sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Tammikuun loppuneet -19

Huhhei mikä kasa kaikkea! Tammikuussa purkkeja tyhjeni jotenkin salakavalasti!


Tammikuun oivalluksia on ollut, etten ihan oikeasti kaipaa niin monia purkkeja ja purnukoita. Olen lopulta oikein tyytyväinen käyttäessäni vain muutamaa meikkituotetta. Harmi vaan, että nyt suuri osa lojuu käyttämättömänä. Aion siis jatkaa kavereiden ja perheenjäsenten lahjomista.



Cameleo - Silver shampoo: Todella tehokasta tavaraa! En ole testannut niitä kuuluisampia hopeashampoita, mutta tämä riitti tarpeisiini oikein hyvin. Nyt uskon kuitenkin olevani selvillä vesillä, eli hopeashampoon tarvetta ei ole. Eipä tämä muutenkaan järin luonnollista kamaa ole, joten tuskin ostan uudestaan.

Cameleo - Dry shampoo: Hyvä, halpa, kaik jees. En ole ostanut uutta, sillä yritän keksiä jotain zero waste -ratkaisua. En ole vielä keksinyt, jatkan tutkimusretkeä. Mutta lähtökohtaisesti, ostan uudestaan kuitenkin. Laiska paska, jne.



Karethic - L'Africaine Luxurious oil*: Aivan ihana öljy! Käytin vartalolle ja nautin joka pisarasta. Tuoksu oli mukava ja iho jäi tosi kauniiksi. Saattaisin ostaa itse.

Soft & Gentle - Verbena & Waterlily antiperspirantti: Hätäostos kesältä, joka osoittautui toimivaksi ja hyvältä tuoksuvaksi! En vaadi dödöltä sen kummempia, koska harvoin haiskahdan sen pahemmin. Saattaisin ostaa uudestaan, jossain hädässä missä hyvää luonnonkosmeettista ei ole saatavilla.

The Body Shop - Hemp Body butter: Superkosteuttava ja tanakka vartalovoi! Kosteuttaa todella tehokkaasti, mutta silti imeytyy mukavasti. Käytin Raumalla, ja tuotetta olisi vielä reippaasti jäljellä, mutta se oli ehtinyt mennä pilalle. Tämä paljastui sillä epäonnen hetkellä kun olin levittänyt voidetta jo koko kropalle. En välttämättä ostaisi uudestaan, Hamppusarjan tuoksu ei ole oikein mieleeni.


Stenders - Enjoy the Vitality! Bath foam: Ihanan sitruksisen tuoksuinen kylpyvaahto! Latvialainen Stenders on minulle merkkinä täysin vieras, muistan tätini tuoneen merkin saippuoita joskus juurikin Latviasta. Kylpyvaahto oli, no, kylpyvaahtoa. Tuoksu oli jotenkin turvallinen. En usko ostavani uudestaan, sillä yritän siirtyä kaikessa luonnollisempaan suuntaan. Sanotaan se nyt tässä niin ei tartte jokaisen tuotteen kohdalla sanoa uusiksi.. :D (<- Ja katso! Blogissani erittäin harvinainen hymiö! Rasti seinään!)

Lumene - Glow Reveal Kirkastava Pikakasvohoito: Tykkäsin! Naamio oli mainio tunkkaisina aamuina, se freesasi ja sai veren kiertämään nassussa. Vanhassa pakkauksessa, mutta käsittääkseni samaa tavaraa myydään vielä eri paketissa? En usko kuitenkaan ostavani uudestaan.

Gunry - Orange & Gingerbread -käsisaippua: Joulun kausituote, jonka olen tosin ostanut ehkä jo edeltävänä jouluna? Ken muistaa. Mielestäni aika jonninjoutava käsisaippua, kauhean lirua ja tuoksukaan ei ollut järin möyremä. Jotkut Gunryn saippuat ovat olleet hyviä, mutta tämä ei ihastuttanut. En osta uudestaan.

Nivea - Lip butter Coconut: Tätä ei tullut paljon käytettyä, ja ehti mennä pilalle. Ihan kiva kookoksen tuoksu, en osaa oikein sanoa muuta. Aika liukas koostumus, ei minun makuuni. En ostaisi.


Makeup Revolution - Lipstick "Atomic Serpent": Huikean vihreä puna, mutta en ihan oikeasti enää käytä näitä kreisejä sävyjä. Pakko se on vaan hyväksyä. Ja puna oli muutenkin ihan muhjua ja tuhannen päreenä, eikä levittynyt parhaalla mahdollisella tavalla. En osta uudestaan.

Clinique - Butter shine lipstick "Pink-a-boo"*: Ihanan sävyinen ja ihan mukavan tuntuinen kevytpuna, mutta haju oli alusta asti niin kamala, että aika vähiin jäivät käyttökerrat. Eikä se haju ajan myötä ainakaan parantunut. Joten roskiin! En ostaisi itse. 

Ecodenta Whitening hammastahna*: Tulipa koklattua jotain missä on sitä ihmeellistä aktiivihiiltä. Värjäsi hammasharjan ja paidan. Eikä ollut muutenkaan sen kummoisempi, tosin raikasti ihan tavallisen hammastahnan tapaan eikä aiheuttanut aftoja. En ostaisi itse.

Kolme näytettä - Avon, Mizon, Cattier: Pistän könttään. Yksikään voiteista ei herättänyt sen kummempia tunteita. En ostaisi itse.

Semmoista! 14 loppunutta tuotetta, lisäksi pari eteenpäin laitettua, jos oikein muistan. "Muistan kuin muistankin." Onko joukossa tuttuja tuotteita? 

2 kommenttia:

  1. Samaa mieltä Gunryn saippuasta. Ostin Gunryn joulusaippuoita into piukeena toissa jouluna, eikä mikään niistä oikein tuoksunut miltään... ehkä hyasintti-versiossa oli jotain tuoksun tapaista, mutta Orange & Gingerbread oli täydellinen floppi (jos muistan oikein, enkä haukkua rätkötä ihan syyttä suotta...) . Eli "en ostaisi uudestaan"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyasintti oli ihan okei, mutta en vaan tajua hypeä. Onneksi en ole ainut! :D

      "Haukkua rätkötä" aijai taas loistavaa tekstiä!

      Poista

Kiva kun kävit!