maanantai 2. huhtikuuta 2018

Vähemmän on enemmän

Tutkailin kevään meikkitrendejä muun muassa Ellen, Harper's Bazaarin ja InStylen sivuilta. (Kuka muuten lukee vielä aikakausilehtiä? Minä luen, olen lapsesta asti rakastanut lehtien lukemista!) Ja vaikka mainittuja avainsanoja ovatkin esimerkiksi kirkkaat luomivärit, glitterpisamat, värikkäät huulipunat ja erikoiset rajaukset, bongasin yhden yhdistävän tekijän: raikkaus ja luonnollisuus (tai "luonnollisuus", miten vaan!). Meikeissä iho oli jätetty kuultavaksi, contourit unohdettu, kulmakarvat jätetty miltei luonnontilaan ja yletön strobing kadonnut. Ja arvatkaas mitä minä huudahdin: VIHDOINKIN. Olen angstannut viime vuosien vahvaa meikkitrendiä, no, alusta asti. Makuja on monia, tietenkin, mutta itse en ole välittänyt ns. Instagram-meikistä, jossa kaikkea on ja paljon. Se on magea, kun sen osaa tehdä, mutta jotenkin joka naamasta on tullut saman näköinen. Itse olen näyttävän meikin ystävänäkin aina tietynlaisen luonnollisuuden ja haavoittuvuuden perään. Enkä nyt tarkoita, että nainen on kauneimmillaan vain saunanraikkaana ja ilman meikkiä. Nainen on kauneimmillaan kun hän vaan on. Mutta filosofia sikseen, puhutaan nyt ihan vaan meikkitrendeistä.


Huomasin hetki sitten, etten ole melkein vuoteen käyttänyt juurikaan meikkivoidetta. Olen entistä enemmän pitänyt omasta ihostani, kaikkine epätäydellisyyksineenkin. Maaliskuussa löysin pitkästä aikaa sävyttävän päivävoiteen, ja olenkin käyttänyt sitä ahkerasti. Se tasoittaa ihoa, mutta näyttää siltä, ettei meikkiä ole. Sipaisen kevyesti peitevoidetta lähinnä silmänalusille, koska no, ne ovat aika synkät. Saatan käyttää kevyesti irtopuuteria. Poskille sipaisen Bohon aurinkopuuteria*, jota olen hehkuttanut jo aiemmin. Highlighteria käytän poskipäillä ja nenänvarressa, mutta hillitysti. Niin, että iho näyttää hehkuvan ihan itsestään.

Makeup Revolution - Luxury Baking powder (Lace), L.A.Girl - Pro.conceal (Light Ivory),
Essence Make up Buffer Brush, ACO - BB Cream (Soft Beige)

Boho - Terre Cotta (03 Terre de Gascogne)*, Essence - Light up your face*,
Makeup Revolution - Renaissance Lipstick (Lifelong)

Kulmakarvojenkin puunaaminen on vähentynyt. Käytän melkeinpä ainoastaan värillistä geeliä. Silmämeikkiin en ylipäätään jaksa arkisin panostaa. Käytän nudea tai vaaleaa luomiväriä, joskus hohtavaa, joskus mattaa. Tällä kertaa Alima Puren Pressed eyeshadow, sävyssä Mirage.* Ripsiin harjaan maskaraa, ja koska minulla ei omasta takaa ole juuri mitään ripsiä, on lopputulos aina vähän mitä on. Ei ainakaan superluonnollinen.

Essence - Lashes of the day, Alima Pure - Pressed eyeshadow (Mirage),
Avon - Eye primer,* I<3Makeup - I Tint my Brows (Medium brown)
Huulikiillot ovat tekemässä paluuta, mutta niille sanon ei kiitos. En luovu huulipunasta, vaikka mikä olisi. Huulikiilto on melkein aina ällöttävää liimaa. Sori vaan. Sen sijaan kiiltävät ja kuultavat huulipunat ovat ihan ok, sillä ne eivät tunnu tahmeilta. Minulla on rotaatiossa pari nudea tai vaalean roosaa punaa. Suosikkini on Revolutionin Renaissance Lipstick, sävyssä Lifelong.



Tässä on hyvä pohja lisätä halutessaan (ja minähän haluan!) näyttävää huulipunaa tai reippaat rajaukset. Ja silti kokonaislook on heleä.

Meikitön look ei siis ole sekään supersimppeli, vaan saa siihenkin uppoamaan tuotteita, jos niin haluaa. Avainasemassa on mielestäni hyvä pohjatyö, eli ihon huolellinen hoitaminen.

Mitä sinä tykkäät luonnollisemmasta lookista? Joko olet valmis, vai vieläkö vahvempi meikki tuntuu kivalta?

*Tuote saatu

6 kommenttia:

  1. Itse tykkään enemmänn vahvemmasta meikistä, enkä varmaan osaisi edes meikata "luonnollisesti". Meikkaaminen on hauskaa puuhaa sinänsä, ja kun meikkejäkin on siunaantunut aika tavalla, niin haluan myös käyttää niitä ahkerasti. Huulikiilloista olen samoilla linjoilla; aika harva huulikiilto tuntuu miellyttävältä, mutta kun huulikiiltojakin on tullut haalittua ja saatua aika monta, niin käytän niitä enimmäkseen jonkilaisina lip toppereina huulipunan päällä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on hauska meikata sekä "luonnollisesti" että vähän näyttävämmin. Ehkä vaan se yhdistävä tekijä molemmissa on mahdollisimman luonnollinen meikkipohja. Koska meikkaaminen on hauskaa! :)

      Poista
  2. Paperisia aikakauslehtiä tulee nykyään luettua ihan liian harvoin! Vaikka löytäisikin lehden, jossa on kiva aiherajaus niin varsinkaan kotiin sitä ei uskalla tilata, ettei roiku puhelinmyyntilistalla seuraavaa viittä vuotta tilauksen lopettamisesta. Koettu on :'D Tuli muuten printeistä mieleen, että Lushilla on parhaillaan jaossa Käsikirja eteerisistä öljyistä -nimellä kulkeva pieni kirjanen, josta saattaisit tuoksujen ystävänä sinäkin tykätä :)

    Todella kaunis meikki ja mielenkiintoista kuulla tuosta vähentyneestä meikkivoiteen käytöstä! Mulle on jotenkin iskostunut mieleen, ettei oma naama ole kauhean edustuskelpoinen ilman kunnon meikkivoidetta ja puuteria. Vaikka ei mulla ihossa mitään vikaa ole. Sellaista pientä punoitusta, joka kai lähinnä kertoo siitä että on elossa. Höpsöä. Contouringiin kuitenkaan en jaksanut lähteä mukaan, kun en kokenut niin vahvan kasvon muotojen optisen manipuloinnin olevan oma juttu. Muutenkin tahdon pitää arkimeikin aika simppelinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tilaan vain Koti & Keittiö -lehteä (tai siis, äiti tilaa minulle..:D), mutta se ilahduttaa tosi paljon. Olen aina ostanut paljon lehtiä irtomyynnistä, ja tilaillut joitakin aina satunnaisesti. Trendi ja Kotivinkki ovat ehkä sellaisia, joita luen säännöllisesti, joten olisi melkein halvempaa tilata kuin ostaa aina irtona. Lisäksi kaikki ulkomaiset muotilehdet, niitä tulee osteltua silloin tällöin. Tuo Lushin lehti pitäisikin hakea, pelkään vaan että tulisi tehtyä ostoksia siinä sivussa.. :D:D Kiitos vinkistä!

      "Sellaista pientä punoitusta, joka kai lähinnä kertoo siitä että on elossa" No kun tämä! Ihmisellä vähän niinkuin kuuluu olla esim. ihohuokoset. Ja itse olen todennut, ettei mun pyöreästä naamasta saa yhtään sen hoikempaa, vaikka siihen lätkisi kuinka paljon ruskeaa varjostusväriä.

      Poista
  3. Luonnollinen tyyli on enemmän mua, vaikka toki ihailen muiden taitavasti tehtyjä vahvoja meikkejä. Tosin mietin miltähän jotkut Youtuben kauneusbloggaajat näyttävät livenä, koska sitä meikkivoidetta vaan laitetaan lisää ja lisää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan taitavasti tehty meikki on hieno, oli se minkä vahvuinen tahansa. Omat taidot eivät riitä mielettömien kokonaisuuksien luomiseen, joten pitäydyn laiskasti huulipunassa.. :D Mietin usein samaa, että miltä kilo meikkivoidetta naamassa näyttää kameroiden ulkopuolella. Varsinkin koko päivän nassussa oltuaan..

      Poista

Kiva kun kävit!