Joulu on aina ollut minulle juhlista jaloin. Tänä vuonna on ollut hankala löytää sitä aitoa joulumieltä, joka läikehtii lämpimänä tuolla pallean seutuvilla. En tiedä johtuuko se keleistä, vai väsymyksestä vai mistä, mutta kun ei niin ei. Turhahan sitä on itsestään väkisin mitään jouluhenkeä tusertaa.
On tämä silti ihanaa. Kotona on siistiä, lanttulaatikko on uunissa ja lahjat paketissa. Jos vaikka vaan nauttisi siitä, että saa olla hetken tekemättä mitään, mikä on hyödyllistä tai aikuismaista. Jouluna taannun takaisin kuusivuotiaaksi, joka herää seitsemältä katsomaan Joulupukin kuumaa linjaa, vaikkakin nykyään pukilla on tendenssi tiuskia lapsille (vaihda alaa, jos ei nappaa, kääkkä!) Lumiukkoa ei voi jättää välistä, jokavuotinen perinne onkin se, että muu perhe ryntää katsomaan "joko se itkee?" Minähän itken, ja vuosi vuodelta aikaisemmin, koska tietoisuus siitä, että Lumiukko sulaa, iskee tajuntaan jo "It was the day I made the snowman" -vaiheessa. Yhyy. On se kaunis tarina.
On kivaa, kun saa olla mekko päällä ja syödä rauhassa kivoimpien ihmisten seurassa. On kivaa antaa lahjoja. On kivaa avata lahjoja. On kivaa kun on kynttilöitä ja musiikkia. Tänä vuonna en aio enää hangata vastaan kun äiti pyytää laulamaan. Olen jopa katsonut biisin valmiiksi. Hah!
Kuvakavalkadin päätteeksi lempijoululauluni, jossa tiivistyy helppotajuisesti, missä koko juhlassa on kyse.
O magnum mysterium, et admirabile sacramentum, ut animalia viderent Dominum natum, jacentem in praesepio! Beata Virgo, cujus viscera meruerunt portare Dominum Christum. Alleluia.
On tämä silti ihanaa. Kotona on siistiä, lanttulaatikko on uunissa ja lahjat paketissa. Jos vaikka vaan nauttisi siitä, että saa olla hetken tekemättä mitään, mikä on hyödyllistä tai aikuismaista. Jouluna taannun takaisin kuusivuotiaaksi, joka herää seitsemältä katsomaan Joulupukin kuumaa linjaa, vaikkakin nykyään pukilla on tendenssi tiuskia lapsille (vaihda alaa, jos ei nappaa, kääkkä!) Lumiukkoa ei voi jättää välistä, jokavuotinen perinne onkin se, että muu perhe ryntää katsomaan "joko se itkee?" Minähän itken, ja vuosi vuodelta aikaisemmin, koska tietoisuus siitä, että Lumiukko sulaa, iskee tajuntaan jo "It was the day I made the snowman" -vaiheessa. Yhyy. On se kaunis tarina.
On kivaa, kun saa olla mekko päällä ja syödä rauhassa kivoimpien ihmisten seurassa. On kivaa antaa lahjoja. On kivaa avata lahjoja. On kivaa kun on kynttilöitä ja musiikkia. Tänä vuonna en aio enää hangata vastaan kun äiti pyytää laulamaan. Olen jopa katsonut biisin valmiiksi. Hah!
Kuvakavalkadin päätteeksi lempijoululauluni, jossa tiivistyy helppotajuisesti, missä koko juhlassa on kyse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun kävit!