torstai 5. huhtikuuta 2018

Vahvat kutrit, kiitos!

Hiukseni ovat kokeneet kovia. Olen aiemmin kertonutkin, että hennaamisen ja blondaamisen jäljiltä tukka on ollut kuiva ja hamppuinen. Uskonnolliseen verrattava hoitorutiini ja säännöllinen latvojen napsiminen ovat onneksi tuottaneet vähitellen tulosta. Hiukseni alkavat olla terveet, vahvat ja kiiltävät. Pääsiäislomalla hiukan vaalensin päätäni, mikä osoittautui virhearvioksi: juurista tuli punertavat. Mithit??? Vaan onneksi tämä ei ollut katastrofi, sillä tehokas hopeashampoomuhittelu tepsi. Eikä tukkakaan ollut moksiskaan. Se on hyvä enne!

Vaan aion silti jatkaa hyväksi havaitulla linjalla, eli vimmatulla hoitorutiinilla. Hieman minua harmittaa käyttää niin monia tuotteita, mutta uskon, että jossain vaiheessa tämä helpottaa. Rakastan hiuksiin jätettäviä hoitoaineita, öljyjä ja tehohoitoja. Yksi viimeaikojen rakkauspakkaus on ollut Yves Rocherin, tuon rakkaan fransmannin, Botanical Experts Anti-breakage -seerumi.


Kevyt seerumi lupaa tehdä hiuksista vahvat ja vastustuskykyiset. "Hiuskuidut saavat korjaavaa ja pehmentävää hoitoa" sanotaan Yvesin nettisivuilla. Seerumi sisältää ravitsevaa luomuviljeltyä jojobaöljyä, lupaa suojata hiuksia sekä ehkäistä niiden katkeilua. Tuotteessa ei ole silikoneja, väriaineita tai parabeeneja.  Se on tosiaan kevyttä, maitomaista, eikä ollenkaan rasvaista tai hiuksia latistavaa. Sitä on helppo levittää hiuksiin, ja vaikutus tuntuu heti. Tukka tuntuu sileältä ja pehmeältä, muttei ollenkaan rasvaiselta tai siltä, että siinä olisi mitään tuotetta. Tykkään, siis! Haluan aina, että hiustuotteet eivät tunnu. Seerumissa on kiva kukkainen tuoksu, joka jää hiuksiin pehmeänä. Tuoksu on ilmeisesti lähtöisin incilistan kakkosena keikkuvasta Anthemis nobilis -kukkavedestä, eli kansantajuisemmin roomankamomilla.



Seerumi on pakattu pumppupulloon, mikä on erinomainen ratkaisu. Pumppu on lisäksi toimiva, eli sellainen joka ei ruiski tuotetta mielivaltaisesti, vaan antaa kerralla sopivan pienen määrän. Plussaa, plussaa!

Botanical Experts Anti-breakage -seerumilla on hintaa 15 €, mutta nettikaupan ikuisten tarjousten myötä hinta on yleensä alhaisempi. Tällä hetkellä 9,90 €. 

Hoidatko sinä hiuksiasi uskonnollisesti, vai oletko enemmän "pese ja mene" -tyyppiä? 


10 kommenttia:

  1. Minä olen rehellisesti sanottuna aika laiska tukan laittaja ja olen siten myös "pese ja mene" -nainen. En ole koskaan jaksanut väkertää hiusteni kanssa, enkä tehdä niille mitään ihmeellisyyksiä. Värjäämiset olen jättänyt kampaajan hoteisiin, koska en uskalla itse väriaineiden kanssa leikkiä. Mulle kelpaa myös kaikki halpisshampoot ja -hoitoaineet vallan mainiosti. Yves Rocherilla on myös erinomainen hiuksiin jätettävä hoitoaine Botanical Expertise -sarjassa. Sen hinta pyörii samoissa kuin tuon Anti-breakagen, ja ostan sitä vain tarjoushinnalla;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen sitä mieltä, että halvat hiustuotteet voi olla ihan yhtä hyviä kuin kalliitkin. Ja joskus jopa parempia. Oon kokeillut tosi kalliita juttuja, jotka edullisemmat tuotteet on pesseet kaks-nolla. :D

      Poista
  2. Ihan täydellisen kuuloinen tuote, täytyy pitää mielessä! Nyt mulla on ollut käytössä Four reasonsin argan seerumi, jota yritän muistaa laittaa suihkun jälkeen latvoihin. En jaksa (enkä osaa) tehdä hiuksille yleensä mitään ihmeellistä, joten olen yrittänyt panostaa siihen, että käytössä olevat perustuotteet ajaa mahdollisimman hyvin asiansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät perustuotteet kyllä on kaiken selkäranka. Silloin tukka on nätti vähemmälläkin värkkäämisellä. :)

      Mä opettelin jossain vaiheessa tekemään erilaisia lettikampauksia, yksinkertaisia toki, koska ärsytti pitää tukkaa vain auki tai ponnarilla. Helpoimmillaan hommaan menee viisi minuttia, ja tukka on laitetumman näköinen. ;)

      Poista
  3. Ehdottomasti pese ja pidä, mutta teen kyllä sen laadukkailla tuotteilla. Ehkä osa syy on se, että mun hiuslaatu ei oikein vaadi mitään, sitten jotain kiharoita on turha koittaa, koska ne pysyy pari tuntia ja tekemisessä menee helposti se 30min-1h, niin ei kannata ajallisesti. :D Suoristaakaan ei tarvi, kun nää on omasta takaa kuin suoristusraudalla käsitellyt. LOL

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sama, että kiharat ei pysy vaikka ne upottaisi tärkkiin. Ja olen todennut, etten taida edes viihtyä sellaisissa piippausraitakiharoissa, joten antaa olla. Hyvä leikkaus ja hyvät tuotteet, niillä pääsee pitkälle. Ja pienellä arsenaalilla nopeita lettikampauksia!

      Poista
  4. Täytyy pitää tää mielessä, koska mulla on erittäin helposti katkeilevat hiukset ja nyt kun on hiustenkasvatusprojekti menossa, niin olisi tosi jees, jos tukka kasvais kunnolla.

    Mitähän muuten tapahtui Wash & Go -tuotteille? Vieläköhän niitä myydään jossain? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvatuksen rinnalla mäkin tätä käytän. Toki tukkaa pitää silti napsia pois aika ajoin, mutta tämä ainakin auttaa päätä pysymään kuosissa sillä välin. Toki isoin merkitys on varmaan elämäntavoilla, koska juuresta se tukka tulee.

      Piti ihan googlata, että mitäs nuo tuotteet on, ja täytyy sanoa, ettei mulla ole mitään muistikuvaa asiasta! :D:D

      Poista
  5. Mullakin oli joskus tätä ja pullo tuli käytettyä loppuun (harvinaista!) eli toimi omaankin päähän tosi hyvin. Täällä ollaan todellakin tota pese ja mene -tyyppiä, ja valitettavasti sen kuontalosta huomaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jos pullo tulee käytettyä loppuun, tavara siinä sisällä on yleensä ihan hyvää. Ainakin hiustuotteissa ja meikeissä. :D

      Poista

Kiva kun kävit!