tiistai 5. syyskuuta 2017

Kun galaksi räjähtää

Mielestäni on ihanaa, kun tämän hetkinen huulipunatrendi on todella out there. Ilahdun joka kerta kun bongaan katukuvassa rohkeita sävyjä. Huulipuna on ehdottomasti helpoin ja hauskin tapa antaa tyyliin potkua ja kokeilla rohkeasti jotain uutta. Etenkin kun monet edulliset merkit myyvät mitä hauskimpia sävyjä - hauska värikokeilu ei vie tiliä miinukselle.


Itse olen lopulta vähän nössö. Rohkeimmat kokeilut viime aikoina ovat olleet pinkit huulipunat. (Okei, en ole juuri koskaan käyttänyt pinkkiä punaa, joten kai se on tavallaan rohkeaa!) Kun bongasin Essence-hyllystä Metal Shock Lip Paintin sävyssä 01 Belladonna, oli minun pakko napata se mukaani. (Kassan kautta, älkää huoliko!) Metallisena hohtava tummansininen huulipuna oli niin hauska ja edullinen, että totesin voivani tähän hintaan olla rohkea.


Nestemäinen puna on huulilla todella kevyt. Se ei kuivu huulille täysin mataksi, vaan tuntuu voidemaiselta ja liukkaalta. Se ei siis kestä syömistä tai esimerkiksi mikrofoniin hankaamista. Puna ei kuitenkaan karkaile juonteisiin, eli se ei ole liian liukas. Tuntu on miellyttävä, mutta sanottava on, että kun on tottunut mattapuniin, tuntuvat kaikki vähänkin voidemaisemmat punat hasardeilta. Tämä on vain tottumiskysymys ja lievää vainoharhaisuutta. Metallinhohtoinen puna kerrostuu hyvin. Kahdella ohuella kerroksella saa aikaan tasaisen lopputuloksen. Hohtava puna näyttää todella hauskalta, eikä hohdon aikaan saama harha pulleammista huulista haittaa lainkaan. Metallinhohto näyttääkin aika freesiltä mattapunien jälkeen. En ole todellakaan matasta luopumassa, se olisi hulluutta, mutta rinnalle on kiva saada vaihtoehtoja.


Sarjaan kuuluu muitakin sävyjä, mutta kaupassa muistelisin nähneeni vain yhden, se saattoi olla pinkki. Haalisin mielelläni nämä kaikki, sillä miksipäs ei. Hintaa punalla oli alle viisi euroa, mikä on juuri sopivasti tällaisesta hassuttelupunasta. Punan laatu on kuitenkin kaikkea muuta kuin hassu, eli halvalla saa todella pätevää tavaraa. Go Essence, jälleen kerran!

Ps. Muistathan vielä kysymyspostauksen! Kerrankin saa kysyä melkeen mitä vaan. 

8 kommenttia:

  1. Mua harmittaa kun en ostanut tämän kokoelman yhtä voidemaista luomiväriä silloin kun sen ekan kerran bongasin, koska tietysti se on nyt myyty loppuun :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Essencen tuotteissa on kyllä harmillista se LE-tuotteiden hiljainen tuleminen ja meneminen. Siksi en juuri ota selvää mistään kokoelmista, kun alkaa kuitenkin harmittaa niiden missaaminen. :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Oh! Olin ensin vähän kahden vaiheilla sopiiko sininen, mutta silmien kanssa se ainakin toimii. :)

      Poista
  3. Upean näköinen sinulla tuo sävy! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Vielä kun rohkaistun käyttämään tätä kodin ovien ulkopuolella.. :D

      Poista

Kiva kun kävit!