Lempparikoruni

Olen pyryharakka. Rakastan koruja. Haalin kauniita koruja sieltä täältä, niin kaupoista kuin kirppareiltakin. Ketjuliikkeistä suosikkini on Indiska, josta löydän oikeastaan aina jotain kivaa. Eniten miellyn hopeaan, vaikka olenkin lämminsävyinen. Kulta tuntuu vieraalta. Parhaisiin koruihin liittyy jokin tunneside, ja ne ovat ikään kuin talismaaneja, jotka saavat olon kotoisaksi ja turvalliseksi. Olen saanut paljon kauniita korvakoruja tädiltäni, ja miellyn erityisesti maailmalta tuleviin etnisiin koruihin. Jos minulla olisi varaa, ostaisin enemmän aitoja koruja, erityisesti Kalevala Korun muinaismallit ovat mieleeni.

Säilytän koruja vähän siellä täällä. Koska ne ovat niin kauniita, jätän ne mielelläni näkyviin. Osa on piilossa rasioissa, koska niitä en juuri käytä, kuten pääsiäispupukorvikset. Koska hei, kai nyt sellaiset pitää jokaisella kuitenkin olla... Ostin vastikään uuden korvakorutelineen Tigeristä. Pidän sen selkeydestä. Olen rei'ittänyt korvani vasta 20-vuotiaana, kuudessa vuodessa ehtii tulla hoarderiksi. 

Sormuksia, rannekoruja ja osaa korvakoruista säilytän Mariskooleissa. Kaikki korvikset kun eivät pysy telineessä.

Kaulakorut pistin pariin Tigeristä ostamaani naulakkoon. Pakko myöntää: liimasin ne kiinni seinään ekstravahvalla pikaliimalla. Vuokranantaja kiittää eräänä päivänä. Kuten huomata saattaa, on koruja kertynyt ihan kiitettävä määrä.

Oulrait, aloitetaan näistä korvakoruista. Metalliset kehäkorvikset sain eräältä seurakuntalaiselta. En muista kuollaksenikaan, mistä ne ovat. Mutta ne killuvat korvissani varmaan joka toinen päivä. Hopeiset ihmisfiguurikorvikset ovat tädiltäni, joka on ne 80-luvulla hankkinut. Ilmeisesti ne ovat intiaanivalmisteiset, muttemme ole osanneet niitä mihinkään heimoon paikantaa. Erikoiset ne ovat, ja tunneside on luonnollisesti iso. 

Turkoosi on onyxin ohella suosikkikiveni. Rannekorun entinen kämppikseni toi minulle Meksikosta. Käytän sitä aivan liian harvoin, mutta halusin sen sisällyttää, koska se on upea. Alemmat korvakorut ovat taas tädiltäni, todennäköisesti ne ovat navajointiaanien valmistamat. Reunimmaiset ovat kirppikseltä, todennäköisesti jotain turistikrääsää, sillä kivet eivät ole aidot vaan muovia. 

Vasemmanpuoleinen kaulakoru on ostettu kirppikseltä Tanskasta, keskimmäinen Suomesta ja puinen on koulukaverini isotädin vanha. En tiedä, missä korut on valmistettu, mutta keskimmäinen on uskoakseni suomalainen. 

Rakastan sormuksia. Niitäkin on jo melkoinen läjä, mutta tässä useimmin käyttämäni. Tiikerinsilmäsormus on ostettu Intiasta. Myyjä väitti sen olevan hopeaa, mutta sahasi minua silmään ihan huolella. No jaa, se on silti kaunis ja kivi on sentään aito. Onyxisormus on ostettu markkinoilta, se on jenkkiläisen naispuolisen hopeasepän valmistama. Sulkasormus ja oikeanpuoleinen ovat ihan vaan Indiskasta, kumpikin on hopeoitu. Sulkasormuksen olin antanut mummulleni, joten perin itse ostamani sormuksen takaisin. Hassua. 

Iso hopeinen laattakoru on tätini äidilleni tuoma. En ole varma mistä, mutta varmaa on se, että varastin korun kun sen löysin kotoa. Sori äiti. Keskimmäinen on Lindexiltä, ja sen Kalevala Korumaisuus hämää useimpia. Sitä luullaankin usein aidoksi. Juu ei, maksoin siitä muistaakseni kaksi euroa. Hyvin se on kestänyt aikaa, ketjuliikkeiden korut kun usein kulahtavat heti. Kolmas koru on kokoelmani uusin, äiti osti sen minulle Visbyn keskiaikamarkkinoilta. Vissiin se on vanha ruotsalainen. Siinä on jälleen kerran Kalevala Korumaisuutta, mikä saikin minut siihen ihastumaan.

Mustat korvikset ovat tylsästi H&M:ltä. Keskimmäiset ovat viikinkireplikat, aitoa hopeaa toki. Isot renkaat ovat tätini vanhat, muistan ne lapsuudestani. En ole ihan varma, ovatko ne aitoa hopeaa. Uskoisin niin. 

Avaimet ovat aitoja, olen vain laittanut ne ketjuihin. Kullanvärinen kuuluu johonkin isovanhempieni lipastoon, toinen on taas entisestä asunnostani pihistetty. (Älkää huoliko, asunto joutui peruskorjaukseen, joten anastin avaimen roskalavalta!)

Sitten päästäänkin Kalevala Korujen ääreen. Kuten huomaatte, ei minulla niitä juurikaan ole, mutta uskon kokoelman kasvavan tulevaisuudessa. Pronssinen kaulakoru on äitini vanha, jälleen varastettu. Korvakorut ovat tädiltäni, eikä niitä enää valmisteta. Löysin Kansallismuseosta alkuperäiset, se oli hauskaa. Rannekoru on lauluyhtyeeltäni Myytiltä lahjaksi saatu. Se on minulla aina ranteessa. Tunnearvo on mittaamaton. Olen haaveillut Lintusesta vuosia. 

Aurinkolintu-korut ovat Mikko Kuustosen suunnittelemia. Rakastuin niihin aikoinaan, kun ne tulivat markkinoille. Haaveilin niistä pitkään, enkä voinutkaan uskoa tuuriani, kun löysin sormuksen Rauman Sokokselta kymmenellä eurolla. Ja nämähän ovat aitoa hopeaa. Kaulakorun ostin myöhemmin Huuto.netistä, halvalla senkin. Nyt metsästän sarjan korvakoruja. Kaulakoru on minulla aina kaulassa. Että kiitos Kuustoselle. 

Huh, kauhea vuodatus takana! Kiva, jos jaksoit lukea loppuun. Mikä on sinun suhteesi koruihin?