keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Islannin ihme

Joskus tulee vastaan tuotteita, jotka jättävät sanattomaksi. Minun tapauksessani niitä ovat monet hajuvedet ja jotkut huulipunat. Mutta ennen en ole kohdannut ihonhoitotuotetta, joka saisi aikaan jalat alta vievän wau-efektin. Nyt kuitenkin minulla on käsissäni sellainen.

Bio Effectin EFG-seerumi ja EFG Day serum. Huhhuh. Sain I Love Me -messuilta kokeiluun pienen pullon EFG-seerumia. Otin sen kokeiluun tyypillisen skeptisesti. Mutta kas, seerumi osoitti voimansa välittömästi. Iho näytti kirkkaalta ja kuulaalta, tuntui pehmeältä ja sen sävy oli tasainen. Muutaman päivän käytön jälkeen vaikutus oli sen kun parani. Huokoset vaikuttivat pienemmiltä, epäpuhtaudet vähenivät selkeästi. Ohhoh.


Päiväseerumi sen sijaan on aivan mahtava meikin alle. Se ei tarvitse edes kosteusvoidetta päälleen. Molemmat tuotteet kelpaavat todella hyvin silmänympäryksille. Iho jää raikkaaksi, pehmeäksi ja tasaiseksi. Täydellinen pohja meikille. Ja toisaalta, kun iho näyttää hyvältä, ei siihen tarvitse ladata niin paljon meikkiä. 

Molempien seerumeiden taustalla on kauhea määrä tieteellisiä innovaatioita, mutta koska olen (taas) kipeä, on aivojen tilalla jäätelöä ja kuumeilua. Siksi linkitän mieluummin kun alan jaaritella omiani, kun ei keskittymiskyky nyt riitä. Halusin kuitenkin vihdoin päästä kertomaan näistä tuotteista, sillä on olen aika in love. Tässä linkki Bioeffectin sivuille: KLIK. Niin ja mainitsinko, Bioeffect on islantilainen firma. Kaikki islantilainenhan on supercool.

Tuotteiden hinta on aika suolainen, joten pullojen tyhjentyessä saattaa olla lainan paikka. No ei vainen. Odottelen, josko vastaan tulisi hyvä tarjous.

Tuotteet saatu

6 kommenttia:

  1. Mä katselin tätä Finnairin lehdestä ja myyntipuhe (tai siis kirjoitus) vaikutti niin vakuuttavalta, että halusin ostaa tuon. Mutta se hinta! Huh huh! En siis ostanut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinta on kieltämättä melkoinen... Enpä tuota olisi itsekään ostanut, mutta kävi munkki ja sain tuotteet. :D

      Poista
  2. Jessus, islantilaiset osaa myös hinnoitella;)
    Varmaan hyvä tuote, ehkäpä erittäin hyvä, mutta taitaa jäädä ostamati.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Islantihan on kallis maa..:D Tähän hintaan harmittaa tykätä tuotteesta, mutta ei voi mitään.

      Poista
  3. Mä en huomannut EFG-seerumin tekevän mun iholle mitään, mutta sen sijaan 30 day treatment, voi wau, oikeasti. Muita tuotteita en olekaan sarjalta kokeillut, mutta esim. kuorinta kiinnostaisi kovasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kuorinta kiehtoo juu! Olin yllättynyt kun iho tykästyi, sillä en aluksi ollut mitenkään ylettömän innostunut tuotteesta. :)

      Poista

Kiva kun kävit!