maanantai 8. heinäkuuta 2019

Touko-kesäkuun loppuneet -19

Menen suoraan asiaan, kulkematta lähtöruudun kautta. Toukokuussa tuntui, ettei mikään lopu, joten könttäsin kaksi kuukautta yhteen kärpäseen ja iskin sitä kahdesti eikun häh. Lopulta läjä on melkoinen.


A'Pieu - Cucumber Slice Sheet mask: Viimeinen kangasnaamioni. Suoraan sanoen tosi ärsyttävä käyttöliittymä, kun olikin erillisiä kurkkuviipaleen näköisiä paloja. Ei osunut minun kultasuoneeni, vaikka huumoriarvoa olikin. En ostaisi.

Dr. Konopka's - Cooling Face Mask: Virolaista luonnonkosmetiikkaa, joka on halpaa kuin saippua, mutta oikein toimivaa ja kivaa. Tämä naamio ei ollut sellainen kuivuva syväpuhdistava naamio, vaan enemmänkin pehmensi ja puhdisti lempeästi. Uskalsi käyttää aamuisinkin, iho ei tykännyt kyttyrää, vaan tuntui pehmeältä, tasaiselta ja näytti kirkkaammalta. Lisäksi tuoksuu kivalta ja on pakattu metallituubiin. Ostan uudestaan, ainakin merkin muita tuotteita.

Signe Seebid - Manteliöljy (saatu): Manteliöljy on aina iholleni hyväksi. Ostan uudestaan, joltain merkiltä ainakin. (Sinisen pullon säästän, muuten!)

Ekopharma - Vadelmansiemenöljy (saatu): Pidin tästä tuotteesta viimeiseen pisaraan! Ostaisin itse.

Himalaya Herbals - Nourishing Skin Cream: Ei ole mitenkään luonnollinen tai cruelty free, mutta pidän tästä voiteesta tosi paljon. Ostin Raumavoiteeksi rahapulassa, ja käytin ilolla loppuun saakka. Ihoni tykkää tästä ja nenäni tuotteen tuoksusta. Saatan ostaa, jos tulee hätä.


Biozell Professional - Super strong hiuskiinne (saatu)Perushyvä hiuslakka, joka kuitenkin haisi todella kamalalta ja kävi henkeen. Silti käytin loppuun. En osta uudestaan. En juuri käytä hiuslakkaa, ja ajattelin jossain vaiheessa koittaa tehdä sitä itse. Kassellaan.

Musk by Alyssa Ashley - Bubbling bath & Shower gel: Jättimäinen leka (750 ml!!!) loppui lopulta. Oikein ihana kylpyvaahto. Vaahtosi runsaasti ja tuoksui mummulta. Rakastan, ilman muttia. En kuitenkaan usko, että hankin tätä lisää. Tuoksun sen sijaan saattaisin ostaa.

Bronnley - Orchid Triple Milled Soap: No nyt poka oli ylellinen palasaippua! IHANAN tuoksuinen, pehmeästi pesevä ja kerrassaan huippu. Ja Kuningatar Elizabeth II on Bronnleyn kannattajakuntaa, joten what's not to love. Ostan uudestaan.

Soapie Shoppe - Midnight Bath bomb: Sain ystävältäni joululahjaksi tämän indiepommin. Ihana tuoksu, jossa oli mandariinia, kanelia ja kookosta. Aktiivihiiltä sisältävä kylpypommi värjäsi veden syvän violetinmustaksi. Hauska tuote ja ihana ystävä joka sen minulle antoi.


Makeup Revolution - "Lace" Luxury baking powder: HG. Ostan uudestaan.

Essence - Metal Shock Lip Paint (01 Belladonna): Upea metallinhohtoinen sininen huulipuna, mutta käytin sitä valehtelematta vain kaksi kertaa. Nolottaa! Totesin, etten tule enää tätä käyttämään, joten roskikseen. En ole (enää) se tyyppi, joka käyttäisi tällaisia. Adjöö, siis! En osta uudestaan, obvs. Oppitunti: kaikkiin trendeihin ei tartte lähteä mukaan.

E.L.F - Matte Lip Color (Praline): Kiva mattapuna! Levittyi nätisti, tuntui yllättävän kosteuttavalta ja muutenkin miellyttävältä. Sävy Praline oli hauska ysärinude. Puna vaan meni pilalle, alkoi haista ihan väriliidulta. En usko ostavani uudestaan.

L.A.Girl - Pro Concealer (Porcelain): Oikein mukava peitevoide! Riittoisaa ja pigmenttistä. Mahdollisesti voisin ostaa uudestaan.

I<3Makeup - Super Wow! -lipstick, (Call me): Tosi pigmenttinen ja kauniin kirkkaan punainen puna, mutta pirnaleen vaikeita levittää. Levisi myös turhan helposti. Niin vaikea yhtälö, että ei tullut käytettyä. Roskiin! En osta enää.

Dior - Eau Sauvage EdT: Se aito ja alkuperäinen. Ihastuin, mutten usko että kaipaan itselleni. Nam, silti. Klassikko, syystä.
Love, Chloé EdP: Niin ihana tuoksu! Vahva, puuterinen, omintakeinen, vanhanaikainen mutta moderni. En tajua, miksen tätä koskaan hankkinut. Nythän tuoksun valmistus on lakkautettu, nyyh. Jos haluat myydä/lahjoittaa tämän varastoistasi, otan vastaan heh heh.

Bvlgari - Omnia Coral EdT: Juu ei. En oikein tiedä pitäisikö tämän olla hedelmäinen tuoksu vai mitä. Kovin kitkerä ja pistävä. Ei minun juttuni.


Sitten, aivan hervoton läjä näytteitä. En niistä kaikista sano mitään, koska äh laiskottaa. Vain niistä, jotka koen sen arvoisiksi!

L'Occitane - Amande Milk Concentrate (x2): Aivan ihana vartalovoide! Tuoksu oli kiva ja tuntui iholla kivalta. Kosteutti ja pehmensi. En usko että ostan, ellei tule sikahyvää tarjousta vastaan. 

Fair Squared - Olive Hand Cream: Tosi kiva käsivoide! Voisin ostaa täyskokoisena. Tämä merkki on minulle ihan vieras, missäköhän se luuhaa minun seuraamissani medioissa?

Cattier - Comforting Sleeping Cream: Voi juutas miten ihana yövoide! Ihoni piti samettisesta koostumuksesta. Voisin ostaa.

Sisley - Eau du Soir body cream: AAHMOROJESSSSSS!!!!!!!! Niin ihana tuoksu. Jos ois massii, ostaisin Eau du Soirin ja uisin siinä. Voidekin oli ihana, tosi voimakkaasti tuoksuva ja kosteuttava. Pidin.


Semmonen läjä! Jälleen kerran: koska tämä rumba loppuu? Näytepussit onneksi ovat vähentyneet huomattavasti, ja uutta kosmetiikkaahan ei ole juuri tullut ostettua. I WILL SURVIVE, HEY HEYYYY.

6 kommenttia:

  1. Onpas taas hauskat ja nasevat arviot:)
    Oi että, mä rakastan tuota Alyssa Ashleyn myskikylpyvaahto/suihkugeeliä<3 Käytin sitä itse suihkusaippuana ja tuoksu on jotain aivan tajuttoman ihanaa... kutsuttakoon sitten vaikka mummutuoksuksi;) . Pitääkin muistaa katsastaa Cittarista josko löytyis taas leka jostain supertarjouksesta tai alelaarista.
    Mistä tuota kuningatar Elizabethin saippuaa saa ostettua? En ole moisesta kuullutkaan, mutta jos sinä ja Lissukin, niin ehkä minäkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mummu käytti Alyssa Ashleyta, joten minulle se on aina mummun tuoksu. Ja se on vain positiivinen juttu. Itsehän rakastan vanhanaikaisia tuoksuja. 💛

      Bronnleyn tuotteita saa ainakin Stockmannilta, ehkä myös Sokokselta. Lissu ja minä suositellaan! 😆 Nyt juuri kyseiset saippuat Stockan kantistarjouksessa! 😉

      Poista
  2. Oho, vitsi mikä läjä testereitä! Oon itse viimeaikoina yrittänyt opetella siihen, että testerit pääsisi mahdollisimman pian aina käyttöön. Ennen hillosin niitä matkoja varten ties miten kauan :D

    Olisi muuten hauska nähdä joskus postaus siitä, miten paljon kosmetiikkaa sulla kaikenkaikkiaan oikein onkaan tai sitten jotain tilastoa kokonaismäärän muutoksista tms. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen päättänyt opetella samaa, vaikka mieluiten en ottaisi niitä testereitä enää vastaan ollenkaan. Tämä jättimäinen urakka opetti ainakin sen. 🙈

      Hmm, mielenkiintoinen idea. Tilastoihin en lähde, ahdistaa ajatuskin. 😆 Mutta kokonaismäärän muutoksista voisi tehdä jonkun jutun. Kyllä vaan kosmetiikkaa on vieläkin ihan liikaa, mutta koko ajan se vähenee.

      Poista
  3. Sisley on kyllä jumalainen merkki, mutta ihonhoitotuotteet himppasen oman budjetin ulkopuolella, että tuntuisi kivalta ostaa. Meikit ihania myöskin ja onneksi niitä saa eri hintaan, kuin ihonhoitoa. Loccitane on kyllä huippu.

    Ihanaa heinäkuun jatkoa Fanni. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, eivät sovi Sisleyt minunkaan budjettiini. 😹 Joskus kyllä haluan sen Eau du Soirin hankkia, siinä vasta tuoksu. Merkin meikit eivät minua niin kiinnosta, huomaan että meikit ylipäätään eivät niin kiinnosta, niin laiskaksi olen tullut. 🙈

      Valoa ja lämpöä, Tiia! 💛

      Poista

Kiva kun kävit!