lauantai 17. marraskuuta 2018

Ällötystä ja kauhua kirpputorilla 2

Hahaa! Juuri kun osasitte vähiten aavistaa, kokosin kauhugalleriaani uusia ällöttäviä kosmetiikkalöytöjä kirpputoreilta. Halloweenhan oli ihan vastikään (ja näin jälkikäteen ajateltuna tämä postaus olisi sopinut julkaistavaksi juuri silloin. No jaa.) ja tämä onkin oivallinen tapa kokea niitä vilunväristyksiä ja lievää pakokauhua, jota kaikki tuntuvat niin rakastavan. Postauksen ensimmäinen osa löytyy tästä: KLIK. 


"Sekapussi 2 €"... Ostaisitko sinä deodoranttia kirpputorilta? Ai et? No sitähän minäkin. Mutta toki, parilla eurolla saisi kokonaista KAKSI dödöä JA epämääräiset rasvanjämät. Score. 


Puuterimaiset tuotteet eivät varmastikaan mene ihan samalla tapaa vanhoiksi kuin esimerkiksi voidemaiset, mutta käytetyn näköinen aplikaattori jo kertoo, että onhan tätä luomiväriä sivelty luomille. Ja kenen luomille? Ken tietää. Silmätulehdus kaupanpäälle. Vain kolme euroa.


"Meikkinappi" 2 €. Oikke Clarinssia! Katsokaa tuota sientä. Katsokaa sitä. 


Hyi halvattu, kulahtanut ja varmasti jurakautinen Max Factorin huulikiilto. Happoinen yrjö tulee suuhun kun tätä katsoo. Hintaa en muista, mutta varmasti liikaa, oli se mikä hyvänsä.


Käyttökelpoinen meikkivoide! Kysymys kuuluu: saako näitä käyttökelpoisia, käytettyjä meikkivoiteita myymällä kirppisloosin vuokran katettua? Saako? GFYS. 


Hieman sörkitty Tigin vaahto. Mutta vain hieman, ja taatusti puhtain sormin. Ja oikke kampaamotuote. Myös Lumenen vanha BB-voide ilahduttaa. Jokuhan jossain vaiheessa harmitteli, että tuote on lopetettu. No kirppikseltä kannattaa bongailla, hei. 


Muistatko, kun Freemanin tuotteet oli pakattu tämän näköisiin tuubeihin? Ai et? No minäpä kerron: 2000-luvun alussa. HINTAA VAIN 6,60 EUROA, MUTTA BADABING, 50 FRIGGIN PROSSAA POIS HINNASTA. 


Samassa - 50% loosissa myös Lilienin vartalovoide. Näitähän saa jostain Tarjoustalosta parilla eurolla, mutta vissiin antiikkiarvo kolminkertaistaa hinnan. Eiku anteeksi, saahan tuosta hinnasta puolet pois. 


Ja taas selekosmetiikkaa! Oikke Elizabeth Ardenia, vintitsiä, arvokasta. Hintaa oli laitettu 4 euroa. 


Lisää Elizabeth Ardenia. Ihana huulipunapaletti, ja napit näyttäisi aika koskemattomilta. Myös 4 euroa. Haluatko kokeilla huuliherpestä? Tässä sitä olisi kokeilusatsi. 


VOI LOLLERSON, sanoin kun nämä näin. En muista hintaa, mutta olivat varmasti hyväksi havaitun linjan mukaan aivan liikaa. Vieläkö Red Line -merkkiä myydään? 


Koska olen sydämeltäni "all for science", nuuhkaisin tätä mystistä suklaista vartalovoidetta. Sanotaanko näin, että tuoksu säilynee nenässä vähintäänkin jouluun asti. Alberto-merkkistä muotovaahtoa käytti kaverin äiti 90-luvulla. Ette ehkä halua kuulla tätä, mutta 90-luvusta on pian aikaa 30 vuotta. 


Ja se pakollinen hajuvesi. Siellä se oli, vitriinissä, lukkojen takana, sulassa sovussa talvisodan aikaisten vapausristien ja teräväleukaisen Jeesuksen kanssa. Tuoksussa näyttäis olevan about 5 suihkausta jäljellä, joten yhdelle suihkaukselle jää hintaa alle euro. 


All for science -Fanni oli vauhdissa tämänkin pullon kanssa: pakkohan minun oli nuuhkaista nostalgista Yvesin vaniljaa. Muistoissani tuotteen tuoksu ei ollut yhdistelmä vauvan puklua ja muita kehollisia eritteitä, hitusella vaniljaa. Niin se aika kultaa muistot. Kolme euroa. 


Tätini käytti tätä Oriflamen kynsilakkaa, tismalleen tätä sävyä, kun olin lapsi. Siis 90-luvulla. Mutta varmasti joku ostaa ikivanhan kynsilakan EUROLLA. Myös Revlonin jämät oli tarjolla, ja koska Revlon on hei vähän erikoisempaa, oli hintaakin hiukan enemmän. 


Päivän erityismaininta meneekin Myllypuron Pelastusarmeijan kirpputorille. Ylläolevien kynsilakkalöytöjen lisäksi myynnissä oli paljon oikein, hmm, käyttökelpoista kosmetiikkaa. Kuten tämä Kjaer Weissin refill-meikkivoidenappi. Joku on vissiin avannut pakkauksen, kokeillut iholle, huomannut ostaneensa väärän sävyn, ja dump... anteeksi LAHJOITTANUT Jumalan valtakunnan työhön. Ja Jumalan valtakunnan kyntömiehet ovat kiitollisna laittaneet sen myyntiin, neljällä eurolla. Tuossa se oli, ihan noines aseteltuna. Sanattomaksi vetää. Itse pistän mieluummin rahaa sinne joulupataan, mutta kukin tyylillään.


Huoh. Luulin, että oloni helpottaisi, kun purkaisin tämän kaiken teille. Mutta ei, itseasiassa vedin tässä uudet kierrokset. Loppuun esitän sinulle vienon toiveen ja pyynnön: pliis, kierrätä käytetty kosmetiikka muaalla kuin myymällä sitä kirpputorilla. Esimerkiksi muovin voi nykyään kierrättää oikein kätevästi. Ihan vaan vinkkinä. 

18 kommenttia:

  1. Ei juma, hissi nousee kuvia katsoessa. Mutta kiitos tästä, en tiedä nauraisko vai oksentaisko:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Hissi nousee" hahaha, tämä sanonta tulee käyttöön. :D

      Poista
  2. Kierrätys on hieno asia, mutta ihan kaikkea kamaa ei kannata yrittää kierrättää muille käyttöön. Meillä koululla on sellainen kierrätyspiste, johon voi tuoda omia (käyttökelpoisia) vaatteita ja tavaroita, mutta jostain kumman syystä sinne tulee jatkuvasti sellaista kamaa, jotka voisi ihan suosiolla työntää roskiin.. Huoh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, itse kannatan kierrätystä ja ostan kaikkein mieluiten lähes kaiken käytettynä, jos se on mahdollista. Mutta tässä se raja menee kyllä aika selvästi. Ihmisten ahneus/ajattelemattomuus kyllä jaksaa aina ihmetyttää....

      Poista
  3. Mietin tässä koko ajan, että väännänkö itkua vai nauranko, rauhoittavia tarvii varmaan ainakin napata, kun pulssi alkoi olla ylin 100 reilusti... :D

    Siis kaupasta ihan marketista saa alta 2 euron uutta ja hyvää vartalovoidetta, kuka maksaa kivikauden aikaan valmistetusta 6.60€. Joko huijattavia löytyy tai ihmisten ahneudella ei ole mitään rajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kyllä menee naurusta kyyneliin koko ajan. Ja syke oli korkea kirjoittaessakin. :D Ei muuta ku opamoxit kehiin, on tämä mukava tämä blogiharrastus.

      JA KUN TÄMÄ. Kaupasta saa todnäk hygieenistä rasvaa ihan tosi halvalla, en keksi mitään syytä ostaa käytettynä vieraalta ihmiseltä.

      Poista
  4. Voi hyvä tavaton, mua alkoi oksettaan;) Tää on kyllä jotain todella karseeta, ei tästä maailmasta, mutta silti on näemmä. Mä luulen, että mun ukkelilla olisi muutama vuosi sitten, kun tavattiin löytynyt samantapaisia arkistojen aarteita, mutta pahus, kun heitin ne kaikki silloin roskiin, oltaisi voitu myydä ne;) - "ei tää voide nyt niin kamalan vanhaa oo... aijaa, onks tää ostettu -95... onks siitä jo niin kauan..." Jep jep!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä aina yllättyy, että tosi kammottavia asioita tapahtuu ihan omassa ympäristössä. :D

      Kyllähän sitä itse kullakin varmasti löytyy sellaisia anno domini -editioneja kaapeista, mutta ei niitä nyt ainakaan myydä for goodness sake! Vaikkakin, ainahan sitä kannattaa yrittää???

      Poista
  5. :I

    Mie en kirppiksillä käy, kun ei täällä niitä oikein ole. Kontissa ehkä kerran vuodessa tai kaksikin, mutta siellä ei kosmea onneksi myydä (ainakin Joensuussa tämä sääntö). Taidan jättää jatkossakin menemättä kirppiksille.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä rakastan kirpputoreja! Nykyään ei shoppailu noin muuten jaksa innostaa, mutta kirppiksillä voisin viettää aikaa vaikka kuinka. Mutta nämä ällöbongaukset kyllä hiukan syö kokemuksesta pois, kun alkaa sylettää ihmisten oksettavuus. :D

      Poista
  6. Hyi hyi hyiii.... :D Ei luoja mitä "löytöjä".

    VastaaPoista
  7. Mietin muutama päivä sitten, että olikohan yksi takavuosina omistamani vartalokuorintatuubi Freemania ja nyt sain tuon sun nostalgiabongauksen myötä varmistuksen sille, että se oli. Just tuommoinen samanlainen muotoilu oli siinäkin :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Mä rakastin Freemanin vanhoja pakkauksia! Noissa on ihana fiilis. :)

      Poista
  8. Yh hyh, en tiedä minkälainen hamsteri pitää olla että säästää näin vanhoja tuotteita ja ajattelee, että kyllähän niistä vielä rahaakin saa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiehtovaa päästä sellaisen pään sisään, missä noita ajatuksia liikkuu! :D

      Poista
  9. Ihmiset ei vissiin tajua, että käytetty kosme ja varsinkin vanha sellainen ei vaan oo enää myyntikuntoista kamaa. Kynsilakan toki voi myydä, mutta ei 30v vanhana. Rajansa kaikella. Ostaako joku oikeasti jonku käytetyn dödön kirpparilta? Haluaisin tavata sen tyypin, joka ostaa ja keskustella asiasta hänen kanssaan. Ja en tajua, miksi myydä jotain käytettyä kroppavoideta kalliilla, kun sen saman purkin saa todennäköisesti uutena halvemmalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin minäkin tavata sen tyypin. Ja noiden myyjät myös, ehkä piestäkin siihen kylkeen. :D

      Poista

Kiva kun kävit!