sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Mielenmuutoksia

Tuuliviiri rauhaton oli Dannyn sydän, ja niin on kai minunkin. Mieleni ei ehkä muutu aina niin nopeasti, mutta muuttuu silti. Kerronpa, että kahdessa jutussa olen viime aikoina innostunut muuttamaan käsityksiäni.


Nimittäin nudehuulipunat ja korostuspuuterit. Kohta mainitut halvat uudet kaverit saivat minut kokeilumielelle, ja totesin, että kyllähän minä nämäkin viime vuosien trendit voin soveltaa omaan käyttööni. Ajattelin pitkään, että nudet huulet tekevät muutenkin valuvaa juustoa muistuttavasta naamataulustani entistäkin valjumman. Highlighting sen sijaan näyttäytyi minulle turhana kikkailuna, sillä ei kukaan sitä huomaa. Ja jos huomaa, näytät silloin C-3PO:lta. Vaan Freedom Makeup Londonin Pro Melts -huulipuna sävyssä Bare alkoi pienen totuttelun jälkeen näyttää tosi kivalta. Ja Tiian blogiarvonnasta voittamani Essencen Light up your face -paletti innosti kokeilemaan korostushommia. Ja nyt tykkään, tykkään todella.


Lisäksi leikkasin hiuksiani, vähän enemmän kuin piti. Mutta nyt ne tuntuvat terveemmiltä. Ja tällainen pitkä polkka (kuvissa likainen ja harjaamaton, hups.) tuntuu aina omalta. Värikin näyttää ihan uudelta. Kiitos taas Unika!



Tajusinpa, että naamani on ihan eri sävyinen jokaisessa kuvassa. Lisäksi näyttää, että olisin ottanut kuvat jonkin blurrausfiltterin kanssa. Muokkaustaidot 5/5. No jaa, meni jo. 

Joskus on ihan terveellistä muuttaa mieltään. Till exempel: muutin mieltäni Skamin suhteen aiemmin keväällä, jäin koukkuun pahemman kerran, ja nyt sarjan loputtua koen ahdistusta KUN EI MIKÄÄN TV-SARJA VOI IKINÄ OLLA NIIN IHANA! (Paitsi tietty Sydämen asialla, Game of Thrones, Frendit, HIMYM ja Grantchester.) Muutin mieltäni ja aloin pitää George Michaelista. Muutin mieltäni ja aloin tykätä "millenial pinkistä." Kaikki hyviä juttuja! Herää siis kysymys: miksi olen tällainen jäärä? Pitäisikö olla avoimempi?

Tällaisiin kysymyksiin ja tunnelmiin! Rentoa sunnuntaita, tyypit! Kuunnelkaa vaikka tämä biisi, josta olen tykännyt viime viikkoina kovasti.


8 kommenttia:

  1. Mulla oli sama nudejen kanssa. :D Nyttemmin olen löytänyt muutaman itseäni todella hyvin pukevan sävyn ja olen myyty, mutta kyllä mä silti käytän vielä värikkäitäkin punia ihan oman mielen piristyksesti. Vaikeinta on tosiaan nudeissa löytää ne itselle sopivat sävyt, joita mun ihon sävyyn ei kyllä paljoa ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä värikkäät (tai tummat) punat voittavat aina, mutta on ihan hauskaa, että edes joku nude sopii! En tiedä, johtuuko se siitä, että ihoni on vaalea mutta keltainen? Osittain varmaan tottumiskysymyskin. :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Pienet, mutta merkittävät lisät ovat aina kivoja. :)

      Poista
  3. Nude ja hohde sopii sulle ihan erinomaisesti:)
    Mulle vihreä väri oli aiemmim ihan kauhistus, mutta nykyisin käytän vihreitä vaatteita ja vihreää meikissä ihan suvereenisti;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreä on nuoruuteni lempivärejä. Sain siitä yliannostuksen pahemman kerran, mutta nyt se on taas alkanut vähitellen näyttää hyvältä. Tosin armeijanvihreää olen käyttänyt aina, se on minulle mustaan verrattava neutraali sävy. Uskon, että kaikki värit voivat sopia kaikille, pitää vaan löytää se oikea sävy. Ja olla riittävän uskalias kokeilemaan jotain, mikä tuntuu aluksi epämukavalta. :D

      Poista
  4. Hyvin muutettu mieltä! Näyttää ihanan freesiltä. Kesältä ja onnellisuudelta. Erittäin hyvä kombo kaikki tukasta uusiin meikkiaatoksiin!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!