torstai 25. helmikuuta 2016

Del Mar, Volume II

Bloggariryhmässä kuhistiin: Citymarketeihin on tullut myyntiin Sleekin luomiväripaletteja. No, tieto tuli minulle tiistaina, ja melkein samoin tein lupauduin vapaaehtoiseksi jugurttiostoksille. Valikoima on (ainakin toistaiseksi) pienehkö, esillä oli neljä erilaista palettia, joista kahden nimiä en muista. KVG. Original, neutraali, pinkkisävyinen ja Del Mar Volume II. DMVII:ssa on 12 nappia, joista osa on mattoja, osa shimmerisiä. Joukossa on sekä neutraaleja että suloisia pastellisävyjä. Pallottelin pitkään neutraaliruskean ja tämän paletin välillä, mutta loogisena ihmisenä totesin, että ruskeita luomivärejä minulla jo on, mutta tällaisia kirkkaampia värejä vähemmän. Äitini tosin totesi, että ihailtava logiikkani ei oikeasti toiminut. Kuulemma en tarvitse minkään sävyisiä luomivärejä. Pyh.

Paletin hinta on 12,90, eli vaivaisia pennosia näin laadukkaista väreistä. Kaikki levittyvät luomille mukavasti, niissä on sopivasti pigmenttiä, ja onhan nämä söpöjä. Varsinkin keltainen Ibiza rocks ja persikkainen Loco miellyttävät silmääni. En malta odottaa, että pääsen taiteilemaan.

Swatchientekotaitoni pääsee taas loistamaan!
Ja lällislää äiti, koska minulla on aleseteleitä Cittariin, voi olla että käyn vielä näpelöimässä sitä Originalia. 

8 kommenttia:

  1. Haha, tutunnäköinen paletti :) Pähkäilin tän ja pinkkipitoisen Oh, So Special (vai oliko jokin muu nimi?) paletin välillä ja nappasin tämän pastelli-ihanuuden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se se oli! Siihen en käyttänyt ajatustakaan, ei olleet mun sävyjä, vaikka söpöjä ovatkin.:):)

      Poista
  2. Wau toi turkoosi olis niin täydellinen kesällä. <3 Ihan paras toi äiti. :D

    VastaaPoista
  3. Osta se Original, niin mäkin tein! :D

    VastaaPoista
  4. Kyllä munnkin täytyy raahata itseni Cittariin näitä hypistelemään joku kerta. Ihanan pirteä paletti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa. Edulliseen hintaan uskaltaa kokeilla värejä oman mukavuusalueen ulkopuolelta. :)

      Poista

Kiva kun kävit!