lauantai 27. huhtikuuta 2019

Zero waste beauty essentials

Matka kohti low waste elämää jatkuu! Kauneudenhoito on mielestäni se mukavin ja helpoin alue toteuttaa vähäjätteisempää "ideologiaa". Kokosin tähän kirjoitukseen muutaman toimivan, edullisen ja kiltin kikan. Osa näistä on täysin zero waste, osasta tulee pientä roskaa. Suosittelen kokeilemaan rohkeasti, sillä ihan tosissaan, tämä on mukavaa puuhaa!



Bentoniittisavi. Olen kasvonaamioiden ystävä, sillä olen puhtaan ihon ystävä. Bentoniittisavi on todella tehokas ihon puhdistaja, ei sovi heikkohermoisille hehe. Sekoitan naamion vedestä ja savesta, muovilusikalla tai puisella syömäpuikolla, sillä huom! Ei tule käyttää metallisia lusikoita bentoniittisaven kanssa. Sekoittaminen on hiukan työlästä, sillä savi paakkuuntuu helposti. Mutta naamio tuntuu iholla kerrassaan mukavalta ja on niin tehokasta, että kestän tämän pienen vaivalloisuuden.

Kannattaa muuten varautua siihen, että ekojen käyttökertojen jälkeen iho alkaa puskea kuonaa ulos. Omaan nassuun puhkesi pientä finniä ihan huolella. Käytön jälkeen iho voi myös punoittaa. Mutta lopussa kiitos seisoo, sillä naama on muutaman kerran jälkeen puhdas ja ihanan värinen.

Etikkahuuhde.  Joskus tekee mieli jättää purkista tuleva hoitsikka tai hoitoainepala väliin, joten etikkahuuhde on ihan loistava juttu! Se antaa hiuksille kiiltoa ja pehmeyttä, sillä etikka sulkee hiussuomut. Kuontalo jää helposti hallittavaksi, ilmavaksi ja runsaan tuntuiseksi. Minulla on etikkahuuhteen ansiosta ollut paljon hyviä hiuspäiviä! Palashampoon jälkeen tukka voi jäädä vähän lähmäiseksi, joten etikkahuuhde on oivallinen apukeino senkin taltuttamiseen! Sekoitan purkissa hyvin vapaalla otteella omenasiideriviinietikkaa, vettä ja halutessani eteeristä öljyä (noin puoli desiä kumpaakin.) Hiusten pesemisen jälkeen kaadan seoksen hiuksiin. Joskus huuhtelen sen vielä lyhyen vaikutusajan jälkeen pois, etenkin jos pesen hiukset aamulla. En halua tuoksua suolakurkulta.


Ben & Anna -deodorantti (tuote saatu Organic Houselta.) Sanotaan se heti kärkeen: minulle eivät ruokasoodapohjaiset dödöt oikein sovi. Saan tästä välillä allergista ihottumaa: herkät kainaloni alkavat punoittaa ja jopa poltella. Kerran pari viikossa käytettynä ongelmaa ei ole, mutta päivittäinen käyttö nou nou. Halusin kuitenkin vinkata tästä deodorantista, sillä se toimii muuten erittäin hyvin. Hajut pysyvät kurissa moitteetta ja onhan tuo pahvipakkaus aivan loistava. Ben & Anna -deodoranteissa on ihana tuoksuvalikoima, joten niitä löytynee moneen makuun. Itselläni on Indian Mandarin, jossa on mukavan makeanraikas ja vieno sitrustuoksu. Jos siis luonnollinen ja zero waste deodorantti kiinnostaa, pidä mielessä pahvipakkaukseen pakattu Ben & Anna -deodorantti.

Inkuto mustasaippua. Okei, onhan tämä pakattu ohueen muovikääreeseen, mutta pitkässä juoksussa ohut muovikääre ei ole kovin paha rikollinen. Saippua pesee ihon tehokkaasti, ja perskutarallaa, ei sitä turhaan hehkuteta. Alkuun sain tästäkin pientä finniä ja punoitusta, ja saippua tuntui iholla sangen tehokkaalta. Mutta ongelma loppui viikossa ja iho alkoi tykätä. Firman perustaja on muuten aivan ihana tyyppi. Ps. Kainaloideni pigmenttihäiriö vaaleni kun kokeilin käyttää saippuaa myös niiden pesuun. Oho.


Nesti Dante -saippuat. No niin, no, nämä saippuat eivät ole sertifioitua luonnonkosmetiikkaa ja todella voimakkaasti parfymoituja. Paperiin pakatut palasaippuat ovat kuitenkin vegaanisia ja niissä käytetty pahis, eli palmuöljy, on kestävän kehityksen periaatteilla kasvatettua. Ja yksi pala kestää todella pitkään. Lisäksi Nesti Danten taustatarina ja yhä perustajan perheen omistuksessa oleva yritys on ihana yhdistelmä ylellistä ja sympaattista. Firma kiinnittää huomiota kestävän kehityksen mukaiseen viljelyyn ja tuotantoon.


Viimeisenä, muttei vähäisimpänä: partahöylä! Tilasin vihdoin partahöylän, joka on pitkäikäinen ja ekoystävällinen keino ajella kroppaa ja naamaa. Naked Necessities -merkkinen höylä on lisäksi niin kaunis, että tuntuu melkein rikolliselta. Ei palaakaan muovia, ja metalliset terät voi laittaa metallinkierrätykseen. En osaa vielä sanoa kuinka pitkään yksi terä kestää käytössä, mutta sanovat että pitkään. Joten: jos on pakko olla karvanatsismin orja, voi sen tehdä hiukan ympäristöystävällisemmin. Kainaloitani en silti ajele, pois se minusta. You gotta fight the powers that be! Ajattelin kirjoittaa tästä tarkemmin myöhemmin. Tilasin höylän Plastic Free Picks -verkkokaupasta. 

Siinäpä muutama poiminta tähän hetkeen! Seuraavaksi kerron diy ja zero waste kasvovedestä sekä kuivashampoosta. Haluan kuitenkin ennen sitä testailla niitä rauhassa ja katsoa josko resepteissä olisi parantamisen varaa.

Kiinnostaako zero/low waste? Onko joukossa jotain mistä haluat kuulla lisää? Voin avautua kommenteissa. 

13 kommenttia:

  1. Tosi mielenkiintoinen postaus, ehdottomasti kiinnostelee low waste -meiningit! Mullakin olisi hinku kirjoitella aiheesta jotain, mutta ensin täytyy saada kaiken aivokapasiteetin tällä hetkellä täyttävä oppari palautukseen. Ehkä joskus kesällä siis!

    Joku Ben & Anna -dödö lähtee varmaan jossain vaiheessa testiin, vaikka ruokasooda vähän kieltämättä jänskättääkin. Lisäksi olen myös viime aikoina alkanut miettiä tuota höylän vaihtoa. Olen tottunut käyttämään sheivailuun kolmiteräistä, joten hieman mietityttää sekin, mitä iho sanoisi tuosta. Innolla jään odottelemaan höylästä lisää juttua.

    Mun viimeaikojen suosikkilöydös on hunaja kasvonaamiona! Se pehmentää ja rauhoittaa ihoa hilliten myös epäpuhtauksia sekä vähentää punoitusta. Huipputuote, ja kotimaisena tietty <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiksumpi höylä lähtikin jo tilaukseen, hupsista! Huomasin nimittäin ettei nykyiseen ollut enää vaihtopäitä jemmassa, joten oiva aika vaihtaa :)

      Poista
    2. Oi, kiva kuulla että tykkäsit! :) Ja hei, asia kerrallaan! Itse ainakin totesin gradun tekemisen lomassa, että aivokapasiteetti sinne missä sitä tarvitaan, eli tutkimustyöhön.

      Höylästä voin heti sanoa, että iho ei ärry ollenkaan! Kolmiterähän on iholle paljon rankempi kuin yksi!

      Hunaja on myös hyvä putsari kasvoille, vinks vinks. ;)

      Ja OOH! Minkä höylän tilasit? Mahtavaa!

      Poista
  2. Kiitos valaisesta postauksesta. Osa merkeistä on ihan uppo-outoja, mutta oppimassahan tässä ollaan koko ajan;)
    Etikkahuuhde alkoi kiinnostaa toden teolla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elinikäinen oppiminen on tämän päivän trenditermi. ;D Ja kiva kuulla että tästä jutusta sai jotain irti!

      Etikkahuuhde on mukava matalan kynnyksen kotikosmetiikkakokeilu, josta kannattaa lähteä liikkeelle.

      Poista
  3. Tosi hyviä vinkkejä! En oo kaikista näistä edes kuullut! Kiva tutustua uudiin jutuihin. Olen itse myös alkanut miettiä tuota jätemäärää ja aloinkin erottelemaan muovit vaikka meidän taloyhtiössä ei sitä vielä kerätä. Ja siis muovia tulee tosi paljon verrattuna muuhun sekajätteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tuli uusia juttuja! :) Mä pyrin vähentämään sitä muovijätteen määrää, mutta silti tuntuu että sitä tulee tolkuttomasti! Onneksi voi lajitella, että edes menee kierrätykseen.

      Poista
  4. Olipa kiinnostava postaus! Tuota bentoniittisavea olen halunnutkin pitkään kokeilla, se kuulostaa todella hyvältä :) Ja pakko sanoa, että ihan mahdottoman kauniin höylän olet löytänyt! Kyllä tollasella kelpaakin ajella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Ja eikös olekin nätti tuo höylä! Tulee vähän vastenmielisestä suorituksesta edes hiukan miellyttävämpi, kun on niin kaunis höylä, että sitä ihan ilokseen pitää käsissään. :D

      Poista
  5. Tosi mielenkiintoinen postaus! Paljon mulle uusia juttuja :). Tuo höylä näyttää kyllä kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että oli mielenkiintoinen! :) Höylä on ihana!

      Poista

Kiva kun kävit!