maanantai 10. syyskuuta 2018

Ruskean paluu

Syksy ja värejään vaihtava luonto hiipii meikkirutiiniin. Sen huomaa etenkin poskipunan kaipuuna ja pienenä skarppaamisen tarpeena. Olen taas käyttänyt ripsiväriä, herranen aika. Kuulostaa huvittavalta, mutta pitkän suhteellisen meikittömän kauden jälkeen pelkkä ripsari tuo lookkiin aika paljonkin uutta. En sano että välttämättä parempaa, mutta uutta. Myös tummemmat huulipunat tekevät jokasyksyisen paluun. Nappasin esille vanhan ystävän, eli H&M:n huulipunan sävyssä "008 So cocoa." Muistin taas, kuinka paljon pidän tummanruskeasta huulipunasta. En ole varma onko se enää mitenkään järin trendikästä, mutta samapa tuo. Se toi nassuun ihan eri ilmettä. Ja kesän hikisyyden jälkeen ainakin minä kaipaan uutta ilmettä. Vaikka vieläkin on vähän hiki. Alan epäillä varhaisia vaihdevuosia.

Ruskea huulipuna muuten tekee hampaistani aika valkean näköiset. Erikoinen ilmiö.


Aika no nonsense -tyyppinen meikkihän tämä on. Peitin tummat silmänaluset Joe Blascon valovärillä, joka on muuten huike tuote. Hintava, mutta a bang for your buck, sillä yksi nappi kestää ja kestää ja kestää. Puuteroin kevyesti, mutta muuten en tehnyt sen kummempaa meikkipohjaa. Harjasin ripsiin ripsiväriä, laitoin luomille vaaleaa luomiväriä (Alima Puren Mirage, joka on puhdasta rakkautta!) ja sudin poskille poskipunaa. Highlighteria unohtamatta, daa. Kulmat harjasin rakastetulla I<3Makeupin I Tint my Brows -kulmageelillä (Medium brown). Ja sitten vetelin huulille ruskeaa huulipunaa. Rajasinkin, sillä näin tumma puna alkaa vaatia rajauskynää, etenkin kun ei ole täysmatta. Rajauskynän virkaa toimitti NYXin Suede Matte lip liner, sävyssä Club Hopper (nimi sopii minulle kuin nappi nokkaan, koska olenhan minä melkoinen klubbailija...)



Päivän tuoksu on muuten Stella McCartneyn Stella, tuo syystuoksujen kuningatar jo vuodesta 2005.

Joko syksy hiipii sinun meikkipussillesi? Vai vieläkö pidät kiinni kesästä?


16 kommenttia:

  1. Mä en suostu vielä syysmoodiin, vaan käytän kirkkaita fuksioita huulillani edelleenkin... varmaan keväthangille saakka;)
    Ruskea huulipunasävy todellakin tuo hampaat esille totuttuakin valkoisempina. Minusta tuntuu aina, että hampaiden määräkin lisääntyy ruskean huulipunan kaverina...ainakin tuntuu, koko purukalusto jotenkin työtyy framille;)
    Kivaa uutta viikkoa Fanni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Kyllä fuksia piristää pimeässä, ei siinä. ;) Totta, hampaat tulevat esiin, erikoinen juttu.

      Samaa toivotan, Sari! <3

      Poista
  2. Ihan huikea meikki ja sulle sopii kyllä noi tummat huulet älyttömän hyvin. <3 Mä taidan pitää meikissäni aina kiinni kesästä. :D Ehkä punaiset huulipunat saattaa muuttua aavistuksen tummempiin, mutta muuten aika samalla kaavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos!<3 Yksinkertainen toimii yleensä aina. Ja tummat huulet tuo naamaan puhtia.

      Sulle sopii niin hyvin kirkkaat ja mehukkaat sävyt, joten en ihmettele yhtään, että kesä säilyy kasvoilla. :)

      Poista
  3. Ruskea huulipuna sais mun puolesta olla aina muodissa! Todellakin on jo aika siirtyä syksyn värimaailmaan, nyt on juuri paras aika syksystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamen! En ole muuten ruskean ystävä, paitsi meikissä. Se sopii kaikille, aina. :)

      Poista
  4. Mun piti rikkoa uuden vuoden lupaus ja ostaa uusi huulipuna, kun olin unohtanut ottaa matkaan mukaan ja kyllähän nyt ihminen huulipunan tarvitsee näyttelynsä avajaisiin :D Valinta kohdistui essencen tosi kivaan rusehtavaan punaiseen mattapunaan, joka ei ole yhtään liian kuivattavan matta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooh, jos tässä vaiheessa vuotta lipsuu, voi olla ihan tyytyväinen! :D Essencen syysuutuudet on vielä katsastamatta, koen sen viisaampana näin ostolakon kannalta, kuin että menisi kiduttamaan itseään...

      Poista
  5. Ruskea on yksi mun suosikkiväreistä huulipunassa, ehkä jopa suosikki heti punaisen jälkeen! Oon fiilistellyt vähän vaaleampaa ruskeaa viime aikoina, mutta täytyy oma tummanruskeakin kaivaa pian esille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaalea ruskea on mulle hankala, en jostain syystä koe sitä ihan omakseni. En ole ehkä vaan löytänyt oikeaa sävyä? Tosin onhan mulla yksi Lumenen vanha puna, jossa on täykky vaaleampi/neutraalimpi ruskean sävy. Se pitääkin kaivaa esille ja! :)

      Ja sulle sopii kyllä ruskea tosi hyvin. Blondi tukka ja tumma huulipuna on aina näyttävä kombo!

      Poista
  6. Kauniisti sopii sulle tuo sävy! En tiedä näkyykö syksy paljoa mun meikkaamisessa, mutta tuoksuvalinnoissa kylläkin. Kesäiset hedelmätuoksut on nyt saaneet väistyä ja tilalle on valikoitunut mm. The Body Shopin White musk smoky rose ja ihana Lushin Twilight <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on ollut pitkään sapattivapaalla, mutta onneksi kaivoin esille!<3 Tuoksuvalinnoissa syksyn tuleminen on parasta; voi alkaa käyttää nimenomaan vähän täyteläisempiä tuoksuja. Molemmat mainitsemasi tuoksut ovat ihania!

      Poista
  7. Tää on niin nätti meikki ja näytät ihan superkauniilta näissä kuvissa!

    VastaaPoista
  8. Ihana postaus, ja ihana blogi! Onneksi satuin tähän törmäämään, sait ehdottomasti uuden lukijan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, miten ihanasti sanottu! Kiva kuulla, tervetuloa! <3:)

      Poista

Kiva kun kävit!