maanantai 15. toukokuuta 2017

Kymmenen vuoden profiilikuvat

Blogeissa on kiertänyt mainio haaste, jossa lätkäistään lukijain nähtäväksi Facebook-profiilikuvia kymmenen vuoden ajalta. Itsehän liityin nassukirjaan vasta 2008, mutta koska ei se oo niin justiinsa, halusin minäkin tarttua haasteeseen. Olin 18-vuotias Facebookiin liittyessäni, ja nyt 27-vuotiaana kun katsoo itseään taaksepäin huomaa, että onhan sitä jotain tapahtunut. Tukkalookit ja tyylit on vaihtuneet, mutta tietynlaisia teemoja on havaittavissa: omahyväiset selfiet tai hupailukuvat. Kuvissa näen itse paljon erilaisia mielentiloja. Suuri osa on kuitenkin onnellisia. Olen aina halunnut, että profiilikuvani ovat positiivisia. En muuten tosiaankaan pistä tähän kaikkia kuviani, sillä niitä riittää. Valitsin kivoimmat.
 (Paitövei, tuntuu, että joka toinen postaukseni on jokin haaste. Nämä on vaan kivoi.)


2008: Ensimmäinen profiilikuvani Facebookissa oli Japanissa otettu porokuva. Sitä ennen taisin mennä ilman kuvaa, tai sitten olen poistanut ekan kuvani. Tuossa vaiheessa tukka oli punainen polkka otsatukalla. Mikä juniori! Ja ah, tuon ajan tyyli. No, parkatakit ja ruutupaidat ovat pysyneet mukana. 


2008-2009. Hahahahahahahahaha vanha selfie. Tuo puukuva on mielestäni vieläkin ihana.


2010: Mikko Alatalo on itseasiassa vuodelta 2009. Tyyli on karseaakin karseampi. Kun aloitin Sibelius-Akatemiassa, halusin vähän taiteellisempia kuvia. No, niin no. Voi sentään.


2010-2011: Ensimmäisen opiskeluvuoden hedelmää olivat lastenmusakeikat, vinhat piknikit ja vimmainen itseni etsiminen. Tyylillisesti elin aika laimeaa vaihetta: käytin paljon farkkuja ja perustrikoopaitoja. Keväällä aloin uudistaa garderoobiani. Tykkäsin herrainkengistä, nahkaisista salkuista ja kellohameista. Ja kiristin aina vyötärölleni vyön. 


2011-2012: Palasin omaan väriini kesän aikana. Näissä kuvissa on paljon valoa, vaikka mielessä myrskysi. Syksyllä elämässä oli draamaa kerrakseen. Pieni side note: pidin itseäni hirvittävän lihavana. Semmoinen suohirviö siinä.


2012: Keväällä olin onnellinen. Kesällä matkustin Intiaan. Olin onnellinen. Muistan, että aurinko paistoi, opinnot etenivät, nautin pukeutumisesta ja aloin innostua meikkaamisesta ihan kunnolla. Oikeanpuolimmaiset kuvat ovat muuten yksiä lemppareitani.


2012: Intiakuvat ja Nalle Puh. Kuvassa on muuten melkoisen ruskea Fanni. Intiakuvat ja talvinen otos ovat myös lemppareitani.


2013: Instagram-otokset tulivat kuvaan mukaan. 2013 keväällä alkoi vauhti kiihtyä, mutta minulla oli hirvittävän hauska kevät ja kesä. Juhlin, olin luova ja viihdyin vielä koulussakin. Tukka näytti muuten älyttömän hyvältä.


2013: Villi syksy alkoi! Vasemman ylänurkan kuva on ihana! Värjäsin tukan punaiseksi. Muistatteko vielä, että Instakuviin piti laittaa kornit kehykset? 


2014: Hauska juttu: oikean ylänurkan kuva on otettu ensimmäisen psykiatrikäynnin jälkeen, kun olin saanut sairaan paperit. Alakulman laulukuvassa näkyy väsynyt ihminen, jonka paino oli alkanut lääkitysen takia nousta huimaa vauhtia. 


2015: Mieliala nousi laskeakseen taas uudestaan. Kuvissa oli paljon tukkaa, näemmä. Eipä siinä, hyvältähän se näytti. Oikean alakulman kuva on otettu hyvien ystävieni häissä. Mummu oli kuollut muutamia päiviä aikaisemmin.


2015: Syksyllä pätkäisin tukan lyhyemmäksi. Jälkikäteen ajateltuna se oli aika tanttamainen.


2016: Aloin vähitellen voida paremmin. Kevät meni vielä aika sumussa, mutta syksyllä vointi lähti paranemaan aika radikaalia vauhtia. Tukka alkoi vaaleta.


2017: Alakulman pomppimiskuva kertoo paljon siitä missä mennään. Tukkakin on pinkki, herranen aika. 

Semmoinen walk down the memory lane. Aika hauskaa katsoa vanhoja kuvia ja muistella menneitä. Juurihan minä olin 18! Onneksi olen nyt tässä. Suuressa osassa kuvia hymyilen, edes vienosti. Pahimmat hetket eivät todella ole tallentuneet kameralle. Hyvä niin.

Miltäs sinun Facebook-historiasi näyttää?

Ps. Paluu bloggailuun tapahtuu lähiaikoina. Nyt on ollut niin sekopäinen vaihde päällä, etten ole vaan ehtinyt blogata. Kova hinku on, joten pian, pian. Jos nyt joku on sattunut kaipaamaan. 

8 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus! Itsellä on aika moni vanha profiilikuva deletoitu, vanhin on vuodelta 2013 ja ehkä ihan hyvä niin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös! Ja harmi, mä olen myös poistellut kuvia, nyt kaduttaa. Kun olisihan ne saanut ihan yksityisiksikin..:D

      Poista
  2. Mulla ei ole tallessa mitään, olen poistanut kaikki sitä mukaa, kun lisään uusia nyyh. Tosin olen nähnyt netistä videon miten nuo vanhat voisi kaivaa muistista, vaikka ne olisikin poistanut, joten kait se on uskottava, mitä nettiin laittaa se sinne jää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei! Nämä on niin hauskoja katsoa jälkikäteen. Okei, myös vähän noloja.

      :O :O :O Kääk! Pitääkin ottaa selvää mikä tuommoinen systeemi on.

      Poista
  3. Tää on taas kiva haaste! Se on jännä, miten sitä oikeasti itse näkee omista kuvistaan senhetkisen elämäntilanteen tuoman olotilan, oli se sitten onni, ilo, suru tai ahdistus, mitä vaan. Ehkä se on sekin, kun muistaa paikan ja tilanteen, missä kuva on otettu ja sitä myötä tulvii muistoja mieleen. Mä taidan kanssa uskaltautua toteuttamaan tämän haasteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä. Eihän sitä ulkopuolinen suinkaan aina näe, eikä tarvitsekaan. On siksi ihan hauskaa katsella tällaisia vanhoja albumeita läpi ja mietiskellä, mistä on tultu.

      Kivaa jos tartut tähän!:)

      Poista
  4. Mulla ei oo enää niitä ihan ensimmäisiä kuvia, harmi sinänsä, mutta ehkä toisaalta ihan hyvä! :D Mä niin tykkäsin Instagramista silloin kun se oli vielä sitä, että otetaan kiva kuva ja tehdään siitä semmoinen vanhan näkönen valokuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Onneksi" vanhempien koneelta löytyi vanha kansio, jossa oli just noita vuoden 2007-8 nassukuvia. Hyi kamala.:D

      Mä tykkäsin Instasta vieläkin sellaisena vintagefiltteröitynä, tosin niitä kehyksiä en enää kaipaa.

      Poista

Kiva kun kävit!