10 hassua kysymystä

Hassunhauskaa lauantaita! Bongasin SariB:n blogista tällaisen haasteen, ja nämähän ovat aina hupaisia. Tässäpä siis hassuja ja randomeita kysymyksiä, joihin oli ihan hauska vastailla. Kuvituksena semmoista ja tämmöistä.

Elämäni rocktähtenä: tukka silmillä, huikeat korkkarit jalassa ja kellopeli soi. Kuva: Sauli.

1. Imetkö hiuksiasi?
En! En ole koskaan päässyt sen puuhan makuun. Joskus lapsena muistan yrittäneeni, kun se näytti mielestäni niin siistiltä (lapsuuden päähänpistot olivat pistämättömiä...), mutta ei se vaan lähtenyt. Johtuen ehkä siitä, että lapsena minulla oli aina lyhyt tukka.

2. Petaatko pedin joka aamu?
Huoh. Yritin opetella vastikään sellaista "mindful living" -elämää, jossa peti pedattiin ensimmäisenä herätessä. Yritin, epäonnistuin. Homer Simpsonin sanoin: “You tried your best and you failed miserably. The lesson is, never try.”

Kuva: Lauri

3. Mikä on suosikkilaulusi?
No eihän tähän voi vastata. Lempilaulut vaihtelevat, mutta ikisuosikkini on "Juokse sinä humma." Enkä todellakaan vitsaile.

4. Mitä mietit, kun istut yksin autossa?
Sitä, miten kaikki muut liikenteessä ovat torspoja. Tai sitten mietin ihan niitä näitä. Puhun itsekseni ja laulan paljon ja TÄYSILLÄ. Yritän keskittyä ajaessani itse ajamisen aktiin, joten liiaksi en viitsi uppoutua aatoksiini.

5. Mikä keittiötarvike olisit?
Lasketaanko teekannu tarvikkeeksi, vai onko se astia? Oli miten oli, vastaan teekannu. Teekannu on sellainen esine, joka yleensä tuottaa iloa, saa aikaan mukavaa fiilistä ja on ehkä vängän näköinen. Näin positiivisesti näen itseni, miettikää! Tavallaan olen myös jonkinsortin raastin. Etenkin jos olen sellaisella Nyt hoidetaan nämä hommat -tuulella.

6. Mikä eläin olisit ja miksi?
Kissa, aivan ehdottomasti. Kissa on itsenäinen, mutta kiintyy voimakkaasti. Se luulee pärjäävänsä yksin, ja toki pärjääkin, mutta kukoistaakseen ja ollakseen tyytyväinen se tarvitsee ihmisiä ja lajitovereita, aivan kuten minäkin. Ruoka, mukava vuode ja rapsutukset ovat sekä kissojen että minun mieleen. Ja sitten kun tilanne on ns. päällä ja tough gets going, kissat ja meikä osaavat näyttää kyntensä. Joskus kissa innostuu liikaa, ja tohinoissaan saa aikaan sotkua, niin tunteissa kuin kotona. Itel sama. Kissa ei kunnioita ja nuoleskele ketä tahansa. En minäkään. Kissa on eläinmaailman väärinymmärretty ambivertti.

7. Mitä teet, kun olet vihainen?
Ennen olisin paiskonut ovia ja tavaroita, nykyään taidan itkeä voimatonta itkua. Nykyisin olen harvemmin vihainen, joten tunne on niin outo, että hämmennyn, ja se purkautuu usein itkuna. Tai sitten reagoin jotenkin kehollisesti. Joskus saatan huutaa, mutta se on jo harvinaista, ja vaatii luottamuksen. Huudan siis vain seurassasi, jos todella, todella luotan sinuun.

8. Mitä toivot tällä hetkellä eniten itsellesi?
Suoraan sanottuna? Kumppani olis kiva. Yksi kiva mies, kiitos. Saa näyttää Sufjan Stevensiltä tai Childish Gambinolta (tai olla jompikumpi, en diskriminoi.)

9. Millainen olen humalassa?
Nykyisinhän homma on sellainen, että kaksi lasia viiniä saa aikaan sellaisen sloppy drunk -tilan, jossa paiskon tavaroita ja hihittelen. Kyllä, kaksi lasia viiniä. En örvellä, oksentele tai itke. Olen ehkä iloisempi? Humala ei ole tavoite, ja käytän alkoholia aika vähän. Ylemmällä kuvalla ei yhteyttä asiaan. Peukalo ei ole omani, mutta en kuollaksenikaan muista, kenen. Viinin sen sijaan muistan, se oli hyvä primitivo, suosikkirypäleeni muuten.

10. Käytätkö hajuvesiä?
Oi, joo. Minulla on pieni tuoksuidentiteettikriisi, en oikein tiedä miltä haluaisin tuoksua. Jostain syystä Calvin Kleinin One on alkanut taas resonoida, mutta ostoksille en ole mennyt. Etsiskelen rauhassa. Hajuvesiä rakastan, ja vaikka muuten suosin luonnonkosmetiikkaa, tuoksut ostan ihan synteettiseltä puolelta. Luonnonkosmen parfyymit harvemmin kolahtavat.

Semmottii! Löysitkö itsesi? Vai kenties minut? Kommentoi rohkeasti ja vaikka tilaa blogi. (Kokeilen tällaista, tää on nykyaikaa!)

9 kuvaa vuodelta 2019

Hyvää uutta vuotta, murut! Ajattelin ensin, että en jaksa alkaa vääntää muisteloita vuodesta 2019, mutta tunnetusti olen se tuuliviiri, josta Danny laulaa. No niin. Ha ha. Instagram on täyttynyt (kirjoitin tämän sanan muuten varmasti viidesti, olipas vaikeaa! Täyttynyttäyttynyttäyttynyt..) Best Nine -kollaaseista, ja perinteiseen tapaan tein sellaisen minäkin. Ne ovat aikalailla "Fanni istuu, Fanni makaa, Fanni edestä ja takaa", mutta samalla ne kyllä ovat hyvä kurkistusikkuna vuoteen 2019.  Eivätkä muuten lainkaan kronologisessa järjestyksessä, hähää.

1. Maisterisnainen! 

Tammikuussa 2019 minä valmistuin Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta Musiikin Maisteriksi, pääaineenani musiikkikasvatus. Oli aika vänkä tunne pitää käsissään papereita, joista oli niin pitkään haaveillut, ja joista olin jo varma, etten niitä tulisi koskaan saamaan. Aika monta itkua, epätoivoa, paniikkia, pelkoa ja kauhua vaadittiin, mutta toisaalta, aika todella monta opittua asiaa, naurua, elämystä, iloa ja tärkeää ihmissuhdetta myös. Hain paperit koulun vahtimestarilta, joka ne ojennettuaan toivotti kuivakasti "No kaikkea hyvää nyt sitten." Menin opiskelijaruokalaan syömään maailman surkeimman tofu-pinaattipastan. Se oli juhlava päätös yhdeksän vuoden opiskeluille. Seuraavana päivänä lähdin ystäväni Soilan kanssa Tallinnaan, vastavalmistuneiden maisterimatkalle. Helmikuussa sitten juhlittiin isommin, ja pitkin vuotta, oikeastaan. Mutta siihen myöhemmin!

2. Maisteri matkustaa! 

Elokuussa matkustin maisterimatkalle Edinburghiin. Tätini järjesti hauskan reissun. Lisää siitä täällä: KLIK. Tässä kohtaa lienee tarpeellista kertoa, että vuotta 2019 leimasi negatiivisesti valtava, paikoin lamaannuttava ilmastoahdistus. Lentäminen ei tehnyt sille hyvää, ja häpesin sitä aivan valtavasti. Totesin tässä pari päivää sitten, että hitto vie, elokuun lentely ei saa pyyhkiä pois kaikkia niitä hyviä onnistumisia vuoden ajalta. Joten lensin, mutta en ajatellut hetkeen lentää uudestaan.

3. Kesä, eikä mitään tekemistä!

Kesällä elämä tuntui pysähtyneeltä, mutta nyt katson sinne vähän kaihoisasti. Sillä vuoden 2019 kesä oli aika hyvä kesä. Rauhallinen, valoisa. Oli ystäviä ja merta. Kuvassa istun nauttimassa ilta-auringosta Vanhassa Raumassa ystävien kanssa. Nurmikko, pullo viiniä ja kevyet kengät, eli ne kesäyöt. Nyt huomaan ensimmäistä kertaa aikoihin odottavani kesää. Kesään on vuosia liittynyt ahdistusta. Pahat masennusvaiheet ja isovanhempien kuolemat ovat ajoittuneet kesille, ja oli vaikea karistaa sitä taakkaa. Huomasin kokevani outoa haamukipua, jonka onneksi tajusin jossain kohtaa nimetä ja nitistää.

4. Valot päälle!

Tammikuussa 2019 tuntui viimeistään siltä, että joku on laittanut valot päälle elämässäni. Ihmeellinen rauha, tasapaino ja ilo oli vaan täyttänyt koko olemukseni. Valmistumisen aiheuttama helpotus varmasti teki osansa, mutta osoitan sormella myös Jumalaa. Vuosi 2019 on mielessäni aina se vuosi, kun masennuksesta ei ollut jälkeäkään. Se vuosi, kun olinkin äkkiä (tai no, "äkkiä") ihan eri tyyppi. Olen ollut kouluikäisestä saakka aikalailla jatkuvasti ahdistunut ja masentunut. Sen poissaolo tuntuu aika väkevältä, voin sanoa.

5. Home sweet home!

 Lokakuussa muutin uuteen kotiin. Ihana pieni pesäni on pakottanut minimalismiin ja kaiken omistamisen ja ostamisen ankaraan pohdintaan. Hyvä niin, koska hoarding gene is strong in this one. Nytkin mietin, mistä luopua seuraavaksi, ja siitä lisää ehkä myöhemmin. Uusi koti on kaunis, tunnelmallinen, ja juur sopiva tähän hetkeen. Ja tämän kirjoitan all caps: ASTIANPESUKONE. On helppo olla kiitollinen kun ei tartte tiskata koko_frigging_ajan.

6. Maisteri juhlii!

Helmikuussa juhlimme valmistujaisia isommin. Seurakuntani sali täyttyi rakkaista ihmisistä. Juhlimme, söimme, nauroimme, tanssimme huutokatrillia. Minulle laulettiin ja pidettin puheita. Tuntuu vieläkin epätodelliselta se rakkauden määrä. Vuoden 2019 paras ilta, ehdottomasti. Ystäväni Aaro teki minusta upeat LOTR-potretit, tässä minä Gandalfina. Juhlien jälkeisenä yönä itkin räkäistä iloitkua ja heräsin aamulla silmät turvonneina. Kerrankin sen arvoista!

7. Midsommar!

Juhannuksen suunnitelmat menivät mönkään, mutta onni olikin onnettomuudessa: juhannus oli hauskin vuosiin! Vietin sen perheen kanssa kotona ja merellä. Teimme koivuseppeleet, kuuntelimme vanhaa Suomi-iskelmää ja kaikki oli kerrassaan kaunista. Yöllä ajelimme maaseudulla ystävieni Soilan ja Samuelin sekä Paju-koiran kanssa, päätyen Sammallahdenmäelle. Käki kukkui ja tunnelma oli maaginen. Seuraavana päivänä lähdettiin paatin kanssa saareen. Uimme, söimme, makailimme rantakalliolla. Paloin pahemman kerran. Unohtumaton, ihanan kliseinen Suomijuhannus.

8. Midsommar, igen!

Tämäkin kuva on juhannukselta. Poseeraan äitini kanssa. Vuonna 2019 oivalsin hirveästi mitä haluan elämältä, ja samalla tuntuu, ettei minulla ole hajuakaan siitä, mitä haluan tehdä. Kesällä nämä pohdinnat jotenkin kärjistyivät. Olen nyt aika vakuuttunut siitä, mitä haluan. Mutta en todellakaan tiedä, mitä haluan tehdä. Ne ovat kaksi aivan eri asiaa, ja sekin on ollut oivallus. Saas nähdä. Yksi tavoite vuodelle 2020 (hyissss.....) minulla on yli muiden: olla enemmän läsnä hetkessä. Tosi kulunut ajatus, mutta minulle tarpeellinen. Jos en hyysäisi niin paljon tulevaisuudessa (tai varjelkoon menneisyydessä) vaan keskittyisin siihen, mitä ympärillä tapahtuu nyt. Vuosi 2019 oli täynnä upeita pieniä hetkiä. Sellaisia isossa mittakaavassa merkityksettömän oloisia, mutta siinä juuri kaikkein merkityksellisimpiä.

9. Meri! Meri on tullut takaisin!

Ja miten sopivasti, viimeisessä kuvassa pompin kohti merta. Meri tuli minulle entistä rakkaammaksi. Tulevaisuudenhaaveet sisältävät meren läsnäoloa. Kuvassa olin hirmu onnellinen, sillä kevät oli tullut ja jäät sulaneet. Kävelimme Lauttasaaressa Soilan ja Pajun kanssa (he ovatkin läsnä tässä tekstissä!) ja nautimme tuoreesta keväästä. Soila brand ambassadoroi Larua, ja toivoi minun muuttavan sinne. Ei olisi haitannut sekään! Tuo keväinen ilta oli ihana. Viileä ilma, ilma tuoksui ihanalta ja maailma oli perinjuurin itkettävän kaunis. Ja siihen hetkeen Soila kertoi joutsenenraadosta, jonka he olivat löytäneet läheisestä rantakivikosta, joten lähdin into piukeena etsimään sitä. Löysin vain kaksi sulkaa, jotka otinkin talteen. En sairastunut lintuinfluenssaan. Myöhemmin kesällä löysin saaresta joutsenen luun. Jotain merkitystä tällä kaikella on, tai sitten ei. Ehkä voisin olla enemmän kuin joutsen, eli hemmetin kiukkuinen, sähisevä ja vaarallinen provosoituna? Pistää miettimään. Kuvassa olen muuten ihana pöljä itseni. Tuollainen minä huomasin olevani. Vuonna 2019 en pelännyt. Uskalsin juosta, pomppia puihin, hyppelehtiä kallioilla ja kiivetä tikkaita pitkin korkealle. Kroppani uskalsi ja tiesi kykenevänsä, ja pää seurasi perässä.

Vuoden 2019 kuunnelluin kappale oli The Weather Stationin "Everything I saw." Ja todellakin! Näin ja tein, sanoin ja kuulin kaikenlaista, ja kaikki oli minun.

"I grew pale white lilacs and wild columbine – and all of it was mine.

In old recycling bins I grew watermelon vine – and all of it was mine.

And everything I saw seemed to get so small like from a speeding car, old familiar barns."

Mitenkäs just sinun uusi vuosi? Ilahduttaako uusi vuosikymmen, vai kauhistaako ajan kiihkeä virta?

Ps. Tämä on nyt jotenkin hirmuisen imelä kirjoitus, mutta aina ei tartte pistää lekkeriksi, kuulemma.