Voi maailma, minkä menit tekemään

Ai että mikä lauantai-illan ahdistuksen sekainen raivo onkaan laskeutunut sisimpääni. Näin ollen puran sen eetteriin, koska koskaan ei voi valittaa liikaa.


Nimittäin etsin lyriikoita Dylanin "A hard rain's a-gonna fall" -kappaleeseen, ja kun jostain ne löysin, oli lyriikkasivusto nerokkaasti listannut sivupalkkiin kappaleita otsikolla "Similar songs". No tässä kohtaa sitä odottaa kappaleita vaikka Joan Baezilta tai vaikka Donovanilta, mutta ei ei ei. Lista on seuraavanlainen:


- Extacy by 50 Cent
- Meet Me Halfway by Black Eyed Peas
- Bubble Pop by Rihanna
- Hustlin' by Game 
- Blazing by Nicki Minaj
- Bloody Mary by Lady Gaga

 

Ja niin edelleen. Mitä tässä maailmassa tapahtuu. Ihan aikuisten oikeasti tämä on niin surkea läppä ettei mikään hetkeen. Sanon sen korostetuin kirjaimin: Bob Dylanista ei voi puhua samassa lauseessa 50 Centin kanssa. Bob Dylanissa ei ole mitään samanlaista Rihannan kanssa.  Dylanin lyriikat ovat kaunista, koskettavaa ja painavaa asiaa, kun taas vaikkapa 50 Cent (iki-inhokkini!) jutustelee seuraavanlaisia:

"Shorty I got a thang for that thang she got, I know just what to say and do to get her hotonce I get her going, I don't want her to stop, it don't even matter which one of us end upon top What position we in we get the kissingit in slack em off on the ride see I slipand I slide look her right in the eyes climax relax,I ay back recap, ye thats all that. 
Mitä tuo edes tarkoittaa, häh? Ei ei ei ei. EI.
Tulipa taas todistettua: maailma on paha, ja ihminen matkalla lopullista tuhoa ja älyn amputaatiota. 

Loputonta häpeää. (Ja facepalm sinulle, maailma! Hyi häpeä!!)

Tämä ei sitten ole mielipidekysymys. Tämä on totuus. Hyvää yötä Vietnam. 

Voi pikku nainen, sul on suuri salaisuus

Täytin 22. Joku sanoi, että onpas vähän, mutta minusta tuntuu vanhemmalta. Aika kuluu aika nopeasti.

Universaalissa mittakaavassa 22 on naurettavan vähän.

Olen ihan pieni.

Ja joskus, kun olen oikeasti vanha, toivon, että voin olla se herttainen mummo, joka leipoo pullaa. Silti haluaisin olla yhtä tyylikäs ja vinha ja kreisi kuin leidit Ari Seth Cohenin "Advanced Style"-blogissa. Heck, haluaisin olla yhtä tyylikäs, vinha ja kreisi jo nyt. 

Mitkä värit ja asusteet! Alan harkita minimalismin hylkäämistä. (Minimalismini on siis sitä, että otan aina koruja pois ennen kotoa lähtemistä, en halua näyttää pyryharakalta. Miten pöljää! Pyryharakat on parhaita!)

Ja toisaalta musta on niin ihana väri. Katsokaa tuota pukua, ihan mieletön leikkaus.

Ihailen niitä pukeutujia, joilla on dramatiikantajua. Tällä rouvalla sitä riittää. Ah, mikä huivi. (Itse en voi käyttää huiveja, pääni on kurpitsan kokoinen.)

Tämä on silti suosikkini! Melkein kuin Tintti (tyyli-ikonini!), ihanat kengät, ihanaa militarismia, ihanat hiukset, en kestä, pukeutuisin jo nyt noin. Rakkautta. 

Kyllä minusta vielä tyylimummo leivotaan. Ensin täytyy kuitenkin käydä läpi nuoruuden tyylimokat. Olen muuten miettinyt, haluanko postailla vaatekuvia tänne, mutten ole varma, haluanko pitää tyyli- (tai minun tapauksessani pikemminkin tyylittömyys-) blogia. Ehkä en. Kaipa voisin silti joskus pulista vaatteista, kyllähän minäkin niihin pukeudun. (Hahahaaaa, hahahaaaaaaa!) 

Aatoksen kunniaksi kuva viimeaikojen suosikkiasustani, ja kuten huomaatte, hovikuvaajan paikka olisi auki junou:

Äidilläni oli samanlainen mekko, kun olin lapsi. Näin 22-vuotiaana sallin itselleni tällaisia turvariepuja.  (Neuletakki tädin kirppiskuormasta, vyö Ginasta, kengät kirpputorilta.)

Vanhentunein terveisin! Niin ja jos ihmettelit, otsikko tosiaan on Mikko Kuustoselta lainattu. Hähää. Sydämessäni taidan olla 45-vee.

Aamen!

 Maailma on välillä aika kova paikka. Kaikki on niin kyynistä ja ironista. Mutta hitsi, minä aion taistella vastaan. Aion hymyillä enemmän. Innostua enemmän. Itkeä enemmän. Nauraa vielä kovempaa. Aion olla inhimillinen.

Kuva: Kaikki mitä rakastin (maailma ihanin blogi, muuten!)

Juuret

Että minä inhosin Raumaa, kun asuin täällä. Jo ala-asteella olin varma, etten jäisi mätänemään pahanhajuiseen pikkukaupunkiin, vaan lähtisin heti, kun voisin.

Niin minä teinkin, tavallaan. Mutta vaikka lähdin Raumalta, ei Rauma lähtenyt minusta. Täällä on yhä osa elämästä. Ja nyt tänne on kiva palata, kun saa tulla vain hengähtämään.

Sillä tämä on ahdistava paikka. Mutta silti niin ihana.

Täällä voi esimerkiksi...

...löhötä vanhempien sohvalla ja syödä niiden piikkiin (win-win!)

...tavata niitä ystäviä, jotka on roikkuneet mukana jo viisivuotiaasta (tajusin, kun kirjoitin tuon, että jopas, olen vanha!)

...kaikkien vuosien jälkeen löytää jotain uutta! Täällä voi ajella päämäärättömästi ympäri maaseutua, ja löytää mystisiä juttuja keskeltä metsää, kuten piilokirkon. (Kuulostaa silti häävimmältä kuin se on.)

Kaunis kyltti herätti huomioni. Öh.

...kiertää pakotteettomasti ihanaa Vanhaa Raumaa.

Narsissit - varma kevään merkki!

...laulaa. Tunnettu paikallinen sanonta onkin, että kaikki muu on paskaa paitsi kusi ja Myytti. 

Meistä on ilmeisesti täysin mahdotonta saada kuvaa, jossa kaikilla olisi a)kiva ilme b)silmät auki. APUA OTETAAN VASTAAN!

En ehkä palaa tänne enää asumaan, mutta halusin tai en, Rauma asuu sellaisella haikealla tavalla minussa. Hyi miten kornia, mutta totta. Ja täältä on oikeasti haikeaa lähteä nykyään. Inha aikuistuminen.

Täytyy lähteä kauas, että osaa arvostaa sitä, mikä on lähellä.

Nörttitytön tunnustuksia

Yön pimeinä tunteina, kun Kuninkaan paluu on vihdoin katsottu, eikä itsehillintää ole, sanonpa vain, että Legolas on ihana. Pitkä lause, lyhyt ajatus. (Orlando Bloom ei ole muutenkaan hassumpi.)

Ihan kiva leuka...

...ja korvat...

...naama noin yleensäkin...

....Ja ilme. (Aragorn on örkin jalan alla.)

Tavoite: kasvattaa haltiahiukset. 

Ihana valo

  Tänään aurinko kurkisti herkän eteerisesti verhojen välistä. Ulkona saa jo käyttää aurinkolaseja, takkia voi melkein pitää auki, ja kyllä, kevään ensipolkaisut Marilynillä on otettu.

Valkoinen paita! Pimeyden prinsessalla on todellakin kevättä rinnassa. 

Rullaan, rullaan, rullaan

Fiilistelen pian alkavaa pyöräilykautta. Jossain näkyy jo kuivaa asfalttia. Kevään ensimmäinen polkaisu on aina yhtä mahtava. Elämä jatkuu ja kesä tulee!

Sain kummitädiltäni käyttöön Helsinkiin muuttaessani huikean, vaaleanpunaisen cruiserin, jonka ristin välittömästi Marilyniksi. Pyörä tuo ihanan ristiriidan tyyliini, koska minussa ei ole mitään Marilyniä. Olen enemmänkin Aino-tyttö, tai jopa Oiva-tyttö. Mutta pian Marilyn otetaan talviteloilta! Cruiser-mallinen pyörä on mainio rentoon kaupunkiajoon, mutta ylämäet ovat piinaa, vaikka kuinka huhkisi.

Mutta haaveilen silti siitä vanhasta Ainosta. Tai Pelagon polkupyörästä. Viime kesänä maitokahvinvärinen Brooklyn suorastaan huusi nimeäni Raumalaisen Busstopin ikkunassa. Käyn välillä Pelagon nettisivuilla kuolaamassa. Slurp!

 

Eikä, Jopo-kuntopyörä! Lämpenen!

Kohta minut näkee suhaamassa mummojen yli Pasilan radanvartta. Ajetaan kilpaa!

Kuvat: gliving.com, ecosalon.com, bikeproject.com, transportationpostersgalore.com, yksivaihde.net