Että minä inhosin Raumaa, kun asuin täällä. Jo ala-asteella olin varma, etten jäisi mätänemään pahanhajuiseen pikkukaupunkiin, vaan lähtisin heti, kun voisin.
Niin minä teinkin, tavallaan. Mutta vaikka lähdin Raumalta, ei Rauma lähtenyt minusta. Täällä on yhä osa elämästä. Ja nyt tänne on kiva palata, kun saa tulla vain hengähtämään.
Sillä tämä on ahdistava paikka. Mutta silti niin ihana.
Täällä voi esimerkiksi...
...löhötä vanhempien sohvalla ja syödä niiden piikkiin (win-win!)
...tavata niitä ystäviä, jotka on roikkuneet mukana jo viisivuotiaasta (tajusin, kun kirjoitin tuon, että jopas, olen vanha!)
...kaikkien vuosien jälkeen löytää jotain uutta! Täällä voi ajella päämäärättömästi ympäri maaseutua, ja löytää mystisiä juttuja keskeltä metsää, kuten piilokirkon. (Kuulostaa silti häävimmältä kuin se on.)
 |
| Kaunis kyltti herätti huomioni. Öh. |
...kiertää pakotteettomasti ihanaa Vanhaa Raumaa.
 |
| Narsissit - varma kevään merkki! |
...laulaa. Tunnettu paikallinen sanonta onkin, että kaikki muu on paskaa paitsi kusi ja Myytti.
 |
| Meistä on ilmeisesti täysin mahdotonta saada kuvaa, jossa kaikilla olisi a)kiva ilme b)silmät auki. APUA OTETAAN VASTAAN! |
En ehkä palaa tänne enää asumaan, mutta halusin tai en, Rauma asuu sellaisella haikealla tavalla minussa. Hyi miten kornia, mutta totta. Ja täältä on oikeasti haikeaa lähteä nykyään. Inha aikuistuminen.
Täytyy lähteä kauas, että osaa arvostaa sitä, mikä on lähellä.
