa ei ole kyse mistään muusta kuin Kristuksesta. Siksi tämä seurakunta toimii. Ei minkään muun takia.

Ihailen ja rakastan sitä, kuinka ihmiset viikko viikon jälkeen haluavat antaa parastaan Jumalan huoneelle. Tästä esimerkkinä vasta ilmestynyt joululevy ja eilinen joulujuhla. Suhe Live on ihan rautaa.

Olen kiitollinen. Jeesus antoi minulle parhaan joululahjan syntymällä maailmaan, ja siitä alkoi kaikki hyvä. Kuten se, että minulla on vihdoin koti.

Päivän biisi on luonnollisesti joululevymme sinkkulohkaisu, Nyt syttyy valot tuhannet. KLIK.

Tervetuloa kotiin tammikuussa 2014.

14.

Tänään fiilistellään glitteriä. Kaupallisen joulun hengessä muistin itseäni tällaisella hiekkapintaisella kynsilakalla. Merkkinä Lumene, sävy 44 (Jäljet hiekassa - Ah, niinkuin se tarina siinä julisteessa!)

Olen muutenkin hurahtanut kaikkeen kimaltavaan, ja joulu on ihana tekosyy kuorruttaa itsensä hohteella. Kynsilakka on niin kaunis, jopa tällaisissa nakkisormissa. 

(Korvikset Gina Tricot, hiuspanta Zara; jos jäi mietityttämään.)

Oho, pöytäkin on pölyinen. Joulusiivous on vielä tekemättä. En stressaa; ei se kannata. 

Päivän kappale on sopivan ironisesti "En etsi valtaa, loistoa." 

Bling!

Ps. Huomenna Suhen Joulujuhla! Osoite on Pengerkuja 6. Tilaisuudet klo 15,17 ja 19. Siellä nähdään!

13.

Joulukortit, mikä mukava tapa muistaa kivoja ihmisiä! Pitäisi lähettää enemmänkin kirjeitä ja kortteja. Ja hankkia vanhanaikainen osoitekirja!

Päivän rauhallisen lempeään tunnelmaan sopii Sufjan Stevensin joulumusiikki, kuten vaikkapa Star of Wonder.

Miau!

12.

12.luukku! Blogger ei eilen yksinkertaisesti halunnut julkaista 11:ttä luukkua, ja lopulta poisti sen. Mutta eteenpäin elävän mieli! Koska nyt on hassu torstai, tässä on hassu kuva ja hassu musiikkikappale.
 

Päivän hassu musiikkikappale on She and Him -yhtyeen coveroima "Christmas waltz." Ihana, hassu Zooey Deschanel.

"And this song of mine

In three quarter time

Wishes you and yours

The same thing, too:

Merry Christmas!"

Ihan hassua torstaita! Miau!

10.

Kymmenes luukku! Alle kaksi viikkoa jouluun, jee!

Aikuisuus on välillä mälsää: itkupotkuraivarit eivät ole sosiaalisesti hyväksyttäviä, pallomeriin ja huoltoasemien leikkipaikkoihin ei sovi ryntäillä, ja itsestään vastuun ottaminenhan on ihan kammottavaa. Siksipä joulu onkin mitä passelein juhla tällaiselle vastuunpakoilijalle: vuodessa on muutama viikko, jolloin saa intoilla ja riehua ja olla täynnä jännitystä. Saa olla vähän lapsekas jälleen. Joulu on lasten juhla, ja hitsi, I wanna party like it's 1995!

Meillä kotona se olen minä, joka pitää huolta siitä, että kaikki on juuri niinkuin kuuluukin. "Isi, sun on pakko hakea kuusi!"; "Hei, tottakai me herätään seiskalta aamulla katsomaan Joulupukin kuumaa linjaa!" "Miten niin ei lahjoja!? Mä haluan lahjoja!"

Joo, eihän kaikki mene aina juuri niin kuin minä/se iso kakara minussa haluaa, mutta on yksi juttu, josta ei tingitä: minun on pakko katsoa Lumiukko. PAKKO. Homma menee näin: klo 11.30 Joulupukki alkaa lopetella kuumaa linjaa. Pianotonttu alkaa soittaa "Walking in the air:ia." Minä huudan kuin hinaaja kaikkia pitämään turvat kiinni ja ovet lukittuina. Pikkuveljet kokoontuvat seuraamaan, koska se pillittää.

Ja ainahan minä pillitän, vuosi vuodelta aikaisemmin. Viimeksi jo siinä kohtaa, kun särisevä kuva ilmestyy ruudulle, ja kertojaääni aloittaa:

"I remember that winter because it had brought the heaviest snows I had ever seen. Snow had fallen steadily all night long and in the morning I woke in a room filled with light and silence, the whole world seemed to be held in a dream-like stillness. It was a magical day... and it was on that day I made the Snowman."

Byää. 

Ja sitten se filmi on ihana ja sydäntäraastava. Pelkkä tieto siitä, että kohta se sulaa romauttaa maailmani joka-ikinen-vuosi. Ja kun Lumiukko lopussa sulaa, koko muu perhe toljottaa, joko se itkee. Ja minä itken. Kuin lapsi. 

Koska Lumiukko on niitä viimeisiä jäännöksiä lapsuudesta. Kun Lumiukko sulaa, sulaa lapsuuskin. 

Byää.

Yleisradio, jos joskus otat Lumiukon pois ohjelmistostasi, lähetän vihaista palautetta. Ja limaa.

Päivän musiikkikappale ei  muuten ole "Walking in the air." Säästelen sitä aattoon. Päivän biisi on Kate Bushin "Misty" eli Aikuisen naisen Lumiukko. 

Hmm, kylmää tiistaita!

Kuvat: www.telegraph.co.uk, britishcomicawards.com

9.

Yhdeksäs luukku aukeaa. Leikitään, että luukut seitsemän ja kahdeksan olivat viallisia; toisessa oli niin pahaa suklaata, ettei sitä syö kukaan. Toinen luukku oli tyhjä. Bazinga!

Jos olet Rauman seutuvilla 20.12, tule ihmeessä kuulostelemaan Lauluyhtye Myyttiä ja rauhoittumaan kauniiden, perinteisten joululaulujen pariin. Tämä on jo toinen vuosi, kun Myytti järjestää "Kun pääsky pitkän on matkan päässä"-pikkukonsertin. Melkein perinne, siis.

Minulle joululaulujen laulaminen Myyttisten tyttöjen kanssa on aivan ehdoton jouluhengen tuoja. Olisi aika mälsää, jos en saisi laulaa "Puer natus in Betlehemiä" ja sytytellä lyhtyihin kynttilöitä. Tänä vuonna konsertti osuu vuoden melkein pimeimmälle päivälle. Tunnelmaa ja joulumieltä on siis tarjolla. Glögiä myös!

Tässä vielä se Puer natus in Betlehem viime vuodelta. KLIK.

Iloa maanantaihin!

Julisteen kuva: Antti Saarinen