torstai 20. huhtikuuta 2017

Pehmeät kutrit, kiitos!

Yves Rocher se vaan osaa. Olen käyttänyt merkin vartalotuotteita ja tuoksuja jo pitkään, mutta erään erinomaisen tarjouksen myötä päätin kokeilla hiustuotteitakin. Valitsin koriini luomuviljeltyä kaurauutetta sisältävät Nutrition-tuotteet (Nutri-silky), eli shampoon, hoitoaineen ja naamion. Ne on suunnattu kuiville hiuksille, ja sitähän minun hiukseni ovat. Ajat, jolloin saatoin olla käyttämättä hoitoainetta ilman seuraamuksia ovat totisesti historiaa. Vaalennettu tukka on korppua, ja kaipaa kaiken avun mitä vaan voin antaa.


Shampoo on koostumukseltaan kermaista ja helposti vaahtoavaa. Se pesee hiukset hyvin, muttei jätä narskuvaa lopputulosta. Hius on kuivuttuaan ilmava ja pehmeä. Silikoniton shampoo on erittäin miellyttävä käyttää. Se on myös biohajoava, ja sisältää 98% luonnollisia ainesosia. 


Hoitoaine on koostumukseltaan hieman lirua, mutta yllättää hoitotehollaan. Hius jää pehmeäksi ja ravituksi, muttei ollenkaan latteaksi tai mähmäiseksi. Minulla on nuoruuden kulta-aikoina syntynyt perustavanlaatuinen antipatia kosteuttavia hiustuotteita kohtaan, mutta viimeistään hennauksen myötä jouduin myöntämään niiden tarpeellisuuden. Ja onhan kehitys kehittynyt. Uskon, että tässäkin tapauksessa silikonittomuus on taikasana. (Silikonit ovat mielestäni ihan jees kun kyseessä on vaikkapa silottava muotoilutuote, mutten ole ihan varma ovatko ne tarpeen hoitoaineessa omassa tapauksessani.) Hoitoaine sisältää kaurauutteen lisäki manteliöljyä. Se tekee hiukset helposti kammattaviksi ja kiiltäviksi. 


Naamiot ovat mahtavaa hemmottelua hiuksille. Tämä naamio on vaan ihana. Se antaa kuontalolle tehokkaasti ekstrahoivaa, jättäen sen pehmeäksi, kiiltäväksi ja terveemmän oloiseksi. Naamiossa on täyteläinen koostumus, ja se on suht riittoisaa. (Helmasyntini on lutrata hiustuotteilla, tiedän.) Naamiossa ei ole shampoon ja hoitsikan tapaan silikoneja, synteettisiä väriaineita tai parabeeneja. Se sisältää myös karitevoita, joka on melkoinen megakosteuttaja. 


Kaiken muun lisäksi tuotteissa on huumaavan ihana tuoksu, joka on tuttu jo edesmenneestä kaura-sarjasta (rip, lämmöllä muistaen, kevyet mullat.) Tuoksusta tulee mummu mieleen, veikkaan, että hänellä on ollut Yvesin kauratuotteita kun olin lapsi. Ihana tuoksu jää hiuksiin pitkäksi aikaa. Joitakin se saattaa ahdistaa, mutta itseäni voimakkaatkaan tuoksut eivät haittaa, päinvastoin. Purnukat ovat kierrätysmuovia. Kaiken muun hyvän päälle näitä ei ole hinnalla pilattu; shampoon hinta on 3,90, naamion 8,90 ja hoitoaineen 3,90. Yvesillä on aina erilaisia tarjouskampanjoita meneillään, joten tuotteet saattaa saada vieläkin halvemmalla.

Yksi negatiivinen juttu: Yves Rocher on lopettanut kivijalkamyymälätoiminnan Suomessa, ja tuotteita saa enää vain netistä. Harmittaa, sillä tykkään käydä paikan päällä hypistelemässä, ja niinhän minä aina teinkin. Sääli. 

6 kommenttia:

  1. Olen käyttänyt joitakin YR:n shampoita ja hoitoaineita (nimet ovat vajonneet unohduksiin)sekä suihkusaippuoita. Ne ovat kaikki olleet superihania. Tosi harmi, ettei myymälöitä enää ole. Niissä minäkin kävin katselemassa tuotteita ja useimmiten tuli tehtyä myös heräteostoksia, kun näki ja koki tuotteet livenä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. YR on superihana. Enpä ole muistaakseni yhtäkään sutta sieltä saanut. Harmittaa kovasti, ettei pääse enää tekemään niitä edullisia heräteostoksia..:/

      Poista
  2. Nuo kuulostaa juuri siltä mitä mun hiukset tarvitsee nyt! Tällä hetkellä käytössä on saman merkin shampoo värjätyille hiuksille, joka sekin kyllä muuten ihan kiva mutta kun latvat vaativat enemmän.

    Harmi tosiaan ettei noita myymälöitä ole enää! Tykkäsin itsekin käydä siellä aina ihmettelemässä :<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen isosti! Hamppuun harvemmin auttaa mikään muu kuin sakset, mutta näistä saa todella hyvää elvytystä! :)

      Poista
  3. Mä en varmaan koskaan ole käyttänyt YR:n hiustuotteita, vaikka 2-3 kertaa vuodessa teen sinne jättitilauksen. :D Ehkä seuraavalla kerralla pitäisi kokeilla, olen jotenkin jämähtänyt niihin omiin suosikkeihini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin ja pitkään jämähtänyt vartalonhoitotuotteisiin, mutta onneksi otin riskin. Koklaa ihmeessä seuraavalla kerralla!:)

      Poista

Kiva kun kävit!