Elämä on hyäärggh (onomatopoetiikka ftw!) mutta onneksi joskus on kivaakin. Kuten tänään. Alla päivän meininkejä: brunssia ihanien naisten seurassa, shoppailua ja laatuaikaa pikkuveikan kanssa leffassa. Ai mikä leffa? Oisko Hobitti 2. Joo, tiedän, tiedän.
Iik, mikä kahvikuppi! Jos nämä sopisivat yhtään omaan tyyliini, hamstraisin koko sarjan.
Hei, en voinut jättää näitä hytisemään yksinään. Päätökseen saattoi vaikuttaa kenkien alhainen hinta. (Kengät: ilmaislaari, Lönnrotinkadun kierrätyskeskus)
Kumpi on kampi? Tämä on aitoa nörttihuumaa.
Väsyneisiin mutta ihan iloisiin tunnelmiin täältä Angmarista, stop.
Äidin vanha paita, eli virallinen turvariepuni. Huivin tägi näkyy tyylittömästi. Suits me alright! (Huivi: Zara)
Kuunnelkaa ihmeessä kivaa musiikkia: tänään tehosoitossa Leonard Cohenin "If it be your will."
Vaikka parin vuoden ajan suorastaan vannoin, etten värjää hiuksiani enää ikinä, alkoi ajatus punaisesta päästä kaihertaa mieltä. Koko kevään ja kesän haaveilin punaisista, hehkuvista kutreista. Mutta muistot värjäysrumbasta eivät olleet lämpimiä, eivät ollenkaan.
Vaan niin se oli, että Taideyliopiston Syysrevyy ja Louhen rooli jotenkin vaativat punaista tukkaa, joten vetäisin päähän väriä. Kemialliset värit vaan ovat vähän yäk, ja totesin, etten halua joutua laittamaan kuukausittain jotain myrkkyferiaa herkälle hipiälleni. Siispä henna riensi apuuni. Hennaa on käytetty iät ja ajat hiusten ja ihon värjäämiseen Lähi-Idässä ja Intiassa. Hennatatuoinnithan olivat minulle tuttuja ennestään, mutta hiuksiani en hennalla ollut koskaan värjännyt. Kerta se oli ensimmäinenkin!
Valitsin ekalle kerralleni Santen hiusvärin, sävyssä Natural Red. Santen hiusväri ei ole ihan puhdasta hennaa, vaan siinä on seassa vähän jotain muutakin. Lainaus firman nettisivuilta:
Värjääminen luonnonväreillä on suoraan sanoen ärsyttävää ja aikaavievää. Väritahna on paksua, ja näinkin pitkässä tukassa se alkaa painaa. Ja kun sanon, että se painaa, se todellakin painaa. Niska oli kovilla yli kahden tunnin vaikutusajan! Myöskin värin poispeseminen on ihan hanurista. Vietin melkein 45 minuuttia polvillani saunan lattialla, kauhoen vettä sangosta ja yrittäen saada jokaista savimaista kikkaretta pois päästäni. Eikä se henna tuoksu mitenkään namille. Kyllä, se olen minä, joka haiskahtaa, hmm, yrttiselle.
Tältä se töhkä näyttää. Nam.
Mutta, mikä lopputulos! Hiukseni ovat hoidetut, paksut ja kiiltävät. Väri on uskomattoman upea, kirkas ja elävä punainen. Se muuttuu vielä hieman, ja on jo nyt syventynyt. Kun hennaa kerrostaa, se muuttuu vielä intensiivisemmäksi. Eikä mitään ylimääräistä. Ei palaneita nenäkarvoja, ärtynyttä päänahkaa tai epäilyttäviä tuoteselosteita. Aika hyvä diili, etten sanoisi. Lisäksi henna on edullista, sillä pelkkä jauhe ei maksa juuri mitään, ja Ruohonjuuressa on ainakin valikoimaa vaikka ja kuinka.
Kuvien laatu on vähän kökkö, sillä meillä päin on koko ajan pimeää. Koko ajan.
Tulihan selväksi, että olen tullut hennauskoon?
Niin, eihän se lähde tukasta kuin kasvattamalla. Mutta en jaksa murehtia sellaista juuri nyt. Hius on uusiutuva luonnonvara. Ja nyt olen askeleen lähempänä unelmaani tulla jousella ampuvaksi, punahiuksiseksi skottiprinsessaksi. Heh.
Ja sen kunniaksi Birdyn ja Mumford&Sons:in "Learn me right."
Käväistiin kaukokämppiksen kanssa katsomassa "Hobitti 2 - Smaugin autioittama maa." Koska olen tällainen nörtti, ja erityisesti TSH-geek, olivat odotukset aika matalalla. Eka Hobitti kun oli ihan mälsä ja aika kaukana koko kirjasta. (Parasta siinä oli tämä biisi ja Gandalf.)
"Smaugin autioittama maa" oli todella paljon parempi kuin "Odottamaton matka." Jossain vaiheessa totesin, että okei, juonellisia vapauksia on otettu aika lailla, mutta menköön, sillä tämä on viihdyttävä leffa itsessään. Kolme tuntia meni äkkiä, ja voi pojat, kyllä nörttiä jännäsi. Pari kertaa säikähdin ihan kunnolla, ja muutaman kerran meinasin hihkaista innosta.
Ai miksikö meinasin hihkaista innosta? Koska Legolas Viherlehti. Ja koska Smaug (jota näyttelee aivan liian ihana Benedict Cumberbatch, fyi!) Ja tietenkin koska Gandalf. Kauhua herättivät muun muassa örkit, jotka olivat todella, todella kammottavia. Visuaalisesti elokuva oli ihan tolkuttoman hieno.
Mutta mutta, kyllä minua harmittaa, että elokuvan tekijät ovat paitsi lisänneet paljon tavaraa Hobittiin, myös tehneet siitä synkemmän tarinan kuin se kirjassa on. Ja mikä ihmeen Tauriel?
Samalla on hauskaa, kuinka Hobitti-elokuvista on tehty selkeästi johdanto Sormusten Herroille, koska mukana on selkää Silmarillion-settiä. Tulevaisuudessa kaikki kuusi voi katsoa loogisena kokonaisuutena. Hienoa! Jos koskaan saan lapsia, ensin katsotaan Hobitit, sitten Sormusten Herrat. Tai siis ihan ensin luetaan kaikki kirjoina, tietty.
Kaikesta negistelystä huolimatta odotan vuoden kuluttua ilmestyvää kolmatta Hobittia. Mutta sanonpa vaan, etteivät Hobitit vedä vertoja Sormusten Herroille, eivät sitten millään. Harmi.
(Joku varmaan huomaa, etten oikein itsekään tiedä, mitä mieltä olen. Koko homma hämmentää.)
Mutta, kuunnelkaahan tätä biisiä ja fiilistelkää Tolkienia, muodossa tai toisessa. Ihku Ed Sheeran ja "I see fire" eli tammikuun tehosoittobiisi.
Niin, että mainiota uutta vuotta, kuomat! Meillä vuosi vaihtui laiskanlaisesti: olin vällyjen välissä klo 00.05 ja aika pian umpiunessa. Ihan täydellistä. Venäjällä kuulemma sanovat, että tuleva vuosi menee niin kuin sen vaihteen viettää, mutta toivon ettei ihan kuitenkaan. Tai, mikäs siinä, jos se tarkoittaa, että vuodesta 2014 tulee rento ja iisi. En usko, sori minä.
En ala muistella vuotta 2013, koska en muista mitään, enkä usko, että se ketään viisastuttaa. Sanotaan vaikka, että menin ja tulin aika vauhtia. Musiikki oli kivaa, kaverit oli kivoja, perhe oli kiva, Suhe oli kiva ja ennen kaikkea Jumala oli kiva. Toivon samoja aineksia tulevalle vuodelle.
Toivottavasti kukaan ei räjähtänyt ja kaikilla oli kivaa. Uutta vuotta putkeen, ollaan kiltisti.
Ja hei, tietenkin vuosi alkaa Tori Amosilla. Pretty good year!
Hyvää joulua! Koko vuoden paras juhla on nyt. Aamulla on ihana herätä kuusen ja piparkakkujen tuoksuun. Kynttilät palavat, ja joulupuussa on valot. Tämä on joulukalenterin viimeinen luukku.
Joulu on ihmeellinen juhla. 2000 vuotta sitten syntyi lapsi, joka kasvoi kantamaan minun heikkouteni, ristille saakka. Se on käsittämätön mysteeri, jota ei voi kuin ihastella.
Tänä syksynä olen miettinyt paljon Mariaa, ja hänen tuntemuksiaan Jeesuksen äitinä. Siksipä päivän kappale on Suhe Liven "Siinä Sä oot" -levyn nimikkokappale. KLIK. (Koko levy on nyt Spotifyssa.)
"Lapsi ihmeellisin joukossa toisten. Lapsi lupauksen, lapsi ylitse muiden; Siinä Sä oot.. Siinä Sä oot!"
Rauhallista, kaunista, hauskaa, lämmintä ja mysteerien täyttämää joulua, toverit!
Alkaa jännittää, sillä tämä on 22.luukku! Joulu on ihan pian.
Meillä on täysi touhu päällä. Isä kantoi äsken kuusen sisään, ja minulla on piparkakkutaikina odottamassa huomista paistamista. Koti alkaa täyttyä tuoksuista, ja tunnelmasta.
Ulkona on kamala myrsky, ja käsissä haisee etäisesti kala. Valmistin lasimestarin sillin, ja reseptin luin omasta, osumaa ottaneesta reseptikirjastani. Kinkku sulaa, ja joulutähdet ovat ikkunoissa.
On ihanaa valmistautua jouluun. Vaikka on ääntä ja tohinaa, tuntuu mukavalta ja rauhalliselta. Kissat ovat ihan pistoksissa, varsinkin nuorimmainen. Tämä on Kertun ensimmäinen joulu, ja kaikki taitaa tuntua kovin ihmeelliseltä. Jos vaikka joisi kupin glögiä ja fiilistelisi, kun muut siivoavat.
Päivän kappale on yksi ehdottomia suosikeitani koskaan: Rajattoman "Ketun joululaulu"
