12.luukku! Blogger ei eilen yksinkertaisesti halunnut julkaista 11:ttä luukkua, ja lopulta poisti sen. Mutta eteenpäin elävän mieli! Koska nyt on hassu torstai, tässä on hassu kuva ja hassu musiikkikappale.
Päivän hassu musiikkikappale on She and Him -yhtyeen coveroima "Christmas waltz." Ihana, hassu Zooey Deschanel.
Aikuisuus on välillä mälsää: itkupotkuraivarit eivät ole sosiaalisesti hyväksyttäviä, pallomeriin ja huoltoasemien leikkipaikkoihin ei sovi ryntäillä, ja itsestään vastuun ottaminenhan on ihan kammottavaa. Siksipä joulu onkin mitä passelein juhla tällaiselle vastuunpakoilijalle: vuodessa on muutama viikko, jolloin saa intoilla ja riehua ja olla täynnä jännitystä. Saa olla vähän lapsekas jälleen. Joulu on lasten juhla, ja hitsi, I wanna party like it's 1995!
Meillä kotona se olen minä, joka pitää huolta siitä, että kaikki on juuri niinkuin kuuluukin. "Isi, sun on pakko hakea kuusi!"; "Hei, tottakai me herätään seiskalta aamulla katsomaan Joulupukin kuumaa linjaa!" "Miten niin ei lahjoja!? Mä haluan lahjoja!"
Joo, eihän kaikki mene aina juuri niin kuin minä/se iso kakara minussa haluaa, mutta on yksi juttu, josta ei tingitä: minun on pakko katsoa Lumiukko. PAKKO. Homma menee näin: klo 11.30 Joulupukki alkaa lopetella kuumaa linjaa. Pianotonttu alkaa soittaa "Walking in the air:ia." Minä huudan kuin hinaaja kaikkia pitämään turvat kiinni ja ovet lukittuina. Pikkuveljet kokoontuvat seuraamaan, koska se pillittää.
Ja ainahan minä pillitän, vuosi vuodelta aikaisemmin. Viimeksi jo siinä kohtaa, kun särisevä kuva ilmestyy ruudulle, ja kertojaääni aloittaa:
"I remember that winter because it had brought the heaviest snows I had ever seen. Snow had fallen steadily all night long and in the morning I woke in a room filled with light and silence, the whole world seemed to be held in a dream-like stillness. It was a magical day... and it was on that day I made the Snowman."
Byää.
Ja sitten se filmi on ihana ja sydäntäraastava. Pelkkä tieto siitä, että kohta se sulaa romauttaa maailmani joka-ikinen-vuosi. Ja kun Lumiukko lopussa sulaa, koko muu perhe toljottaa, joko se itkee. Ja minä itken. Kuin lapsi.
Koska Lumiukko on niitä viimeisiä jäännöksiä lapsuudesta. Kun Lumiukko sulaa, sulaa lapsuuskin.
Byää.
Yleisradio, jos joskus otat Lumiukon pois ohjelmistostasi, lähetän vihaista palautetta. Ja limaa.
Päivän musiikkikappale ei muuten ole "Walking in the air." Säästelen sitä aattoon. Päivän biisi on Kate Bushin "Misty" eli Aikuisen naisen Lumiukko.
Yhdeksäs luukku aukeaa. Leikitään, että luukut seitsemän ja kahdeksan olivat viallisia; toisessa oli niin pahaa suklaata, ettei sitä syö kukaan. Toinen luukku oli tyhjä. Bazinga!
Jos olet Rauman seutuvilla 20.12, tule ihmeessä kuulostelemaan Lauluyhtye Myyttiä ja rauhoittumaan kauniiden, perinteisten joululaulujen pariin. Tämä on jo toinen vuosi, kun Myytti järjestää "Kun pääsky pitkän on matkan päässä"-pikkukonsertin. Melkein perinne, siis.
Minulle joululaulujen laulaminen Myyttisten tyttöjen kanssa on aivan ehdoton jouluhengen tuoja. Olisi aika mälsää, jos en saisi laulaa "Puer natus in Betlehemiä" ja sytytellä lyhtyihin kynttilöitä. Tänä vuonna konsertti osuu vuoden melkein pimeimmälle päivälle. Tunnelmaa ja joulumieltä on siis tarjolla. Glögiä myös!
Tässä vielä se Puer natus in Betlehem viime vuodelta. KLIK.
Itsenäisyyspäivää vietetään meidän pikkutaloudessamme hyvin rauhallisesti. Aamulla neiti muusikko teki pakollisen keikan, mutta siitä eteenpäin elämä on ollut yhtä Sibeliusta, sokeria ja New Super Mario Bros:ia. Luukku numero kuusi ja itsepäisyyden tunnelmapalat. Laiskat, uniset ja höpsöt palat. Hyvä Suomi!
Uunissa paistui juureksia. Omnomruokaa.
Pesin tukan, ja pidin sitä kolme päivää leteillä. Tänä aamuna minua tervehti itsenäisen itsepäinen jew-fro.
Ah, löysin Marimekon Jokapoikapaidan kirpputorilta femmalla. Ensin yritin poseerata vakavan muotibloggarimaisesti (fail!!) kunnes tajusin, että pitäähän maailman nähdä tämä aistikas yhdistelmä: Jokapoikapaita, sloggit ja villasukat; matchy matchy! Kaikki niin made in Finland.
Punnitse ja säästä vastaa tämän illan sokerihumalasta: Candy Bros.:in nougat, sekä suklaalla kuorrutetut kirsikat ja mangot, nam. Nam on myös uusi Trendi.
Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa, suomalaiset ja muutkin. Herkän patrioottiseen tunnelmaan meidät vie verraton M.A.Numminen kappaleellaan "Joulupukki puree ja lyö." Nauttikaa.
No, tämä nyt ei ole kovin jouluinen juttu, mutta menköön. (Laiska ilmoittautuu!)
Olen mielenkiinnolla seurannut MTV3:n lähettämää Suomen Kaunein Koti -ohjelmaa. On tosi siistiä päästä kurkkimaan toisten taloihin. Ja tokihan on hauskaa myös arvostella, ei siinä. On nastaa, muten erilaisia makuja ihmisillä on. Suurimmaksi osaksi kodit ovat olleet ihania, tavalla tai toisella. Eivät todellakaan minun tyyliäni (eli tyylittömiä) mutta mielenkiintoisia ja hauskoja.
Oma lehmäkin on minulla ojassa: vanhempani osallistuivat kyseiseen ohjelmaan, ja voi sitä jännäystä. Maanantaina sai katsella itseään ja kotiaan ihan telkkarista. Koti näytti hyvältä, tietenkin. Jatkoon eivät pisteet riittäneet, mutta kokemus oli kiva.
Mutta virheenhän minä tein ja luin nettikeskusteluita. Hassua, miten asiantuntevia ihmisiä vauva.fi -sivusto on täynnä. Ja miten ilkeä onkaan keskustelukulttuuri. Kaikista kodeista oli melkein poikkeuksetta vain pahoja asioita sanottavana, jotkut kommentit menivät ihan henkilökohtaisuuksiin ("olipas punakka pariskunta!" "Hyi kun ruma!") ja mitä vielä. Meidän koti oli kuulemma "persoonaton" kun on niin valkoinen. Ja eteisen lattia on "teennäinen." Miten lattia voi olla teennäinen? Totta kai se on tehty, eihän se itsestään siihen kasva. Mikä kelpaisi? Maalattia? "Talvella paleltaa, mut ei ole teennäinen."
Eikä siinä mitään. Kun menee telkkariin, asettaa itsensä arvosteltavaksi. Mutta nämä nettikommentoijat, joiden mielestä mikään ei koskaan ole hyvin, voisivat vaikka hankkia sen kuuluisan elämän. Tuli paha mieli monien ohjelmassa mukana olleiden puolesta. Uskon, että kotien omistajat ovat laittaneet sydämensä koteihinsa, ja innoissaan osallistuneet ohjelmaan. Varmastikin osa kodeista on sisustettu isolla rahalla. Voin kuitenkin sanoa, että meidän kotia ei ole. Aika nitkutellen on menty, kuulkaas. Kaikki on vanhaa romua. Sattumalta vanhempani vaan ovat ammattilaisia, jotka osaavat kunnostaa tuota romua. Ei se, että on sisustettu kauniisti, ja pohdittu asioita loppuun saakka, tarkoita että rahaa on. Ja vaikka olisikin, so not? Älytöntä ininää.
Eikä mikään viiden minuutin pätkä näytä mistään kodista sitä, mikä siitä tekee sen kodin. Asukkaita, henkeä, ääniä ja tuoksuja. Ja kukapa nettikommentaattori tietäisi, mistä se teennäinen lattia on. Tai että talon "rakenteellinen muutos," eli se lisäosa, on tosiaan 100 vuotta vanha. Kauhea, kun otan henkilökohtaisesti.
Minä pidän kodistani. Toki olen todella puolueellinen, tietenkin olen. Pidän kodistani, koska sillä on kiva sisältö. Kalusteista viis. Meidän kotiin mahtuu ääntä, elämää, ruokaa, naurua ja vieraita. Joskus tapellaan, joskus ei. Plus meidän kissat on ihania.
Ja koska tämä on joulukalenteri: meillä on kaunis joulu. Sitä ajatusta säestämään Sofia Karlsson ja "Jul, jul, strålande jul."
Tänään haluan vain jakaa yhden maailman kauneimmista joululauluista. "One small Child" on meikän ehdottomia suosikkeja koskaan - etenkin First Call -lauluyhtyeen esittämänä. Muut versiot eivät vaan vedä sille vertoja. Lauluyhtyeen levy "An Evening in December" on minulle muutenkin tosi nostalginen albumi, siitä tulee mieleen lapsuuden joulut. Se taitaa olla ensimmäisiä kosketuksiani lauluyhtyemusiikkiin.
Joulumusiikki on ihanaa. Aloitan sen kuuntelemisen salaa jo loka-marraskuussa. Kun joulukuu koittaa, alan luukuttaa toden teolla. Ehkä vähän pakkomielteisesti, ja jopa läheisiä häiritsevästi. Joulumusiikki for the win!
Rauman Pyhän Ristin kirkko jouluaaton aattona 2012.
Makuni on tosi nörtti ja omavanhurskaan vakava. En välitä niinkään tontuista, mutta latina ja kuoroestetiikka uppoavat. Inhoan huonoja sovituksia ja turhanpäiväisiä jinglejä. Enemmän minua koskettaa hartaus. Olen niin mummo.
Jos sinua alkaa kiehtoa, ja mikseipä alkaisi, kannattaa katsastaa Spotify-soittolistani. KLIK. Varoitus: sisältää kaunista ja hidasta musaa. Kartutan listaa jatkuvasti, sillä hyvää joulumusiikkia on niin paljon. Onneksi enemmän kuin huonoa. Ja on siellä muutama iloinenkin kappale.
Päivän kappale on Sibeliuksen aivan liian aliarvostettu "Joululaulu."
