perjantai 13. syyskuuta 2019

Heinä-elokuun loppuneet -19


Jälleen kaksi kuukautta yhden hinnalla. Luulin taas ettei mitään tyhjene, vaan väärässäpä olin. Kesäisin arvioiminen on hankalampaa, kun asutan kahta kaupunkia, joissa omat purkkinsa. Jatkossa en välttämättä tule hankkimaan hirveästi erillisiä tuotteita Helsinkiin ja Raumalle, vaan roudaan niitä mukanani ees taas. Katsellaan, kestänkö tätä vai luovutanko heti kärkeen. Hetkeen tätä ongelmaa ei vielä tule olemaan, sillä Raumalla ainakin pesuaineita tulee riittämään vielä kuukausiksi. Tässä joukossa on muuten taas myös pari tuotetta, jotka eivät suinkaan ole tyhjentyneitä, mutta joutuivat leikkurin alle "syystä että." Pahoittelen pimeitä kuvia. Se ainoa päivä kun jaksan ja ehdin ottaa kuvia, onkin vissiin maailmanhistorian pimein. Lisäksi muuttokaaos ehkäisee hyviä kuvausoloja tehokkaasti.


Garnier Respons - Honey Treasures Extra caring lotion: Vaikka inhoan L'Orealia, en voi olla rakastamatta Garnierin Respons -tuotteita. Tämä vartalovoide tosin ei ollut ihan nappisuoritus. Se tuntui iholla aika niljaiselta eikä imeydyttyään tuntunut lainkaan kosteuttavalta. Tuoksukin alkoi tökkiä. Hiustuotteissa tämä "hunajainen" tuoksu on ihana (ja nostalginen) mutta vartalorasvassa liian ätälä. En osta uudestaan.

Hérmes - Un Jardin Sur le Nil: Otin kesäprojektiksi saada edes yhden tuoksun tyhjäksi. En sinänsä lesoile, koska tällainen 7,5 ml:n pullo tyhjenee kyllä äkkiä, kun sen päättää tyhjentää. Tämä tuoksuhan on klassikko, eikä syyttä. Tosi miellyttävä, raikas ja kaikkiin tilanteisiin sopiva. En ihmettele, että niin monet rakastavat. Oma suursuosikkini Jardin-sarjasta tämä ei kuitenkaan ole. (Un Jardin Apres la Mousson, se on se suursuosikkini, muuten.) En osta uudestaan.

Zence by Indiska - Bombay soft Hand cream: Heräteostos alennusmyynneistä, kun niitä vielä kolusin. Mutta mikä ettei, ihan miellyttävä käsirasva päiväkäyttöön. Tuoksui mukavalta vaniljalta (eli ei turhan makealta) ja imeytyi nopsaan. Kosteutti sopivasti. En usko että näitä enää edes myydään.

The Body Shop - Shea Nourishing whipped-lotion: Tämä voide sen sijaan oli ihana viimeiseen pisaraan saakka. Just sopivan kosteuttava normaalille iholle sekä levittyi ja imeytyi hyvin. Ja se tuoksu! Shea-sarjan tuoksu on TBS:n parhaimmistoa! Pumppupullo ei tosin tälle koostumukselle ole se paras ratkaisu, sillä tuotetta jää pullon pohjalle aika paljon, eikä sitä pysty sieltä kaapimaan. Sääli. Ostan uudestaan.


Mizon -  Good Night White Sleeping Mask: K-Beautya tässä. Tämä yönaamio tuli kosmebloggaajien boksivaihtareissa. En lämmennyt, sori. Iho tuntui aamulla kyllä ihan kivalta, mutta tuoksu oli tosi kemikaalinen ja tuntuma iholla outo. Silikoninen, sanoisinko. Lisäksi tuotteen nimessä seisova "white" hiukan arveluttaa, vaikkei kyseessä olekaan vaalentava tuote. Silti, sjw ja special snowflake täällä. En ostaisi.

Nivea Creme: Klassikko tämäkin, ja jälleen, en ihmettele. Tykkään kovasti. Käytän silmänympärysvoiteena ja satunnaisesti kosteutan tällä koko nassun. Iho tykkää, joten miksipä ei. Eihän tämä ole luonnollista nähnytkään, mutta pakkaus miellyttää: ei palaakaan muovia. Ohut metallinen rasia menee metallinkierrätykseen. Ostin jo uudestaan.


Dior - Life Glow Mask (näyte): Mukava kirkastava naamio, mutta tällainen luksuskosmetiikka ei ole minun juttuni. En ostaisi täysikokoista.

Inkuto - Mustasaippua: Tehokasta tavaraa, jopa liiankin. Suosittelen ehdottomasti etenkin rasvaisuudesta ja näppylöistä kärsiville! Tuntui iholla kihelmöivältä ja saattoi jopa kirvellä, mikä johtuu varmasti siitä, että ihoni on tätä nykyä herkempi kuin luulen sen olevan. En siis usko itse ostavani tätä enää uudestaan, mutta suosittelen silti.

Nesti Dante - Amorino "Lily charm" -saippua: Oikein ihku palasaippua. Tuoksu oli suloinen ja pesi kädet hyvin. Ostan uudestaan, tai siis, laatikossa on vielä pari Nesti Dantea ja niiden kulumiseen menee taatusti hetki, ja sen jälkeen ostan uudestaan.


Cameleo - Dry Shampoo: Oikein pätevä kuivashampoo. Olen siirtynyt itsetehtyyn (KLIK), joten en usko tätä enää ostavani. Ellei tule hätä jne.

Guerlain - Abeille Royale Face Treatment Oil (saatu): Öh, no jaa. Panttasin tätä vuosia ja odotin vau-efektiä. Sen sijaan sain mitäs ihmettä -efektin. Tämä öljy ei kosteuttanut, oli toooodella vetistä, levittyi huonosti ja oli vaan täysin underwhelming. Miksi ostaisin kalliin ihoöljyn, josta puolet on täyteaineita, kun saan halvalla ihan sitä ihtiään? Sitäpä minäkin. Brändi maksaa, mutta tässä kohtaa en halua maksaa brändistä.

Korres - Wild Rose foundation (saatu): Oikein kiva, kosteuttava meikkivoide! Sävy oli sellainen kesäkäyttöön sopiva, ainoa vaan, etten käytä nykyään kesäisin meikkivoidetta juuri lainkaan. Mutta ajatuksena tämä Korresin meikkivoide oli oikein kiva. Aika paksua, mutta asettui iholle nätisti. Ei vajunut huokosiin ja pysyi suht nättinä koko päivän. Aika peittävä, minun makuuni liiankin. Mutta tosiaan, minun makuuni tavallinen BB-voidekin on liian peittävä, ha. En ostaisi itse.

ACO - BB Cream: Tämä BB ei sen sijaan ollut lainkaan liian peittävä, vaan just sopivan ohut. Tasoitti ihon sävyä ja teki siitä tosi dewyn. Ostanen uudestaan.


Avon - MagiX compact smoothing primer (saatu): Tätä primeria olisi vielä ollut jäljellä, mutta yäk silikonia ja yäk miten ronkittu tuo pannu oli. En ymmärrä miksi pohjustaja pitää pakata tällaiseen puuterirasiaan. Enkä käytä primereita enää koskaan (viimeksi yli vuosi sitten, oikeasti) joten roskiin vaan. En vaan voi sietää näitä silikonipommeja iholla. Tuntuu että naama tukehtuu sinne alle. En ostaisi itse.

Inika - Pure Primer (saatu): Ks. ylempi rant.

NYX - Lip primer: Okei, huulipunanpohjustajat kyllä tajuan. Mattapunan alle on kiva pistää jotain, etenkin jos kyseessä on nestemäinen puna. Tämä oli ihan kelpo kaveri, mutta katosi ja löytyessään jäi sitten käyttämättä. Ja ikääkin alkaa olla. Joten heihei. En osta uudestaan.



Sleek - i-Divine Palette, Del Mar Vol.II: Tämä luomiväripaletti ei suinkaan tyhjentynyt, mutta joskus elämässä pitää ottaa siipeensä, jotta ymmärtäisi kuka oikeasti on. Minä en ole värikkäiden luomivärien käyttäjä. Aina minä kuvittelen että voisin olla, vaan en ole. Se on nyt hyväksyttävä. Tämä paletti oli epätasainen yksilö. Joukossa oli pari ihan mukavaa sävyä, mutta suuri osa oli heikkopigmenttisiä.  Ja olihan nappien pinta jo kopottunut. Joten siinäkin mielessä, ei huono ajatus päästää häntä tuskistaan. En osta uudestaan.

Lumene -Raspberry Miracle Lip Sorbet, sävy 14 Aamun raikkaus: Nämä Lumenen kiiltokynät olivat ihania! Minulla on käytössä vielä yksi nude, joka on paras nude kiiltopuna evö. Tämä oranssi oli oikein nätti, mutta oranssi puna näyttää minun naamallani tosi dunkkuiselta. Yritin vielä tänä kesänä käyttää tätä, ja vaikka tässä ei ollut mitään vikaa an sich, en vaan pystynyt oranssiin väriin. Ja olihan tämä seniorisarjaa. Näitä ei enää myydä, sääli.

Essence - Dip Eyeliner Waterproof: Tykkäsin tästä kuin hullu puurosta silloin kun tykkäsin nestemäisestä rajauksesta. Näitä taisikin mennä monta pullollista. Tämä viimeinen on kuitenkin lojunut onnettomana jo kauan, enkä vaan ole enää käyttänyt. Aina kun olen kokeillut, on kokeilu päätynyt naamapesun kautta lähtöruutuun. En vaan osaa enää. Enkä enää tykkää dramaattisesta lopputuloksesta. Joten sua kohti Herrani, sua kohti vain. Jos joskus muutan mieleni, ostan uudestaan.

Zuii - Organic Solo Eyeshadow, sävt Purple Ice: Tämän olen jostain saanut, joskus. Ihan nätti sävy, mutta ei minua sitten yhtään. Hohtava valkoinen, joka shiftaa liilaan toi mieleen lapsuuden, mutta ei silti imarrellut. Ja jälleen, ikämiessarjassa oltiin. En ostaisi tätä sävyä. Zuiin muille luomiväreille olen periaatteen tasolla avoin.

Huhhuh! Lähestyvä muuttoo pistää miettimään valintojaan ja omaisuuttaan ihan uudella tavalla. Syyskuun hommana on käyttää raivokkaasti puolityhjiä (minulle lasi on aina puoliksi tyhjä) purtiloita tyhjäksi asti. En halua roudata tippoja eestaas.

Onko joukossa tuttuja juttuja? Jaksoitko edes lukea loppuun? Av, yv, vapautan? 

6 kommenttia:

  1. Hermesin tuoksut on kyllä ihania, pitää tsekkaa josko Eden Perfumesilta löytyisi dupeja niille. Mä tykkään edelleen silikoniprimereista, koska mulla on nenän vieressä niin isot ihohuokoset et tykkään täyttää niitä jollain ennen meikkivoidetta :D Ootko muuten koskaan testannut sitä Laveran metallipurkissa olevaa voidetta? Mietin oiskohan se yhtään samanlainen kuin tuo Nivea, hmm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei toden totta, Eden Perfumes oli multa tsekkaamatta! Yksi kaverini joskus puhui jostain vegaanisesta tuoksukaupasta Brightonissa, ja hän tuoksuikin tosi ihanalta. Nyt yhdistän pisteet yhteen. :D Nyt surffailen heidän sivuillaan ja yritän olla fiksu.

      Enkä siis dumaa primerin käyttöä, itse en vaan kestä sitä ihotuntumaa, vaikka onhan noilla huokosilla minuakin siunattu.... :D Laveran voidetta täytyy käydä koklaamassa. En pidä Laveran Basis-sarjan tuoksusta yhtään, mutta jospa löytyisi dupe Nivealle.

      Poista
    2. Ainakin Un Jardin sur Le Nil -tuoksulle löytyy dupe, tällai nopealla katselulla! https://www.edenperfumes.co.uk/shop/perfumes/floral/162-no-407-garden-on-the-nile-floral-fruity-women-s

      Ja on siellä vaiks mitä, APUA. :D

      Poista
    3. Uu pitää munkin käydä siellä vähän selailee! En kyl just nyt tarvii yhtään uutta tuoksua, kun oon hirveellä vaivalla käyttänyt tänä vuonna mun tuoksukokoelmaa pienemmäksi :D Mut jos vaan tulevaa varten kävis katsomassa..

      Poista
  2. Un Jardin Sur Le Nil <3, korkkasin juuri uuden pullon tätä harvemmin tapahtuu tuoksujen suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana, mutta ei tuntunut minulta. Mutta joitakin tuoksuja haluaa uudestaan ja uudestaan, se on ihanaa. <3

      Poista

Kiva kun kävit!