Hassunhauskaa lauantaita! Bongasin SariB:n blogista tällaisen haasteen, ja nämähän ovat aina hupaisia. Tässäpä siis hassuja ja randomeita kysymyksiä, joihin oli ihan hauska vastailla. Kuvituksena semmoista ja tämmöistä.
Elämäni rocktähtenä: tukka silmillä, huikeat korkkarit jalassa ja kellopeli soi. Kuva: Sauli. |
En! En ole koskaan päässyt sen puuhan makuun. Joskus lapsena muistan yrittäneeni, kun se näytti mielestäni niin siistiltä (lapsuuden päähänpistot olivat pistämättömiä...), mutta ei se vaan lähtenyt. Johtuen ehkä siitä, että lapsena minulla oli aina lyhyt tukka.
2. Petaatko pedin joka aamu?
Huoh. Yritin opetella vastikään sellaista "mindful living" -elämää, jossa peti pedattiin ensimmäisenä herätessä. Yritin, epäonnistuin. Homer Simpsonin sanoin: “You tried your best and you failed miserably. The lesson is, never try.”
Kuva: Lauri |
3. Mikä on suosikkilaulusi?
No eihän tähän voi vastata. Lempilaulut vaihtelevat, mutta ikisuosikkini on "Juokse sinä humma." Enkä todellakaan vitsaile.
4. Mitä mietit, kun istut yksin autossa?
Sitä, miten kaikki muut liikenteessä ovat torspoja. Tai sitten mietin ihan niitä näitä. Puhun itsekseni ja laulan paljon ja TÄYSILLÄ. Yritän keskittyä ajaessani itse ajamisen aktiin, joten liiaksi en viitsi uppoutua aatoksiini.
5. Mikä keittiötarvike olisit?
Lasketaanko teekannu tarvikkeeksi, vai onko se astia? Oli miten oli, vastaan teekannu. Teekannu on sellainen esine, joka yleensä tuottaa iloa, saa aikaan mukavaa fiilistä ja on ehkä vängän näköinen. Näin positiivisesti näen itseni, miettikää! Tavallaan olen myös jonkinsortin raastin. Etenkin jos olen sellaisella Nyt hoidetaan nämä hommat -tuulella.
6. Mikä eläin olisit ja miksi?
Kissa, aivan ehdottomasti. Kissa on itsenäinen, mutta kiintyy voimakkaasti. Se luulee pärjäävänsä yksin, ja toki pärjääkin, mutta kukoistaakseen ja ollakseen tyytyväinen se tarvitsee ihmisiä ja lajitovereita, aivan kuten minäkin. Ruoka, mukava vuode ja rapsutukset ovat sekä kissojen että minun mieleen. Ja sitten kun tilanne on ns. päällä ja tough gets going, kissat ja meikä osaavat näyttää kyntensä. Joskus kissa innostuu liikaa, ja tohinoissaan saa aikaan sotkua, niin tunteissa kuin kotona. Itel sama. Kissa ei kunnioita ja nuoleskele ketä tahansa. En minäkään. Kissa on eläinmaailman väärinymmärretty ambivertti.
7. Mitä teet, kun olet vihainen?
Ennen olisin paiskonut ovia ja tavaroita, nykyään taidan itkeä voimatonta itkua. Nykyisin olen harvemmin vihainen, joten tunne on niin outo, että hämmennyn, ja se purkautuu usein itkuna. Tai sitten reagoin jotenkin kehollisesti. Joskus saatan huutaa, mutta se on jo harvinaista, ja vaatii luottamuksen. Huudan siis vain seurassasi, jos todella, todella luotan sinuun.
8. Mitä toivot tällä hetkellä eniten itsellesi?
Suoraan sanottuna? Kumppani olis kiva. Yksi kiva mies, kiitos. Saa näyttää Sufjan Stevensiltä tai Childish Gambinolta (tai olla jompikumpi, en diskriminoi.)
9. Millainen olen humalassa?
Nykyisinhän homma on sellainen, että kaksi lasia viiniä saa aikaan sellaisen sloppy drunk -tilan, jossa paiskon tavaroita ja hihittelen. Kyllä, kaksi lasia viiniä. En örvellä, oksentele tai itke. Olen ehkä iloisempi? Humala ei ole tavoite, ja käytän alkoholia aika vähän. Ylemmällä kuvalla ei yhteyttä asiaan. Peukalo ei ole omani, mutta en kuollaksenikaan muista, kenen. Viinin sen sijaan muistan, se oli hyvä primitivo, suosikkirypäleeni muuten.
10. Käytätkö hajuvesiä?
Oi, joo. Minulla on pieni tuoksuidentiteettikriisi, en oikein tiedä miltä haluaisin tuoksua. Jostain syystä Calvin Kleinin One on alkanut taas resonoida, mutta ostoksille en ole mennyt. Etsiskelen rauhassa. Hajuvesiä rakastan, ja vaikka muuten suosin luonnonkosmetiikkaa, tuoksut ostan ihan synteettiseltä puolelta. Luonnonkosmen parfyymit harvemmin kolahtavat.

Semmottii! Löysitkö itsesi? Vai kenties minut? Kommentoi rohkeasti ja vaikka tilaa blogi. (Kokeilen tällaista, tää on nykyaikaa!)
Ihania vastauksia ja jotenkin niin sun oloisia<3
VastaaPoistaTeekannun kuvaus on just eikä melkein, koska se tosiaan tuo lämpimän ja rentouttavan fiiliksen:)
Homer sitaatti mieletön! Toi täytyy muistaa!
Hehee!<3 Ihana kommentti!
PoistaJa Homeria kannattaa aina siteerata. Esim. töissä tätä usein viljelen. :D
Tosi kiva postaus, tämän voisi vaikka napata omaan blogiin!
VastaaPoistaKiitos, kiva kuulla! :) Ja todellakin nappase!
Poista