Kirkkaampi iho vähän äkäseen!

Nyt kun ikää alkaa olla enemmän, olen alkanut arvostaa ihoa kirkastavia tuotteita. Mitä kuulaampi iho on valmiiksi, sitä helpompaa se on meikata. Lisäksi olen huomannut, että ihoni on muuttunut ohuemmaksi. En ole enää samanlainen rasvanaama kuin pari vuotta sitten, enkä voisi olla asiasta enemmän innoissani. Ohentunut iho ei kuitenkaan tahdo enää kestää rakeellisia kuorintoja. VANHUS.

Ergo, päätin kokeilla entsyymikuorintaa, joka on iholle hellävarainen, mutta samalla tehokas. Sokoksen hyllyssä käteeni osui Ziajan Sensitive skin -sarjan entsyymikuorinta. Se on silikoniton, parabeeniton ja tuoksuton, läpinäkyvän geelimäinen kuorinta herkälle iholle. Se lupaa kuoria kuolleen ihosolukon tehokkaasti ja valmistaa ihon hoitotuotteita varten. Lisäksi se tasoittaa ja pehmentää ihoa.

No, kuinkas sitten kävikään? Kuorinta levitetään kasvoille ja annetaan vaikuttaa 10-15 minuuttia. Se tuntuu iholla viileältä ja kihelmöi hieman. Kihelmöinti ei kuitenkaan tunnu epämiellyttävältä, päinvastoin. Huuhtelun jälkeen peilistä katsoo tosiaan hieman kirkastunut iho. Konsulentti sanoi, että tämän jälkeen ihon pitäisi puskea ulos kaiken kuonan, mutta tällaista efektiä en ole huomannut, mikä on harmi. Olisihan se tyydyttävää saada puristella mustapäitä pois helposti. Mutta iho on todella freesi ja sen väri on tasaisempi. En vielä osaa sanoa, millaisia vaikutuksia on pitkäaikaisella käytöllä, mutta välitön vaikutuskin on ilahduttava. Iho on pehmeä ja tasainen, ja tosiaan seerumi ja voide humahtavat ihoon samantien.

Kuorinta on mainio tuote herkälle iholle, eikä hintakaan juuri kukkaroa kevennä. Sen hinta Sokoksella on 8,90.

Joko olet kokeillut entsyymikuorintaa? Onko sinulla suosikkia? Vinkkejä otetaan vastaan.

Monsuunin jälkeen

Rankan sateen jälkeen maa on kostea ja vehreä. Kaikkialla tuoksuu raikkaalta ja uudistuneelta. Maa huokuu tuoksua, jota on vaikea kuvailla. Aurinko paistaa kuulaana puiden oksien läpi, linnut laulavat ja koko maailma tuntuu heränneen. Kädessä höyryää chai-muki, jonka mausteinen tuoksu sekoittuu kasvien ja mullan tuoksuihin. Puutarha on täynnä ihmeitä ja tutkittavaa. Suurkaupungin humu on kaukana ja pölyinen tie vain muisto. Nyt kaikki on uutta ja kaunista.

Tältä maailma näyttää monsuunisateen jälkeen, ainakin minun kuvitelmissani. Samankaltaista maalailua on varmasti mielessään harrastanut Jean-Claude Ellena (nenä usean Hermes-tuoksun takana, mm. Un Jardin -sarja) luodessaan Un Jardin Aprés La Mousson -tuoksua Hermes'ille. Tuoksu on saanut innoituksensa puutarhasta Keralassa, joka herää eloon rankan monsuunisateen jäljiltä. Mausteinen, raikas ja kukkainen tuoksu on suoraviivainen, vaan ei tylsä. Se on mielenkiintoinen ja erikoinen, eikä tuoksutarjottimellani ole mitään vastaavaa.

Niiin kaunis pakkaus! Norsu! En kestä.

Tuoksu aukeaa mausteisena ja kukkaisen vetisenä. Sen alkutuoksussa on kukkaisia nuotteja. Sydäntuoksu on lumoavan mausteinen: kardemummaa, korianteria, inkivääriä, pippuria ja inkiväärinkukkaa. Pohjalla odottavat vetiver ja kasvisnuotit. Omalla ihollani esiin tulevat kardemumma ja vetiver. Tuoksu on samalla lämmin ja raikas. Sen kesto on mainio, joskin odotettavasti ei mieletön. Hajuvesi on sopivan sukupuoleton, mikä lisää sen mielenkiintoisuutta.

Kerala on paratiisi maan päällä, jonne uskon vielä palaavani. Tämä tuoksu viekin ajatukset juuri sinne, missä luonto on mitä upeinta ja ihmiset mitä lämpimimpiä. Sitä parhaimmat tuoksut tekevät; ne vievät mielikuvamatkalla ja nostavat arjen yläpuolelle. Un Jardin Apres La Mousson tekee juuri sen. 

26

Täytän tänään 26 vuotta. Monen mielestä ikäkriiseilyni voi tuntua hölmöltä, mutta lähestyvä 3kymppiä alkaa todella hermostuttaa. Elämä tuntuu olevan niin keskeneräistä, vaikka voisi kuvitella, että aikuisella naisella olisi jo enemmän lankoja käsissään. Kuluneet muutama vuotta ovat olleet raskaita, ja tuntuu, kuin nuoruus olisi vilahtanut ohi vähän turhan hätäisesti. Aikaa on mennyt murehtimiseen ihan tolkuttomasti.

 Mutta elämän ei kai kuulukaan olla helppoa ja huoletonta. Ja sanovat, että timantteja syntyy vain kovassa paineessa. En tiedä timanttistatuksestani vielä, mutta ehkä jonain päivänä helpottaa ja saan huomata, että tämä kaikki on kannattanut. Että minulla on jotain annettavaa maailmalle. Että olen jättänyt jäljen edes johonkin. Ja että kaikelle tälle on ollut suurempi tarkoitus. (Elämän tarkoitus voi olla 42, mutta epäilen, että jostain suuremmastakin on kyse.)

Olen alkanut pitkästä aikaa vähän haaveksia, ja miettiä tulevaisuutta muunakin kuin synkkänä mörkönä. En ihan vielä haaveile suuria, mutta pienistä jutuista se lähtee. Jos vaikka tulevaisuudessa elämä olisikin kivaa ja elämisen arvoista. Jos vaikka tämä tuleva ikävuosi olisikin oikeasti hyvä ja täynnä niitä asioita, joita parista viime vuodesta on puuttunut. Ystävyyttä, iloa, unelmia ja uusia kokemuksia. Jos vaikka jokainen päivä ei enää olisikaan pettymys. Nousisin aamulla ajoissa ja odottaisin tulevaa päivää. Ja oppisin kestämään sen, että elämä on hirveän epävarmaa, mutta samalla jännittävää ja kutkuttavaa. Jos vaikka en suunnittelisi liikaa, mutta kuitenkin alkaisin jälleen suunnitella ja panostaa esimerkiksi uraani ja hyvinvointiini. Alkaisin taas kirjoittaa runoja. Tekemään biisejä. Tehdä keikkaa. Maalata. Jos vaikka ihastuisin pitkästä aikaa oikeasti.

Elämä ei ole pelkästään sitä, mitä minä siitä teen, eikä kukaan ole yksin oman onnensa seppä. En enää halua langeta ajattelemaan, että pystyisin tähän yksin, tai että minun edes kannattaisi yrittää. Ihminen tarvitsee ympärilleen muita ihmisiä. Ainakin minä tarvitsen. Elämän arvaamattomuuden keskellä rakkaat ympärillä ovat, tämä on kliseiden klisee ja mitä ällöttävin sentimentaalinen lausahdus, niitä tähtiä taivaalla ja lamppuja polulla. Aion opetella puhumaan enemmän asiaa, enkä vain sanomaan, että minulle kuuluu hyvää. Ja samalla kuuntelemaan paremmin ja kantamaan toisten taakkoja. Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta, tai ainakin jotain sen suuntaista.

En ole fiksu tai kypsä, vaan todella hölmö ja keskeneräinen. Rikkinäinen. Heikko. Vähän (okei, todella) vinksahtanut. Mutta samalla aivan älyttömän vahva. Itsepäinen. Hauska. Ihan lahjakaskin. Kaiken keskellä motivoitunut. Urhea. 26-vuotias, taivas varjele.

Pinnallinen sivulause: tein synttärien kunniaksi duochrome-smokyn Wet'n'wildin Comfort Zone -paletilla, kiharsin hiukseni (näistä tuli kyllä aika mummot, mutta se lienee symbolista se...) ja pistin bindin otsaan. Mainittakoon, että olen värjännyt hiukseni, sillä haluan eroon punaisesta päästä. Rakastan sitä, mutta se liittyy elämänvaiheeseen, jonka soisin olevan ohi. Uusi pää, uudet kujeet. Suunnitelmissa on kasvattaa omat blondit kutrit takaisin, ja ainoa keino todella on kasvattaa tai leikata. Katsotaan, missä vaiheessa tukka joutuu kirurginveitsen alle.

Ulkona paistaa aurinko, ja ajattelin lähteä vähän kirpputoreille, jos vaikka löytäisin lahjoja itselleni. Ja jos vaikka eksyisin johonkin ihanaan kahvilaan ja söisin kakkua.

Haluan päättää kilometripostaukseni kappaleeseen, joka osuu kovaa; Tuomon 26.

No need to act surprised when I say that I'm aware of how you wonder

everyday of what it is that makes you want to go away when there really is

no reason for you not to stay.

See, I know that there are things in your past that you have to deal with and

I know you thought these wounds, they would heal with time, but it turns out

they're much harder than you thought that they would be. And you feel it, oh,

so deep every time you look at me.

But if you stay by my side, then one day when we've grown older, you'll look

at me and smile and you'll say:

"Do you remember back when we were 26? I used to feel like I was so much

older. Do you remember how I used to reminisce and look back on what I

should have done? Isn't that absurd?"

So, I'm asking you to reconsider, think of all the good times that we have

had. Open up your heart and all the pain pours out. And when you're through

with tears, I will still be here. But if you stay by my side, then one day when

we've grown older, you'll look at me and smile and you'll say:

"Do you remember back when we were 26? I used to feel like I was so much

older. Do you remember how I used to reminisce and look back on what I

should have done? Isn't that absurd? 

And now that I'm older, I feel much younger than back then,

and somehow it feels my soul's at ease,

I know that there's still a day to seize, a day to seize.